Lupaus uudelle vuodelle 2017

Vanha vuosi jää taakse, uusi vuosi on edessä. Mitä SINÄ lupaat uudelle vuodelle? Minä voisin luvata seuraavia asioita:

• Yhteistä parisuhdeaikaa
• Nykyiset opinnot kunnialla loppuun
• Uusia, mielenkiintoisia opintoja
• Uusi koiraharrastus
• Tarkempaa taloudenhoitoa
• Parempaa huolta itsestä
• Tulevaisuudensuunnitelmien selkiyttäminen
• Vapaaehtoistyön jatkaminen
• Koira-avusteiseen toimintaan paneutuminen

Katsotaan, mitkä kaikki näistä pystyn pitämään. Ainakin nuo opintoihin liittyvän kohdat, siitä olen varma! Se onkin sitten eri asia, miten on taloudenpidon ja itsestä huolehtimisen laita.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017!

Niks naks nopeaan - Ja kakan marjat!

“Moi, Juho! Satu tässä. Mitäs puuhailet? Jossei sulla oo mitään sen kummempaa, niin haluatko tulla käymään? Mulla on loma, tylsää ja mä voisin teetättää sulle jonkun nepsy-harjoituksen. Saat samalla rapsuttaa Kaunoa. Kävin hakemassa Taikinajuuresta pullaakin, joten keitetään teet, syödään pullaa ja lihotaan. Eikä tässä tosiaan kauaa mene. Mä ajattelin tuollaista uudelleen määrittelyä. Ihan iisi-piisi. Ei kestä kauaa.”

Niin… Mitenkäs se menikään, ettei ikinä pitäisi tehdä ennustuksia?

Juho, 32 vuotta, ADD ja epätyypillinen unirytmi

Tarkoituksena oli tehdä Juhon kanssa asioiden uudelleen määrittelyä. Löysin tämän harjoituksen Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian työkirjasta. Harjoituksen ideana on nimetä itsessään negatiivisena pidettyjä ominaisuuksia tai piirteitä, minkä jälkeen ne käännetään positiiviseksi. Ajattelin, ettei tässä menisi kovinkaan kauaa. Söisimme pullat, joisimme teet, rapsuttelisimme koiraa ja se olisi siinä. Väärin meni!

Negatiivisia piirteitä Juho keksi seitsemän kappaletta:

• Kykenemättömyys keskittyä yhteen asiaan kerrallaan
• Tekemisen hitaus
• Ajatuksen hitaus
• Heräämisen vaikeus
• Poikkeava huumorintaju
• Huono henkinen jaksaminen
• Omien kykyjen epäileminen

Näiden keksiminen ei varsinaisesti tuottanut tuskaa. Siinä vaiheessa, kun piti lähteä kääntämään nämä asiat positiiviseksi, ja lähteä määrittelemään nämä uudelleen, siinä alkoivat vaikeudet.

Vaikeuksien kautta miellekarttoihin

Juho ei keksinyt millään mitään positiivista mihinkään. Pitkän harkinnan jälkeen saimme seuraavanlaisen listan aikaiseksi:

• Keskittymisvaikeus yhteen asiaan -> multitasking
• Tekemisen hitaus -> maltillisuus ja huolellisuus
• Ajatuksen hitaus -> harkinta ja viisaus
• Huono henkinen jaksaminen -> ei ota turhaa stressiä
• Omien kykyjen epäily -> pohtiva

Muihin kohtiin Juho ei tuntunut keksivän mitään, joten päätimme lähestyä asiaa hieman toiselta kantilta: Päätimme tehdä aiheista mind mapit! En näe mitään syytä siihen, miksi pitäisi pysyä tiukasti harjoituksen vaatimissa rajoissa, jos kerran asiakkaalle jokin toinen lähestymistapa on helpompi. Ja kun otimme mind mapit käyttöön, sitä positiivista alkoi tulla yllättävän paljon!

Poikkeavasta huumorintajusta saimme aikaan tällaisen mind mapin:

Heräämisen vaikeudesta tuli tällainen:

Myös omien kykyjen epäily sai aikaan mind mapin, vaikka siihen löytyikin se positiivinen sana:

Teet on juotu, pullat syöty ja pohtimisen lomassa tuli rapsuteltua koiraa niin, että sillä on tuskin enää karvoja jäljellä. Suunnittelemani “ihan pieni hetki” venyi moneen tuntiin. Mutta Juho ei ollut pahoillaan asiasta. Enkä kyllä minäkään! Pääasia, että saimme harjoituksen tehtyä ja Juholla oli harjoituksen jälkeen hyvä mieli.

Ja juujuu, Juho on lukenut tämän, tiedot on muutettu, ei voida tunnistaa, hyväksytty on ja blaablaablaa.

Ylpeyden aiheita

Ja koska pelkkä lomailu on tylsää, eikä sitä opinnäytetyötäkään jaksa aina vain vääntää, on välillä hyvä tehdä vähän asiakastöitä. Eihän lomailu mitään olisi, jos vain sohvalla makaisi tylsänä…

Juliaana, 29 vuotta, ADD

Olimme sopineet Juliaanan kanssa treffit täysin toisissa merkeissä, mutta nepsy-valmennuksen puolellehan se tietenkin meni! Kuinkas muutenkaan. Juliaana kertoi, miten kamppailee erään ison ongelman kanssa, mikä vaikuttaa hänen itsetuntoonsa syöden sitä pala palalta. Hän tuntee joka päivä häpeää ja syyllisyyttä. Ongelma on liian suuri ratkaistavaksi yhden pienen session aikana, joten päätän ratkaisemisen sijaan auttaa Juliaanaa löytämään itsessään hyvät puolet, ja auttaa itsetuntoa palautumaan edes yhden pienen palasen verran. Ihmeisiin en kykene yhden istunnon aikana, mutta jos Juliaanalle tulisi edes vähän parempi olo itsestään, se riittäisi.

Kun keskustelemme Juliaanan ongelmasta, tekstiä tulee kuin tykin suusta. Ongelmasta on helppo keskustella, ja pelkästään se, että sitä pääsee purkamaan, on tietenkin avuksi. Juliaana on hyvin tietoinen ongelmansa juurista ja siitä, mistä kaikki johtuu. Hän ei vain oikein tiedä, mitä asioille pitäisi tehdä, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja jotkut vaikutukset ovat negatiivisia Juliaanalle itselleen.

Kun ongelman taustat on puitu, kysyn Juliaanalta, missä hän on hyvä. Sen jälkeen tulee hiljaisuus. Hänet on opetettu siihen, että itseä ei saa missään tapauksessa kehua, tai turmio tulee. Ensin Juliaana sanoo, että hänellä on hyvä tekninen lukutaito. Taitohan se on sekin, en todellakaan kiellä. Määrittelen tarkemmin, mitä kaikkea tällä “hyvällä” tarkoitan ja annan esimerkkejä. Pitkän pohdinnan jälkeen Juliaana löytää kuin löytääkin itsestään paljon positiivista. Hän on luova, visuaalinen, empaattinen, välittävä, herkkä, myötätuntoinen, sosiaalinen… Hän osaa tunnistaa ja nimetä omat tunteensa: Ei hän välttämättä pysty niitä käsittelemään, mutta tunnistaa ne kuitenkin. Tässä oli jo pitkä lista asioita, missä Juliaana on hyvä.

Ylpeyden ja arvostuksen aihetta

Seuraavaan kysymykseen onkin jo helpompi vastata, eikä Juliaanan tarvitse miettiä niin pitkään. Kun kysyn, mitä sellaista hän on tehnyt, mistä hän on itsessään todella ylpeä, hän sanoo käsitelleensä erään ison pelon pois. Se vaati paljon työtä ja aikaa, mutta nyt tämä pelko on poissa eikä se häiritse enää hänen elämäänsä. Mielestäni tämä on erinomainen ylpeyden aihe! Paljon suurempi ylpeyden aihe kuin joku pokaali jostain urheilukisoista.

Hän lisää vielä sen, että pystyi viettämään joulun pyhät sukulaisten kanssa menettämättä hermojaan. Nauramme. Se on addille todella iso ja merkityksellinen juttu olla menettämättä hermojaan sukukokouksessa. Itse en olisi kyennyt samaan.

Mitä Juliaanassa on sellaista, mitä muut ihmiset arvostavat hänessä? Taas hän miettii hetken, mutta vastaus tulee kuitenkin aika nopsaan. Hän vastaa sen olevan iloisuus ja positiivisuus. Hän hymyilee ja nauraa paljon, ja nämä tarttuvat myös muihin läsnäolijoihin. Juliaanan seurassa kaikilla on hauskaa. Tämä on erittäin tärkeä asia tiedostaa, ja olen iloinen, että hän sanoi juuri tämän asian. Positiivisuus ja negatiivisuus ovat “tarttuvia tauteja”, ja ne tarttuvat todella helposti ympäristön muihin ihmisiin. Ja paljon parempi sitä on iloisuutta ja positiivisuutta tartuttaa kuin negatiivisuutta!

Tästä on ihan omaakin kokemusta, miten über-negatiiviset ihmiset sairastuttavat negatiivisuudellaan koko ilmapiirin, tuovat mukanaan ahdistusta ja vitutusta. Olen irrottautunut kahdesta tällaisesta ihmisestä vuoden sisään, ja oloni on paljon kevyempi. Paljon mieluummin vietän aikaani Juliaanan kaltaisten, iloisten ja positiivisten, ihmisten kanssa kuin negatiivareiden, jotka eivät osaa tehdä mitään muuta kuin valittaa siitä, miten naapurilla on hienompi auto.

Juliaana joutuu lähtemään, mutta varmasti jatkamme tästä hänen kanssaan. Eteenpäin on otettu pieni askel, hyvin pikkarainen sellainen. Mutta se on kuitenkin pari milliä lähempänä tavoitetta! Ensi kerralla, jos otetaan toiset pari milliä lähemmäs tavoitetta, ollaankin jo paljon pidemmällä kuin mitä ensimmäisellä kerralla. Hiljaa hyvä tulee.

Ja sitten se diskleimeri, eli Juliaana on saanut tutustua tekstiin, hyväksynyt sen ja jaadajaadajaada.

Into piukassa, stressi piukemmassa

Nyt se on aloitettu! Nyt on myöhäistä muuttaa enää mitään. Ensimmäiset luvut on jo kirjoitettu, kaikki teoriaan tarvittava kirjallisuus tilattu (pari kirjaa tulee jälkitoimituksena, mutta kirjoitan ne luvut, mihin tarvitsen juuri näitä kirjoja, hieman myöhemmin), “uhrin” kanssa on treffit sovittu. Opinnäytetyö on päässyt hyvälle alulle!

Hieman on ollut tahmea aloitus, mutta toisaalta, se ei ole mikään yllätys. Olen perfektionisti, haluan saada kaikesta aina täydellistä, eikä minulle itselleni kelpaa, jos homma on tehty hätäisesti. Tietyissä asioissa olen liiankin tarkka.

Tässä alkuvaiheessa minua piinaavat niinkin tärkeät ja oleelliset asiat kuin lukujen järjestys. Mikä luku tulee ensimmäiseksi (ellei johdantoa lasketa)? Aloitanko siitä, että avaan sitä ratkaisukeskeistä metodia, mitä aion käyttää työssäni, vai aloitanko ennemmin siitä, että avaan sitä taideterapeuttista menetelmää, mitä käytän? Vai pitäisikö minun aloittaa siitä, että esittelen “uhrini”, hänen taustansa ja sen, miksi valitsin juuri hänet?

Lukujen paikkoja on helppo vaihdella Wordissä, kun ei tarvitse muuta tehdä kuin painaa ensin control-c ja sitten control-v. Ja numerointia saa aina muutettua! Helppoa kuin heinän teko. Silti otan tällaisesta hyvin pienestä asiasta hirveän stressin jo nyt. Minun pitäisi ihan oikeasti oppia ottamaan näistä opiskeluun liittyvistä kirjallisista töistä vähemmän stressiä, uskoa itseeni ja osaamiseeni enemmän sekä oppia ottamaan vastaan hieman huonompikin arvosana kuin kiitettävä. Kaiken ei aina tarvitse olla kiitettävää! Sekin riittää, että kurssin on läpäissyt. Mutta kun se ei riitä minulle, vaan arvosanojen tarvitsee olla niitä perhanan kiitettäviä. Muuten en ole tyytyväinen itseeni.

Tästä kaikesta huolimatta, olen innoissani opinnäytetyöstäni! Tiedän, että sen tekeminen, erityisesti casen tekeminen käytännössä, tulee olemaan todella hauskaa ja antoisaa. Tiedän, että tulen nauttimaan tämän työn tekemisestä, ja todella toivon, että tästä tulee hauska ja antoisa kokemus myös “uhrilleni”. Toivon, että voin antaa hänelle jotain, edes pikkuisen. Paljon en voi antaa, mutta jos edes vähän!

Fantti piinapenkissä

Opiskelun into on ylimmillään näin välipäivinä, jolloin ei mitään tarvitsisi tehdä. En tiedä, olenko yli-innokas, ihan vain perinteinen hullu vai onko tällä ADHD:n kanssa jotain tekemistä, etten vain voi olla tekemättä mitään. Onneksi meillä on kylässä harvinaisia vieraita, joille voi teettää eläinavusteisia, kinkkisiä harjoituksia. Kaunokin pääsi sairauslomaltaan, vihdoin ja viimein, takaisin “työmaalle”, vaikken Kaunoa tässä harjoituksessa varsinaisesti käyttänytkään.

Tässä harjoituksessa käytin mallina Viidakkoportaat-kirjan ulkoistamistehtävää: Ongelma ulkoistetaan eläinhahmoksi.

Jussi, 40 vuotta, ADHD ja mielenterveysongelmat

Näen Jussia, vanhaa tuttuani, jonka olen tuntenut ainakin 15 vuotta, hyvin harvoin. Nyt välipäivinä, Jussin vieraillessa vanhoilla kotikulmillaan, minun oli mahdollisuus tavata hänet pitkästä aikaa. Ja tietenkin laitoin Jussin heti piinapenkkiin.

Pyysin Jussia nimeämään jonkun ongelman. Hänellä suurin ongelma tällä hetkellä on keskivaikea masennus. Sen jälkeen kysyin Jussilta, millainen eläin tämä hänen ongelmansa olisi. Jussi miettii hetken: “Kameleontin, myyrän ja käärmeen risteytys”. Hmm… Mielenkiintoinen eläin! En välttämättä haluaisi itse törmätä siihen pimeällä kadulla. Millaisen nimen Jussi antaisi tälle eläimelle? “Möhköfantti.” Asia selvä. Meillä on Möhköfantti-niminen myyrä-käärme-kameleontti.

Miten Möhköfantti kiusaa Jussia? Se kaivaa kuoppia, mihin Jussi putoaa. Se taklaa ja kampittaa. Kaiken huipuksi se osaa piiloutua vähän liian hyvin, ettei sitä löydä. Ja joka kerran, kun Möhköfanttia yritetään ajaa pois, se piiloutuu entistä paremmin.

Näin Fantti kesytetään

Miten Möhköfantti kesytetään? Jussi katsoo hölmistyneenä ja kysyy, voiko sitä edes kesyttää. Vastaan, että minkä tahansa eläimen voi kesyttää, jopa Möhköfantin. Onhan minutkin saatu kesytettyä, sillä olen kihloissa ja menossa naimisiin: Asia, mitä tasan kukaan ei olisi tässä maailmassa ikinä uskonut tapahtuvan. Jos minut on saatu kesytettyä, niin susilauman, sapelihammastiikerin ja tiikerihain kesyttäminen on lastenleikkiä.

Jussi naurahtaa ja alkaa miettiä tosissaan. Ihan ekana hänen pitäisi katsoa tarkemmin, mihin astuu. Kuopat, mitä Möhköfantti kaivaa, ne voidaan kiertää tai niiden yli voidaan astua. Ne vain pitää huomata ensin. Ja kun huomaa, että Möhköfantti yrittää taklata, astuu korkeammalle niin, että oma jalkaa menee Möhköfantin jalan ylitse, eikä kaadukaan itse.

Nyt aletaan puhua asiaa!

Onko Jussilla toimintasuunnitelmaa, miten Möhköfantin kiusaaminen saadaan loppumaan? On hänellä. Hän on saanut juuri lähetteen eteenpäin, joten tulevaisuudessa hän tulee saamaan parempaa hoita. Toivoa siis on, ja Jussi on positiivinen tulevaisuuden suhteen.

Olen iloinen, ja toivon, että seuraavaksi, kun näen Jussin, Möhköfantti on saatu kesytettyä.

PS. Jussi on tutustunut tekstiin ja jaadajaadajaada... Kyllä te nyt tiedätte.

Hyvät tavat kaunistavat

“Olis kiva lukea noita sun kommentteja mutta deletoin aina, kun aina valitat mistä milloinkin. Hanki elämääsi jotain positiivista joskus!”

Hieraisen pari kertaa silmiäni. Luen kommentin uudestaan. Olenkohan minä nyt käsittänyt jotain väärin, onko kommentoija väärässä paikassa kommentoimassa vai mitäköhän ihmettä? En ymmärrä alkuunkaan, mistä ihmeestä tällainen kommentti tuli, etenkin, kun viime aikainen Facebook-elämäni on ollut hyvin pitkälti positiivista. Myöskään postaus, mihin kommentti tuli, ei ollut valittamista, vaan pohtimista ja eri vaihtoehtojen punnitsemista liittyen opinnäytetyöhöni. Tarkempaa selitystä en saanut sille, mikä postauksessani nyt oli niin negatiivista, vaan sen sijaan minut laitettiin blokkilistalle. Eipä tuo haittaa, sillä en ole kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä oikeassa elämässä muutenkaan. Ja oikea elämä on se tärkeämpi elämä: Facebook-elämällä ei ole niin suurta merkitystä, ainakaan minulle.

Vaikka olenkin onnistunut deletoimaan elämästäni ihmisen, jota en elämääni millään muotoa tarvitse, asia jäi vaivaamaan minua. Ei siksi, että minä löydyn, taas kerran, yhden uuden ihmisen blokkilistalta, vaan siksi, että ihmisiltä on tuntunut unohtuneen tavalliset perusasiat aivan täydellisesti. Mitä fiksumpia ihmisistä tulee, sitä tyhmempiä meistä tulee. Mitä enemmän viemme eteenpäin teknologiaa, sitä vähemmän meillä on maalaisjärkeä käytettävänämme. Hyvät tavat ovat tyystin unohtuneet, ainakin somen ihmeellisessä maailmassa.

Jos haluaa seurata draamaa, ei tarvitse enää telkkaria. Voi avata Facebookin, ja mennä joko Koirat-ryhmään tai Äityleihin. Ei tarvitse kauas selata, kun draamaa löytyy. Asioita ruoditaan vielä kauan sen jälkeen, kun mitään ruodittavaa ei enää ole. Ihmisistä, joita ei tunneta, tehdään oletuksia, ehkä jopa yhden lauseen perusteella. Asioita, joiden taustoista ei tiedetä mitään, ruoditaan viidensadan kyökkipsykologin voimin. Esitetään oletuksia, väitetään niiden olevan faktoja ja haukutaan ihmisiä, joista ei tiedetä tasan mitään.

Mistä lähtien ihmisillä on ollut oikeus haukkua toiset ihmiset pystyyn somessa? Kuka on antanut luvan tulla toisen seinälle besservisseröimään, vänkäämään ja kinaamaan asioista, mistä ei itse tiedä mitään? Mikä taho on sanonut, että saa tulla toisten postauksiin haukkumaan, syyllistämään ja herjaamaan? Mihin ovat jääneet hyvät tavat?

Ei, kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, ja kyllä, oman mielipiteensä saa tuoda julki. Ihmisiltä tuntuu vain unohtuneen se, miten tuoda asia esiin fiksusti. Sen sijaan, että asia esitettäisiin hyvien tapojen mukaisesti, oma näkökanta tarkoin perustellen, ollaan valittu lähestymistavaksi ennemmin se, että toinen tyrmätään täysin heti ensimmäisessä erässä. Riitahan siitä tulee!

Eikä kaikki aina ole kiinni siitä, että vastakkainen mielipide esitettäisiin epäkypsällä tavalla, vaan ihmisiltä tuntuu unohtuneen myös palautteen vastaanottamistaito. Jos joku esittää vähänkään omaa ideologiaa eriävän mielipiteen, se koetaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä, vaikka asia esitettäisiin kuinka fiksusti ja hyvin perustellen. Ja taas on sota pystyssä, kun eriävää mielipidettä ei pystytä vastaanottamaan.

Some on kaikin puolin hyvä asia. Kaukana olevat ystävät ovat somen kautta lähellä, somen kautta tapaa kokonaan uusia, mielenkiintoisia ihmisiä ja somessa saa tietoa ja vertaistukea tarvitsemissaan asioissa. Ei ole mitään syytä pysyä pois somen maailmasta! Se, miten siellä esiintyy, se onkin toinen juttu, ja siinä olisi monella meistä peiliin katsomisen paikka. Aina on hyvä miettiä, sanoisitko sinä juuri tämän asian vasten kasvoja äidillesi, isällesi, mummollesi, siskollesi tai lapsellesi. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoo sinulle näin? Oletko varmasti ymmärtänyt toisen lähettämän viestin oikein? Onko tämä varmasti oikea paikka sanoa juuri tämä asia? Ja mikä tärkeintä, oletko kännissä? Jos olet, kannattaa laittaa some kokonaan kiinni.

Jos jotain toivoisin uudelle vuodelle 2017, toivoisin järkeä some-kommunikaatiossa. Toivoisin ymmärrystä nähdä myös toisten näkökulmat. Haukkumisen sijasta toivoisin hyvää käytöstä ja hyviä tapoja. Toivoisin myös harkintaa ennen kuin painaa sitä enteriä.

Ollaan kilttejä toisillemme!

Unien ihmeellinen maailma, osa 19

Eräs hyvä ystäväni oli käymässä meillä. Olimme kahdestaan: Sulhaseni oli matkoilla ja tyttäreni oli “jossain”. Istuimme sohvalla, nauroimme ja höpisimme. Yhtäkkiä ystäväni puhelin soi. Soittaja oli sulhaseni. Ystäväni sanoi, että sulhaseni oli soitellut hänelle jo pidemmän aikaa, ehdotellut kaikenlaista ja puhunut tuhmia, kun näin nätisti asia ilmaistaan.

Ehdotin ystävälleni, että hän vastaisi puhelimeen ja yrittäisi jutella mahdollisimman samaan tyyliin kuin yleensäkin juttelee sulhaselleni. Tekisimme hänelle pienen jekun. Ystäväni vastasi, ja kuulin puhelimesta, miten sulhaseni jutteli mairealla äänellä kaikenlaista tuhmaa. Päätin soittaa sulhaselleni, vaikka tiesin, että luuri tuuttaisi varattua. Minulla oli suunnitelma, minkä avulla saisin ajettua sulhaseni nurkkaan ja paljastettua hänen epärehelliset touhunsa.

Juuri, kun olin soittamassa, uni hyppäsi tästä tarinasta kokonaan johonkin toiseen, mitä en enää muista.

PS. Oikeassa elämässä sulhaseni ei soittele tuhmia puheluita kenellekään muulle kuin minulle!

Iloa ihan läheltä

Koska kaikilla oli joulun takia hirveä kiire, enkä saanut juurikaan yhteyttä “uhreihini”, enkä löytänyt uusia “uhreja” kovin helposti, päätin teetättää erään ratkaisukeskeisen harjoituksen Facebookissa. En tarkoittanut harjoitusta varsinaisesti jaettavaksi, vaan ihan kommentoitavaksi omalla seinälläni. Siitä huolimatta muutama ihminen oli kopioinut harjoituksen omalle seinälleen, mistä tulin hyvälle mielelle. Osa ihmisistä otti harjoituksen todellakin tosissaan.

Harjoituksen tarkoituksena oli löytää 10 asiaa, mitkä tuottavat iloa juuri tässä ja nyt. Tällä tavoin ihmiset huomaavat, että jokaisessa päivässä ja jokaisessa hetkessä on iloa tuottavia asioita, useita! Jopa sellaisissa hetkissä, jolloin tuntuu täysin toivottomalta, iloa on olemassa. Se pitää vain nähdä toivottomuuden läpi.

Yhteensä parisenkymmentä ihmistä lähti mukaan haasteeseen. Tähän lukuun laskin mukaan ne, jotka kommentoivat seinälläni olevaa topaa sekä myös ne, jotka eivät kommentoineet mitään minun topaani, mutta olivat jakaneet harjoituksen omalla seinällään. Pari henkilöä eivät saaneet kaikkea kymmentä kohtaa täyteen, mutta olivat saaneet kuitenkin yli viisi kohtaa. Mikä minusta oli kuitenkin tärkeintä, oli se, että he yrittivät ajatella positiivisesti ja löytää ilon lähteitä. Ei sillä määrällä niinkään ollut väliä.

Jokaisessa listassa iloa tuottivat ystävät, lapset tai perhe. Myös lemmikit mainittiin tärkeinä ilon lähteinä. Näin joulunaikaan erittäin tärkeä iloa tuova asia oli, erityisesti ADHD-aikuisilla, siivouksen loppuun asti saattaminen ja siisti koti. Jotkut iloitsivat myös siitä, että joulua vietetään muualla, joten kodin siivoamisesta ei tarvitse murehtia laisinkaan.

Usein mainittu ilon lähde oli loma, mihin liittyivät stressittömyys ja kiireettömyys. Ja tietenkin, koska on kyse joulusta, useissa kommenteissa mainittiin hyvä ruoka sekä lahjat. Erityisen iloisia oltiin siitä, että lahjat oltiin saatu hommattua ja paketoitua ajoissa, joten iso stressitekijä oli poissa harteilta. Myös valmiista joulupöydästä osattiin olla iloisia, jos oltiin menossa syömään jonnekin ulos.

Jotkut iloitsivat tulevasta matkasta, toiset terveydestä. Yksi iloitsi hyvästä ja energisestä olosta, toinen hyvästä lasillisesta glögiä tunnelmallisessa kodassa. Joku oli saanut suuren avun Bullet Journalista, ja iloitsi siitä, toinen taas iloitsi hyvin sujuvista ja mielekkäistä opinnoista.

Ilon aiheet olivat arkisia ja jotkut hyvinkin pieniä. Oikeastaan kenelläkään ei ollut listassaan mitään erityisen suurta, hienoa tai poikkeuksellista. Iloittiin siitä, että on koti pään päällä, tärkeitä ihmisiä ympärillä, yhteistä aikaa rakkaiden kanssa, pöytä täynnä ruokaa ja terveyttä. Perusasioita. Se vain, että äärimmäisen harvoin näistä perusasioista muistetaan iloita tavallisessa arjessa, ellei joku sitten erikseen muistuta siitä. Kotia, läheisiä ihmisiä ja ruokaa pidetään itsestään selvyytenä, eikä niistä osata iloita, ennen kuin ne menetetään.

Ehkä tämän pienen harjoitukseni jälkeen nämä ihmiset muistavat iloita ihan tavallisen arjen asioista, edes vähän useammin, ja ilman, että siitä erikseen muistutetaan.

Iloitsen siitä, että minulla on maailman ihanin koira.

Miltä minun listani näytti? Se näytti tältä:

1. Onnellinen Kauno herkkuluunsa kimpussa 2. Kaunis joulukukka olkkarin pöydällä 3. Kynttilänvalo pimeässä illassa 4. Ihanat, uudet villasukat 5. Kiireettömyys ja stressittömyys 6. Bailey's-suklaaputouskakku 7. Hyvä kirja, minkä aion aukaista myöhemmin 8. Lasillinen hyvää viiniä 9. Valmiiksi paketoidut joululahjat 10. Maailman paras mies

Rakkautta on…

Joulun aikana oli paljon aikaa ajatella ja huomata ne pienet asiat, mistä syntyy arkipäivän onni ja rakkaus. Niinpä päätin kerätä pienen listan niistä pienistä asioista, mitä itse huomasin juuri meidän perheen arjessa olevan.

Rakkautta on… Antaa koiralle sen ansaitsemia herkkuja jo ennen joulua.

Rakkautta on… Se, että sinä ja puolisosi pidätte eri konvehdeista konvehtirasiassa.

Rakkautta on… Lasillinen viiniä rakkaasi kanssa kynttilänvalossa, hiljaisuudessa, toisianne katsellen.

Rakkautta on… Katsella nojatuolin alla makaavaa koiraa ja miettiä, miten onnekas olet, kun olet onnistunut saamaan elämääsi maailman parhaimman, suloisimman, kilteimmän ja ihanimman koiran.

Rakkautta on… Katsoa yhdessä The Joulukalenteria, ja nauraa samoille paskoille vitseille.

Rakkautta on… Ottaa The Joulukalenterin paskat vitsit osaksi arkeanne, ja nauraa niille yhdessä. Seikka on saletti.

Rakkautta on… Jalkapallopeli kolmisin koiran kanssa pimeällä, tyhjällä jalkapallokentällä.

Rakkautta on… Pilkkoa yhdessä tortilloihin tulevat ainekset.

Rakkautta on… Peitellä toinen päiväunille.

Rakkautta on… Vastata toisen puolesta puhelimeen silloin, kun toinen ei jaksa joka päivä selittää äidilleen, onko syöty, mitä on syöty, paljonko on syöty, onko koira ruokittu, onko lapsi ruokittu ja onko ruokaa vielä tarpeeksi jääkaapissa.

Rakkautta on… Vastata toisen pieruun vielä isommalla pierulla, ja nauraa yhdessä räkäisesti.

Rakkautta on… Laittaa toisen keittoon enemmän krutonkeja, koska tietää toisen pitävän niistä.

Rakkautta on… Rasvaushetki.

Rakkautta on… Se, että kumpikin vetää itsensä ihan ähkyksi, ja sen jälkeen ähkitään yhdessä sohvalla, vatsat pinkeinä, katsoen piirrettyjä.

Rakkautta on… Tuoda suklaakeksejä selkäjumin takia sohvalla makaavalle kullalleen.

Rakkautta on… Valmiiksi haudutettu aamutee.

PS. Mikä on ehkä tärkeintä, on se, että “entinen Satu” ei välttämättä olisi tällaista asiaa edes osannut ajatella, eikä huomata pieniä arjen onnenhetkiä. Olen siis ottanut ison kasvuaskeleen ihmisenä.

Runosuonen sykkimistä

Tässä joululoman aikana kirjoitettuja koira-aiheisia runoja. En ole pahemmin editoinut mitään, ovat aika lailla raakileita, ja koska arki on alkanut kaikkine haasteineen, ei jää pahemmin aikaa editoinnille enää tässä vaiheessa. Olkoot tuollaisia.

Kuvissa Kaunon pentukuvia, ihan vain siksi, koska Kauno on niin uskomattoman suloinen näissä kuvissa.

Jäätävä viima

Kauno tulee viereeni

En tunne kylmää

Punainen pallo

Ilmalento katkeaa

Kaunon hampaisiin

Hännänheilutus

Emäntä on herännyt

Aamulenkille

Broilerinkoipi

Kauno nuolee huuliaan

Odottaa lupaa

Talvinen taivas

Tähdenlento valaisee

Minut ja Kaunon

Jos katoaisit

Sydämeni sammuisi

Elämäni valo

Pieni haukahdus

Oletko jo herännyt

Lenkin aika on

Sininen hetki

Ruskean koiran kanssa

Onni on tässä

Oven edessä

Uskollinen ystävä

Odottaa kotiin

Karvainen kuono

Pilkistää kinoksesta

Talven ihanuus

Vihreä katse

Kauno tuijottaa silmiin

Mureke tuoksuu

Lumihangessa

Pikkuiset tassun jäljet

Kauno käväisi

Iltalenkillä

Revontulten valossa

Katson koiraani

En ole yksinäinen

Kylmässä talviyössä

Jouluaatto, juhla jalo

Kilttein lasten karnevaali

Kuusi seisoo komiana

Puu tuo kaikista ylvähin

Lahjat lojuu lattialla

Pinossa pienet paketit

Kauno kyttää kuusen juurta

Katsoo kekoa komiaa

Kohta äiti lahjat jakaa

Emo paketit ojentaa

Kauno saapi kauniin käärön

Paketin iki-ihanan

Sisällänsä ompi pallo

Lelu uuden uutukainen

Kauno pomppii riemuissansa

Pallosta peni iloitsee

Kauno kaunis karvakorva

Lapinkoirista leppoisin

Pallon pienen suussaan kantoi

Lelun kaikista rakkaimman

Veipä lelun äidillensä

Kutsui emon leikkihin

Äiti kauas pallon nakkas

Viskas pallon pellon päähän

Pinkas koira pallon perään

Kauas juoksi Kaunokainen

Nappas pallon, takas juoksi

Nopsaan pinkoi emon luokse

Pallon taasen suustaan päästi

Äidin jalkoihin pudotti

Leikki kauan jatkukohon

Ikuisesti lentäköhön

Äiti ähkii olkkarissa

Perse pystyssä siivoaa

Epätoivo kasvoillansa

Pieni pala kurkussansa

Irtoa ei koiran karvat

Tiukassa kuin takiaiset

Nyppii äiti mattoansa

Räsyä raapii karvaista

Eipä auta nyppiminen

Raapiminen turhaa työtä

Jääköön matto karvaiseksi

Komistakoon karva kodin