tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kesälomalta suoraan sairauslomalle

Kesäloman viimeiset päivät häämöttävät. Torstaina pitäisi palata töihin. Takanani on vuosi opintovapaata, ja opintovapaalta jäin suoraan kesälomalle. Pitkä putki siis jotain muuta kuin työtä takana.

Työpaikka on sama vanha. Rakennus ei ole muuttunut mihinkään. Mutta työnantajani on muuttunut kahden eri erityisammattiopiston yhdistyttyä. Bovalliuksesta on tullut Spesia. Tämän lisäksi meille on tullut uusia ryhmiä ja ryhmien omia luokkatiloja on jouduttu järjestelemään uudelleen. Opittavaa on siis paljon: Missä on minkäkin ryhmän oma luokka, miten Spesia toimii organisaationa, millainen on uusi intranet ja mikä kaikki tieto löytyy mistäkin, millaiset ovat uudet opetussuunnitelmat... 


Sen sijaan, että menisin torstaina töihin oppimaan uutta ja selvittämään näitä asioita, istun kotona sohvalla, kinttu ojossa ja syljeskelen kattoon. Jään kesälomalta suoraan sairauslomalle. Miten "mukavaa".

Sairausloman syynä ovat oikean jalkani revähtäneet nivelsiteet. Ne revähtivät jo kolme vuotta sitten, kun olin Hämeenlinnassa, Aulangon kauniissa maisemissa, voimauttavan valokuvan viikonlopussa. Astuin harhaan ja nilkkani kääntyi 90 astetta sisäänpäin. Olin reilut kaksi viikkoa sairauslomalla, kävelin kepeillä, vedin kipulääkkeitä ja annoin kintulleni joka toinen tunti kylmähoitoa. Nyt pitäisi alkaa uudestaan samaan rumbaan.

Minulla ei ole mitään käryä siitä, miten hemmetissä nuo nivelsiteet ovat voineet mennä uudestaan. En ole - omasta mielestäni - loukannut jalkaani mitenkään. Lääkärin mukaan se on voinut olla joku ihan todella pieni virheliike, mikä on saanut ne repeämään. Siihen ei kovin paljoa vaadita, että kerran revenneet nivelsiteet repeävät uudestaan. Eli nyt sitten uutta sairauslomaa kehiin, uutta kylmähoitoa ja blaa blaa blaa. Kiinnostaa kuin kasa kanin kikkareita. Minä ja minun ADHD:ni eivät arvosta sairauslomia, joiden aikana istutaan sohvalla kuin tatti paskassa, ja vain varovasti liikutellaan jalkaa kivun sallimissa rajoissa.


Toisaalta, meidän koulutalossamme on portaita enemmän kuin laki sallii, joten enpä minä ihan hirveästi tämän kinttuni kanssa meidän työpaikalle mene. Portaat ovat kuulemma pahin mahdollinen asia.

Haluan tekemistä, mutta haluan myös ehjän jalan! Joten vaikka lievästi sanottuna vituttaa, niin minä nyt sitten vain nätisti silittelen tuossa otsassa kasvavaa jormaa, annan kintulleni sen tarvitsemaan kylmähoitoa ja syljeskelen loppuviikon kattoon. Ehkä ensi viikolla pääsen jo töihin.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

TOP 10 parhaimmat turhat kesäostokset

Koska elämässä eletään vain kerran eikä euroja saa mukaansa hautaan, raha pitää käyttää silloin, kun sitä on. Ja etenkin kesällä on ihan täysin sallittua, jopa suotavaa, ostaa kaikkea hupsua ja hauskaa. Ihan vain siksi, että ne sattuvat olemaan kivoja, söpöjä tai muuten vain ihanan omituisia.

Opintovapaavuosi meni viimeistä senttiä venytellen, koska tämä Koulutusrahaston suoma aikuisopintoraha - vaikka onkin ansiosidonnainen - ei kuitenkaan ole mitenkään runsas, ja ne laskutkin pitäisi maksaa. Kesällä, kun alkoi taas palkka juosta, tuli innostuttua vähän ehkä liikaakin näiden impulssiostosten kanssa. Tässä turhien tavaroiden TOP 10. Turhia, mutta AH, NIIN IHANIA!


Fujifilmin Instax mini 9 polaroid-kamera

Hassunhauskoja mukeja erilaisin iskulausein on markkinoilla pilvin pimein. Mutta jos siinä on jonkun söpön eläimen kuva, ja jos siinä on vielä SINUN koirarotusi kuva, on se muki ihan välttämättä saatava. Oman koirarodun mukeja ja muita turhia tavaroita ei voi koskaan olla liikaa. Ihan vain siksi, että koirat ovat ihania.

9. SATEENKAARIHERKKUJA-KIRJA

Olivat vain niin ihanan näköisiä ja kivan värikkäitä nuo kaakut, että oli ihan pakko ostaa tuo kirja. Vaikka sitten silmäniloksi, ellei muuten. EHKÄ saatan joskus uskaltaa kokeilla minun surkeilla leivontataidoillani jotain noista resepteistä. EHKÄ. En ole varma. Ja tokihan noita reseptejä löytyy kymmeniä miljoonia ilmaiseksi netistä. Eli ei tuota kirjaa olisi senkään takia tarvinnut. Mutta kun se oli niin hieno! Ja vielä alennuksessa.


Viini-lehden tilaus
8. RAINBOW DASH-AVAIMENPERÄ

Avaimenperäthän ovat maailman tarpeellisimpia ostoksia noin muutenkin. Mutta kun oli aivan helvetinmoisessa alennuksessa... Ja siinä on YKSISARVINEN!!!!! 

7. CHUBBY UNICORN-TOHVELIT

Kuten olen sanonut aikaisemminkin, elämässä ei voi ikinä olla liikaa yksisarvisia. Ja toki sitä tupakoitsija tyylikkäät tohvelit tarvitsee, että pääsee keskellä pimeän talven pakkasia ulos kylmään tupakalle. Parvekkeen kivilattia pruukaa olemaan talvisin niin pirun kylmä, ettei sinne voi sukkasillaan mennä. Eivätkä nuo miehen vanhat crocsit todellakaan ole tarpeeksi tyylikkäät. Ihan kuin joku minun jalkojani näkisi, kun istun parvekkeella röökillä...


Yksisarviskäsinukke
6. PENTAGRAM-MUISTIVIHKO

Ihminen, joka harrastaa kirjoitustyötä sivutoimisesti saaden siitä pieniä pennosia vuoden aikana, ihan välttämättä tarvitsee muistivihon. Se on täysin välttämätön osa joka runotytön käsilaukun varustusta. Tosin, niitä muistivihkoja saa ilmaiseksikin, esim. joitain firmojen mainosvihkosia, eikä niistä ihan perusvihoistakaan tarvitse pulittaa 25 euroa kappale. Eikä muistivihossa välttämättä tarvitse olla nahkaista kantta. Mutta kun tämä on niin tyylikäs ja ihan sairaan päheä! Eihän tällaista nyt vain voinut olla ostamatta. Tulee paljon parempia runoja rustattua jossain jokilaivan kannella, pienessä seitinohuessa, kun niitä riimejä saa rustata tällaiseen superhienoon muistivihkoon.

5. KIIVILINTU-PEHMOLELU

Mustista ja Mirristä ostettu supersöppänä pehmolelu. Itselle, ei koiralle! Koiralla on omat lelunsa, mitä saa suolistaa ja nylkeä. Minusta ei ole laisinkaan hassua ostaa itselle söpöjä leluja lemmieläinkaupasta.


Suomenlapinkoiramuki
4. VIINI-LEHTI

Tilasin itselleni Viini-lehden! En tiedä, miksi. Koska en ole alan ammattilainen, enkä ole sellaiseksi aikomassa, lehti on minulle periaatteessa täysin turha. Lehden mukana saan kuitenkin vinkkejä uusista ja hyvistä viineistä, ja pääsen täyttämään näiden vihjeiden perusteella taas viinipäiväkirjaani. Kätevää siinä mielessä!


Eivät nämä ihan hirveän turhia ole, koska näitä on kiva pyöritellä. Toimivat ihan hirveän hauskoina stressileluina. Ja koska ADHD-aikuinen tarvitsee käsilleen koko ajan jotain tekemistä, niin näitä on hauska hypistellä. Ovat vielä värikkäitä ja näyttävät hauskoilta. Toki minulla olisi vastaavanlaisia leluja jo ennestäänkin, mutta ne ovat yksivärisiä ja ihan tylsiä. Nämä ovat hauskempia.


Mukin toinen puoli

En minä mitään käsinukella tee, mutta kun YKSISARVINEN!!!!! Ja ihan hirvittävän söpökin vielä. Eihän tällaista voi kauppaan jättää pölyttymään. Annoin tälle ihanalle otukselle nimeksi Dooris.


Vaikka eihän tämä ole edes turha! Olen jopa tienannut rahaa sillä, että olen ottanut kuvia ihmisistä Cannibal Corpsen keikalla, ja he ovat saaneet heti kuvat mukaansa. Tosi kiva ja kätevä vehje. Ja niin himputin söpön värinenkin. Kyllä jokaisella pitää olla polaroid-kamera! Tämä on melkein maailman paras keksintö!


Kiivi-pehmolelu
PS. Minä kyllä haluan sen verran euroja mukaan hautaani, että saan maksettua Kharonille lauttakyydistä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka vanhat mytologiat ovatkin totta.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Itselle tehty lupaus: Onnistuin!

Jos nyt palattaisiin hetkeksi siihen aiheeseen, mitä varten tämän blogin alun alkaen perustin, ja sen jälkeen voin taas palata takaisin hömppäaiheisiin, kuten lumppujen esittelyyn...

Tein heinäkuun alussa lupauksen: Heinäkuu on opiskeluvapaa kuukausi. Kukaan ei vielä siinä vaiheessa uskonut, että pystyisin pitämään tämän lupaukseni, ja ihmiset naureskelivat, että katsotaan vain. Heinäkuun loppuun mennessä Mäkisen emäntä on kuitenkin suorittanut sen 20 opintopistettä vähintään.


Nyt on kaksi päivää heinäkuuta jäljellä, ja voin suurela ylpeydellä sanoa, että minä olen - ehkä ensimmäisen kerran elämässäni - pysynyt tavoitteessani. Olen suorittanut tasan nolla kurssia ja saanut nollakymmentänolla opintopistettä! 

En ole edes avannut Courseraa tai edX:ä, enkä myöskään gradutiedostoa. Myös kaikki sellaiset kirjat, mitkä liittyvät opintoihin tavalla tai toisella, olen pitänyt visusti kiinni. Olen kyllä joutunut koskemaan niihin, koska olen joutunut siirtelemään niitä paikasta toiseen, mutta en ole kuitenkaan avannut enkä lukenut. Ja se on pääasia.


Opiskelun sijaan olen rentoutunut, käynyt festareilla, sukuloinut, pitänyt pienet julkkarit (Kaunokaisen julkkarit), maannut sohvalla ja hikoillut. Ja tietenkin maalannut surkeita kuvia vesiväreillä ja tehnyt typeriä kollaaseja leikekirjaani, koska lääkäritäti käski. Mutta yhtään en ole opiskellut, enkä pahemmin edes opiskelua kaivannut. Sitä saa kyllä sitten harrastaa ihan tarpeeksi, kun syyskuu alkaa.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksun tietenkin voisin maksaa, että olisin kirjoilla Turun yliopistossa vielä ensi vuodenkin. Voisi edesauttaa valmistumista, kun on opiskelijana yliopistossa.


Mutta näin se nyt vain on, arvon ihmiset, että minä olen kyennyt olemaan opiskelematta! Ja nämä tunnit, mitä heinäkuuta vielä on jäljellä, ovat sen verran täynnä ohjelmaa, etten edes ehtisi enää tämän kuukauden puolella mitään opiskellakaan.

Joten lällislää vain kaikille, jotka kuvittelitte, etten minä mukamas pysty rentoutumaan!

PS. Koska en keksinyt muuta kuvitusta, niin tässäpä fotoja maailman parhaimmasta koirasta! 

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Turku Food and Wine Festival - Perjantain tuskaisat tunnelmat


Lempeä merituuli hellii hiuksiani samalla, kun tulinen aurinko käristää vaaleaa ihoani. Ilma on kuuma kuin pirun paska ja otsastani valuu hikipisaroita. Vaikka tuuli puhaltaa, se ei tee tuskaista oloa yhtään helpommaksi.

Porukkaa on kuin pipoa ja lisää jengiä tulee porteista sisään jatkuvalla syötöllä. Kassoilla seisovat tytöt käyvät vartin välein täyttämässä vesipullonsa. Ei käy kateeksi heitä juuri nyt.

Minä taas hyörin ja pyörin pitkin Forum Marinumin pihaa viinilasi kädessäni, hiki persiissäni. Yritän etsiä kojua, missä tarjottaisiin jotain sellaista, mitä minä haluaisin juuri nyt maistaa. Tai muuten vain ostaa. Olen tullut ruoka- ja viinifestareille.


Festarialue on pieni, mutta värikäs. Ruokakojuissa palavat tulet iskevät tässä kuumuudessa vasten kasvoja sellaisella voimalla, että oloni on kuin Johanna Tukiaisella. Ruoka tuoksuu ja näyttää herkulliselta. Annokset vain ovat surkean pieniä. Parin suupalan kokoisia. Ja näistä suupaloista saa pulittaa sen kymmenen euroa per annos. Käyn syömässä alkupalan Kolatun juustovaunun tiskillä, mistä saa ilmaisia maistiaisia. Nämä maistiaiset ja pienenpieni mansikkasalaatti vatsassani saatan ehkä kyetä selviytymään tämän festarillaoloajan tarvitsematta enempää syötävää.

Viinikojuille on oma käytävänsä melkein sisätiloissa. Ei ihan sisällä, mutta melkein kuitenkin. Viileyttä viinikäytävä ei tarjoa, päinvastoin, mutta varjoa se tarjoaa ja istumapaikkoja. Ja runsaan valikoiman mitä ihanimpia viinejä ja samppanjoita. Samppanja maksaa myöskin sen kymmenen euroa lasilta, ja lasin saa hädin tuskin puoleen väliin. No, se ei ole tyhmä, joka pyytää.


Olutkojuilla emme käy. Emme juo mieheni kanssa kumpikaan olutta. Siiderikojuilta löytyy sitten enemmänkin jännittävää juotavaa: Virolaista laatusiideriä! Kaikkea pitää kerran elämässään kokeilla, myös virolaista siideriä, hintaan kuusi euroa lasi. Mieheni maistaa koivumahlaa ja minä taas pihlajanmarjasiideriä. Täytyy sanoa, että molemmat ovat omanlaisiaan makuelämyksiä. Toinen melkeinpä mauton ja toisessa taas makua niin, että nystyrät kielen päällä käpertyvät hetkeksi kasaan.

Istumme penkeillä, hiki valuen ja katselemme kaikessa rauhassa ympärillämme olevaa festarielämää. Kaiuttimista soi tylsänoloinen biisi, joka tuntuu kestävän ja kestävän. Se ei kuitenkaan häiritse ihan hirveästi, sillä oloni on rento ja fiilikset korkealla. Todennäköisesti tämä järjetön kuumuus tekee sen, että sekin vähäinen alkoholi, mitä nämä puolikkaat lasit sisältävät, nousee päähän kuin häkä.


Vesipisteitä on runsaasti ja käymme säännöllisin väliajoin sekä huuhtelemassa lasit että juomassa vettä. Tässä helteessä ei ehkä ole kovin fiksua vetää pelkkää alkoholia, mikä kuivattaa muutenkin kuivaa ruhoa entisestään. Kello käy ja jengin määrä vain lisääntyy. Istumapaikoista alkaa olla pula ja joka hemmetin kojussa saa seistä pidemmän aikaa saadakseen sen vaivaisen puolikkaan lasillisen viiniä helvetin kalliiseen hintaan. Fiilis alkaa laskea yhtä aikaa veren alkoholipitoisuuden kanssa. Päätämme ulostautua.

Kerrassaan herkulliset suupalat saimme ruokakojuista sekä saimme kokea mielenkiintoisia makuelämyksiä viinien ja siiderien kiehtovasta maailmasta. Jospa seuraavaksi kuitenkin menisimme kohti kotia ja päivän seuraavaa tapahtumaa, eli veristä kuuta.


Kipuamme Vilkkilänmäelle, missä ovat kaikki muutkin Martin kaupunginosan asukkaat. Katselemme ylös taivaalle ja odotamme, milloin näemme tämän ihmeellisen verisen kuun. Kuun ja veren sijaan näemme Tonttumäen korkeat kerrostalot ja paksun pilvilautan, missä ei ole pienintäkään repeämää missään. Odotamme jonkin aikaa, mutta emme näe mitään. Kuka nyt olisi halunnutkaan nähdä, kun kuulla on kuukautiset?

Onneksi kotona on hyvää valkoviiniä jääkaapissa odottamassa. Ja pakastimessa on paketti pistaasijäätelöä. Eiköhän se ruoka- ja viinifestareilla hankittu hyvä fiilis tästä vielä takaisin tule, kunhan ensin kotiin pääsee.






perjantai 27. heinäkuuta 2018

Hevarittaren lumppublogi: Näillä mustilla räteillä raikkautta töihin!

Olen jo pitkään ihmetellyt yhtä asiaa: Saavatko rättiblogit paljonkin lukijoita? Siis sellaiset tekstit, missä esitellään erilaisia vaatteita ja kerrotaan, mistä ne on ostettu. "Lomalta paluu tapahtuu näissä upeissa lumpuissa!" Aha. Okei. Paitsi että ne rätit ja lumput, mitä näissä blogeissa mainostetaan, eivät ole IKINÄ sellaisia, mitä MINÄ suostuisin laittamaan päälleni.

Mutta makunsa kullakin. Ja mitä monipuolisempi maku, sitä useampi vaatetuottaja saa työtä ja rahaa. Monipuolinen maku on siis vain hyvästä! Harmin paikka vain on bloggaajien kannalta se, että maun ollessa näin monipuolinen ihmiset tuskin lukevat sellaista tekstiä, missä on - heidän mielestään - pelkkiä rumia rättejä. Vai lukevatko? Minä nimittäin en lue.



Ja koska minä olen hevari, kysymykseni kuuluu: Missä ovat ne blogit, missä arvioidaan hevirättejä? "Nyt palaa hevityttö töihin! Näillä asusteilla saat päät kääntymään ja työkaverisi pelkäämään." Enpä ole tällaisia otsikoita paljon blogeissa nähnyt. Tai sitten en ole vain osannut etsiä oikeista paikoista. Minulle saa vinkata, jos joku ylläpitää jotain hevirättiblogia! Otan tällaiset vinkit mielelläni vastaan.

Tässä niitä linkkejä olemassaoleviin hevirättiblogeihin odotellessa, päätin itse kuluttaa nämä viimeiset kesälomapäiväni siihen, että keikistelen kivoissa kesämekoissa, tulikuuman auringonpaahteen alla sievältä näyttäen ja kehun, miten hyvältä jokin kolttu tuntuu tai ei tunnu minun päälläni. Eli, tässä teille, arvon lukijat, HEVARITTAREN TÖIHINPALUU! NÄMÄ MUSTAT LUMPUT TUOVAT SYKSYN RAIKKAUDEN SINUNKIN TYÖPAIKALLESI.



Ensimmäinen ongelma alkoi jo siinä vaiheessa, kun mietin, miten hemmetissä saan otettua kuvat ilman kuvaajaa. Kokeilin järkkärin autotimeria, mutta huonolla menestyksellä. Jo tämä vaihe alkoi vituttaa, ja hiki alkoi virrata selkää pitkin. Lopulta totesin, että se kännykkäselfie on paras ratkaisu tähän dilemmaan. Ei muuta kuin parvekkeelle kännykän kanssa, vuoroin eri kolttu päällä. Onpahan naapureillakin jotain ihmeteltävää, kun saavat katsella, että mitä helvettiä se Mäkisen rouva on tällä kertaa keksinyt.

Tässä ensimmäinen rätti. Vixxsin Nocturnal-mekko. Kangas on vähän... Oudohkoa, mutta vaikuttaa siltä, että saattaa jopa kestää muutaman pesun. Mekossa on hauska huppu, mikä on vetoketjuilla kiinni, ja koska se on vetoketjuilla kiinni, sen saa - tadaa - irroitettua! Ihan kiva perusmekko töihin ja arkeen. Eikä edes hirveästi pelota ketään.


Vixxsin Nocturnal
Vaatteiden vaihto oli suhteellisen vaikeaa, koska jorma otsassa esti mekon poisottoa. Hiki alkoi valua oikein kunnolla, ja iho nihkeytyä. Mutta kun suomalainen nainen jotain päättää, niin se tehdään ja mennään läpi vaikka Danten helvetin. Seuraava rätti päälle ja menoksi.

Toisena on vuorossa Motörheadin kiva, käännettävä kesämekko. Ihan sama, kumpi puoli on edessä ja kumpi takana. Kangas on venyvää ja paukkuvaa ja tuntuu aistiyliherkän ihmisen iholla ihan mukavalta. Helma on jotenkin typerästi jaettu neljään osaan, ja sen vuoksi siinä on neljä saumaa, mutta eihän me nyt pienistä, kun eivät nekään meistä.


Motörheadin mekko
Minulla alkaa tulla toden teolla kuuma ja minulla on vaikeuksia saada nihkeän ja hikisen ihon vuoksi mekkoa pois ja toista tilalle. Perkele, kun tällaiseenkin piti ryhtyä. Jaksaa, jaksaa! Seuraavaa kolttua tarjolle.

Kolmas rätinpalanen kuuluu EMP:n omaan Full Volume-valikoimaan. Rätin nimi on Oh Boy, ja minä onnekas taisin napata tästä koltusta joko viimeisen tai toiseksi viimeisen kappaleen. Ovat nimittäin EMP:n sivujen mukaan myytyjä loppuun, kun yritin kovasti etsiä tähän linkkiä kyseisestä mekosta. Noh, mekko on kauhean kiva ihan jo siksikin, että siinä on helmassa yksisarvisia! Ja teksti: "We're all gonna die". Kuvioidun helman peittää kova ja karhean tuntuinen tyllikangas, mutta onneksi se ei kuitenkaan tule ihoa vasten.



Full Volumen Oh Boy!
Ei helvetti sentään! Minulta alkavat loppua paukut. Hiuksetkin ovat jo ihan märkänä hiestä. Ei tämä ole ihmisen hommaa, keikistellä vaatteissa tällaisena päivänä. Jos nyt pari vielä.

Neljäs kuuluu osaksi minun ehdotonta suosikkivaatesarjaani, Skelanimalsia! Tässä on ChungKee The Panda. Aivan ihana mekko, yksi minun suosikkimekoistani. Kangas on mukavaa ja pehmeää. Ja kuvakin on kiva. 


Skelanimalsin ChungKee The Panda
Jumalauta sentään, että alkaa ottaa kupoliin tämä jatkuva rättien vaihtelu tällaisella säällä. En kehtaa enää edes mennä parvekkeelle. Paitsi nyt menen ja otan viimeisen kuvan kera vitutuksen.

Viimeinen rätti tältä erää, Skelanimalsia tämäkin. Mutta mitä olisikaan elämä ilman yksisarvisia. Joten tässä Bonita the Unicorn. Kangas on aivan ihanan pehmeää, eikä minua edes vituta paidan tyttömäiset hörhelöt. Kyseessä on kuitenkin yksisarvinen ja vielä kuollut sellainen, joten silloin muutama hörhelö sallitaan. Paita tuntuu kivalta päällä myös kuumassa auringonpaahteessa. 


Skelanimalsin Bonita the Unicorn

Vaikka paita tuntuukin hyvältä päällä, en silti jaksa jäädä parvekkeelle tämän pidemmäksi aikaa keikistelemään, vaan menen takaisin sisään, ja riisun KAIKEN pois. IHAN KAIKEN. Sen jälkeen parkkeeraus sohvalle kera pääkallomukin ja jääkylmän karpalomehun. En ehkä toiste enää tee tällaista rättiblogiprojektia. Oli sen verran hikistä touhua ja vituttaakin alkoi. Nyt ehkä ymmärrän, miksei niitä hevirättiblogeja ole ihan joka tytöllä: Tämähän on aika karseaa touhua! Onneksi pääsen tästä hetikohta lähtemään Turun viinifestareille joku näistä ihanista koltuista päälläni. Ehkä siellä vitutus vihdoin väistyy.




keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Helle - Mikä ihana tekosyy!


Ellet ole vielä huomannut, meitä suomalaisia on tässä muutaman viikon ajan hellinyt aivan jumalaton helle. Tai no, toisia hellinyt, toisia taas piinannut. Jokainen saa itse päättää, onko tämä järjetön helle hyvä vai paha asia.

Koska minä aloin valmentaja-opintojeni aikaan harrastaa positiivista ajattelua (mikä oli silloin aivan täysin uusi ilmiö minulle), päätin jatkaa samalla linjalla, ja harrastaa sitä myös nyt. Helle on nimittäin mitä parhain tekosyy olla tekemättä tasan mitään!

Mieti nyt, miten ihanaa onkaan, kun saa jättää kaiken itseä rasittavan välistä ihan vain siksi, että hellettä voi syyttää tällä hetkellä melkein kaikesta.


"En voi juuri nyt imuroida, aivan liian kuuma moiseen aktiviteettiin!"

"Eijjei, emme me tänään mitään ruokaa tee. Sitä paitsi, uunin tai hellan käyttö tekee kämpästä vielä kuumemman, ja koiralla on nyt jo tarpeeksi tuskaa. Tilataan ennemmin ruoka Pizza Onlinesta. Ja huomenna sama juttu! Vaihtelun vuoksi eri pizzeria ja eri pizzat."

"Mutta emmehän voi lähteä ajamaan siskosi ja hänen viiden ADHD-tenavansa luokse juuri tänään. Hehän asuvat niin kaukana eikä autossa ole ilmastointia! Ei koirakaan kestä olla niin kauaa autossa. Joku toinen kerta. Ja terveisiä siskollesi!"

"Ei, nyt ei vain kertakaikkisesti maistu mikään lämmin ruoka! Liian kuuma. Pakko saada jotain kylmää ruokaa. Miten olisi suklaajäätelö?"


Ja sitten on vielä tämä tekosyy, mitä ainakin naiset voivat käyttää:

"Mutta KULTAAAAAAA! Kun tämä helle on saanut minut hikoilemaan, ja kainalohikeni on polttanut kaikki vaatteeni ihan kamalan näköisiksi. Minun TÄYTYY saada ostaa uusia vaatteita töihin!!!!!"

Näiden hellepäivien aikana minä olen siis maannut sohvalla, vaihtanut välillä asentoa ja sen verran noussut ylös, että olen käynyt vessassa ja vaihtanut DVD-levyä. En ole stressannut tasan mistään enkä tehnyt tasan mitään, mikä olisi ollut itselle vähänkin epämiellyttävää.


Kuulun näihin ihmisiin, jotka eivät pahemmin helteistä välitä, joten helteen olen pitänyt pois useamman tuulettimet ja jääpalojen avulla, sekä päivällä pitämällä kaikki ovet ja ikkunat tiukasti kiinni, ettei aurinko pääse sisään. Yöllä taas laitan kämppään läpivedon, niin saamme olla melkeinpä koko ajan suhteellisen sopivassa asunnossa. Ja ai että, kun olen nauttinut!

Kyllä, kämppä on siivoamatta ja nurkat alkavat olla täynnä tyhjiä pizzalaatikoita, mutta minä olen ainakin saanut rentoutua. Se, kuinka paljon olen sitten saanut shoppailtua uusia vaatteita, onkin sitten eri asia...


sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Blogiystäväkirjahaaste - Sarjassamme hauskaa hömppää

Haasteet, etenkin hömppähaasteet, ovat joskus suhteellisen hauskoja. Etenkin sellaisena päivänä, kun ei ole mitään muuta, mitä pitäisi tehdä tai miettiä. Silloin voi olla hauskaa miettiä tällaisia asioita. Kevyttä eikä missään määrin haastavaa puuhaa, mutta puuhaa kuitenkin.

Tämänkertaisen haasteen nimi on blogiystäväkirja. Nappasin haasteen nähtyäni sen aika monessa blogissa, joten ajattelin, miksen minäkin voisi. Minun vastaukseni eivät ainakaan noudata niitä ihan kaikkein perinteisimpiä kaavoja. Ainakaan toivottavasti.

Blogiystäväkirjan idea on sama kuin mitä oli niissä ystäväkirjoissa, mitä kouluissa kierteli silloin, kun minä olin vielä sen ikäinen. Jokaiselle samat kysymykset, mihin jokainen vastaa omien mieltymystensä mukaan. Sen jälkeen sitten voidaan verrata toisten vastauksia (ja niitä karmeita sivun yläkulmaan liimattuja koulukuvia) keskenään.


Bloggaajan nimi:
Satu

Blogin nimi:
Nooh... Blogin nimi muuttuu sen mukaan, mitkä opinnot ovat milloinkin kesken. Blogi aloitti nimellä Satun matka valmentajaksi, mutta koska valmistuin valmentajaksi, sillä nimellä ei ollut kovin järkevää jatkaa blogia enää. Sen vuoksi blogi muuttui Satun matka tuplamaisteriksi. Ehkä ensi vuonna se on Satun matka triplamaisteriksi tai Satun matka tohtoriksi. Kuka tietää.

Ikä/ Blogin ikä:
38/ 2 vuotta

Aikaisemmat blogit:
Eipä ole mitään sellaista, mitä olisin aktiivisesti päivittänyt.

Miksi aloitit bloggaamisen?
Koska opiskelin samanaikaisesti kahdella eri valmentaja-linjalla samalla kouluttajalla, ja molempiin kuului oppimispäiväkirjan pitäminen. Päätin lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla ja perustaa oppimispäiväkirjablogin. Oppimispäiväkirjasta tämä blogi on ihan vain pikkaraisen verran laajentunut.


Mistä aiheesta postaat mielelläsi?
Koirista ja eläimistä yleensäkin, opiskelusta, ADHD:sta, hyvistä hevikeikoista, festareista, kirjoittamisesta noin yleistasolla, kirjallisuudesta, taideterapiasta, öööööö... No, kaikesta sellaisesta, mikä ei ihan hirvittävästi kiinnosta ihmisiä. Paitsi koirat ja eläimet. Ne tuntuvat kiinnostavan kaikkia. Samoin ADHD-postaukset ovat suosittuja.

Mistä aiheesta et postaa mielelläsi?
Uskonnon ja politiikan olen yrittänyt pitää pois tästä blogista. Toki minulla on kummastakin aiheesta omat mielipiteeni, mutta haluan pitää ne mielipiteet ominani.

Blogistani tulee isona:
Hemmetin monimutkainen ja sekava kokonaisuus, missä on postauksia viidestäsadasta eri aihepiiristä, ja blogin alkuperäinen ajatus pelkästä oppimispäiväkirjasta ja aika päiviä sitten unohtunut.

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?
Noh... Tämä on pikemminkin sellainen kepeä ajanviete. Toki toivon, että tästä pikkuruisesta blogistani olisi myös vertaistukea ADHD-opiskelijoille, ja samalla toivon, että pystyn tätä kautta jakamaan tietoa ja ymmärrystä erinäisiä asioita kohtaan. En kuitenkaan ota bloggaamista niin tosissani, että istuisin hampaat irvessä yökaudet PhotoShopin ääressä muokkaamassa blogissa julkaistavia valokuvia tai editoisi tekstiä päivä tolkulla. Kuten sanottua, tämä on kepeää ajanvietettä, joten en osaa olla ihan hirveän kriittinen blogiani kohtaan.


Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana?
Ihan hemmetin paljon enemmän kuin mitä blogiini kirjoitan! Elämässäni on paljon rakkaita ihmisiä, paljon monipuolisia tapahtumia, paljon riitoja niiden vähemmän rakkaiden ihmisten kanssa ja ihan älyttömän paljon opiskelua. Minulla kun on tuo ADHD, isolla hoolla, joten jos kirjoittaisin kaiken tekemäni aina ylös, saisin kolmen Anna Kareninan verran tekstiä yhdestä vuorokaudesta. Kuka sitä jaksaisi lukea? Enkä minä jaksaisi sellaista määrää tekstiä edes kirjoittaa.

Blogin kautta olen saavuttanut:
Olenko saavuttanut jotain? En minä vain tiedä. Ei minulla ollut muuta saavutusta mielessä blogia perustaessani kuin se, että saisin joskus kahdet valmiit valmentajan paperit. Ja ne minä sain jo aika päiviä sitten.

Blogisalaisuutesi:
En minä vain tiedä. Maailman kaunein koira? Poikkeuksellisen hyvät kirjoitustaitoni? Outo ja vinoutunut huumorintajuni? Hei, nyt keksin! Se on se ADHD. Kiitos tuon kirjainyhdistelmän, olen oma, aito ja rehellinen itseni, mikä taas tekee blogistani omaleimaisen. Salaisuuteni on siis ADHD.

Suosikkisovellukseni:
Sovellus, mitä käytän viinipäiväkirjanani, My Wine World. Kulkee aina mukana, ja sen avulla voi tarkistaa, onko joku viini jäänyt kokeilematta tai oliko joku viini niin karmea kokemus, ettei sitä halua kokea toistamiseen. Sarjassamme elämän tärkeimmät asiat. Mutta faktahan on se, että elämä on liian lyhyt, jotta sitä kannattaisi tuhlata pahan viinin juomiseen.


Lempibloggaajasi:
Minä olen kokopäivätyötä ja vapaaehtoistyötä tekevä erityisteinin äiti, jolla on kaksi eri koiraharrastusta, aviomies ja joka on syyskuun alusta alkaen kirjoilla kolmessa eri Suomen yliopistossa. Minulla ei ole aikaa lueskella toisten ihmisten blogeja! Valitettavasti.

Mikä erottaa blogisi muista blogeista?
Öh. Ehkä aiheen erilaisuus. Erotun selkeästi valtavirrasta. En vertaile mitään tököttejä tai rättejä keskenään enkä jaksa keikistellä kameran edessä rumat kuteet päälläni. Enkä jaksa jankata, miten hienot lastenrattaat löysin ja miten upea synnytyskokemukseni oli (joo, oli ihan "helvetin upeaa" kokea se saatananmoinen tuska, siksi en ole halunnut, enkä halua, kokea sitä ikinä enää uudestaan). Olen suora ja rehellinen, enkä edes yritä mielistellä suurta yleisöä. Joihinkin se tehoaa, toisiin taas ei.

Paras blogimuistoni:
Öh... Duodaduoda... Öööööö... En minä nyt keksi mitään. Pitäisikö tästä jotain muistaakin? Kaikista noista sadoista teksteistä? Minulla on kyllä erinomainen muisti, mutta erittäin valikoiva sellainen.

Kenet haastan mukaan?
No juuri sinut, jolla on oma blogi ja luppoaikaa.


lauantai 21. heinäkuuta 2018

Parisuhde vai pari suhdetta? - Faktoja, joihin nyt vain pitää tyytyä

Oletko aina unelmoinut täydellisestä parisuhteesta? Tietenkin olet! Me kaikki olemme. 

Vituttaako takana olevien parisuhteiden ja erojen määrä? Johtuvatko erot siitä, että toinen osapuoli alkaakin osoittaa merkkejä siitä, ettei olisikaan täydellinen? Myönnän: Olen eronnut useasti jostain henkilöstä ihan vain siksi, että hän on laulanut väärää laulua väärässä kohdassa (tämän tarinan kuulleet ihmiset tietävät, miksi en olisi halunnut kuulla kyseistä laulua juuri sinä hetkenä).

Minä olen - myös omasta mielestäni - maailman viimeisin ihminen, jonka pitäisi antaa yhtikäs kenellekään minkäänlaisia parisuhdeneuvoja. Mutta koska olen taas päässyt (tai pikemminkin joutunut) lukemaan somesta mitä mielenkiintoisimpia tarinoita liittyen parisuhteisiin, päätin hieman liiankin kokeneena ihmisenä iskeä parit faktat pöytään.


1. Kukaan ei ole täydellinen

Tämä ärsyttävä klisee on valitettavasti oikeassa. Jokaisessa ihmisessä on jokin asia, mikä ärsyttää toista. Joka ikisessä meissä on jotain vikaa. Voisin ihan vain vertaistuen vuoksi laittaa tähän oman vikalistani, mutta kukaan teistä ei jaksaisi lukea niin pitkää tekstiä. Älä siis turhaan etsi ketään täydellistä, ilman mitään vikaa, sillä sellaista ei ole olemassakaan.

2. Valitse kaikkein vähiten vittumaisin ihminen

Koska meissä kaikissa on vikoja, useampia sellaisia, kannattaa kumppanin valinnassa ehkä lähteäkin siitä vikojen vähyydestä eikä täydellisyysprosentista. Se ihminen, jonka naama ja tekemiset saavat sinut kaikkein vähiten vittuuntumaan, on sinulle se oikea. Fakta on, että Se Oikeakin saa sinut vittuuntumaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Mutta jos se vitutus on jokapäiväistä, silloin hän ei ole sinulle Se Oikea.

3. Moni kakku päältä kaunis

Tämäkin äärimmäisen ärsyttävä klisee on valitettavasti totta. Oikeastaan kaikki sellaiset ihmiset, jotka ovat ulospäin minun mielestäni täydellisiä, ovat tyhmempiä kuin vasemman jalan kumisaappaani. En saa heihin minkäänlaista yhteyttä enkä pysty keskustelemaan heidän kanssaan muuta kuin pinnallista kökkökakkaa, mitä jaksan kyllä yhden illan (jos tarjolla on tarpeeksi viinaa), mutta en minuuttiakaan pidempään. Enkä ainakaan selvinpäin.

Toisaalta fakta on myös se, että en minä haluaisi katsoa omasta mielestäni rumaakaan naamaa. Kyllä ihmisellä nyt edes jonkintasoinen ulkonäkö täytyy olla. Mutta täydellinen ei missään tapauksessa tarvitse olla! Se riittää, etten käy hakemassa paperipussia toisen pään peitoksi, ennen kuin seksiä aletaan harrastaa.

Kannattaa siis valita ihminen, jonka ulkonäkö miellyttää itseä ja jota kehtaa esitellä myös ystävilleen. Ei liian rumaa, muttei liian täydellistäkään. Ja eritoten kannattaa panostaa siihen toisen osapuolen sisäiseen kauneuteen ja älykkyyteen! Typerään ja tasottomaan keskusteluun kyllästyy nopeammin kuin rumaan naamaan. Ja tämä todellakin on fakta! 


4. Nauti yksinolosta

Minä rakastan aviomiestäni. Oikeasti. Hän on aivan ihana mies, enkä ikinä vaihtaisi häntä keneenkään! Hän on todella älykäs (vaikka emme ihan kaikesta olekaan samaa mieltä) ja ulkonäkökin miellyttää silmää. Hänestä voin sanoa ylpeydellä: "Tämä tässä on MINUN!"

Mutta en silti jaksa katsella häntä 24/7. Joskus sitä vain kaipaa yksinoloa, ihan lyhyttäkin sellaista. Hetken yksinäisyyden jälkeen parisuhde-elämä maistuu taas makoisammalta.

5. Vältä läheisriippuvaista ihmistä

Menisin jopa niin pitkälle, että kehoittaisin välttämään läheisriippuvaisia ihmisiä, sillä he ovat niitä kaikkein raivostuttavimpia tapauksia, jotka syövät parisuhteen viimeisetkin rippeet todella nopeasti. Tiedän kokemuksesta! 

Läheisriippuvainen ihminen esim. soittelee jatkuvasti perään ja pelkää tulevansa hylätyksi ihan jo siitä, että menet käymään ruokakaupassa ilman häntä. Uhriutuminen on erittäin tyypillistä eikä läheisriippuvainen ihminen kestä tasan minkäänlaista kritiikkiä. Lisäksi hän saattaa kuvitella, että muut ihmiset ovat samanlaisia ja tarvitsevat samaa kuin hän, ja sitten hän ihmettelee, mikseivät muut tee samoin hänelle kuin mitä hän tekee muille. 

Kuulostaako sinusta siltä, että kuvasin juuri narsistin? No, narsistit ovat usein erittäin läheisriippuvaisia, mutta ihminen voi myös olla läheisriippuvainen olematta kuitenkaan narsisti.

Jos sinusta alkaa vähänkään tuntua siltä, että kumppanisi kärsii läheisriippuvuudesta, ehdota hänelle hoitoa ja lähde. Sen jälkeen kannattaa vaihtaa ainakin puhelinnumero, sillä hänestä tuskin pääset ihan tuosta noin vain eroon.


6. Valitse ihminen, jolla on samanlainen huumorintaju

Nauru ei pelkästään pidennä ikää, se pidentää myös parisuhdetta. Tiedän tämänKIN omasta kokemuksesta. Jos et ymmärrä toisen huumoria ollenkaan tai hän ei ikinä naura sinun vitseillesi, on suhdetta turha yrittää saada eteenpäin. Se ei tule toimimaan. Yhdessä nauraminen on yksi parisuhteen parhaita asioita, ja ellei sitä tapahdu ikinä, on suhde tuomittu tuhoon.

7. Koolla ON väliä

Okei, myönnettäköön, että miesten kohdalla tekniikka on kokoakin tärkeämpi, samoin yleinen toimivuus. Mutta jos pitäisi valita minimunan tai normikokoisen väliltä, ottaisin mitään empimättä sen normikokoisen.

Myös naisten kohdalla koolla ON väliä. Evoluutiopsykologit ovat todistaneet tutkimuksissaan, että mitä leveämpi lantio ja isompi perse, sitä enemmän miehet tykkäävät. Isot rinnat ovat myös plussaa, tosin rajansa siinäkin. Kukaan ei tykkää epäluonnollisen kokoisista silikooneista. 

Miksi koolla on väliä? Koska se liittyy hedelmällisyyteen, ja ihminenKIN tekee parinvalinnan hedelmällisyysarvion perusteella. Tiedostamatta.


8. Suhde pitää rakentaa joka päivä uudestaan

Juujuu, tämäkin on kliseistä paskaa, mutta se on fakta siitä huolimatta. Suhde loppuu, jos toista alkaa pitää itsestään selvyytenä. Kumppaniin pitää rakastua joka päivä uudestaan.

9. Riitoja tulee - Sen jälkeen pannaan

Ei ole suhdetta, missä ei olisi riitoja. Itse lähdin aikaisemmin suhteesta heti ensimmäisen riidan jälkeen. En halunnut olla suhteessa, missä riidellään. Piti kasvaa aika isoksi aikuiseksi tytöksi, että tajusin, että joka ikisessä suhteessa riidellään.

Ja riitely on hyvä asia, sillä se puhdistaa ilmaa. Erityisen hyvä asia se on siksi, että jokaisen riidan jälkeen pitäisi harrastaa kunnon seksiä. Se on kaikkein paras keino sopia riita!

10. Kylmää kahvia ei kannata kuumentaa

Jos suhde on päätepysäkillä, se on päätepysäkillä. On aivan turha yrittää mitään typeriä vippaskonsteja, millä parisuhde pelastetaan. "Tehdään uusi vauva; se pelastaa meidän suhteemme!" "Muutetaan kaupungista maalle; se pelastaa meidän suhteemme!" Nämä kaksi ovat esimerkkejä tosielämästä, ja molemmat parisuhteet päättyivät eroon. Toinen näistä parisuhteista päättyi todella väkivaltaiseen eroon.

Kun se on ohi, se on ohi. Parempi erota hyvissä väleissä eikä yrittää väkisin. Uudet vauvat, maalle muutot ja koiranpennut eivät sitä suhdetta pelasta. Eikä lastenkaan takia kannata pysyä väkisin yhdessä. Nämä kaikki vain pahentavat tilannetta. Eli kun naama alkaa kyrsiä, eroa kehiin, ennen kuin juttu karkaa käsistä ja menee rumaksi. Oikeasti!


Minä olen onnellisesti naimisissa. Minä ja mieheni olemme täydellinen pari siksi, että kompensoimme toistemme vikoja. Siinä, missä minulla on vaikeaa, minun mieheni taas on hyvä, ja päinvastoin. Olemme myös oppineet hyödyntämään toistemme vahvuuksia, jotta parisuhteemme pysyisi tasapainoisena ja sujuvana.

Totta kai, meilläkin on tappeluita! Lähinnä liittyen rahaan, mutta osoita minulle pariskunta, joka ei ikinä riitele mistään, eikä ainakaan rahasta. Kaikkine vikoinemme ja puutteinemme me olemme juuri täydellisiä toisillemme.

PS. Kuvat on otettu häistämme, ja kuvaajana toimi Lisa McWhirter.