Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapainotyyny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapainotyyny. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. joulukuuta 2017

Doboilua

Koska kaikkea pitää kokeilla vähintään kerran elämässään...

Rally-toko jäi joulutauolle, ja meillä oli Kaunon kanssa mahdollisuus päästä kokeilemaan doboa parin kerran ajan. Ja tokihan me otimme haasteen vastaan! Eihän sitä kokeilematta tiedä, mikä laji saattaisi olla juuri se meidän juttu.


Teille, jotka ette tiedä, mitä dobo on, niin kerrottakoon dobon hyvin lyhyt oppimäärä. Dobossa on tarkoitus saada sekä koiraan että omistajaan liikettä ja lihasvoimaa. Harjoitteet tehdään ovaalin muotoisten dobo-pallojen tai tasapainotyynyjen päällä. Dobo-pallon koko on aika lailla kiinni siitä, miten iso koira itsellä on. Eli sekä omistaja että koira ovat vuoron perään pallon päällä tehden erilaisia liikkeitä ja kehittäen kehoaan.

Lisätietoa sitä kaipaaville ja dobosta kiinnostuneille löytyy vaikkapa tuolta: http://www.dobo.fi/

Meidän Kaunokainen, joka yleensä innostuu helposti kaikesta uudesta (erityisesti, jos siihen liittyy tavalla tai toisella pallo), ei pahemmin lämmennyt dobolle. Kauno vain haisteli palloa ja kiersi sen, kun yritti saada namin. Pallon päälle hän ei olisi millään halunnut hypätä. Tasapainotyynyt ovat rally-tokosta tuttuja, joten tasapainotyynyjen päällä hommat kyllä onnistuivat hienosti. Mutta dobo-pallosta Kauno ei kiinnostunut.


Ja minä surkeine lihaksineni ja huonoine tasapainoineni en meinannut millään pysyä itse pallon päällä! Dobo oli suhteellisen kevyttä jumppaa, verrattuna lajiini ennen selkävamman saamista, potkunyrkkeilyyn, mutta kyllä siinä dobossakin saa lihakset huutamaan hoosiannaa, jos A) niitä lihaksia ei ole, ja B) tekee kaikki liikkeet huonossa asennossa, kuten minä tein.

Nämä kaksi treenikertaa menivät siis lähinnä siihen, että Kauno haisteli dobo-palloa ja teki juttuja tasapainotyynyn kanssa, ja minä istuin dobo-pallon päällä kirkumassa, että kohta menee tasapaino ja minä kaadun. Että näin meillä. Ehkä se dobo ei ole juuri meidän laji. Ehkä se rally-toko on enemmän meidän juttu. Tai sitten nosework. Ilmoitin Kaunon nosework-kurssille tammikuussa. Koska tuo meidän pieni nuuskuttaja on koiramaiseen tapaan nenä kiinni joka mahdollisessa paikassa, olettaisin, että Kauno tulee rakastamaan noseworkia.

Mutta nuuskutuskurssista lisää tammikuussa! Nyt me jäämme koiraharrastuksista ansaitulle joululomalle, ja jatkamme taas ensi vuonna.


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Ralleilua, sähläystä ja tyynyilyä


Viime viikolla jäivät rally-toko-treenit väliin. Olin vain, yksinkertaisesti, liian väsynyt menemään. Tänään, koko päivän sohvalla makaamisen, hanurin raapimisen ja tyhjän tekemisen jälkeen päätin, etten vain yksinkertaisesti voi maata ikuisuuksia sohvalla ollen totaalisen uupunut. Minun on pakko alkaa tehdä jotain. Sitä paitsi, tästä on maksettu! Ellen nyt tee jotain, olen maksanut siitä, että makaan sohvalla kuola valuen, ja koirani makaa sohvan edessä kuola valuen. Ei hyvä kummallekaan.

Puolentoista tunnin päikkäreiden jälkeen olin vielä väsynyt, mutta nousin kuitenkin väkisin ylös. Koiran namit kassiin, koira hihnaan ja autolle. Autossa tajusin, että olin jättänyt koiran lelun kotiin, mutta koska toimin väsyneenä sen verran verkkaisesti, en jaksanut lähteä autolta enää takaisin sisälle hakemaan lelua. Kouluttajalla on kyllä leluja, jos sellaista tarvitsee.

Kauno on ihan täpinöissään, kun pääsemme treenipaikalle. Treenitauko näkyy pojassa, ja hän sählää ihan hirveästi. Eipä siinä, emäntä sählää vielä enemmän. Meillä treenataan, tällä kertaa, tasapainotyynyillä, mikä on Kaunolle tuttua huttua. Väsymyksen takia tasapainotyynyily ei suju ihan sillä samalla teholla kuin se kotona normaalisti sujuu. Saamme tehtyä treenit kuitenkin ihan tyydyttävästi.

Tyynyilyn jälkeen vedetään pieni radanpätkä. Rata on helppo, ja siinä on meille pelkästään tuttuja tehtäväkylttejä. Kestää hieman, että saan Kaunon huomion kiinnitettyä itseeni ja nameihin. Sen jälkeen lähdemme kiertämään rataa. Minä väsyneenä, Kauno innosta vinkuen.

Rata menee upeasti! Tai no, eipäs liioitella ja pysytään totuudessa. Rata menee KAUNOLTA upeasti. Hän seuraa todella hienosti, ottaa kontaktia, menee maahan, istuu, pysyy paikoillaan, tekee pyörähdykset. Erinomainen suoritus Kaunokaiseltani, ottaen huomioon, että olemme vasta tänä vuonna aloittaneet treenit, ja treenaus on ollut pienellä tauolla.

Rata ei mene erityisen hyvin MINULTA. Kun pitää tehdä täyskäännös vasemmalle, minä lähden kiertämään oikealle. Sekoilen Kaunon hihnan, naksuttimen ja namien kanssa. Annan käskyjä väärässä järjestyksessä. Kyltin “istu, maahan, kierrä koiran ympäri” kohdalla käsken Kaunon ensin mennä maahan ja vasta sitten istua. Onneksi Kauno on itseäni fiksumpi, eikä tottele, ennen kuin korjaan käskyn. Kyltti menee hienosti korjauksen jälkeen, saan Kaunon istumisen kautta maahan ja saan kierrettyä koiran ilman mitään ongelmia.

Vaikka emäntä sählää, Kauno tekee juuri niin kuin pitääkin. En voisi olla enää ylpeämpi meidän hienosta hauvastamme! Emme olisi ihanampaa koiraa voineet toivoa.

Ensi viikolla parempi tuuri, itselläni. Ehkä katson tarkemmin kyltissä olevasta nuolesta, mihin suuntaan sitä pitikään kääntyä. Treenaan kotona Kaunon kanssa sen, minkä jaksan. Ja opettelen erottamaan vasemman oikeasta.

Tiedän kyllä, että minulla on lievä hahmotushäiriö, mutta näin über-väsyneenä tuntuu, että minun hahmotushäiriöni taitaa olla jotain muuta kuin lievä.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Röh röh

Tuijotan Puuilon loputtomia käytäviä. Sulhaseni kiertelee ja etsii jotain. Minä seison paikoillani, paskajäykkänä, tumput suorina, vaikkei minulla ole edes tumppuja. Olemme tulleet etsimään täältä jotain, muttemme löydä mitään. Emme ainakaan sitä, mitä me olimme tulleet etsimään. Sulhaseni ehdottaa, että käymme Biltemassa. Katson häntä väsyneesti: “Onko ihan pakko?” Sulhaseni katsoo innostuneena takaisin: “Olemme nyt liikenteessä, niin samallahan se tässä hoituu.”

Äh. Minua eivät voisi vähempää kiinnostaa jotkut helkutin hyllynkannattimet tai koukut.

Suoriudun autoon, ja ajan sinne perhanan Biltemaan. Lisää loputtoman pitkiä käytäviä, loputon määrä hyllyrivejä, loputtomasti turhaa tavaraa, mitä kukaan ei oikeasti tarvitse. Haluamme vain kuluttaa ja luulemme tarvitsevamme. Tuhahdan, ja ajattelen olevani parempi henkilö, koska tarvitsen vähemmän, enkä osta mitään turhaa.

En jaksa kierrellä mitään typeriä työkaluhyllyjä. Minua ei kiinnosta. Menen vapaa-ajan osastolle etsimään jotain katseltavaa. En aio ostaa mitään, sillä olen parempi ihminen, enkä tarvitse mitään turhaa. Kunhan vain ajan kulukseni kiertelen ja katselen kaikkea, mistä voin tällä kertaa kieltäytyä.

Urheiluvälinehyllyillä näen tasapainotyynyn. Rally-tokossa käytämme tasapainotyynyä yhtenä treenivälineenä, eikä minulla ole sellaista. Hintakaan ei ole erityisen korkea. Parempi ihminen minussa empii. Onko tämä nyt täysin välttämätön? On se. En voi mitenkään treenata Kaunon kanssa rally-tokoa ilman tasapainotyynyä. Se on saatava.



Käytävän keskellä on isoja koreja, täynnä koirien tavaroita. Huomaan sähkökäyttöisen koiran pedin, ja ihmettelen, kuka hitto tuollaista tarvitsee. Hölmön touhua ostaa koiralle sähkökäyttöinen peti.

Petien vieressä on kori täynnä koirien vinkuleluja. On kumikanaa, kumihanhea ja röhkiviä possuja. Ne pitävät kamalaa ääntä. Olen päättänyt jo Kaunon ollessa vielä pentu, että meille ei sitten tule mitään typeriä vinkuleluja. Röhkivä possu on precis samanlainen kuin mitä meidän rally-tokon kouluttajalla on. Kauno rakastaa sitä possua yli kaiken. Parempi ihminen minussa on sitä mieltä, että röhkijä saa jäädä. Emme tarvitse sitä.

Kuulen mielessäni Kaunon pienen äänen: “Possuuuuuuuuu, possuuuuuuuuu…” Näen silmieni edessä Kaunon anovan katseen. Hän pitää possusta. En kestä katsella Kaunon anovia silmiä ja luovutan. Otan possun mukaani. Luovun paremmuudestani ja periaatteistani siksi, että minulla on koira, jolla on anovat silmät. Ja joka ei edes tiedä, että olen Biltemassa koiranlelukorin vieressä.

Sulhaseni on löytänyt etsimänsä. Hän katselee sylissäni olevia tavaroita kysyvä ilme kasvoillaan. Kerron, että nämä ovat aivan täysin ehdottoman tarpeellisia tavaroita. Elämämme ei voi jatkua eteenpäin, ellemme juuri nyt tällä punaisella minuutilla osta näitä tuotteita. Sulhaseni kysyy, mihin tarvitsen tasapainotyynyä ja röhkivää possua. “No, rally-tokoa ja koiraa varten, tietenkin!” Saan vastaukseksi syvän huokaisun.

Kun pääsemme ulos, muistan, että treeninamit ovat lopussa. Kaunokaisemme on nirso koira, ja syö vain parasta. Onneksi Musti ja Mirri on lähellä, ja sieltä saa jäniksenmaksanameja. Kauno rakastaa niitä. Mustissa ja Mirrissä on alennus: Kolme namipussia yhden hinnalla. Näin hyvä alennus pitää käyttää! Ostan saman tien kuusi pussia.

Autossa mietin, että tähän on tultu. Olen luopunut pyhistä periaatteistani, ja perheeseemme on tullut röhkivä possu. En osta itselleni sen enempää kuin aikaisemminkaan, mutta koiralle ostan kaikkea. Koira saa, vaikkei tarvitsisikaan. Minusta on tullut koirashoppaaja.

Sähkökäyttöinen peti jäi sentään kauppaan. Vaikken olekaan enää muita parempi ihminen, sen verran sentään minulla on vielä aivosoluja tallella, etten ostanut sitä.

Kotona vastaan tulee iloinen Kauno häntä heiluen. Kokeilemme heti tasapainotyynyä. Koska Kaunokaiseni on äärimmäisen fiksu koira, hän hoksaa heti, mitä sillä tehdään. Ja mikä riemu siitä syntyykään, kun kaivan laukun uumenista röhkivän, vaaleanpunaisen possun! Koko loppu viikonloppu menee siinä, kun possu röhkii Kaunon suussa.

Olipa erittäin fiksua minulta ostaa se possu! Olisiko pitänyt vielä ostaa itseä varten korvatulpat?