Sonaatteja savannilta ja muita tarinoita

Herään aamulla kirvelyyn ja epämiellyttävään oloon. Tietenkin. Juuri tänään! Kusitautiahan minä tälle päivälle nimenomaan kaipasinkin. No, siitäs sain, kun en laiskana paskana jaksanut käydä apteekissa ostamassa niitä karpalokapseleita, millä olen pitänyt kusitaudit pois elimistöstäni (eukot, syökää karpaloa ja puolukoita, siis oikeasti).

Käyn irvistämässä vessassa ja hoputan sängyssä makaavaa miestä. Meillä on kiire. Pitää ehtiä apteekkiin, kauppaan, huoltoasemalle ja vielä Tampereellekin. Meillä on tänään seeprojen kanssa kirjajulkkarit.

Mies toimii tehokkaasti kuin venäläinen traktori. Minulta palavat käämit. Ihan jo senkin vuoksi, että Concertat ovat loppu, ja ilman Concertaa minulla ei ole käämejä. Onneksi mies saa vähän bensaa suoniinsa sen jälkeen, kun saa ensin laskettua kännykän kädestään, ja pääsemme lähtemään kohti ensimmäistä etappia, apteekkia.

Apteekin pihalla mies muistaa:

- Kännykkä jäi kotiin.

Huokaisen, kiroan ja sanon, että haetaan se ihan viimeiseksi, ennen kuin lähdetään kohti Tamperetta.

Apteekissa on jumalaton jono. Tiskin takana on kaksi naista. Toisen tunnen, toista en. Tämä on vakioapteekkini, ja minun pitäisi tuntea täällä kaikki työntekijät. Kuka tuo tuntematon nainen on?

Joudun hänen tiskilleen.

- Concerta viisnelonen.

Nainen kaivaa tietoni apteekin tietokannasta. Hän tutkii ruutua minuutin, toisen, kolmannenkin. Jo ennalta palaneet käämini kärvähtävät lopullisesti. Lopulta hän kysyy:

- Niin, Concertaako otat?

Katson häntä suu auki.

- Ei, kun ternimaitoa tilasin. NO JOO-O, SITÄ VITUN CONCERTAA!

Nainen tutkii vielä tietokonetta. En ymmärrä, mitä hän sieltä etsii. Hän hakee lääkkeen, menee kysymään toiselta naiselta jotain, menee tekemään paperitöitä, ja me vain seisomme odottamassa. Jono takanamme kasvaa kasvamistaan. Toinen nainen palvelee asiakkaita minkä ehtii ja toimii todella ripeästi. Meitä palvelevalla naisella ei ole kiirettä. Paitsi että meillä olisi!

- Onko tämä tuttu lääke?

- On tuttu lääke. Ja sitten vielä tämä karpalovalmiste.

- Onko se tuttu?

- On tuttu. Joko saataisiin maksaa?

Muovipussin ottaminen ja rahastaminen vie ikuisuuden. Kun pääsemme ulos, olemme olleet tiskillä palveltavina 20 minuuttia. Ei ole ikinä kestänyt noin kauan yhden hemmetin lääkkeen saaminen apteekista.

Juoksemme apteekin alapuolella olevaan ruokakauppaan. Tarvitsemme nyyttäriviemisiä julkkareihin. Kassajonossa meidän edellämme on mummeli. Kassaneiti sanoo ostosten hinnan, mutta mummeli ei ole vielä valmis.

- Ja sitten minä ottaisin vielä arvan. Ja sitten vielä toisen arvan. Ja sitten vielä tuon ja tuon. Ja sitten vielä...

Hyvä, etten ala kirkua, että tunkisi nyt vaikka seipään hanuriinsa. Meillä on KIIRE! 

Huoltoasemalla on pakko käydä tankkaamassa. Tankki näyttää kahta viivaa. Sillä ei päästä Tampereelle ja takaisin. Tankkaan ja menen sisälle maksamaan. Edessäni on pariskunta vuokraamassa jotain.

- Niin, mikäs se meidän oman auton rekisterinumero nyt olikaan? Muistatko sinä? En minäkään. Käytkö tarkistamassa? Ai, eikö se ollutkaan se? No, täytetäänkö uusi paperi? Ja mihin kellonaikaan sitten palautus? Ja ottaisimme nämä vielä.

Pariskunnan mies vilkaisee minua ja säikähtää pahemman kerran. Taidan näyttää hieman kiukkuiselta, sillä hän alkaa hoputtaa sekä kassaneitiä että vaimoaan. Lopulta pääsen maksamaan bensat ja totean, että seuraavalla kerralla, kun minulla on kiire, poikkean hakemassa bensat kylmäasemalta.

Käymme vielä pikaisesti kotona hakemassa mieheni puhelimen, ja heitän samalla lääkkeet huiviini, jotta saisin edes puolikkaan käämin. Kun pääsemme lähtemään, mies toteaa, että unohti sittenkin puhelimen, koska unohtui tekemään jotain muuta. Sanon, etten enää käänny takaksin. Meidän piti olla Tampereella klo 13.00. Kun olen Runosmäen risteyksessä, kello on 12.45. Olisi pitänyt varmaan tankata Yarikseen Red Bullia, koska ilman siipiä me emme pääse vartissa Turusta Tampereelle, vaikka painaisin miten kovaa kaasua.

Saan kaasutettua sen verran lujaa, että olemme vain vähän reilun tunnin myöhässä, kun kurvaamme Åkerlundinkadulle. Muut ovat jo tulleet ja nauttineet nyyttärieväitä. On ihana nähdä tätä meidän pientä kirjailijaporukkaa pitkästä aikaa. Olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä Facebookin kautta, joten ei tunnu laisinkaan siltä, että olemme todellakin tavanneet viimeksi syksyllä 2014! Juttua riittää, ja naurua.

Muistelemme kirjoitusterapeuttista viikonloppua, missä tapasimme. Suunnittelemme leikkimielisesti seuraavaa kirjaa. Eräs meistä ehdottaa kirjan nimeksi Sonaatteja savannilta. Sopisi hyvin Totuus seeproista-kirjan jatkoksi!

Rento tunnelma ja muiden korkea mieliala nostavat minunkin mielialaani, ja käämini korjaantuvat. Enkä edes huomaa ajan kulumista. Meillä on ollut ihan valtavan hauskaa yhdessä. Pitäisi kokoontua useammin tällä porukalla.

Ja koska äitienpäivä lähestyy, ja sinä kuitenkin haluat ostaa äidillesi ihanan ja erikoisen lahjan, niin laitahan meidän runokirjamme, Totuus seeproista, tilaukseen! Sen voi tilata mm.

tuolta: http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-994-9

tuolta: https://www.booky.fi/search.php?search=totuus+seeproista

tuolta: https://www.adlibris.com/fi/kirja/totuus-seeproista-9789522369949

tuolta: https://www.prisma.fi/fi/prisma/totuus-seeproista-pehmeakantinen-kirja

tai tuolta: http://www.suomalainen.com/webapp/wcs/stores/servlet/fi/skk/totuus-seeproista-p9789522369949--77

Ja jääkää innolla odottamaan seuraavaa erityislasten äitien runokokoelmaa. Se saattaa tulla ennemmin kuin uskottekaan!

Coursera-mania - Kaksi tusinaa kursseja yhdessä viikossa

Siitä on tasan viikko, kun kerroin teille hurahtaneeni Courseran kursseihin. Kerroin muutamasta kurssista, mihin olin käynyt ilmoittautumassa. Noh, kuten minulle hyvin usein käy, homma lähti ihan vain pikkaraisen verran lapasesta.

Kuluneen viikon aikana olen saanut suoritettua kokonaan seuraavat kurssit:

- Music as Biology: What we like to hear and why

- Chicken Behavior and Welfare

- Animal Behavior and Welfare

- The Truth about Cats and Dogs

- ADHD - Everyday Strategies for Elementary Students

- Dog Emotion and Cognition

- Understanding Plants - Part I: What a Plant Knows?

- Understanding Plants - Part II: Fundamentals on Plant Biology

Sen lisäksi, että yllämainitut kurssit on tehty alusta asti viimeiseen pisteeseen, olen saanut seuraavat kurssit muuten täysin valmiiksi, mutta koska muut ihmiset eivät ole postanneet omia projektejaan, en ole voinut tehdä vertaisarviointia, ja se on tasan ainoa puuttuva asia koko kurssista:

- The Horse Course: Introduction to Basic Care and Management

- How Music Can Change Your Life

Olen myös aloittanut ihan vain pari kurssia, mitkä ovat vielä vähän kesken. Näitä kursseja ovat:

- Healing with the Arts

- The Changing Arctic

- Introduction to the Arctic: Climate

- Sustainable Food Production Through Livestock Health Management

- Emotions: A Philosophical Introduction

- Dairy Production and Management

- The Arts and Science of Relationships: Understanding Human Needs

Näiden pelkkien Courseran kurssien lisäksi olen ilmoittautunut kahteen suomalaisen yliopiston perusopintokokonaisuuteen verravissa olevista opintokokonaisuuksista:

- Cameras, Exposure and Photography

- Positive Psychology

Valokuvauskokonaisuudessa olen vasta päässyt ensimmäisen kurssin neljänteen viikkoon, koska siellä olevan valokuvaustehtävän ohjeistus- ja palautusalusta on vielä lukittuna, eikä se aukea ennen kuin vasta 30.4. Positiivisessa psykologiassa olen vähän pidemmällä.

Ennen kuin edes kysytte, niin KYLLÄ, olen nukkunut tämän kuluneen seitsemän päivän aikana ihan hyvin ja riittävästi. Ja KYLLÄ, olen tehnyt muutakin kuin kuunnellut luentoja Courseran sivuilta. Olen mm. käynyt parilla luennolla, harrastanut koiran kanssa, järjestänyt teinin syntymäpäivät, käynyt hanketapaamisessa, käynyt valokuvausretkellä (okei, se retki liittyi aika suoraan yhteen Courseran kurssin valokuvausprojektiin) ja yhden kokonaisen päivän makasin migreenissä, enkä voinut säryn takia edes laittaa konetta päälle. Nämä kurssit, vaikka ne kestävätkin neljästä seitsemään viikkoa, ovat todella nopeatekoisia. ADHD-kurssin tein kokonaisuudessaan puolessatoista tunnissa! Joten ei näiden kurssien kanssa kauaa nokka tuhise.

Ainoat kurssit, mitkä oikeasti hieman jotain työtä vaativat, ovat nämä taiteisiin viittaavat kurssit. Valokuvauskokonaisuudessa vaaditaan oikeasti erilaisten valokuvien ottoa (todella "yllättävää"). How Music Can Change Your Life-kurssilla piti suunnitella musiikkiavusteinen kurssi jollekin kohderyhmälle. Healing with the Arts-kurssilla me ihan oikeasti joudumme piirtämään, tekemään erilaisia kollaaseja ja ties mitä kaikkea muuta. Nuo muut kurssit ovat menneetkin läpi ihan vain sillä, että kuuntelee luennot, tekee tentit ja se on siinä.

Ja voin täydestä sydämestäni, kaikella rehellisyydellä sanoa, että tämä viikko näiden eri maailman yliopistojen opintojen parissa on ollut aivan älyttömän hauska, antoisa ja mielenkiintoinen. Musiikki biologiana oli aivan älyttömän mielenkiintoinen kurssi. Eläinkurssit ovat olleet oikeastaan kaikki todella hyödyllisiä, hyvin tehtyjä ja informatiivisia. Vaikka kyse on "pelkistä" nettikursseista, koen silti saaneeni niistä paljon uutta näkökulmaa eläinten maailmaan ja hyvinvointiin. Kasvien ymmärtämiskurssit olivat sekä mielenkiintoisia että hauskoja. Kurssit vetävä tutkijasetä on aivan älyttömän hauska tyyppi! Melkeinpä jo tämän setämiehen takia kurssit kannattaa katsoa.

Jos haluaa kuunnella pikkukakkosmaista kurssia, missä luennoitsija puhuu ärsyttävän hitaasti, seisoo kuin seipään niellyt ja puhuu katsojalle kuin idiootille, niin suosittelen mitä lämpimimmin katsomaan arktisen maailman ja ilmaston johdantokurssin. Opiskelen jo toista viikkoa ja olen suhteellisen pitkällä siinä, mutta kurssin suorittaminen käy harvinaisen hitaasti, sillä pruukaan nukahtamaan aina kesken tämän pikkukakkossedän lässytyksen. Tästä syystä joudun katsomaan samat luennot aina uudestaan ja uudestaan. Asiasisältö on kyllä mielenkiintoista, mutta kurssia toteutettaessa oltaisi voitu hieman paremmin ajatella yleisöä.

ADHD-kurssi oli lyhyt ja ytimekäs. Se ei tuonut minulle itselleni - eikä kenellekään vähänkään ADHD:sta tietävälle - mitään varsinaisesti uutta, mutta itselleni jäi silti hyvä kuva kyseisestä kurssista. Se oli siis todellakin LYHYT ja ytimekäs, joten sen jaksoi käydä. Kurssi on tarkoitettu sekä vanhemmille että opettajille, ja kurssin sanoma oli se, että positiivista palautetta ja vähän vielä sitä positiivista palautetta. Mielestäni kurssin anti oli juuri sitä, mitä pitääkin olla. Jos siis et tiedä, mitä ihmettä suosittelisit ADHD-lapsesi opettajalle, ohjaajalle, valmentajalle tai kenelle tahansa, niin suosittelepa katsomaan nuo kurssimateriaalit lävitse. Erittäin hyvää ja tärkeää tietoa tiiviissä paketissa! Sikäli mikäli katsoja osaa englantia. Eikä edes maksa mitään!

En ehkä ihan vielä ilmoittaudu uusille kursseille, ennen kuin keskeneräiset on suoritettu. Mutta aivan taatusti aion jatkossakin käyttää hyväkseni näitä ilmaisia kursseja, etenkin sellaisia, mitkä liittyvät eläimiin ja neurokognitioon. Opiskelu on ihan superkivaa!

Koiraharrastus = Paras harrastus

Erilaisten teemapäivien kulta-aikana tämä päivä on teemapäivien ylivoimainen kuningas: Koiranpäivä. Tänään juhlitaan ihmisen parasta ja uskollisinta ystävää, jo vuodesta 30 000 ennen ajanlaskun alkua.

Tämän teemapäivän teemana on "koiraharrastus yhdistää". Eilen, kun istuimme ringissä hajukoulussa, naureskelimme, että me olemme varmaan todella yhtä meidän koiriemme kanssa. Jokainen meistä hajukoulumme ryhmäläisistä harrastaa useampaa lajia koiransa kanssa. 

Ja kyllä, koiran kanssa harrastaminen yhdistää! Koira oppii asioita ja myös ihminen oppii. Ihminen oppii tuntemaan koiransa paremmin, ymmärtämään koiran käytöstä paremmin ja toimimaan koiran kanssa paremmin. Eihän koiran kanssa harrastaminen ilmaista ole. Itse asiassa, se on ihan hemmetin kallista! Mutta minä en luopuisi oman Kaunokaiseni kanssa harrastamisesta, vaikka siinä ehkä säästäisinkin muutaman satasen kuussa. Minä saan Kaunon kanssa harrastamisesta itse niin paljon. Ja olen todella onnellinen nähdessäni rakkaan koirani onnellisena ja innokkaana hajuradalla.

Koiraharrastusten kirjo alkaa olla sen verran värikäs, että Tikkurilan värikartassakin on vähemmän värejä. Me olemme Kaunon kanssa harrastaneet pääasiassa rally-tokoa ja nose workia. Doboa kokeilimme, mutta Kaunoa ei olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Itse olisin kovasti kiinnostunut kokeilemaan koiratanssia, mutta tunnen oman koirani sen verran hyvin, että tiedän jo valmiiksi, että Kauno ei moisesta välitä. Eihän se tietenkään kokeilemasta estä, mutta minä tiedän, että siihen yhteen kertaan se jäisi. Koirat ovat erilaisia, ja minun Kaunoni sattuu olemaan tavallista jästipäisempi yksilö.

Agility tuntuu olevan nykyään muotilaji, ja "kaikki" harrastavat sitä. Kaikki, paitsi me. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi kiinnostunut ja haluaisi kokeilla. Kyse on siitä, että Kaunon leikattu kinttu ei välttämättä kestä agilityssa vaadittavia hyppyjä. Ja harrastamisessa koiran terveys on aina tärkein. Koska haluan viettää Kaunon kanssa mahdollisimman monta vuotta, yritän välttää kaikkea, mikä saattaisi rasittaa Kaunon leikattua jalkaa.

Tokoa voi harrastaa ihan omana lajinaan, mutta minun mielestäni jokaisen koiranomistajan tulisi käydä tokon perusteet pakollisena kurssina koiran hankinnan jälkeen. Sen verran törppöä sakkia on liikenteessä koiran kanssa, että toko-kurssi olisi hyvä käydä. Ja nimenomaan omistajien kannalta. Koirien käytösongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi hihnan toisesta päästä, sanon minä.

Jos haluaa itse kohottaa omaa kuntoa, canicross voi olla silloin yksi vaihtoehto. Siinä ainakin pääsee juoksemaan: canicross on nimittäin koirajuoksua! Palveluskoiratoiminta on myös hyvä harrastus, samoin metsästäminen sellaiselle, joka harrastaa sitä ehkä muutenkin. 

Eikä pidä unohtaa kaverikoiratoimintaa, minkä voi myös luokitella omaksi harrastuksekseen. Siinä saa hyvän mielen sekä koira, omistaja että se taho, kenen luokse mennään vierailulle. Kaverikoiratoimintaakin on monenlaista, ja sitä tarjoavat mm. Suomen Karva-Kaverit, Hali-Bernit ja Kennelliiton kaverikoirat.

Sitten on tietenkin miljoona erilaista käytöskoetta ja samoin koiranäyttelyt. Eli valinnanvaraa kyllä löytyy, jos koiran kanssa haluaa harrastaa! Pikemminkin tulee valinnan vaikeus kaiken tämän keskellä.

Eli siitä sitten vain harrastamaan koiran kanssa!

Gaia, meidän äitimme

Nautitko sateen tuoksusta? Tuulen huminasta? Kukkakedon väriloistosta? Lintujen laulusta? Oletko koskaan ajatellut, miksi nämä kaikki ovat olemassa? Minä ajattelen useinkin. Mikä on kaiken tämän kauneuden alkulähde? Kaikki kauneus meidän ympärillämme on peräisin yhdestä ja ainoasta lähteestä: Äiti Maa. Tai Maaemo. Tai Gaia. Miksi ikinä häntä sitten haluat kutsuakin. Ilman Äiti Maata mitään, mitä sinä näet ympärilläsi, ei olisi olemassa.

En puhu Äiti Maasta minään jumalallisena hahmona. Äiti Maa ei ole mikään muinaiskreikkalaiseen pukuun sonnustautunut pitkähiuksinen, kaunis nainen. Mutta Äiti Maa on kuitenkin elävä olento. Hän on olemassa. Siksi puhun nimenomaan hänestä. Äiti Maa on ympärillämme, joka paikassa. Ilmassa, mitä hengitämme. Kukissa, mitä ihastelemme. Vedessä, missä uimme. Äiti Maa, tämä pallomme, mitä me asutamme, on elävä organismi. Elävä ja tunteva kokonaisuus. Sillä on oma tietoisuutensa tavalla, mitä rajoittunut ihmismieli ei pysty koskaan ymmärtämään, ja siksi pidämme Äiti Maata jonain ihme myyttinä. Emme näe Äiti Maan olemassaoloa ympärillämme, sillä ahneina olentoina näemme vain itsemme ja omat tarpeemme. Siitä syystä me ihmiset imemme Äiti Maan kuiviin kaikesta mahdollisesta. Me tapamme meidän oman äitimme.

Siksi vietämme tänään Maan päivää. Ihmiskunta joutuu muistuttamaan itseään siitä, että ilman Äiti Maata meitä ei olisi olemassa. Ja ilman Äiti Maata ja hänen huolenpitoaan me myös kuolisimme hyvin nopeasti. Äiti Maa pitää huolen siitä, että saamme ravintoa ja vettä. Äiti Maa huolehtii, ettei auringon haitallinen säteily korvenna meitä. Hän antaa meille aivan kaiken, mutta meille ei kuitenkaan riitä mikään. Otamme, ja ajattelemme, että kaikki tämä on meidän omaa ansiotamme. Pidämme itseämme fiksumpana kuin oma äitimme.

Jos katsomme historiaan ja mietimme, mitä olemme tehneet, niin saamme tällaisen listan:

- Tapoimme veljemme neanderthalit 

- Olemme tappaneet sukupuuttoon lukemattoman määrän eläimiä

- Olemme tuhonneet sukupuuttoon lukemattoman määrän kasveja

- Olemme tappaneet ja kiduttaneet toisiamme

- Olemme tappaneet ja kiduttaneet eläimiä

- Olemme tuhonneet meren ja ilman

- Olemme melkein tuhonneet sademetsät

- Jatkamme tuhoamista edelleen, kaikesta huolimatta

Emme ole erityisen hyviä lapsia äidillemme, vai mitä sanotte? Olemme loppujen lopuksi aika tuhmia lapsia. On aika pyytää anteeksi äidiltämme kaikkea tätä kärsimystä, mitä hän on joutunut kestämään meidän takiamme. On aika kääntää suunta.

Yksi ihminen voi omilla teoillaan vaikuttaa. Esim. mieheni on alkanut kerätä ympäristöstämme roskia. Hetken kuluttua saimme huomata, että muutama muukin on alkanut meidän alueellamme roskien keruuseen. Saimme kaupungilta jopa uusia roskiksia tähän meidän kaupunginosaamme! Pieni teko, mutta kuitenkin niin suuri sellainen.

Mitä sinä voit tehdä, muuta kuin kerätä roskia? Vähennä muovin kulutusta. Lajittele jätteet. Kierrätä. Tee ekologisia ja eettisiä ostopäätöksiä. Pelkästään jo se, että alat käyttää kauppareissuilla kangaskasseja ja kankaisia, monikäyttöisiä hedelmäpusseja vähentää pidemmällä aikavälillä muovin kulutustasi aivan hirvittävän paljon!

Hyvää Maan päivää ihan jokaiselle maapallon asukkaalle! Yhdessä saamme luotua paremman tulevaisuuden sekä omille lapsillemme että Äiti Maalle.

Hyvä huono päivä

Tänään ei selkeästikään ole minun päiväni. Vaikka tämä päivä on ollut pääpiirteiltään hauska ja mukava, se on silti sisältänyt pienen pieniä pikkujuttuja, minkä vuoksi minulta räjähtää kohta kuuppa. Oloni on jo surkea: heikottaa, oksettaa ja kuvottaa. Pahoinvointi alkoi junassa matkalla Helsingistä Turkuun.

Miten minä, Varsinais-Suomessa syntynyt ja kasvanut, Helsinkiin eksyin? Sen lisäksi, että edustin meidän erinomaista yhdistystä, Aisti ry:tä, ADHD-liiton kevätkokouksessa, edustin asiantuntijan roolissa myös ADHD-liiton edunvalvontatyöryhmän kokouksessa. Kaksi kokousta samaan päivään. Onneksi olen vielä nuori ja vetreä, vaikken taida oikeasti olla enää tässä vaiheessa elämää kumpaakaan. Mutta ainahan sitä saa uskotella itselleen kaikenlaista, mistä tulee parempi mieli.

Lähden Turusta klo 7.25 junassa. Olen niin väsynyt, että haluan torkkua junassa. Samaan vaunuun tulee valtava lauma kaakattavia kanoja. Tämä kanalauma on menossa kohti Helsingin satamaa. Heillä on selkeästikin joku suurempi tapahtuma odottamassa laivassa. Kanat kaakattavat aivan uskomattomalla volyymilla ja räjähtävät 10 sekunnin välein nauruun. Yritä siinä sitten nukkua, kun 20 kanaa papattaa korvasi juuressa. 

Laitan korvatulpat. Ei auta. Kaakatus tulee niiden läpi, samoin naururemakat. Jos minulla olisi ollut ase laukussani, niin olisin antanut paukkua. Väsynyttä ja kiukkuista oravaa ei kannata häiritä.

Meillä on molemmat kokoukset Café Esplanadissa. Tarjolla on aamiaissämpylä ja teetä, mutta koska ilmoittauduin myöhässä, minulle ei ole tehty kasvissämpylää. Kaivan kinkut pois sämpylän välistä ja annan sen mennä kohti kitalakea. Minulla on niin hirveä nälkä, että näköä haittaa. Mutta lihaa en suostu syömään siltikään, vaikka olisi kuinka nälkä.

Kokous pidetään ennätysnopeassa ajassa. Aikaa jää reilusti sille, että juttelee tuttujen kanssa ympäri Suomea. Tarjolla on myös maukas lounas ja pullakaffet. Vaihdamme kuulumisia, kun harvoin näemme pitkien matkojen takia. On aina yhtä mukavaa tavata tämä porukka. Tämä porukka on minun heimoni, ja me pyrimme yhdessä tekemään ADHD-oireisten ihmisten elämästä helpompaa.

Koska lopetamme ennätysajassa, jää melkein kaksi tuntia luppoaikaa ennen seuraavaa kokousta. Olen niin väsynyt aikaisen herätyksen vuoksi, että olen nukahtaa pöytään. Päikkärit tekisivät todella poikaa. Päätän kaivaa esiin tietokoneen ja teen muutamia to do-listalla olevia Aistin hommia. Olen meidän yhdistyksemme tiedottaja, joten tiedotushommia ja mainoksia riittää. Yritän pysyä hereillä sen avulla, että väsään metsäretken mainosta nettisivuillemme ja spämmään sitä kaikkiin mahdollisiin Aistin kanaviin.

Edunvalvontaryhmässä keskustelemme niin kiihkeästi, että sihteerillä on vaikeuksia saada kirjattua kaikki erinomaiset ideat ja ajatukset ylös. Edunvalvontaryhmä koostuu nepsy-osaamisen vahvoista asiantuntijoista, joilla on monivuotinen ja monipuolinen kokemus asioista. Kokous on hyvä ja saamme omasta mielestäni paljon aikaiseksi. Olen tyytyväinen kokouksen antiin.

Kävelen läpi tuulisen Helsingin rautatieasemalle. Turun juna on täpötäynnä. Ei ensimmäistäkään vapaata paikkaa. Porukkaa istuu käytävillä. Minulla on paikka ravintolavaunun yläkerrassa. Jouduin maksamaan 5 euroa ylimääräistä siitä ilosta, että pääsen ylipäätänsä junan kyytiin ja saan istumapaikan. Kaikki tavalliset istumapaikat olivat menneet siinä vaiheessa, kun varasin lipun.

Minulla on työskentelypaikka. Sen vieressä on tarra, minkä mukaan paikka on tarkoitettu joko isomahaisille naisille tai invalideille. Noh, iso maha minulla on, vaikken raskaana olekaan. Minulla on kulumia lannerangassa ja vikaa päässä, joten minut voi laskea invalidiksi. Voin siis istua hyvillä mielin tälle paikalle. Sen lisäksi, että olen maksanut siitä paikasta, sovin erinomaisesti myös tarran tarkoittamiin ihmisryhmiin.

Taakseni istuu äiti seitsenkuisen vauvansa kanssa. Vauva rääkyy koko ajan. Äiti tekee kaikkensa, jotta vauva rauhoittuisi. Ei, vauva ei rauhoitu, vaan se jatkaa rääkymistään nuppi punaisena. Ensin kanojen kaakatusta koko matka Turusta Helsinkiin, ja nyt pikkupenskan parkumista koko matka Helsingistä Turkuun! Minulle tulee paha olo, ja alkaa kuvottaa. Hiki nousee pintaan. Yritän pidättää oksennusta. Vessa on takanani, mutta sinne on koko ajan valtavan pitkä jono. Ehkä otan VR:n tarjoaman roskapussin työpöytäni alta, jos oksennus tulee.

Olemme menneet jo Salon ohitse, kun vauva lakkaa vihdoin rääkymästä. Taisi nukahtaa. Toivon saavani olla loppumatkan edes jonkinasteisessa rauhassa. Se on kuitenkin liikaa pyydetty. Juna on satamajuna, ja ravintolavaunussa istuu lauma kännisiä teinityttöjä bling-blingit korvissa, naamassa ja joka paikassa. Tytöt eivät puhu, vaan huutavat. He räjähtävät räkäiseen känninaururemakkaan aina vähän väliä. Pelkään, että he herättävät vauvan, mikä taas aiheuttaisi sen, että vauva alkaisi rääkyä kilpaa näiden teinien kanssa. Huokaisen. Tekee mieleni tehdä Ainot ja hukuttautua. En vain tiedä, mistä keksin tähän hätään jonkun lammen tai järven, mihin hypätä. VR:llä tuskin on moista minulle tarjota.

Olen niin hermoraunio, kun pääsemme Turun rautatieasemalle, että yritän viiltää rannettani auki muovilusikalla. Ei onnistu. En saa aikaiseksi edes raapua. Juoksen junasta ulos ja parkkipaikalla olevaan pinkkiin Yarikseeni. Ihanaa, täällä ei kukaan kaakata, kilju ja kitise. 

Kotona minua vastaan juoksee rakas koirani Kauno. Haen harjan, ja alan harjata Kaunon pehmeää turkkia. Mieleni alkaa pikkuhiljaa rauhoittua, vaikka kuvotus ei häviäkään mihinkään. Ehkä tämä hyvä huono päivä päättyy sittenkin hyvin.

Coursera, edX ja FutureLearn - Kohti parempaa eläintietoutta

Koska elämä on tylsää ilman harrastuksia... Minäpäs näppäränä tyttönä (?) aloitin uuden harrastuksen: opiskelun! No, eipä se opiskelu varsinaisesti sinänsä ole uusi harrastus ihmiselle, joka ei ole ollut päivääkään opiskelematta sitten vuoden 1995. Mutta minä löysin internetin ihmeellisen maailman uumenista jotain sellaista, mikä sai minut innostumaan.

Yliopistot ympäri maailmaa tarjoavat kursseja oikeastaan kaikista mahdollisista aihealueista erilaisten verkkosivujen kautta. Ja mikä parasta, kurssit eivät edes maksa mitään! Ellet sitten halua saada kurssista sertifikaatin: se maksaa kolme-neljäkymmentä suomalaista rahaa riippuen hieman kurssista. Ison osan kursseista voi myös suorittaa omassa tahdissa, kaikessa rauhassa, joillakin kursseilla on löysähkö aikataulu, ja kurssit vaativat parin tunnin panostuksen viikossa. Eli ei todellakaan mitenkään hirveästi!

Ainoa asia, mikä on aika ehdoton kurssien suorittamisen kannalta, on kielitaito. Ylivoimaisesti suurin osa tarjotuista kursseista on englanniksi, mutta kursseja löytyy myös ranskaksi, espanjaksi ja yksittäisiä kursseja mahdollisesti muillakin kielillä. Suomeksi niitä on aika turha etsiä näiltä sivustoilta. 

Ensimmäinen sivusto, mistä aloin haalia kursseja itselleni, on Coursera. Ja koska minä-tyttö en turhia kursaile, ilmoittauduin saman tien neljälle kurssille! Kaksi kurssia Edinburghin yliopistosta, The Truth about Cats and Dogs ja Animal Behavior and Welfare. Yksi kurssi Duken yliopistosta, Dog Emotion and Cognition, ja yksi kurssi Melbournen yliopistosta, Animal Behavior. Ja koska kurssit ovat todella nopeita suorittaa, ehdin suorittaa yhden illan aikana koira ja kissa-kurssin kokonaisuudessaan, sekä suurimman osan eläinten käytös ja hyvinvointi-kurssia. Ne ovat sellaisia viiden-seitsemän viikon kursseja, mutta mitä sitä nyt odottamaan, jos voi suorittaa heti.

Toinen sivusto, mistä innostuin, on edX. Sieltä löytyi mielenkiintoinen kurssi Wageningenin yliopistosta, Introduction to Animal Behavior, sekä Arizonan yliopiston kurssi, Dog Behavior: Problems and Solutions. Ehkä jossain vaiheessa, kun saan ensin koulutettua itsestäni jonkinasteisen eläinkuiskaajan, voin käydä tämän kurssin: The Science of Beer. Todella "yllättävää", että hollantilainen yliopisto tarjoaa yliopistotason kursseja oluesta...

Kolmantena on FutureLearn, missä ei juuri tällä hetkellä ollut mitään sellaista, mikä olisi ollut itseäni ihan hirveästi kiinnostavaa ja tulevaisuuttani hyödyntävää. Mutta kannattaahan tuota sivustoa silmällä pitää, jos vaikka jossain vaiheessa sinne jotain hauskaa tulisi.

Eikä tietenkään kannata unohtaa Animal Training Academya, mistä saa ilmaiseksi aika hemmetin monta videota eläinten kouluttamisesta. Ja jos maksaa, niin sitten saa paljon enemmän, mutta näin alkuun minä tyydyn noihin videoihin.

Kun joulukuussa saan kauniiseen kouraani Tampereen yliopistolta todistuksen, missä lukee "käyttäytymisanalyysiperusteinen eläinkouluttaja", niin sen jälkeen voin ylpeänä lähteä jakelemaan ympäriinsä ansioluetteloa, missä on noin tuhat kurssia eläinten kouluttamisesta, hyvinvoinnista, kognitiosta... Ja yksi kurssi siitä oluesta!

Mutta ellei näistä kursseista mitään muuta hyötyä ole, niin voinpahan tämän jälkeen ainakin kuvitella olevani parempi koiranomistaja.

PS. Oli pakko ilmoittautua sille kaljakurssille! Eihän se mitään maksa kuitenkaan, ellen ota siitä sitä sertifikaattia.

Feminismiä, Courseraa ja koiran suuri häpeä

"Se on toi mun ihmisäiti. Kun se on vähän outo. Siis monellakin tapaa.

Ensinnäkään mä en voi käsittää, mikä juttu noissa kirjoissa on, mitä äiti lukee. Se on kirsu kiinni kirjassa koko ajan! Ja ellei kirsu ole kirjassa, niin sitten se näpyttelee jotain tekstejä, mitkä liittyy niihin kirjoihin. 

Eilen se kirjoitti yöllä jotain juttua. Ja jutteli isille jostain Simon dö Lavuaarista. Se kirjoitus oli kuulemma feminismiä, ja se liittyy sellaiseen juttuun kuin sukupuolentutkimus. Siis voitko sä uskoa: sukupuolentutkimus! Toi Lavuaari-nainen tutkii siis sukupuolia. Pippeleitä ja pimppoja. Mitä ihmeen tutkimista niissä on? Ne haisee hyvälle ja niitä tekee mieli nylpyttää. Eihän tuosta nyt enempää tutkimustietoa tarvita. Ihan käsittämätöntä, että äiti uhraa kallista aikaansa johonkin pimppatutkimukseen.

Sillä on tossa ihan valtava kasa kirjoja. Siis TOSI iso kasa. Liittyen just niihin pimppoihin ja pippeleihin. Äiti sai sen Lavuaari-tekstin valmiiksi, niin nyt se alkaa kirjoittaa jotain uutta. En mä tajunnut, mihin se liittyy, kun se puhui jostain naisliikkeestä. Ei ne naiset nyt niin eri tavalla liiku kuin miehet. Aika samalla tavalla juoksevat ja kävelevät.

Hei HALOO, ihmiset! Miksi te tutkitte näin typeriä asioita?

Kun äiti sanoi, että se pitää pienen tauon, niin se tauko tarkoitti sitä, että se avasi jonkun nettikurssin. Mä kysyin, mikä tä juttu on, ja äiti sanoi, että se on jonkun Juniversiti Of Edinpöörkin kurssi eläinten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista. No tuossa on sentään jotain järkeä! Paljon parempi opiskella asiaa eläinten hyvinvoinnista kuin ihmisten liikkumisesta.

Se kurssi kuulemma menee jonkun Kursorin kautta, kestää monta viikkoa, ja äiti kiroili, kun se oli tehnyt ensimmäisen viikon tehtävät vartissa. Mä ehdotin, että äiti siirtyisi toisen viikon tehtäviin, muttei se kehdannut. Se kuulemma jatkaa sitä naisliike-juttua. Hullu nainen.

Mutta mikä tässä kaikkein suurin ongelma on, niin se on se, että aina kun äiti valittaa väsymystä, selkäkipua tai jotain muuta opiskelusta johtuvaa juttua, ja mä menen lohduttamaan, niin aina se nappaa mut syliinsä ja alkaa pusutella. Voi YÖK! Mä olen teiniuros, eikä mua saa pusutella. Hävettää ja nolottaa, etenkin, kun se sitten vielä ottaa meistä kuvia. Ja laittaa niitä sinne Veispuukkiin.

Miksei mulla vois olla ihan normaali äiti? Sellainen, joka ei opiskele ollenkaan. Sellainen, joka ei pussaile koko aikaa eikä ota pusukuvia kännykällä.

On tämä koiranpojan elämä joskus rankkaa!"

Terveisin,

Kauno

Nuppi hyvin, kaikki hyvin? - Opiskelijoiden mielenterveyspäivä

Suomen Mielenterveysseuran mielenterveyden käsi.

Koska teemapäivät ja -viikot ovat pop, ja kaikella pitää olla oma teemapäivänsä, niin tänään vietämme opiskelijoiden mielenterveyspäivää. Mielenterveys, tai pikemminkin sen puute, on yksi suurimmista syistä, miksi nuoret ihmiset jättävät opintonsa kesken, syrjäytyvät ja joutuvat aikaiselle eläkkeelle. Tätä on tutkittu paljon, ja tilastoja löytyy ihan googlettamalla, joten jokainen voi itse käydä tarkistamassa asian.

Tämän päivän teemana on myötätunto. Se ei ole laisinkaan hassumpi teema, päinvastoin. Myötätunto on äärimmäisen tärkeä asia opiskelijayhteisössä, ja pienillä teoilla voi saada ihmeitä aikaiseksi. Mutta entä niissä tapauksissa, missä pelkkä myötätunto ei riitä? Jos opiskelija on niin rikki, että hän tarvitsee yleisen myötätunnon sijaan ammattiapua. Mistä hän sitä saa?

Opiskelijaterveydenhuolto? Juu, se on toki olemassa. Kunhan vain jaksat jonottaa siihen jonoon, mistä pääset siihen jonoon, missä jonotetaan aikaa psykiatrille tai psykologille. Siinä on mukavasti lukuvuosi vierähtänyt, ennen kuin mistään kuuluu pihahdustakaan. 

Entäs julkinen? Sehän on tarkoitettu kaikille kuntalaisille, myös opiskelijoille. Paitsi että julkinen ja psykiatria eivät oikein toimi samassa lauseessa. En tiedä, miten muualla, mutta täällä Turussa ainakin julkinen psykiatria on niin syvemmällä suossa kuin Kyllikki Saari. Jos jotenkin ihmeen kautta saa keploteltua ajan itselleen jollekin julkisen sektorin psykiatrian poleista, niin apua sieltä ei sitten kuitenkaan saa. Nostetaan kädet pystyyn ja todetaan, että ei pystytä auttamaan. Ehkäpä liikunta ja raitis ilma auttavat opiskelijaa paranemaan mielenterveyden ongelmistaan. Juupa juu.

Yksityiseltä puolelta saa kyllä psykiatrin apua hyvinkin nopeasti. Hintaan 150 euroa tunti. Kuinka monella opiskelijalla on varaa moiseen? Opiskelijat kun muutenkin suorastaan hukkuvat siihen viidensadan euron setelien tulvaan, mikä Kelasta tulee... Vaimitensenytmeni?

Toki pienistä puroista kasvaa suuri virta. Jos jokainen jaksaisi tehdä ihan pieniäkin interventioita opiskelijoiden mielenterveyden eteen omassa opiskeluyhteisössään, niin varmasti se työ tuottaisi hedelmää. Varmasti joku syrjäytymisvaarassa oleva jatkaisikin opiskelua ihan vain siksi, että hän kokee saavansa tukea opiskelutovereiltaan. Mutta tämä ei, valitettavasti, poista sitä faktaa, että mielenterveyspalvelut ovat niin retuperällä kuin olla ja voi, ja juurikin nämä palvelut ovat THE juttu, mihin nimenomaan kuuluisi panostaa. Ja rankalla kädellä! Juurikin mielenterveyspalveluihin kuuluisi ohjata niitä resursseja, koska hyvät opiskelijat ja hyvät työntekijät pysyvät hyvinä vain niin kauan, kun nuppi on reilassa. Jos nupissa alkaa heittää, niin se on menoa sitten. Eikä paluuta välttämättä ole. Ja mitä se oli, kun yksi mielenterveyden takia työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt nuori maksoikaan valtiolle vuosittain? Aika isoista summista puhutaan.

Mutta sillä aikaa, kun odotamme sitä ihmettä tapahtuvaksi, että julkisen sektorin psykiatrian palvelut laitetaan kunnolliseen kuosiin, voimme tehdä niitä pieniä interventioita. Ihan vain lämpimiksemme. Voimme kysyä opiskelijatoverilta, mitä kuuluu, ja kuunnella. Kuunteleminen on ilmaista! Ja monesti se auttaa, että pääsee purkamaan pahan mielen pois. Voimme pyytää sellaista kaveria kahville, jonka kanssa harvemmin kahvihetkiä tulee vietettyä. Voimme vaikka ehdottaa yhteistä opiskeluhetkeä sellaiselle opiskelijatoverille, joka tuskailee jonkun kurssin kanssa eikä meinaa millään päästä läpi.

Hyvää mielenterveyttä kaikille tähän päivään!