keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Näin vietät koiran synttäreitä oikeaoppisesti!

Kun täytin lokakuussa pyöreitä vuosia, juhlin synttäreitäni täyttämällä Turun Sanataideyhdistyksen puolesta apurahahakemuksia samalla, kun köhin keuhkoni pellolle ja olin tuhannen sairas. En järjestänyt mitään sen kummempia juhlia myöhemminkään enkä ole moiselle tarvetta edes kokenut. Miksi sitä juhlia jotain vanhenemista? Ihan turhaa ja tyhmää.

Paitsi silloin, kun kyseessä on koirasi syntymäpäivä! Silloin juhlitaan ja isosti.

Kauno ottaa rennosti.

Koiran pitää - luonnollisestikin - saada useampi lahja. Muuten voi tulla pienelle hauvalle paha mieli. Lahjaksi on hyvä valita sekä uusia leluja että herkkuluita. Tasapainon pitää säilyä leikin ja syömisen välillä.

Aamun pitää tietenkin alkaa onnittelulaululla jo ennen aamulenkkiä. Koko perheen on syytä osallistua laulamiseen ja herätä sen vuoksi hieman aikaisemmin. Aamulenkin jälkeen maistuukin sitten astetta parempi synttäriaamiainen. Olisi hyvä, jos synttäriaamiainen olisi koiran palvelusväen itse tekemä eikä mitään tylsää nappularuokaa. Kyllä sitä nyt koiraa pitää syntymäpäivänä hemmotella.

"Tunge jo se kamera sinne, minne aurinko ei paista!"

Iltapäivällä, kun isäntäväki saapuu kotiin töistä ja lapset koulusta, lauletaan uusi onnittelulaulu ja tarjoillaan koiralle maksalaatikkokakku kera tarpeeksi monen nakkikynttilän. Kakun jälkeen jaetaan huolella valitut lahjat. Koirakavereita ei välttämättä kannata kutsua kylään, koska joku koirakavereista saattaa kuvitella, että heillä olisi oikeus leikkiä päivänsankarin uusilla leluilla tai maistaa uusia luita. Koirakaverisynttärit voi pitää vaikka seuraavana päivänä.

Loppuilta kuluukin mukavasti siinä, kun jokainen perheenjäsen leikittää ja rapsuttaa koiraa vuoron perään. Koska on koiran syntymäpäivä, hänellä on oikeus saada erityisen paljon huomiota. Todennäköisesti koira saa sitä huomiota ihan tuiki tavallisena arkenakin, mutta syntymäpäivänä sitä pitää saada enemmän. Ettei vain tule paha mieli.

Kauno piilossa sähkörumpujen takana.

Tänään, 27.5.2020, meillä on tällainen suuri juhlapäivä. Rakas hauvamme, Kauno the Koiranpoika, täyttää tänään neljä vuotta! Komea koiramme on saanut jo aamupalaksi tuoretta luomukanaa. Maksalaatikkokakku odottaa siihen saakka, kunnes ihmissisko kotiutuu koulusta. Samoin suurella rahalla ostetut ja rakkaudella valitut lahjat.

Kyllä koiraa pitää juhlia hänen suurena päivänään!

Paljon onnea meidän oma, rakas Kauno.

Kuva: 272447, Pixabay

maanantai 25. toukokuuta 2020

Pyyhepäivä ja paskat runot

Sanataiteilija minussa on äärimmäisen innostunut. Aikaisemmin keväällä vietettiin huonon runouden päivää ja nyt tänään vietetään Pyyhepäivää! Pyyhepäivää vietetään kirjailija Douglas Adamsin muistoksi aina näin 25.5.2020 ja päivän aikana on tapana lausua huonoja runoja. Tänä vuonna lausunta tehdään etänä, koska virustaudit jylläävät ja kokoontumiset on vielä toistaiseksi kielletty. Jos haluat osallistua tilaisuuteen virtuaalisesti, tässä tapahtuman Facebook-sivu, ole hyvä: https://www.facebook.com/events/235679441023300/.

Ja kuka oli Douglas Adams? No, hän kirjoitti kuuluisan teoksen Linnunradan käsikirja liftareille. Miten pyyheliinat ja huonot runot nyt sitten liittyvät tähän teemapäivään? No, luepas se kirja, niin tiedät! Ellet jaksa lukea, katso leffaversio. Sen jälkeen tiedät.

Kuva: Alexas Fotos, Pixabay

Pyyhepäivän viralliset nettisivut ja maailmankaikkeuden huonoimmat runot löydät täältä: https://pyyhepaiva.fi/.

Koska itse olen sivistymätön moukka, sain tietää tästä erinomaisesta teemapäivästä vasta myöhään eilen illalla. Sen vuoksi minulle jäi kovin vähän aikaa valmistautua tämän päivän runokoitokseen. Yritin kuitenkin parhaani (vai pitäisikö sanoa, huonoimpani?) ja sain kovassa kiireessä räävittyä kasaan muutaman järisyttävän huonon runon.

Nautinnollisia hetkiä huonon runouden seurassa!

********************************************************************************

Alastonna
Aivotonna
kuin primadonna

Patsastelen
Ratsastelen
... hevosella...

Kummallinen
Hummallinen
Nelikymppinen
nainen

Patsastelee
Ratsastelee
Alastonna
Aivotonna
... hevosella...

Poliisi ei tykkää
Akan putkaan lykkää

*******************************************************************************

Erityisopettajan lomalaulu

Viikko jäljellä työtä
Ei vielä kande löysätä vyötä

Mutta kohta alkaa loma!
On mulla lomasuunnitelma soma

Mökkilaiturilla maata aion
Jostain söpön juomankaatajan itselleni taion

En ajattele töitä,
vaan tapan hyttysiä pitkin öitä

Vegemakkaroita grillailen
Pelkissä bikineissä chillailen

Ihostani nypin punkkeja
ja haaveilen saavani Nurmi & Sulosen luumumunkkeja

Mutta vielä viikko työtä
Rento fiilis tulee loman myötä

*****************************************************************************

Tulemisia

Kevät tuli
Lumi melkein suli
Puliukko puistonpenkille tuli

ISTUMAAN!

Ja puliukolle kaverikin tuli

Minäkin tulin
Eilen
Kahdesti

Koska sillä miehellä oli
Sen pituinen se

***************************************************************************