Nepsy-valmentajan työkalupakki

Koska nepsy-valmentajan opintoihin on tullut lisävaatimus muutamasta ylimääräisestä opintoviikosta, suoritan niitä parhaillani pois. Eilen sain tehtyä kaikki kolme kirjallisuustehtävää, ja tälle päivälle jäi neljäs tehtävä, oman näköisen nepsy-valmentajan työkalupakin luominen. Tehtävänä on luoda itselleen sopiva kansio, missä on työmenetelmiä ja ohjeita, mitkä sopivat omaan valmennustyyliin.

Tässä seuraavassa hieman minun työkalupakkiani.

Kirjoittaminen

Olen itse kova tyttö kirjoittamaan (ellei joku ole sitä vielä tästä blogista huomannut). Uskon siihen, että kirjoittamalla, ja miksei muillakin luovilla menetelmillä, saadaan ihmisestä ulos jotain sellaista, mistä hän ei välttämättä pysty puhumaan. Kirjoittamalla tarinoita, runoja tai vaikkapa sähköposteja, voidaan tuoda ulos omia tuntemuksiaan eri tavalla kuin sanomalla ne naamasta naamaan. Kirjoittamalla uskalletaan kertoa jotain sellaista, mitä muulla tavoin ei ehkä uskallettaisi. Siksi uskon kirjoittamisen voimaan, ja aion hyödyntää sitä tulevassa valmennustyössä.

Olen myös harkinnut kirjallisuusterapeutin koulutusta, mutta sen aika on vasta vähän myöhemmin. Ensin pitää suorittaa nämä valmentaja-opinnot pois alta.

Voimauttava valokuvaus

Luovista menetelmistä uskon myös voimauttavan valokuvauksen voimaan. Olen erittäin ihastunut tähän menetelmään, ja olen käyttänyt sitä myös opinnäytetyössäni. Koen valokuvien kanssa työskentelyn mielenkiintoiseksi ja antoisaksi. Toivon todella, että pääsen käyttämään myös tätä luovaa menetelmää asiakastöissä.

Aikajanat

Olen havainnut erilaiset aikajanat todella hyödyllisiksi. Janat, mihin laitetaan oma elämänkaari, ja missä pohditaan omia elämän tapahtumia, ovat asiakkaalle itselleen todella avartava kokemus. Ne auttavat asiakkaita oivaltamaan asioita omassa elämänhistoriassa. Siksi pidän kovasti aikajanojen käytöstä, ja tulen varmasti käyttämään niitä tulevaisuudessakin.

Kalenterit, kuvat, Time Timer

Kuvien käytön ja Time Timerin ajatellaan usein kuuluvan vain lapsille. Kakkapuhetta, sanon minä! Myös aikuiset hyötyvät molemmista. Meillä on kotona käytössä Time Timer, ja se auttaa todella paljon paremmin hahmottamaan jäljellä olevaa aikaa kuin tavallinen viisarikello. Time Timerit ovat toki kalliita, mutta niitä on saatavilla myös kännyköihin ja tableteihin, ja tällöin ne ovat moninkertaisesti halvempia. Myös ilmaisversioita löytyy.

Myös kuvat ja erilaiset kalenterit auttavat hahmottamaan arkea ja sitä, missä järjestyksessä mikäkin kuuluu tehdä. Esim. siivouslukujärjestys voi auttaa asiakasta ylläpitämään järjestystä, eikä kämppä ajaudu kaaokseen. Myös kalenterit, mihin on kirjoitettu kaikki perheen menot, ovat suureksi hyödyksi. Erilaisia kalenterivaihtoehtoja on miljoona, ja jokaista höydyttää omanlaisensa. Nepsy-valmentajan tehtävänä on auttaa asiakasta löytämään se asiakkaalle omanlainen tuki.

Hyvä minä

Neurokirjon henkilöillä on usein todella heikko itsetunto, ja käsitys omista kyvyistä on pakkasen puolella. Jopa omaa ulkonäköä saatetaan pitää poikkeuksellisen kamalana, vaikkei ulkonäössä olisi oikeasti mitään vikaa. Siksi näen erittäin tärkeänä, että valmennuksessa otetaan huomioon positiivisen minäkuvan luominen. Tämä koulutus, mitä olen käynyt syksystä asti, on antanut valtavasti hyviä menetelmiä siihen, millä eri tavoin voidaan alkaa luomaan positiivista minäkuvaa, ja miten auttaa asiakasta ajattelemaan itsestään positiivisemmin. Itse olen omissa harjoitustöissäni käyttänyt arvostushaastettelua.

Tavoitteet

Elämässä jämähtää paikoilleen hyvin nopeasti, ellei ole tavoitteita. Tai vastaavasti, ihmisellä voi olla kyllä tavoitteita, muttei keinoja päästä tavoitteisiin. Tämä on erittäin tärkeä osa nepsy-valmentajan työtä: Auttaa asiakasta näkemään ne polut, millä tavoitteisiin päästään. Tapoja on monta, mutta itse olen tykästynyt tavoitehaastatteluun, ja sen lisäksi myös aarrekarttaan.

Aarrekartta

Eräs, omasta mielestäni, hauska tapa saada tavoitteet selväksi, on aarrekartta. Olen itsekin tehnyt useita erilaisia aarrekarttoja, ja hupsista, kun ne ovat toimineet! Joka ikinen kerta olen saanut juuri sen, mitä olen tilannut. Toisaalta, saan VAIN sen, mitä tilaan, enkä tasan mitään ylimääräistä, joten tilauksen kanssa täytyy olla tarkkana. Aarrekartassa ei myöskään saa käyttää negaatiota, eli kaikki pitää ilmaista ilman ei-sanaa. Esim. en halua sairastua pitäisi ilmaista positiivisella tavalla ilman ei sanaa, vaikkapa haluan pysyä terveenä. Ja koska aarrekartasta voi tehdä millaisen itse tahtoo, vain mielikuvitus on rajana, siinä pääsee myös oma, luova mieli valloilleen.

Eläinavusteisuus

Mielestäni myös nepsy-valmentaja voi toimia eläinavusteisesti! Eläimen ottaminen mukaan toimintaan tuo rentoutta ja jopa hauskuuttakin tilanteeseen. Eläimen avulla voidaan myös saada muuten ehkä tylsistä tilanteista mukavia ja rentouttavia. Etenkin keskusteluhetkiin eläimen voi ottaa mukaan, ja eläinavusteisuus voi olla ihan vaikka koiran rapsutusta tai kissan silitystä. Jos valmennuksen aikana pitäisi tehdä jotain konkreettista, harkitsisin eläimen mukaanottoa. Eläin saattaa olla silloin vain tiellä.

PS. Asioita pohtiessani satuin myös törmäämään Taidoista työpoluiksi-hankkeen nettisivuille, mistä löysin runsaasti hyviä linkkejä ja vinkkejä valmentajille.

Unien ihmeellinen maailma, osa 30

Venetsia ei taida olla ihan pikkukaupunki.
Eikä edes kovin mäkinen.

Asuin unessa Islannissa. Oli kesä (olisipa nytkin), ja olin pyöräilemässä (MINÄ? Fillarin päällä? Nou vei.) pitkin Reykjavíkin katuja kotiin päin. Kadut olivat jyrkkiä, mäet ylöspäin, eikä kaupunki näyttänyt laisinkaan Reykjavíkilta, vaan pikemminkin joltain italialaiselta pikkukaupungilta.

Kapean ja jyrkän tien varrella oli pieniä kahviloita, täynnä maahanmuuttaja-taustaisia nuoria miehiä. He vislailivat perääni ja halusivat keskustella kanssani. Mäki oli liian jyrkkä, joten hyppäsin pyöräni selästä, ja tottuneesti talutin pyöräni vislaavien miesten ohitse edes vilkaisematta heihin päin.

Kun pääsin kotiin, minua odotti kotona eräs tuttavani, joka on luonnonsuojelija ja eläinaktivisti. Asuin kauniissa talossa, mäen päällä, ja talostani oli upeat näkymät merelle. Keskustelimme tuttavani kanssa niitä näitä, ja hän ihmetteli, miksi haluan asua niin karussa paikassa kuin Islanti. Pyysin häntä vilkaisemaan olohuoneen ikkunasta ulos. Tai pikemminkin, olohuoneesta ulos, sillä olohuoneen koko seinä oli yhtä suurta ikkunaa merelle päin. Merellä näkyi valtavan suuri valas. Se hyppi siellä ja nautti vapaudesta. Sanoin, ettei Suomessa voisi ikinä nähdä mitään vastaavaa. Nautin luonnon kauneudesta, suurten eläinten vapaudesta ja haluan nauttia siitä, miten nämä viattomat luontokappaleet nauttivat elämästään.

Valas oli oudon näköinen. Sillä oli ahvenen evät. Kun valas lipui paremmin olohuoneen ikkunani ohitse, näin, että se oli kokonaan musta, mutta siinä oli kirkkaan punaisia kuvioita. Tietääkseni yksikään olemassa oleva valaslaji ei vastaa tätä kuvausta.

Lahtivalas Islannissa.

Coca-Colakakkua, psykiatriaa ja broilerinkauloja

Keuhkoruttoperjantai. Yskin hieman vähemmän kuin eilen tähän aikaan, mutten ole vielä kuitenkaan täysin kunnossa. En ole vieläkään saanut tupakkaa, ja tupakkatuskani alkaa olla täysin sietämätöntä. Tarvitsen jotain, ihan mitä tahansa, millä saada ajatukset johonkin muualle kuin röökiin. Päätän pitää tiukkatahtisen leipomis- ja opiskelupäivän.

Coca-Colakakku on helppo, yksinkertainen ja ihan hemmetin hyvä.

Haluan jotain hyvää, mutta tarpeeksi yksinkertaista, sillä en ole sillä tuulella, että jaksaisin taiteilla ja nyhertää jonkun yksityiskohtaisen leivonnaisen kanssa. Päätän tehdä Coca-Colakakun. Se on helppo, nopea, yksinkertainen ja kuitenkin erittäin maistuva. Samalla mietin, mitä opiskelisin. Etätehtäviä on yhteensä neljä, mistä kolme vaatii kirjallisuutta. On varmasti järkevintä tehdä tehtävät numerojärjestyksessä, ja päätän aloittaa ykkösestä.

Ensin on kuitenkin hoidettava alta tärkeä homma. Puhelimeeni on tullut tekstiviesti, joka kertoo, että Peten koiratarvike on muistanut meitä paketilla (ja sen lisäksi myös laskulla). Paketti on haettava ensin, sikäli mikäli haluan saada opiskelurauhan. Se nimittäin sisältää herkkuja, mitä Kauno ei voi vastustaa: broilerinkauloja! Sulhaselleni jonkin vanha videopeli, Kaunolle broilerinkaula ja minulle opiskelurauha. Kaikki saavat tänään jotakin!

Peten koiratarvikkeesta tuli Kaunolle tällainen paketti.

Ensimmäinen oppimistehtävä on Psykiatria-teoksesta. Tehtävä on ihan iisipiisi, sillä luin kirjan juuri vähän aikaa sitten. Päätän tehdä tehtävän kuitenkin toisesta näkökulmasta, sillä tehtävä, minkä tein kliiniseen psykologiaan, painotti mielenterveysongelmien hoidollista puolta. Päätän tässä tehtävässä keskittyä psykiatriaan nepsy-valmentajan näkökulmasta.

Nokka ei tuhise kauaa, ja ensimmäinen oppimistehtävä on tehty ja palautettu. Heti seuraavan kimppuun. Paitsi että nyt tekisi mieli pitää tupakkatauko. En kuitenkaan voi, sillä ei ole yhtä ainoaa tupakkaa, eikä keuhkoputki tykkää. Pakko olla ilman, ja kärsiä.

Toinen tehtävä on kirjasta Täyttä elämää ADHD:n kanssa. Kirjan ensimmäiset kaksi artikkelia ovat minun itseni kirjoittamia. Ei siis tarvitse hirveästi lukea ainakaan noita kahta ensimmäistä, kun tiedän lukemattakin, mistä niissä kerrotaan. Loput kirjasta olen lukenut pariin kertaankin läpi. Ei siis tarvitse tällä kertaa lukea. Selailen kirjaa hieman, ja palautan mieleeni, mitä kaikkea kirjassa on. Sen jälkeen oppimistehtävä onkin helppo kirjoittaa!

Kirjasta on tehty myös pro gradu-tutkimus Tampereen yliopistolle. Tutkimuksen löydät täältä: http://tampub.uta.fi/handle/10024/100541

Hupsista saatana, kaksi tehtävää jo tehty, Coca-Colakakku melkein syöty, ja koira vetää parvekkeen oven edessä unia pieni masu täynnä broilerinkaulaa. Olisiko nyt tauon paikka? Ei, sillä minulla ei ole, edelleenkään, sitä tupakkaa. Toisaalta, voisin avata jääkaapissani olevan samppanjapullon, ja pitää pienen huikkatauon. Ei ehkä vastaa tupakkataukoa, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin.

Olen ansainnut sen!

Tuttua huttua

Kun syksyllä aloitin nepsy-valmentajan opinnot, niiden oli tarkoitus olla laajuudeltaan 25 opintopistettä. Ystävämme Kela tuli kuitenkin tähän väliin kesken koulutuksemme, ja päätti, ettei tämä 25 opintopistettä riitäkään: Tehdäänpäs siitä ihan 30 opintopisteen paketti! Näin varmistetaan, etteivät aikaisemmin nepsy-valmentajan paperin saaneet ole päteviä ja joutuvat hankkimaan kalliin lisäkoulutuksen, ja sitten vielä hankaloitetaan niiden ihmisten elämää, jotka tällä hetkellä opiskelevat nepsy-valmentajiksi.

Omaksi onnekseni meidän kouluttajamme kuitenkin oli varautunut tähän viiden opintopisteen nousuun, ja kekkasi meille ylimääräistä tekemistä. Näin saamme suoritettua saman tien nuo vaaditut 30 opintopistettä, emmekä tarvitse myöhemmin lisäkoulutuksia.

Eilen sain tietooni ne kirjat, mistä meidän tulee tehdä viiden opintopisteen edestä oppimistehtäviä.

1. Psykiatria. No, tämä kirjahan minulla juuri parhaillani on lainassa, sillä tarvitsin sitä ihan vähän aikaa sitten erään toisen oppimistehtävän tekoon.

2. Täyttä elämää ADHD:n kanssa. Niin… Kaksi ensimmäistä artikkelia ovat allekirjoittaneen itsensä kirjoittamia, joten tästä on hyvä lähteä liikkeelle!

3. Tammenterhon tarinoita. Tätä kirjaa olen käyttänyt opinnäytetyössäni yhtenä lähteenä, joten tämäkin kirja on jo entuudestaan tuttu.

Hahaa! Tuttuja teoksia. Yhtä olen ollut itse kirjoittamassa, yksi on jo moneen kertaan luettu. Eiköhän tämä viisi ylimääräistä opintopistettä ole tehty jo!

Seuraavaksi soitto mummille, että hakee teinin luokseen viikonlopun viettoon. Sulhasta varten voisi kaivaa jonkun ikivanhan videopelin esiin, ja koiralle käydä hakemassa Mustista ja Mirristä ison kasan oikein hyviä herkkuluita. Siinähän se viikonloppu sitten meneekin, kun kirjoitan ajatuksiani paperille näistä entuudestaan tutuista teoksista, ja viisi ylimääräistä opintopistettä on suoritettu.

Yskänperkele ja tupakkalakko

Olen ollut koko viikon sairauslomalla virusperäisen ylähengitystieinfektion vuoksi (eli suomeksi sanottuna virusperäinen keuhkoputkentulehdus). Mikä tässä koko taudissa eniten häiritsee, on se, etten ole viikkoon saanut polttaa tupakkaa! Kuvitelkaapas, miten jo perusluonteeltaan kiivas ja kiukkuinen ADHD-nainen röhii, köhii ja yskii ties kuinka monetta päivää putkeen, on luomuna (tarkoittaa, ettei ole ottanut ADHD-lääkkeitä) ja vielä ilman tupakkaa. Olen tällä hetkellä kireämpi kuin viulunkieli ja katkean jo siitä, että naapurin setä pieraisee käytävässä väärään aikaan. Voin vain ihailla sulhastani, joka on edelleenkin kanssani siitä huolimatta, että olen tällä hetkellä maailman kamalin noita-akka, joka kiukuttelee turhasta.

Kiukuttelen, koska asiat eivät tapahdu siinä nopeudessa kuin minä haluaisin niiden tapahtuvan. Eli juuri nyt. Mieluiten eilen. Kykyni odottaa yhtään mitään on pakkasen puolella ja pahasti jäässä. En myöskään kestä minkäänlaista vastoinkäymistä. Jos pudotan lattialle perunan, raivostun aivan silmittömästi ja alan huutaa. Lähinnä huudan itselleni, mutta jollekin on pakko huutaa. Ja kaikki tämä siksi, etten ole saanut tupakkaa.

Tupakointi on epäterveellistä. Kyllä sen kaikki suomalaista peruskoulua käyneet ihmiset tietävät. Asia on tehty harvinaisen selväksi. Miksi minä sitten tupakoin? No, se on paha tapa, mihin olen jäänyt koukkuun, mutta tupakoinnilla on myös muita ulottuvuuksia.

1. Tupakkatauko on hetki, jolloin aivoni saavat tauon. Olin sitten työssä tai opiskelen, tupakkatauko on hyvä hengähdyshetki, ja aivot saavat nollata.

2. Tupakointi edistää sosiaalisuutta. Tupakkapaikalla tulee yleensä puhuttua asioista, mitä ei muualla puhuttaisi. Olen jopa kerran saanut töitä, koska lähdin haastattelijan kanssa tupakalle.

3. Tupakka rauhoittaa. Kun olen kaksi tuntia putkeen huutanut teinilleni nuppi punaisena, höyry korvista nousten, miksi hänen täytyy pestä hampaat, tarvitsen jotain rauhoittuakseni. Tupakka rauhoittaa nopeammin ja tehokkaammin kuin yksikään stressipallo. Myöskään tavaroiden heitteleminen ei rauhoita yhtä hyvin.

4. Tupakka piristää. Näin über-väsynyt ja äärimmäisen stressaantunut ihminen tarvitsee elämäänsä kaikki pienetkin piristysruiskeet, ettei elämänilo katoa kokonaan. (Ellet usko tupakan olevan piristävä, KVG.)

Ja kaiken tämän lisäksi uskon tupakoinnin myös pitävän yllä parisuhteita, sillä en oikeasti tiedä, montako minuuttia tuo minun vielä toistaiseksi tuleva aviomieheni jaksaa kuunnella tätä minun pässinpäistä kiukuttelemistani. Jos meille siis tulee ero, saatte syyttää siitä tupakoinnin puutetta!

Unien ihmeellinen maailma, osa 29

Näin koko yön erilaisia, sekalaisia, pelottaviakin pikkupätkiä, joita uniksi kutsutaan. En muista näistä muista lyhyistä pätkistä juuri mitään, paitsi sen pelottavan ja uhkaavan tunnelman, mutta viimeisestä pätkästä muistan suhteellisen hyvin.

Meille oli unessa tullut musta, aivan pikkuruinen labradorinnoutaja. Pentu oli todella ihana, hyväluonteinen, suloinen ja söpöläinen pallero. Olin aivan rakastunut tähän pentuun. Myös Kauno otti uuden tulokkaan hyvin vastaan, ja olin onnellinen, että Kauno on saanut itselleen pienen koirasisaruksen tänne kotiin.

Mielessäni kuitenkin mietin, olenko tehnyt suuren virheen. Olenko pettänyt Kaunon? Vaikka otinkin todella ihanan ja suloisen pennun meille Kaunon kaveriksi, otin kuitenkin noutajan, enkä suomenlapinkoiraa. Tunsin, että olin petturi Kaunoa kohtaan, ja mietin, olisiko Kauno tarvinnut sittenkin kaverikseen toisen lapinkoiran. Unessa Kauno ja noutajanpentu tulivat todella hyvin toimeen, ja ihan tosielämässäkin Kauno tulee todella hyvin toimeen noutajien kanssa! Silti mietin, että teimme rotuvalinnassa virheen, vaikka labradorinnoutajat ovat aivan ihania koiria (ja labradorinnoutaja oli minulle yksi TOP 3:ssa oleva rotuvaihtoehto silloin, kun etsimme meille sopivaa koiraa; vastaamme nyt vain sattui tulemaan toinen TOP 3:ssa olevan rodun edustaja, joka oli kuin meille tehty).

Heräsin siihen, kun naapurin perkeleet alkoivat remontoida seitsemältä aamulla.

Eikä tähän uneen taatusti liity mitenkään se, että toiset naapurit ovat juuri pari päivää sitten saaneet pienen, mustan labradorinpennun, jota sain paijata ja silitellä eilen pihassamme, kun pikkuinen oli harjoittelemassa ulos pissaamista. Vaikka oma rakas Kaunomme onkin vielä pentu itsekin (Kauno täytti tämän viikon maanantaina 9 kk), minulla on silti aivan hirveä hauvavauva-kuume.

Kauno ihan pienenä pentuna pulikoimassa Ruissalon koirarannalla
labradorinnoutajakaverinsa kanssa. Ja hauskaa oli! ☺

Ota koppi!

Onko sinulla koira? No tietenkin on, koska koirat ovat parhautta! Onko sinun koirasi koulutettu? No tietenkin on, koska jokaisella koiralla pitää olla perustottelevaisuus ja käytöstavat hallussa, ja on koiran omistajan velvollisuus kouluttaa nämä asiat koiralle.

Vai miten on?

Koiran kouluttaminen ei ole rakettitiedettä. Se on, itse asiassa, ihan helppoa. Vaatii vain vähän vaivaa itseltä, ja paljon koiralle mieleisiä palkkioita.

Löysin netin ihmeellisen maailman uumenista (mitäpä sieltä ei tänä päivänä löytäisi) haasteen: Paremmaksi koirankouluttajaksi 31 päivässä. Tarkoitus on maaliskuun ajan opetella erilaisia koulutustaitoja, ja ehkä tehdä vähän muutakin. Eli tänään on THE Aloituspäivä!

Ensimmäisen päivän haaste näyttää tältä:

Minun ominaisuuteni koirankouluttajana. Tätäpä pitää miettiä. Ehkäpä eniten minua leimaa kokemattomuus. Kauno on ensimmäinen koirani, joten olen vasta harjoittelijan tasolla. Tämä ei, tietenkään, tarkoita sitä, ettenkö voisi kehittyä, mutta matkani on pitkä, sillä olen vasta alussa. Voisin myös antaa sanallista palautetta enemmän herkkupalojen lisäksi. Se usein unohtuu.

Olen koirankouluttajana siinä mielessä hyvä, että osaan ottaa koiran huomioon. Ellei ole hyvä hetki treenata, silloin ei treenata, vaan annetaan koiran olla rauhassa. En ikinä pakota koiraa mihinkään. Itse huomaan treenaavani Kaunon kanssa paljon erilaisia temppuja ja asentoja. Kauno ei oikein pidä rally-tokossa käytettävistä pyörähdyksistä, joten niiden treenaaminen jää vähemmälle, vaikka niitäkin rally-tokossa tarvitaan.

Teoreettisilta osa-alueilta minulla ovat oikeastaan kaikki tiedot siellä harjoittelijan tasolla. Tiedän kyllä jotain, mutta en voi, missään nimessä, kutsua vielä itseäni ammattilaiseksi. Eläinavusteisuus on tullut tutummaksi koulutuksen myötä, mutta koiran koulutuksen kanssa sillä ei sinänsä ole mitään tekemistä. Täytyy sanoa, että siitä koulutuspuolesta teoriatieto on kovin vähäistä, vaikka ihmisten erityisopettaja olenkin.

Miten haluan kehittyä? Tietenkin haluan kehittyä tasaisesti kaikilla osa-alueilla! Teoriatietoa voisi lisätä muustakin kuin eläinavusteisesta toiminnasta. Samoin voisin opetella sitä, miten palkita ja motivoida Kaunoa monipuolisemmin.

Haaste on heitetty! Ota koppi. Ja kerro, millainen koirankouluttaja juuri sinä olet, ja missä sinä haluaisit kehittyä.