Olen joskus kuullut sanan “vapaa-aika”. Tässä vaiheessa elämää alan ihmetellä, mitä se on. Saisiko sitä kenties tilata jostain netistä? En ole ihan tuossa lähi-Valintatalossa moiseen tuotteeseen törmännyt. Mutta se vähä, mitä olen tuosta vapaa-ajasta kuullut, on saanut minut vakuuttuneeksi, että ehkä minäkin voisin joskus sellaista tarvita.
Tänään minulla oli päivä, jolloin ei tarvinnut mennä työpaikalle. Käväisin siellä silti, hoitamassa pari paperiasiaa pois päiväjärjestyksestä. Ensin istuin suurimman osan alkuiltapäivää lääkärin luona keskustelemassa terveyteen liittyvistä asioista, ja kun kotiuduin sieltä, vietin lopun iltapäivää neuropsykologian parissa. Nyt on kurssin toinen oppimistehtävä valmis, kolmas vielä odottaa kirjoittamista. Sen jälkeen saan palauttaa tehtävän, ja kurssi on suoritettu. Vähän hitaanlaisesti tämä psykologian opiskelu etenee, kun olen parin viikon sisään saanut suoritettua vasta kaksi kurssia. Toisaalta, palkkatyö, oma elämä, koiraharrastukset, vapaaehtoistyö ja parisuhde vievät sen verran aikaa opiskelulta, ettei ihan kaikkea mahdollista ehdi tehdä siinä ajassa, missä haluaisi.
Huomenna, lauantaina, menen koko päiväksi… Opiskelemaan! Olisitteko ikinä voineet arvata? Autismiliitto järjestää Autisminkirjo elämänkaarella-koulutuksen yhteistyössä yhdistyksemme kanssa, enkä minä voi, tietenkään, jäädä näin hyvästä koulutuksesta pois! Pakkohan minun on mennä sinne tietoa saamaan. Näyttää sitten hyvältä ansioluettelossakin, kun on käynyt tällaisen koulutuksen.
Sunnuntaina olen ajatellut viedä sulhaseni häämessuille, ihan vain siksi, että sieltä voisi saada jotain ideaa liittyen tuleviin häihimme. Sulhaseni on, tietenkin, innosta vinkuen tulossa mukaan (tai sitten ei), koska jokainen mies haluaa hipelöidä sormuksia, hääpukuja ja servettejä. Tai sitten ei.
Olisikohan tämän pitkän perjantaipäivän ilta alkanut liipata läheltä sitä, mitä se vapaa-aika tarkoittaa? Vein sulhaseni Turun konserttitalolle, Turun filharmonisen orkesterin Taivaallista-konserttiin. Orkesteri on juuri saanut uuden harpun, ja tänään tämä tuliterä soitin vihittiin käyttöönsä. Harppumusiikki on tietyllä tavalla miellyttävää ja rauhoittavaa kuunneltavaa. Istuimme ylätasanteella, käsi kädessä, ja katselimme, miten harppuunan notkeat sormet menivät pitkin harpun pitkiä kieliä. Konsertin jälkeen menimme toiselle puolelle tietä, Vänäk-nimiseen persialaiseen ravintolaan syömään iltapalaa ja kuuntelemaan persialaista iskelmää suoraan YouTubesta soitettuna. Vain me kaksi, eikä meillä ollut mihinkään kiire. Paitsi kotiin, missä koira odotti meitä kintut ristissä.
PS. Tiedän kyllä, että harpunsoittaja on harpisti eikä harppuuna, mutta mielestäni harppuuna on paljon mielenkiintoisempi ja hauskempi sana kuin harpisti. Ja aion pysyä mielipiteessäni jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti