Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailija. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. toukokuuta 2020

Pyyhepäivä ja paskat runot

Sanataiteilija minussa on äärimmäisen innostunut. Aikaisemmin keväällä vietettiin huonon runouden päivää ja nyt tänään vietetään Pyyhepäivää! Pyyhepäivää vietetään kirjailija Douglas Adamsin muistoksi aina näin 25.5.2020 ja päivän aikana on tapana lausua huonoja runoja. Tänä vuonna lausunta tehdään etänä, koska virustaudit jylläävät ja kokoontumiset on vielä toistaiseksi kielletty. Jos haluat osallistua tilaisuuteen virtuaalisesti, tässä tapahtuman Facebook-sivu, ole hyvä: https://www.facebook.com/events/235679441023300/.

Ja kuka oli Douglas Adams? No, hän kirjoitti kuuluisan teoksen Linnunradan käsikirja liftareille. Miten pyyheliinat ja huonot runot nyt sitten liittyvät tähän teemapäivään? No, luepas se kirja, niin tiedät! Ellet jaksa lukea, katso leffaversio. Sen jälkeen tiedät.

Kuva: Alexas Fotos, Pixabay

Pyyhepäivän viralliset nettisivut ja maailmankaikkeuden huonoimmat runot löydät täältä: https://pyyhepaiva.fi/.

Koska itse olen sivistymätön moukka, sain tietää tästä erinomaisesta teemapäivästä vasta myöhään eilen illalla. Sen vuoksi minulle jäi kovin vähän aikaa valmistautua tämän päivän runokoitokseen. Yritin kuitenkin parhaani (vai pitäisikö sanoa, huonoimpani?) ja sain kovassa kiireessä räävittyä kasaan muutaman järisyttävän huonon runon.

Nautinnollisia hetkiä huonon runouden seurassa!

********************************************************************************

Alastonna
Aivotonna
kuin primadonna

Patsastelen
Ratsastelen
... hevosella...

Kummallinen
Hummallinen
Nelikymppinen
nainen

Patsastelee
Ratsastelee
Alastonna
Aivotonna
... hevosella...

Poliisi ei tykkää
Akan putkaan lykkää

*******************************************************************************

Erityisopettajan lomalaulu

Viikko jäljellä työtä
Ei vielä kande löysätä vyötä

Mutta kohta alkaa loma!
On mulla lomasuunnitelma soma

Mökkilaiturilla maata aion
Jostain söpön juomankaatajan itselleni taion

En ajattele töitä,
vaan tapan hyttysiä pitkin öitä

Vegemakkaroita grillailen
Pelkissä bikineissä chillailen

Ihostani nypin punkkeja
ja haaveilen saavani Nurmi & Sulosen luumumunkkeja

Mutta vielä viikko työtä
Rento fiilis tulee loman myötä

*****************************************************************************

Tulemisia

Kevät tuli
Lumi melkein suli
Puliukko puistonpenkille tuli

ISTUMAAN!

Ja puliukolle kaverikin tuli

Minäkin tulin
Eilen
Kahdesti

Koska sillä miehellä oli
Sen pituinen se

***************************************************************************

torstai 9. elokuuta 2018

Satumainen teemapäivä: Book Lovers Day


Tänään, 9.8., on ties kuinka monen asian virallinen teemapäivä. Ihan ensinnäkin, tänään on kansallinen riisivanukkaan päivä. Olethan muistanut tehdä oman riisivanukkaasi? Minä en, mutta söin kyllä salaa yhden suklaavanukkaan. Salaa syöty suklaa ei lihota.

Riisivanukkaan lisäksi tänään on Yhdysvaltojen varapresidentin päivä. Ja mehän kaikki todella toivomme, että varapresidentille tulee pian käyttöä, koska Yhdysvaltain presidentti on... No, hän on. 

Kolmannen aiheen suureen juhlaan meille suo Tove Jansson, muumien äitihahmo. Vaan kuinka moni on tämän päivän aikana oikeasti muistanut syyn, miksi tätä päivää "juhlitaan"? Kaikki ovat parkuneet loppuunmyytyjen muumimukien perään, eikä kukaan muista sitä, minkä suuren työn Jansson teki. Hän toi valtavasti suomalaiseen kirjallisuuteen luomalla muumihahmot, ja taitaapa olla tasan ainoa suomalainen lastenkirjailija, joka on niittänyt näin suurta mainetta myös ulkomailla.


Mistä päästäänkin mukavasti aasinsiltaa pitkin päivän viimeiseen teemaan. Viimeinen, mutta kaikkein paras teemapäivä tänään on kirjojen rakastajien päivä! Koska siitä ei ole pitkäkään aika, kun paasasin lukemisen tärkeydestä, jätän sen tällä kertaa väliin ja tyydyn vain paistattelemaan kaikkien ihanien kirjojen hehkussa.

Rakastan kirjoja! Nimenomaan fyysisiä kirjoja. Rakastan sivujen rapinaa, kirjan tuoksua ja rakastan kirjan tuntua kädessäni. Kirja tyydyttää makua lukuun ottamatta kaikki mahdolliset aistit.

Rakastin kirjoja jo ihan pienenä lapsena. Äitini luki minulle paljon, ja osasin kaikki kirjat ulkoa, ja jos äitini oli nukahtanut kesken ties kuinka monennen kirjan, luin itse itselleni, ulkomuistista. Olin viisivuotias, kun opin oikeasti lukemaan.



Äidilläni on vielä tallessa lapsuuteni kirjoja. Vanhoja niin rikkinäisiä Pupu Tupuna-kirjoja, ettei niihin uskalla edes koskea. Kirjat on luettu niin moneen kertaan, että ne ovat kuluneet käytössä. Lempikirjani nimeä en muista. Siinä oli pieni peikkotyttö, jolla ei ollut vaatteita, ja metsän eläimet tekivät hänelle somat vaatteet. Kirja loppuu: "Punaiset posket ja naurava suu". Äitini varmaan muistaisi kirjan nimenkin.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla harrastin Neiti Etsiviä. Toki luin muitakin kirjoja, mutta Neiti Etsivät olivat se ykkönen. Meillä oli suurin piirtein kilpailua luokkakavereiden kanssa siitä, kuka on ehtinyt lukea minkäkin Neiti Etsivä-kirjan.

Olin vielä ala-asteella, kun siirryin lukemaan "aikuisten kirjoja". Stephen King oli suosikkini. Samoin luin todella paljon vanhoja klassikoita, kuten esim. Kolme muskettisoturia. Tämä sama linja jatkui kautta yläasteen, jolloin kirjallisuus oli eräs tapa paeta sitä karmeaa todellisuutta, missä elin. Kirjat veivät minut toisaalle, parempiin maailmoihin.



Lukiossa aloin sitten harrastaa TOSI kirjallisuutta, ja sain lukion äidinkielen opettajan hämmästymään, kun kysyin, saanko lukea erästä tehtävää varten Danten Jumalaisen näytelmän, vaikkei se ollutkaan kirjalistalla. Sain siitä kirjallisuustehtävästä arvosanaksi kympin.

Jyväskylän yliopistossa 2000-luvun alussa luin valtavasti venäläistä kirjallisuutta. Osaksi siksi, että minulla oli pääaineena venäjä, mutta myös siksi, että pidin venäläisestä kirjallisuudesta todella paljon. Suosikkini on aivan ehdottomasti Dostojevski. Hänen kirjansa ovat pitkiä ja raskaslukuisia, mutta se vaiva kannattaa nähdä!

Pitkät vuodet yliopistossa ovat myös karsineet lukuintoa siinä mielessä, että valtava tietokirjallisuuden lukumäärä vie aikaa kaunokirjallisuudelta, eikä vapaa-aikana välttämättä jaksa enää lukea niin paljoa. Etenkin nyt, kun teen toista maisterintutkintoani, olen lukenut kaunokirjallisuutta todella vähän. Tämän vuoden aikana olen ehtinyt lukea vain muutaman hassun kirjan. Toki luettavien kirjojen lista on kasvanut sitäkin pidemmäksi, odottamaan aikaa, jolloin saan katsella valmista gradua kansissa, eikä tarvitse lukea tiedelehtien artikkeleita vammaisuudesta kaunokirjallisuuden sijaan.



Omalle tyttärelleni luin paljon hänen ollessaan pieni. Hänen lempikirjansa olivat Possu Palleroita. Yritin myös hankkia hänelle kirjoja hänen toisella äidinkielellään, hollannilla, ja luin niitäkin huonolla kielitaidollani. Nykyään teinityttäreni ei - valitettavasti - ole yhtä innoissaan kirjoista kuin mitä minä olin samanikäisenä. Hän roikkuu somessa kavereidensa kanssa sen sijaan, että lukisi Kingiä.

Mieheni usein pyörittelee silmiään, kun raahaan jostain alennusmyyntikorista kassikaupalla kirjoja kotiin. Miksi pitää, kun niitä kirjoja on jo valmiiksi monta sataa? No siksi pitää! Kyllähän minä ruokaakin raahaan kaupasta kassikaupalla. Kirjat ovat sama juttu. Ne eivät ehkä sovellu ruumiin ravinnoksi, mutta ne ovat hengen ravintoa. Ilman niitä minun henkeni kuihtuu ja minä kuolen sisältä.

Kirjojen rakastajat, tänään on meidän päivämme! Tehdään tästä päivästä SATUMAINEN!


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kaunokainen - Ylistyslaulu maailman kauneimmalle koiralle


Koska kaikki koirat ovat maailman parhaita koiria, jokainen heistä ansaitsee oman ylistyslaulun. Tässä on ylistyslaulu minun kaikkein rakkaimmalle nuuskunenulle, Kaunolle. Suomenlapinkoiralle, joka teki minusta paremman ihmisen.

Runoteokseni "Kaunokainen" on siis ilmestynyt, ja tällä hetkellä sitä saa ainakin seuraavista kaupoista:


Todennäköisesti kirja tulee vielä myyntiin muihinkin kirjakauppoihin, kunhan aikaa hieman kuluu. Kirja on niin uunituore, etten minä ole ehtinyt vielä edes saada omaa kirjailijalle kuuluvaa ilmaiskappaletta! Siihen omaan lähikirjastoon kirjaa kannattaa kysellä, koska tämä teos nyt vain kannattaa lukea. Takaan, että et pysty lukemaan neljää viimeistä runoa ilman, että itket.

Ostamalla tämän teoksen tuet kannessa olevan koiran elämää. Kirjan tuotoilla maksetaan koiran namipalat ja uudet lelut sen jälkeen, kun herra Villahousu on tuhonnut kaikki entiset lelut. Näiden lisäksi kirjan tuotoilla kustannetaan herra Villahousun, alias Kaunokaisen, suhteellisen kalliit harrastukset, kuten nose work ja jäljestys.


Vaikka kirjan nimi on Kaunokainen, jokainen koiranomistaja voi kuitenkin löytää itsensä kirjan runoista. Ne kertovat siitä aidosta ystävyydestä ja rakkaudesta, minkä koira antaa. Ne kertovat kurakeleistä ja kakkakasoista, minkä kunniaksi isäntäväki pääsee siivoamaan koko kämpän. Mukana on iloa, rakkautta, koira-arkea parhaimmillaan ja pahimmillaan. Runoissa on mukana aimo annos huumoria, mutta myös luopumisen tuskaa sitten, kun aika on.

Kirja sisältää haikuja, tankoja, kalevalamittaa ja "mitattomia" runoja. Pyydän jo valmiiksi anteeksi kalevalemitan ammattilaisilta, etten ole vielä kalevalamitan täydellinen osaaja. Mutta eikö se harjoitus tee mestarin?

Käypä siis tilaamassa itsellesi ihan ikioma Kaunokainen, niin saat virkistystä elämääsi! Myös minun kauttani kirjaa on mahdollista saada (sitten, kun kirjatilaukseni saapuu ensi viikon alussa, toivottavasti). Ja mielelläni kuulen myös palautetta runoista! Rakentava palaute on aina tervetullutta, jotta tietää, miten tehdä paremmin seuraavalla kerralla.



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Itse kirjoitettu kirja = Paras kirja


Tässä se on! Vihdoin ja viimein. Kaunokainen. Rakkaalle koiralleni omistetun runokirjan oikovedos. Kirja kertoo koiranomistajan arjesta kaikin eri tavoin: aidosta ystävyydestä ja rakkaudesta, heiluvästä hännästä, kurakeleistä, karvanlähtöajasta ja myös luopumisen tuskasta. Runoissa on mukana iloa, rakkautta, huumoria, surua ja myös sitä ärtymystä, mitä koiranomistajat joskus tuntevat, kun huomaavat lempikenkiensä löytäneen tiensä parempiin suihin.


Olen kirjoittanut runot sen puolentoista vuoden aikana, mitä Kauno ehti olla meillä ennen käsikirjoituksen lähettämistä kustantajalle. Runoja on eri vuodenajoilta, ja runojen seassa on niin tankaa, haikua kuin kalevalamittaakin.


Koska käsissäni on siis oikovedos, se tarkoittaa käytännössä sitä, että minä luen ensin tuon käsissäni olevan kirjan lävitse ja lähetän takaisin kustantajalle kera muutosehdotusten. Sen jälkeen kirja tulee kauppoihin myyntiin. Yritän saada tämän "oikomisprosessin" suoritettua mahdollisimman nopeasti, jotta te kaikki pääsisitte nauttimaan näistä suorastaan hulvattoman upeista runoistani.


No joo, ehken minä Tommy Tabermannin tason runoilija ole, mutta mukiin menevä ilmeisesti, kun tuon kehtaavat kuitenkin kustantaa.


Ja koska minä olen köyhä opiskelija, niin tuota kirjaa saa sitten ostaa itselle, lahjaksi kaikille tutuille ja pyytää kirjaston tätiä hankkimaan sen kirjan sinne omaan lähikirjastoon. Ostamalla tuon kirjan tuet kirjan kannessa olevan koiran elämää. Kirjan tuotot käytetään kustantamaan koiran harrastukset (ja niitä riittää, terveisin emäntä, joka ilmoitti koiransa sekä nose workin kolmostason kurssille että jäljestyskurssille), namit ja lelut.


PS. En voisi olla enempää kiitollinen Syysruskan kennelin väelle siitä, miten ihanan ja upean koiran heiltä sain! Kaunis, upea ja älykäs koira, josta saa olla todella ylpeä. Ihanampaa koiraa ei olisi voinut enää toivoa.


torstai 1. maaliskuuta 2018

Nyt on aihetta juhlaan!

Maaliskuu toi mukanaan hyviä uutisia! Oikein kaksin kappalein. Jos olisi samppanjaa, korkkaisin juuri nyt pullon.

Kokosimme pienessä naisporukassa runoantologian ja tarjosimme sitä eräälle kustantajalle. Kustantajalta on nyt tullut vahvistus, että antologiamme julkaistaan. Varsinaista julkaisupäivää en vielä osaa sanoa, mutta tämän kevään aikana kuitenkin. Runoantologian nimi on Totuus seeproista (älkää kysykö, mistä nimi tulee, se on pitkä tarina) ja minulta siinä on parisenkymmentä runoa. Myös kirjan kuvitus on minun kamerastani tullutta.

Päätimme myös sen, että kaikki kirjan myynnistä ja lainaamisesta tulleet varat ohjataan Leijonaemot ry:n hyväksi. Leijonaemot ry on yhdistys, minkä tarkoituksena on edistää erityislasten vanhempien jaksamista ja hyvinvointia. Yhdistys haluaa edistää myös erityisten henkilöiden asemaa ja tasa-arvoa yhteiskunnassa. Ostamalla tai lainaamalla runokirjamme tuet yhdistyksen toimintaa ja sen tekemää arvokasta työtä erityisperheiden hyväksi.

Seeproja Edinburghin eläintarhassa.

Sen lisäksi, että olen mukana tässä runoantologiassa, minulta julkaistaan myös oma runokirja. En osaa sanoa senkään julkaisupäivää vielä, mutta voitte olla satavarmoja, että tulen kyllä ilmoittamaan sen! Tämän kirjan tuottoja ei, valitettavasti, ohjata mihinkään hyväntekeväisyyteen, vaan sen kirjan tuotot menevät siihen, että lapseni saa vaatetta ja harrastusvälineitä, koirani ruokaa ja puruluita järsittäväksi sekä minä saan pari laskua maksettua.

Minun runokirjani nimi on Kaunokainen, ja se kertoo koiranomistajan elämästä. Kaikista niistä puolista, mitä liittyy koiran kanssa elämiseen. Se kertoo koiran antamasta uskollisesta ystävyydestä ja rakkaudesta, se kertoo omistajan tuskasta kurakeleillä ja se kertoo myös luopumisen tuskasta sitten, kun sen hetki tulee.

Kannattaa siis seurailla kirjakauppojen hyllyjä! Tänä keväänä on tulossa hurjan paljon hyvää luettavaa, kunhan kirjat pääsevät ensin painotalon pimeydestä näkemään päivänvalon.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 67

Olin nuori kirjailijatyttö sota-aikana. Perheeni (isä, äiti, minä ja siskoni) asuimme pienessä, vaaleanpunaisessa talossa pienellä saarella, missä meillä oli oma laatikko. Laatikko oli jaettu neljään osaan, ja jokainen nukkui omassa laatikon osassaan. Oli ahdasta, mutta se ei haitannut meitä. Meitä haittasi ympärillä riehuva sota.

Pidimme erilaisia iltoja, jolloin luimme kirjoja ääneen toisillemme. Eräänä iltana luin erästä pölyistä, vanhaa kirjaa. Kirjailijan nimi oli Satu Vuorio. Minusta kirja oli outo ja runot aivan kummallisia. Vanhat ihmiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että tämä on sitä oikeaa kirjallisuutta, eikä minun, nuoren hömppänätytön, turhia mielipiteitä otettu huomioon. Eikä myöskään minun tekemääni kirjallisuutta arvostettu.


Saimme tarpeeksemme sodasta. Naapurin pojan kanssa teimme suunnitelman, että menemme suurella lapsiporukalla saaren toiseen päähän, ja kiipeämme suuren piikkilanka-aidan ylitse. Se lopettaisi sodan. Toteutimme myös suunnitelmamme, ja ryntäsimme suuren piikkilanka-aidan luokse. Aitaan oli sidottu kiinni vastapuolen nuori poika, joka yritti huutamalla estää aikeemme. Hän ei kuitenkaan pystynyt liikkumaan, koska oli sidottu kiinni, eikä pystynyt estämään meitä. Kiipesimme aidan yli, ja sota oli sen jälkeen ohitse.

Sodan jälkeen kaikki meni uusiksi. Saari, millä asuimme, oli pieni, joten isä päätti siirtää talomme toiselle saarelle, missä oli enemmän kaupankäyntiä. Talomme irroitettiin maasta ja siirrettiin sellaisenaan toiselle saarelle.


Uudella saarella oli vilkas kauppa, jota piti geisha. Häntä pidettiin huonomaineisena naisena, vaikka hän oli saaren rikkain henkilö. Äitini halusi karttaa tätä geishaa, kun taas isäni halusi saada hyvät välit häneen, jotta voisi itsekin rikastua olemalla hyvissä väleissä. Äitini käski meitä lapsia karttamaan tuota naista. Ja koska hän käski niin, minä tyttö menin suoraan tämän geishan pakeille ja pyysin pääsemään hänen maikokseen. Ellei joku tiedä, niin maiko on geishaoppilas. Sen jälkeen kävelin saarella maikon runsaissa meikeissä ja kamalissa kengissä. Ja tunsin itseni kauniiksi.

Eräänä päivänä meidän oli tavattava eräs perhe, jonka poika oli kiusannut minua rajusti ja loukannut minua pahasti. Sovimme geishan kanssa pienestä jekusta. Minä leikin, että minä olen se geisha, ja tämä geisha leikki olevansa maiko. Minä kävelin ylväänä, meikattuna ja geisha taas käveli vierelläni puhuen koko ajan tälle perheelle, jonka poika oli kiusannut minua. Minä yritin antaa kuvaa, että perhe oli liian ala-arvoinen, jotta minä, suuri geisha, voisin alentua puhumaan heille tai edes katsomaan heitä.