Näytetään tekstit, joissa on tunniste idiootti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste idiootti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Elämä hymyilee, kun lääkitys on kunnossa


Herään keskellä yötä aivan kammottavaan kuvotukseen. Hikoilen tuskahikeä ja arvon mielessäni, oksennanko nyt vai heti. Näen jo sieluni silmin, miten joudun peruuttamaan kaikki tämän viikon menot noron takia. Haen ämpärin ja menen sohvalle katsomaan loppuyöksi dokumenttielokuvaa Napoleonista. Enpähän ainakaan herätä kuorsaavaa miestäni, jos päätänkin yhtäkkiä aloittaa norjan kielen pikakurssin.

Aamulla herään herätyskelloon. En ole oksentanut ja olo on jo paljon parempi. Ihan kuin yöllä ei olisi ollutkaan mitään kuvotuskohtausta. Päätän lähteä yliopistolle kuuntelemaan luentoa regressioanalyysin tekemisestä. Kuiva luento monimuuttujamenetelmistä on juuri se asia, mitä minä aivan ehdottomasti haluan tähän aamuun.

Haen Kaunon valjaat ja huikkaan koiralle, että pissalle oltaisiin lähdössä nyt. Kauno nappaa lelun ja juoksee karkuun. Minulla on kiire, joten räjähdän saman tien: ellei Kauno lähde NYT ulos pissalle, hän saa sitten olla pissähädässä siihen asti, että tulen kotiin. Puen valjaat väkisin koiran päälle ja lähden raahaamaan häntä kohti ulko-ovea. Miten tämä hemmetin aamulenkille lähtö on aina tällaista tappelua? Meidän koiramme on kuin pahainen kakara.

Lenkistä ei tule mitään. Martin kaupunginosan kaikki koirat ovat samaan aikaan liikkeellä. Kaikki vieraat koirat pitää haukkua pystyyn ja kaikkia tuttuja koiria pitää moikata. Kello tikittää ja minulta alkaa loppua aika. Lenkki jää todella lyhyeksi, sillä minun on aivan pakko lähteä. Pitää mennä kaupan ja kirjaston kautta: kaupasta lounasta ja röökiä sekä kirjastosta kirjoja (et varmaankaan olisi itse osannut päätellä, että kirjastosta haetaan kirjoja).


Kaupan kassalla on mummeli hakemassa pakettia, todennäköisesti ensimmäistä kertaa elämässään. Mummeli kaakattaa todella perinteisellä Turun murteella. Mahtaako olla mummo ikinä käynyt edes tois pual jokke? Mummelilla kestää ja kestää ja kestää ja kestää. En sano mitään, mutta alan naputtaa sormillani liukuhihnaa ja katseeni tappaisi kokonaisen klaanin klingoneita. Lopulta pääsen maksamaan ostokseni ja saan röökiaskini. Tulen vielä tarvitsemaan tuota röökiaskia tänään.

Matkalla kirjastoon kaikki liikennevalot heittävät punaiselle juuri ennen minua. Joudun odottamaan. Hakkaan rattia ja olen räjähtämispisteessä. Kun pääsen kirjastolle, päästäni nousee höyryä ja korvistani tulee liekkejä. 


Minulla on palautettavana valtava määrä kirjoja, mitä olen käyttänyt lähteinä väkivalta ja instituutiot-kurssin esseeseen sekä laadullisen tutkimuksen harjoitustyöhön. Palautusautomaatti on aivan liian hidas ja minulta menevät hermot. Haen hyllystä minulle varatut kirjat. Niitä on vain kaksi. Ja lainausautomaatilla on juuri minua ennen mies, jolla on lainattavana ainakin 20 kirjaa. Äääääh! Hemmetin hidastelijat.

Kun starttaan auton ja lähden kohti yliopistoa, eteeni kurvaa bussi, joka hidastelee. Huudan rattini takaa bussikuskille, ja olen täynnä pyhää raivoa. Miksi helvetissä kaikki ihmiset ovat täysiä idiootteja tänään ja haluavat pilata minun elämäni? Bussi pysähtyy liikennevaloihin. Taas liikennevalot, perkele! Yhtäkkiä muistan: unohdin ottaa lääkkeet. Minulla on vain 15 minuuttia aikaa, joten en ehdi enää menemään kotiin. Täytyy yrittää kestää tämä päivä ilman lääkitystä.


Elämä ilman ADHD-lääkettä ja elämä ADHD-lääkkeen kanssa on täysin erilaista. Kun olen lääkittynä, minua ei vituta ihan kaikki, enkä hermostu jokaisesta pikkuasiasta. Siksi minä olen yksi niistä kymmenistätuhansista, jotka haluavat käyttää ADHD-lääkkeitä: elämä vain on niin hirvittävän paljon helpompaa! Vaikka sinänsä onkin surullista, että tarvitsen kalliit lääkkeet, jotta normaalit ihmiset eivät olisi minun mielestäni aivan täydellisiä idiootteja.

PS. Kuvat tarjoaa, jälleen kerran, Papunet.


torstai 18. toukokuuta 2017

Wautsi wau! Ja itsetunto kohoaa.

Kirjoitin joulukuussa some-käyttäytymisestä ja siitä, miten ihmiset ovat muuttuneet täydellisiksi idiooteiksi somen myötä: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2016/12/olis-kiva-lukea-noita-sun-kommentteja.html

Huomasin eilen, miten eräs nimimerkki oli kommentoinut erästä todella vanhaa blogikirjoitustani. Hän oli kuitenkin poistanut kommenttinsa, eikä itse kommenttia enää näy. Kommentoijan älykkyysosamäärä ei kuitenkaan todennäköisesti riittänyt siihen, että hän olisi ymmärtänyt minun saavat jokaisen kommentin MYÖS sähköpostina, joten pääsen kyllä lukemaan myös kaikki poistetut kommentit. Mitä hän sitten oli kirjoittanut? No, kommentti alkoi sanoilla: “Hyi helvetti!” Sen jälkeen hän kommentoi ulkonäköäni ja sitä, miten karmealta näytän.

Ihan ensiksi… WAU! Joku, ihan oikeasti, lukee myös todella vanhoja blogitekstejäni! Aivan upeaa ja mahtavaa! Suuri kiitos tästä. Olen oikeasti otettu. Tämä teksti on todellakin niin vanha, että se joutuu “kaivamaan” monen kuukauden takaa, reilun kolmensadan blogitekstin joukosta. Tämän tekstin löytämiseksi on siis todellakin nähty vaivaa. Valtava määrä sydänhymiöitä ja isoja hymynaamoja. Ihanaa, että joku viitsii ja jaksaa.

Toiseksi, se kuva, mikä sai tämän kommentin aikaiseksi, oli pilakuva. Selfie, missä väänsin naamaani enkä tarkoituksellakaan näyttänyt itseltäni. Nyt täytyy todellakin kiittää erittäin suuresti tästä kommentista, sillä se sai minut tuntemaan itseni aivan hirvittävän älykkääksi! Ihminen, joka ei naaman vääntelystä ja “hullun ilmeestä” pysty päättelemään, että kyseessä on pilakuva, on aivan taatusti minua tyhmempi ihminen. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmassa ON siis todellakin olemassa ihmisiä, joilla on vähemmän muumeja laaksossa kuin minulla. En olekaan maailman tyhmin ihminen. Tämä oli hieno asia huomata. Ja tähän perään taas lisää hymiöitä, joilla on sydänsilmät, ja monta sydäntä vielä perään.

Kolmanneksi… Oli todella ilo huomata, että kommentti koski nimenomaan kuvaa eikä tekstiä. Ja minähän EN pidä mitään valokuvablogia, joten tarkoitus on herättää tekstillä ajatuksia ihmisissä, ei kuvilla. Silloinhan olen onnistunut tuottamaan kerrassaan erinomaista ja mainiota tekstiä, jos ainoa negatiivinen asia, mikä blogistani löytyy, on yksi pilakuva!

Wautsi wau!

Ja koska olen hieman erilainen, lapsellinen ja ehkä vittumainenkin ihminen, tähän viimeiseksi perään lisää pilakuvia ja naaman vääntelyä, joista voi antaa lisää minun itsetuntoani kasvattavia kommentteja. Etenkin näin aamutuimaan, ilman meikkiä otetut kuvat ovat minusta enemmän kuin mairittelevia.




maanantai 6. helmikuuta 2017

Kyllä mä niin mieleni pahoitin...

Olen ennenkin tässä blogissani kirjoittanut siitä, miten ihmiset käyttäytyvät somessa kuin idiootit. Sen vanhemman blogitekstin voi käydä lukemassa vaikka täältä, jos huvittaa: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2016/12/olis-kiva-lukea-noita-sun-kommentteja.html

Nyt olen Äityleiden ja Koirat-ryhmän lisäksi löytänyt ryhmän, missä ei ole samanlaista draamaa kuin edellä mainituissa ryhmissä, mutta missä olen saanut kokea ihmisten yksinkertaisuuden, ja olen monesti miettinyt, että miten tuokin ihmisparka pärjää elämässä. Se ryhmä on hääryhmä! Ihan vain virkistykseksi, tässä teille ihan aitoja, ehtoja kommentteja, mitä olen saanut eräässä hääryhmässä. Ja perässä vastaus, mitä moisesta kommentista ajattelen.

“Onneksi minulla kävi tuuri miehenKIN suhteen, ja sain hevarin.”
  • Öh, haluatko siis sanoa, että minulle on käynyt jotenkin epäonnisesti siksi, ettei minun mieheni ole hevari, vaikka minä itse olen? Minulla on ihan penteleen hyvä mies, vaikka se kuunteleekin ennemmin trancea.

“Minusta tällaiset kakunkoristeet eivät ole laisinkaan hauskoja. Kyllä molemmilla on oikeus häidenkin jälkeen pitää omat harrastuksensa.”
  • Olenko sanonut, että minä kiellän minun miestäni häiden jälkeen tekemästä mitään muuta kuin hieromasta minun jalkojani? En ole. Tämän koristeen tarkoitus on olla humoristinen, ja ellei sinulla ole huumorintajua, se ei ole minulta pois. Älä kuitenkaan tule minun aloittamaani topaan hapannaamailemaan. Sinulla saa olla se tylsä kakunkoriste, missä pariskunta pönöttää, ja sinulla saa olla ne tylsät, maalaisromanttiset häät kera anopin leipoman mansikkakakun. Älä kuitenkaan tule sanomaan minulle, mikä minusta on hauskaa, koska meillä on selkeästikin siitä eriävä mielipide.

“Kai olet ymmärtänyt, että jos tilaat jotain netin kautta, siihen hintaan tulevat postikulut päälle?”
  • En tietenkään ole ymmärtänyt. Olen täysin idiootti. Luulin, että kaikki, mitä netin kautta tilataan, saadaan täysin ilmaiseksi, suoraan kotiin kannettuna. En olisi voinut arvatakaan, että postittaminen maksaisi jotain!

“Aika hieno, mutta haluaisin ennemmin sellaisen kakunkoristeen, missä hahmot ovat hieman eri tavalla asetettuina.”
  • No sitten hän menee ja etsii netin uumenista sellaisen! En minä ala muiden puolesta mitään etsiä. Minä löysin tämän, se oli minusta hauska enkä minä törmännyt sellaiseen, mitä juuri sinä haluaisit. Enkä muuten ala puolestasi etsiäkään, että ihan itse saat etsiä.

“Älä osta mitään ebaystä, osta ennemmin Etsystä. Miellyttävät enemmän minun silmääni.”
  • Niin, SINUN silmääsi. Minulla on ihan omat silmät ja oma mieltymys. Ja kun sinun profiilikuvaasi katsoo, voin sanoa, että meillä on HYVIN erilainen mieltymys, sillä minä en ole pullamössöäiti, niin kuin sinä olet.

Ja aivan ensimmäiseen topaani kyseisessä ryhmässä: “Kaipaisin vinkkejä hyvästä hääsuunnittelijasta Turun seudulla”, sain seuraavanlaisia kommentteja:
  • Tätä suunnittelijaa suosittelen lämmöllä. He kylläkin toimivat Tampereella.
  • Me tuottaisimme videointipalveluita.
  • Kyllä Suomi on niin pieni maa, että hääsuunnittelijan voi hankkia vaikkapa Kuopiosta.

Jokin aika sitten luin islantilaisesta tutkimuksesta, minkä mukaan ihmiskunta on tyhmenemässä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että me emme ole tyhmenemässä, vaan olemme jo tyhmentyneet. Ja väitteeni tueksi tosiaankin suosittelen seuraamaan näitä Facebookin erilaisia lemmikkieläin-, vanhemmuus- ja hääryhmiä.