Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyhmyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyhmyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. joulukuuta 2017

Aivonystyröiden pauketta

“Millainen muuttuja tässä nyt on?”
“Onks tä nyssit neliluokkainen?”
“On. Eli mitä testiä tarvitaan?”
“Mistä mä tietäisin! Voiko tän nyt sitten tehdä sillä t-testillä?”
“Ei, kun tässä ei ole jatkuvaa muuttujaa.”
“Aha. Mutku niitä muuttujia on enemmän ku kaks.”
“Joo, niin on, mutta jatkuva muuttuja on vähintään viisiluokkainen.”
“ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH! EMMÄ TAJUA MITÄÄN!!!!!!!”


Olen tullut Educariumille tukiopetukseen. Olemme saaneet vaivaisen kuuden tunnin perehdytyksen SPSS-ohjelman ihmeellisen maailmaan, ja nyt meidän pitäisi suoriutua harjoitustehtävän tekemisestä. Ensimmäisen osan sain tehtyä jotenkuten, mutta toisesta osasta en ymmärrä mitään.

Tuntuu hassulta sanoa, ettei se ole tyhmä, joka pyytää apua, koska olen joutunut pyytämään apua nimenomaan tyhmyyteni takia. Nämä kaikki tilastotieteelliset termit menevät niin korkealta ja kovaa, etten oikeasti ymmärrä, miten ihmeessä voisin selvitä tästä tehtävän teosta ilman, että pyydän apua.

En ole edellisen tutkintoni aikana edes koskenut SPSS-ohjelmaan. En tiedä siitä mitään. Emme puhuneet sanallakaan määrällisestä tutkimuksesta eikä meillä käyty tasan mitään määrällisen tutkimuksen menetelmiä läpi. Johtui ehkä opiskeltavasta aineesta ja siitä, että siellä tehtävä tutkimus eroaa huomattavan paljon siitä, millaista tutkimusta taas kasvatustieteissä tehdään. Ja nyt tämä ihana tilastotiede ja määrällinen tutkimus tulevat sitten eteeni pudottaen minut kuin enon veneestä.


Minulla on kyllä käytössäni opas, minkä avulla pystyn jotenkuten navigoimaan SPSS-ohjelman syvissä syövereissä. Mutta kun ennen sitä navigointia pitäisi tietää, millaisia testejä tehdä ja miksi valita juuri se tietty testi. Ja juuri nämä asiat ovat minulle aivan täyttä utopiaa.

Sen lisäksi, että pitää osata valita oikea testi, pitäisi osata myös tulkita niitä tuloksia. Tulokset ovat pelkkiä numerosarjoja, mistä minä en ymmärrä hevon paskaakaan. Kyllä minä prosenttiluvut ymmärrän, mutten tajua noista muista arvoista mitään! Mitä niiden pitäisi muka kertoa? Pikkuhiljaa alan sentään ymmärtää, miten tulkitsen p-arvoa, mutta se on aika vähän, vaikka onhan se nyt edes jotain tässä konkurssissa.

En tajua sitäkään, miksi asioista on täytynyt tehdä näin pirun monimutkaisia. Miksei voi vain olla paperia, paksuja tusseja monella eri värillä ja tulosten tulkintaa leikkaa-liimaa-askartele-systeemillä? Minulle tuo leikkaa-liimaa-askartele sopisi paljon paremmin! Saisin tuloksia paljon paremmin ja nopeammin tuolla metodilla kuin SPSS:n kanssa.


“Muista sitten kirjoittaa ylös kaikki tarvittavat arvot.”
“Mistä mä tiedän, miten ne pitää kirjata?”
“Ne näkyvät noista ohjeista, mutta siihen pitää sitten vielä kirjoittaa auki se, mitä niissä numeroissa sanotaan.”
“Mistä hitosta mä voin tietää, mitä niissä numeroissa sanotaan, ku emmä ymmärrä niitä!”

Voi luoja, että minä olen TYHMÄ! Tee, yy, hoo, äm, ää. T-Y-H-M-Ä! Ja keväällä lisää tätä hemmetin SPSS-shittiä monimuuttujamenetelmien kurssilla. En tule ikinä pääsemään siitä läpi. Genetiikan kurssi tuntui hankalalta kaikkien haploidien ja diploidien kanssa, mutta tilastotiede vasta aivonystyröitä paukutteleekin! Genetiikka on lasten leikkiä tähän verrattuna.

Ei, minusta ei tule tilastotieteilijää. Ei ikinä. Ja ehkä siirryn tekemään laadullista tutkimusta. Se on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa.

torstai 18. toukokuuta 2017

Wautsi wau! Ja itsetunto kohoaa.

Kirjoitin joulukuussa some-käyttäytymisestä ja siitä, miten ihmiset ovat muuttuneet täydellisiksi idiooteiksi somen myötä: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2016/12/olis-kiva-lukea-noita-sun-kommentteja.html

Huomasin eilen, miten eräs nimimerkki oli kommentoinut erästä todella vanhaa blogikirjoitustani. Hän oli kuitenkin poistanut kommenttinsa, eikä itse kommenttia enää näy. Kommentoijan älykkyysosamäärä ei kuitenkaan todennäköisesti riittänyt siihen, että hän olisi ymmärtänyt minun saavat jokaisen kommentin MYÖS sähköpostina, joten pääsen kyllä lukemaan myös kaikki poistetut kommentit. Mitä hän sitten oli kirjoittanut? No, kommentti alkoi sanoilla: “Hyi helvetti!” Sen jälkeen hän kommentoi ulkonäköäni ja sitä, miten karmealta näytän.

Ihan ensiksi… WAU! Joku, ihan oikeasti, lukee myös todella vanhoja blogitekstejäni! Aivan upeaa ja mahtavaa! Suuri kiitos tästä. Olen oikeasti otettu. Tämä teksti on todellakin niin vanha, että se joutuu “kaivamaan” monen kuukauden takaa, reilun kolmensadan blogitekstin joukosta. Tämän tekstin löytämiseksi on siis todellakin nähty vaivaa. Valtava määrä sydänhymiöitä ja isoja hymynaamoja. Ihanaa, että joku viitsii ja jaksaa.

Toiseksi, se kuva, mikä sai tämän kommentin aikaiseksi, oli pilakuva. Selfie, missä väänsin naamaani enkä tarkoituksellakaan näyttänyt itseltäni. Nyt täytyy todellakin kiittää erittäin suuresti tästä kommentista, sillä se sai minut tuntemaan itseni aivan hirvittävän älykkääksi! Ihminen, joka ei naaman vääntelystä ja “hullun ilmeestä” pysty päättelemään, että kyseessä on pilakuva, on aivan taatusti minua tyhmempi ihminen. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmassa ON siis todellakin olemassa ihmisiä, joilla on vähemmän muumeja laaksossa kuin minulla. En olekaan maailman tyhmin ihminen. Tämä oli hieno asia huomata. Ja tähän perään taas lisää hymiöitä, joilla on sydänsilmät, ja monta sydäntä vielä perään.

Kolmanneksi… Oli todella ilo huomata, että kommentti koski nimenomaan kuvaa eikä tekstiä. Ja minähän EN pidä mitään valokuvablogia, joten tarkoitus on herättää tekstillä ajatuksia ihmisissä, ei kuvilla. Silloinhan olen onnistunut tuottamaan kerrassaan erinomaista ja mainiota tekstiä, jos ainoa negatiivinen asia, mikä blogistani löytyy, on yksi pilakuva!

Wautsi wau!

Ja koska olen hieman erilainen, lapsellinen ja ehkä vittumainenkin ihminen, tähän viimeiseksi perään lisää pilakuvia ja naaman vääntelyä, joista voi antaa lisää minun itsetuntoani kasvattavia kommentteja. Etenkin näin aamutuimaan, ilman meikkiä otetut kuvat ovat minusta enemmän kuin mairittelevia.




lauantai 11. maaliskuuta 2017

Mielensäpahoittajamorsiamet

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Enkä tarkoita ketään Jouko-nimistä miespuolista henkilöä tällä, vaan suuria Facebookin ryhmiä, missä käydään muka-fiksua keskustelua ryhmän teemaan liittyvistä asioista. Melkein jo poistuin eräästä hääryhmästä, missä olen, sillä jotkut morsmaikut ovat niin harvinaisen typeriä ihmisiä, että säälittää heidän puolestaan. Päätin kuitenkin jäädä, koska menettäisin sen viihdearvon, minkä näistä uskomattoman typeristä keskusteluista saa.

Olen ennenkin avautunut hääryhmissä saamistani typeristä kommenteista. Niistä voi lukea täältä: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2017/02/kylla-ma-niin-mieleni-pahoitin.html


Tarinamme näistä hääryhmistä jatkuu! Valitin eräässä ryhmässä, miten en tunnu löytävän ollenkaan ompelijaa, joka tekisi minulle puvun. Olin laittanut tarjouspyyntöjä muutamaan ompelimoon, mutten joko ollut saanut vastausta ollenkaan, tai sitten olin saanut vastaukseksi, ettei ompelija suostu tekemään pukua, mikä ei ole ompelijan itsensä tyylinen. En ymmärrä edelleenkään sitä, miten yksityisellä ompelualan yrittäjällä on varaa sanoa maksavalle asiakkaalle, ettei toteuta hänen pukutoivettaan: Eihän puvun tarvitse olla ompelijan maun mukainen, vaan asiakkaan makua vastaava.

Muutama Alli Avulias linkkasi minulle ompelijoita Tampereelta, pk-seudulta ja ties mistä kuusenperseestä. Kiitin ja sanoin, että olen turkulainen ja etsin turkulaista ompelijaa. Eräs kitisijä alkoi valittaa, että OnniBussilla pääsee vitosella, ja kyllä morsiamen täytyy nähdä vaivaa unelmiensa puvun eteen. Vastasin, ettei kyse ole siitä vitosen bussilipusta, vaan siitä, etten tässä univelka- ja stressikonkurssissa vain oikeasti pysty lähtemään mihinkään viidensadan kilometrin päähän tunnin pukusovitusta varten. Asiaa ei tunnuttu millään ymmärtävän, vaan tyyppi toisensa jälkeen ihmetteli, miksen tilaa pukua joltain inarilaiselta ompelijalta, koska hän osaa “niin hienosti” hommansa. Varmasti osaakin, ei epäilystäkään, mutta montako helvetin kertaa se pitää sanoa, että minä en JAKSA matkustaa yhden puvun takia maailman ääriin asti. Jos stressikuormitukseni olisi vähäisempi ja aikaa olisi enemmän, voisin ehkä tilata puvun jostain muualta kuin Turusta. Nyt se vain ei ole mahdollista, koska en jaksa matkustaa.


Eräs tuleva rouva pahoitti kovasti mielensä siitä, etten aio laittaa perinteistä, valkoista kermakakkumekkoa päälleni, sillä häissä nimenomaan kuuluu olla valkoinen kermakakkumekko. Hän ihmetteli suureen ääneen sitä, miten joku ei voi haluta valkoista, perinteistä hääpukua. Kyllä sellainen nyt vain kuuluu olla. Yritin sanoa niin ystävällisesti kuin vain suinkin pystyin, että hän ei sitä päätä, millainen kolttu minulla on päälläni minun hääpäivänäni. Minä pukeudun vaikka perunasäkkiin, jos siltä tuntuu, ja hänellä ei ole siihen tasan mitään sanomista. En muutenkaan halua häihini mitään perinteistä, sillä perinteet ovat perseestä.

Tästä eräs rouva taas pahoitti mielensä, sillä hänellä oli valkoinen kermakakkumekko, mutta hänen perinteiset häänsä olivat kuitenkin aivan ihanat, ja kaikki vieraatkin olivat kiitelleet. Aha. No, hyvä hänelle! Ehkä hänen vieraansa ovat tylsiä nenttejä, joiden mielestä se on kivaa, että istutaan ringissä hörppimässä kahvia, jutellaan säästä ja ollaan samaa mieltä kaikesta. Minun vieraani eivät ole tylsiä nenttejä, enkä muuten ole minäkään. Meidän häistä tulee meidän näköiset, ja hänen häänsä olivat hänen näköiset. Turha siitä nyt on mieltänsä pahoittaa, että minun hääni eivät ole samannäköiset kuin hänen häänsä. Mieli oli kuitenkin jo pahoitettu, koska kyllä perinteiset häät kermakakkumekkoineen ja mansikkakakkuineen ovat ne kaikkein parhaimmat. Ja ainoat mahdolliset. Muuten ne eivät ole häät.


Enkä edes viitsi aloittaa niistä kymmenistä mielensäpahoittajista, jotka ovat sitä mieltä, että häihin on pakko kutsua myös lapset mukaan. On epäkunnioittavaa järjestää K18-häät, mihin ei kutsuta lapsia ollenkaan. Se on merkki siitä, että hääpari vihaa lapsia. Niin… Meidän häihin ei sitten ole yhdelläkään alle 18-vuotiaalla mitään asiaa! Tämä tiedoksi kaikille jo etukäteen. Eikä se tarkoita sitä, että vihaisin lapsia, vaan haluamme juhlia aikuisten kesken. Ne ovat meidän juhlamme, me saamme päättää, ja näin olemme päättäneet.

Piste. Perkele!

Taidan itsekin pahoittaa mieleni vaikka siitä, että kummin kaiman häissä, mihin en saanut kutsua, tarjoiltiin ruokana nakkikeittoa, enkä minä pidä siitä. Mielensä pahoittaminen kun tuntuu olevan nykyään muoti-ilmiö.