Näytetään tekstit, joissa on tunniste unikuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unikuva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 35

Taas pätkittäin nukuttu yö takana. Alan jo tottua siihen, etten nuku yhtään kokonaista yötä, vaan heräilen jatkuvasti, ja joskus olen pitkiäkin aikoja hereillä unijaksojen välissä.

Viime yönä näin yhden unijakson aikana oudon kuvan. En sanoisi sitä uneksi, vaan nimenomaan kuvaksi, sillä se oli kolmen kuvan sarja.

Ensimmäisessä kuvassa oli poika ja pieni, iloinen koiranpentu, jotka leikkivät keskenään. Toisessa kuvassa oli aikuinen koira ja nuori mies, jotka tekivät yhdessä lapiohommia. Viimeisessä kuvassa oli vanha koira ja aikuinen mies, joka osoitti käsiaseen kanssa koiraa.

Kuvat olivat kaikki mustavalkoisia piirroskuvia ja se oli sarjakuvamainen. En tajua ollenkaan, miksi näin tällaisen kuvan unen sijaan, mutta ilmeisesti unimaailmassa kaikki on mahdollista. En alkanut analysoida kuvaa unen aikana, minulla oli vain ahdistava olo tuon ahdistavan kuvasarjan takia.

En ole nähnyt koskaan missään vastaavaa kuvasarjaa. Eilen, tosin, näin Facebookissa hauskan videon, missä miehet tekivät pellolla hommia ja koirat jahtasivat myyriä ja hiiriä, mitkä nousivat pellosta sitä mukaa, kun miehet kaivelivat peltoa. Video oli kuitenkin koiramielessä positiivista katsottavaa, myyrä- ja hiirimielessä negatiivista, sillä koirat tappoivat kaikki hiiret.

Kuva ahdistaa vieläkin hieman. Yritän päästä siitä tämän päivän aikana jotenkin yli, vaikka katselemalla oman, huippusuloisen Kaunoni kuvia.

torstai 22. syyskuuta 2016

PÄIVÄunien ihmeellinen maailma

Minun rakkaani, jota minä puolusta henkeen ja vereen.

Aivan törkeä väsymys työpäivän jälkeen. Päätä särkee. Väsymyksen tason huomaa siitä, kun kotiin ajaessa ihmettelen, miksi koira on takapenkillä niin hiljaa: Koira on kotona eikä autoni takapenkillä. Että semmosta…

Tulen kotiin ja suoritan pakolliset halimis-, pussaus- ja rapsutusrituaalit. Kauno on iloinen, että olen kotona, ja olen iloinen, että minua on vastassa maailman ihanin hauvavauva. Olen kuitenkin niin väsynyt, etten jaksa sen suuremmin leikkiä, vaan menen sohvalle päikkäreille. Kauno tulee ihmettelemään sohvan reunalle, mitäs tämä nyt meinaa. Pyydän Kaunoa tulemaan kanssani päikkäreille, ja sehän sopii! Pikkuherra laittaa maate sohvan viereen.

En ole vielä nukahtanut. Olen unen ja valveen välimaastossa, kunnes näen mielessäni hyvin nopean, välähdysmäisen kuvan: Joku satuttaa Kaunoa. Kaunoon sattuu ja se itkee. Tunnen Kaunon kivun koko ruumiissani ja tunnen Kaunon pahan olon. Vaikken ollutkaan vielä unessa, vaan vasta matkalla sinne, herään kuitenkin kokonaan. Ahdistaa ja ottaa sydämestä. Kuka muka haluaisi satuttaa niin ihanaa ja suloista koiraa kuin Kauno?

Onneksi se oli vain välähdysmäinen unikuva. Se ei ollut totta. Rauhotun, ja pystyn jatkamaan päiväuniani Kaunon kanssa. En kuitenkaan unohda tuota ikävää tunnetta enkä sitä hirveää paniikkia, mikä itselleni tuli puolen sekunnin ajaksi siitä, että joku tekee Kaunolle jotain pahaa.

Ja minähän olen siitä äärimmäisen mukava ihminen, että lähetän sellaiset ihmiset, jotka satuttavat läheisiäni, pienelle matkalle! Ensin pääsee mukavalle ambulanssiajelulle ja sen jälkeen pääsee teho-osastolle lepäämään. Minun läheisiäni ei todellakaan satuteta!