lauantai 18. maaliskuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 35

Taas pätkittäin nukuttu yö takana. Alan jo tottua siihen, etten nuku yhtään kokonaista yötä, vaan heräilen jatkuvasti, ja joskus olen pitkiäkin aikoja hereillä unijaksojen välissä.

Viime yönä näin yhden unijakson aikana oudon kuvan. En sanoisi sitä uneksi, vaan nimenomaan kuvaksi, sillä se oli kolmen kuvan sarja.

Ensimmäisessä kuvassa oli poika ja pieni, iloinen koiranpentu, jotka leikkivät keskenään. Toisessa kuvassa oli aikuinen koira ja nuori mies, jotka tekivät yhdessä lapiohommia. Viimeisessä kuvassa oli vanha koira ja aikuinen mies, joka osoitti käsiaseen kanssa koiraa.

Kuvat olivat kaikki mustavalkoisia piirroskuvia ja se oli sarjakuvamainen. En tajua ollenkaan, miksi näin tällaisen kuvan unen sijaan, mutta ilmeisesti unimaailmassa kaikki on mahdollista. En alkanut analysoida kuvaa unen aikana, minulla oli vain ahdistava olo tuon ahdistavan kuvasarjan takia.

En ole nähnyt koskaan missään vastaavaa kuvasarjaa. Eilen, tosin, näin Facebookissa hauskan videon, missä miehet tekivät pellolla hommia ja koirat jahtasivat myyriä ja hiiriä, mitkä nousivat pellosta sitä mukaa, kun miehet kaivelivat peltoa. Video oli kuitenkin koiramielessä positiivista katsottavaa, myyrä- ja hiirimielessä negatiivista, sillä koirat tappoivat kaikki hiiret.

Kuva ahdistaa vieläkin hieman. Yritän päästä siitä tämän päivän aikana jotenkin yli, vaikka katselemalla oman, huippusuloisen Kaunoni kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti