Me karmeat koiranomistajat kamaline rakkeinemme

Koirapuistossa on elämää. Kymmenkunta karvaturria kirmaa pitkin pöllyävää hiekkakenttää. Välillä painitaan vähän kovemmin, välillä vähän iisimmin. Joku saa hepulit ja alkaa ravata ympyrää. Toiset koirat yhtyvät hepuleihin. Omistajat juttelevat keskenään. Kaikilla on hauskaa.

Tietä pitkin tulee uusi koirakko. Vanha rouva ja kaksi pientä koiraa. Koko puistossa hyörivä karvalauma innostuu uusista tulokkaista, ja ryntää aidan viereen katsomaan, kuka on tulossa. Tulokkaita tervehditään iloisella haukulla.

Koirakko ei kuitenkaan pysähdy, ja tule puistoon. Sen sijaan vanha rouva katsoo nyrpeänä tervehtimään tullutta karvalaumaa ja tokaisee kuuluvaan ääneen: “Ei me sinne tulla tollaisten räksyttäjien kanssa. On se kumma, etteivät ihmiset saa pidettyä koiriaan kurissa.” Sen jälkeen he kävelevät puiston ohitse. Karvalauma palaa leikkeihinsä, ja me omistajat katsomme toisiaan haavit auki. Eräs omistaja tokaisee, että parempi vain pysyäkin pois puistoista tuolla asenteella.

Koirani Kauno parhaan ystävänsä Bamsen kanssa.

En ymmärrä tätä mielensäpahoittamisen kulttuuria enää. Ihmiset eivät voi loukkaantua siitä, että koira toteuttaa luontoaan ja kommunikoi sille ominaisella tavalla! Yksikään puiston koirista ei ole tippaakaan aggressiivinen, pahaluonteinen tai ilkeä. Tunnen jokaisen puistossa olleen koiran ja heidän omistajansa. Kovaäänisiä koiria kyllä joukkoon mahtuu, mutta kovaääninen ei ole synonyymi aggressiiviselle. Kovaääninen koira ei myöskään tarkoita sitä, että koira olisi huonosti koulutettu. Se saattaa jopa tarkoittaa ihan täysin päinvastaista tietyissä tapauksissa.

Suurin osa juuri sillä hetkellä puistoissa olevista koirista on nuoria koiria. Leikit ovat raisummat ja meno on kovempaa. Energiaa on paljon ja se pitää purkaa. Mikä sen parempi tapa antaa koiran purkaa energiaansa kuin tuoda se koirapuistoon, missä se saa juosta vapaana ja leikkiä lajitovereidensa kanssa? Koira tarvitsee toisten koirien seuraa.

Vanhan rouvan toinen koira oli häntä heiluen, innosta vinkuen, tulossa leikkimään muiden kanssa. Jos tämä rouva pahoitti mielensä siitä, että meidän karmeat, huonokäytöksiset piskimme hieman haukkuivat, niin minäkin pahoitin mieleni tämän pienen koiran puolesta, joka olisi halunnut tulla leikkimään. Rouva kielsi koiraltaan riemukkaan leikkihetken!

Haluaisin tietää, miten tämä hieno rouvashenkilö kasvattaa omia koiriaan. Lyökö hän niitä heti, kun ne päästävät pienenkin älähdyksen? Jos haluaa täysin hiljaisen lemmikin, silloin ei kannata ottaa koiraa. Kultakala olisi parempi vaihtoehto.

En minäkään viihtyisi kerrostalossa, missä olisi koko ajan räksyttävä koira jossain. Asun alueella, missä on todella paljon koiranomistajia, ja meidänkin rapussa asuu useampi koira. En kuule kuin vain harvoin koiran pienen haukahduksen, eikä oma koiranikaan hauku sisällä, paitsi ovikellon soidessa. Koirapuisto on kuitenkin eri asia. Se on koirille tarkoitettu paikka, missä koirat saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Siellä on tilaa temmeltää ja siellä saa myös haukkua. En voi ymmärtää, miten joku koiranomistaja ei voi tätä yksinkertaista asiaa tajuta.

Olen puhunut. Ja pahoittanut mieleni. Ja toivon, että tämä pieni, iloinen koira löytää uuden kodin. Sellaisen, missä omistajat ymmärtävät koiriensa päälle vähän enemmän.

Perkele.