Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viidakkoportaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viidakkoportaat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Arvokartoitusta tylsän illan iloksi

En ole pitkään aikaan jaksanut tehdä asiakastöitä. Opintoihin liittyvät pakolliset asiakastyöt olen tehnyt jo syksyllä, joten opinnot eivät siihen kaadu, etten ole jaksanut. Huomaan vain kaipaavani niiden tekemistä. Tuntuu myös siltä, että taidotkin alkavat ruostua, ellen pikkuhiljaa tee jotain. Mitä jotain… Se onkin sitten eri asia! Aikaa on, siitä ei ole kyse. Voimaa vain ei ole, kun jaksaminen on unettomuuden takia koko ajan vaakalaudalla.

Lueskelin Viidakkoportaat-kirjaa, ja löysin sieltä harjoituksia, mitä en ole teettänyt kenellekään. En näin puoli yhdentoista aikaan illalla pahemmin mistään asiakasta saa, ellen sitten lähde soittelemaan naapurin mummojen ovikelloja ja kysele, olisiko jollakulla talomme mummoista juuri nyt, tällä punaisella sekunnilla, halua saada hieman ratkaisukeskeistä valmennusta. Päätin teettää erään harjoituksen itselleni. Harjoituksen nimi on arvokartoitus.

Ihmiset tekevät elämänsä suuria ja pieniä valintoja arvojensa perusteella. Arvot vaikuttavat myös siihen, millaisia asioita vältämme. Siksi valmennuksessa olisi hyvä kartoittaa asiakkaan arvomaailmaa. Eihän se arvomaailmaa kuitenkaan pysty ihmisen hiusten väristä päättelemään, ainakaan kovin useissa tapauksissa.


Ensimmäisenä minun on tarkoitus listata kolme tärkeää eläimiin liittyvää arvoa. Niitä ei tarvitse kauaa miettiä. Ne ovat:

  1. Eläinten tasa-arvo
  2. Kaiken elämän kunnioittaminen
  3. Eläinten hyvinvointi

Tasa-arvolla tarkoitan sitä, että eläimet ovat tasan yhtä tärkeitä olentoja kuin ihmisetkin, ja niitä tulisi kohdella samalla tavalla kuin kohtelemme muita yhteisömme jäseniä.


Seuraavaksi minun on tarkoitus listata kolme tärkeää ihmisiin liittyvää arvoa. Tätä saakin miettiä jo hieman kauemmin. Saan seuraavanlaisen listan:

  1. Tasaveroiset oikeudet
  2. Valinnanvapaus
  3. Tasapuolinen osallistuminen

Ensimmäisellä kohdalla tarkoitan esim. paljon kohuttuja homoavioliittoja; mielestäni jokaisella on oikeus mennä naimisiin ja rakastaa, vaikka toinen osapuoli sattuisikin olemaan samaa sukupuolta oleva henkilö. Samoin naisilla ja miehillä tulee olla samanlaiset oikeudet. Enkä tarkoita tällä sitä, että ajattelisin naisten aseman Suomessa olevan jotenkin huono. Melkeinpä voisi sanoa, että tietyissä asioissa tarvittaisiin nykyään “tasa-arvohenkilöitä” puolustamaan miesten oikeuksia.

Toista kohtaa tuskin tarvitsee selittää. Kolmas kohta taas vaatinee hieman avaamista. Tällä tarkoitan sitä, että mielestäni jokaisen tulisi osallistua yhteisiin talkoisiin sillä kapasiteetilla, mihin kykenee. Joku kykenee enemmän, toinen vähemmän. Se vähempikin panos on kuitenkin arvokas. Sen sijaan, mitä en arvosta pätkääkään, on ajatusmaailma, missä odotetaan toisten osallistuvan ja itse halutaan saada kaikki valmiina pöytään kuin Manu illallisen. Esim. se, ettei tehdä töitä, koska töistä ei kuitenkaan saa tarpeeksi palkkaa, ja työttömyyskorvauksilla elää ihan mukavasti, ei ole minun arvomaailmani mukainen ajatustapa.


Seuraavaksi tehtävä pyytää listaamaan kolme tärkeää elämänarvoa. Näistä pitää jo alkaa valita, mitkä kolme laittaisin tähän listaan. Päädyn lopulta näihin:

  1. Mielekäs tekeminen
  2. Heimoveljien ja -sisarten läheisyys ja hyvinvointi
  3. Luonto- ja ympäristöasiat

Mielekkäällä tekemisellä tarkoitan kaikkea mahdollista itselle mieluisaa ja järkevää tekemistä: Palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, opiskelua, harrastuksia. Heimoveljillä ja -sisarilla tarkoitan muita ADHD-aikuisia, joiden kanssa meillä hyvin läheiset suhteet.


Vielä viimeisenä pitäisi listata neljä arvoa, mitkä eivät ole minulle mitenkään erityisen tärkeitä. Niitä voisivat olla:

  1. Uskonto
  2. Suurperheen äitiys
  3. Rutiinit
  4. Kodin siisteys

Minulle on aivan sama, mitä uskontoa kukakin edustaa ja mihin uskoo. Uskonto ei myöskään ole tasan minkäänlaisessa roolissa elämässäni. En myöskään halua enempää lapsia. Yksi on enemmän kuin tarpeeksi. En ole ikinä haaveillut suuresta lapsikatraasta, ja onnekseni siitä ei haaveile myöskään avomieheni. Sellaista ei ole tulossa. Eikä minusta, toivottavasti, ikinä tule edes mummia.

Vaikka erityisteinini ehkä niitä rutiineja kaipaisi, itse en voi sietää arkirutiineja elämässäni. Ne ovat liian sitovia ja vievät mahdollisuuden tehdä hassuja ja impulsiivisia tekoja, mitä minä taas tarvitsen elämääni, jotta elämä maistuisi elämältä. Siisti koti ei myöskään ole arvomaailmassani kärkisijoilla. Mitä sitten, jos talossa on iloinen pieni sekamelska? Kuka siihen kuolee? En halua kuolinvuoteellani ajatella, että vaikka minulla ei mitään muuta elämässäni ollutkaan, niin ainakin oli siisti koti. Silloin olisin elänyt varsin tylsän ja kuivan elämän.

Paljon tästä jäi asioita pois, mutta ei niitä kaikkia ollut tarkoituskaan listata. Seuraavaksi heitänkin pallon juuri sinulle, ja haastan sinut tekemään listan omista arvoistasi! Uskallatko?

maanantai 3. lokakuuta 2016

Pikapanosta koiruuksiin. Ei kun siis mi-TÄH?

Eläinavusteisen valmennuksen eräs tehtävistä on lukea Viidakkoportaat-kirja, ja tehdä siitä asiakkaan kanssa jokin harjoitus. Valitsin kirjasta löytyvän neljännen tapaamiskerran kohdalta löytyvät tehtävät, ja uhrikseni valitsin tuttavani Juhanin. Ja edelleenkin muistutan siitä, että kaikki asiakkaan tiedot on muutettu niin, ettei häntä voi tunnistaa. Hän on myös saanut tutustua tekstiin ennen sen julkaisua ja antanut suostumuksensa tekstin julkaisuun.


Juhani, 35 vuotta, ADHD ja paniikkihäiriö


Juhani on hiljaista elämää viettävä ADHD-mies. Kuten hyvin moni kirjon mies, myös Juhani on erittäin kiinnostunut tietokoneista, ja päivät kuluvat niiden parissa, tavalla tai toisella. Vaikka Juhani on lempeä, tasainen ja äärimmäisen mukava mies, hänellä ei ole parisuhdetta eikä myöskään lapsia, mikä on mielestäni kummallista, sillä hänestä tulisi erinomainen isä! Kun kysyn asiasta, Juhani vastaa, ettei hän ole sulkenut kyseistä vaihtoehtoa kokonaan pois: Ehkä joskus. Nyt vain ei ole sen aika. Jotain kuitenkin pitäisi tapahtua, sillä hiljainen ja yksitoikkoinen elämä alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää ja jotain muutosta pitäisi saada aikaan. Eivätkä nopeasta pikapanosta alkunsa saaneet ADHD-kaksoset ole sellainen ratkaisu tämän hiljaisuuden rikkomiseen, mitä Juhani etsii.


Mitä teimme?


Tehtävä, minkä valitsin, oli opettaa koiralle erilaisia temppuja, ja sen lisäksi pohtia ihmekysymystä. Koska kotonani oli hirveästi häiriötekijöitä, kuten upouutta ja samalla ikivanhaa pelikonsolia onnellisesti hakkaava poikaystäväni, sekä kiukkuinen teinityttö, joka on sitä mieltä, että juuri tänään kaikki on taas paskaa, päätimme lähteä tekemään harjoitteita ulos luontoon. Pieni puisto hiekkakenttineen tarjosi oivan mahdollisuuden tähän.


Kauno pitää äitiä ihan höppänänä.
Minulla on treenitasku lanteillani. Kaivan sieltä kasan koiran nameja, ja annan Juhanille. Yritämme saada Kaunoa antamaan tassua. Ei onnistu. Kaunoa ei kiinnosta. Kokeilemme myös erästä pentukoulussa opittua tekniikkaa. Onnistuu pari kertaa. Juhani ihmettelee koko jutun tarkoitusta, eikä ymmärrä sitä. Selitän sen, mutta vaihdamme joka tapauksessa harjoitusta. Kaunoa ei pahemmin kiinnostanut tämäkään.


Seuraavaksi on vuorossa kieriminen. Kauno ei ymmärrä, mitä ihmettä se tarkoittaa, joten näytän. Menen itse maahan kierimään. Juhania alkaa naurattaa, ja tunnelma kevenee välittömästi. Kaunokin innostuu! Juhani kierittää Kaunoa nurmikolla. Kauno osaa kyllä kieriä, ja kieriikin mielellään, muttei käskystä. Mutta eipä se kukko käskien laula, eikä näemmä meidän Kauno-poikakaan. Hauskaa oli, vaikkemme saaneetkaan Kaunoa kierimään.




Ihmekysymys


Puistossa ei ole ketään, joten päästän Kaunon hetkeksi aikaa hepuloimaan ja kaivamaan hiekkakuoppia. Istumme penkille, ja teen Juhanin kanssa ihmekysymys-harjoituksen. Kun pyydän Juhania nimeämään jonkin ongelman, hän nimeää ensin jonkin tietokoneongelman, mistä en ymmärrä yhtään mitään. Pyydän häntä valitsemaan jonkin ongelman elämässään, mihin hän haluaisi muutoksen: Tietokoneen hän kyllä osaa korjata, mutta elämän korjaaminen on vaikeampaa. Juhani miettii hetken, ja yllätyksekseni hän sanoo lähimuistin! Olisin odottanut jotain liittyen hänen hiljaiseen elämäänsä, mutta mikä minä olen toisen ongelmia nimeämään. Jokainen itse tietää parhaiten, mikä on sillä hetkellä elämässä se suurin ongelma.


Kerron Juhanille, että yön aikana hänen lähimuistiongelmansa on hävinnyt. Pyydän häntä kuvittelemaan tilanteen. Mistä hän huomaa, että nyt on tapahtunut ihme? Juhani vastaa, että hän tulisi huomaamaan sen päivän aikana, kun tajuaa muistavansa, mihin on laskenut kahvikupin, kaukosäätimen, kotiavaimet tms.


Miltä se sitten tuntuisi? Hyvältä, tietenkin, kun ei tarvitsisi koko ajan etsiä tavaroita ja yrittää muistella, mihin laski minkäkin tavaran.


Mikä olisi erilaista elämässä ihmeen jälkeen? Arki sujuisi helpommin ja sutjakkaammin. Energian voisi laittaa muuhun kuin tavaroiden etsimiseen, eikä aina tarvitsisi soimata itseään siitä, kun hävittää tavaroita siitä huolimatta, että niillä on mukamas omat paikat: Ei tarvitse kuin puhelimen soida ja sen vuoksi laskea tavara käsistään väärään paikkaan, sitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.


Huomaisivatko toiset ihmiset mitään muutosta tapahtuneen? Juhani ei oikein tiedä. Ehkä hän olisi vähän rennompi.


Millaisen ihan pienen askeleen Juhani voisi ottaa kohti tätä ihmettä? Muistipelien pelaaminen on yksi. Ja kaikki muistia parantava aktiviteetti, mitä ikinä se sitten onkin.


Jatkoa?

Tänään emme ehdi pohtia enempää, mutta jään miettimään, mitä kaikkea muuta voisin tehdä Juhanin kanssa. Hän on selkeästi piristynyt pienen lenkkimme jälkeen. Ehkä voisin aloittaa Juhanin kanssa ihan siitä pienestä ja yksinkertaisesta, että alan pyytää häntä mukaan lenkeille koiran kanssa. Juhani nimittäin asuu ihan kivenheiton päässä kotoani, joten matka ainakaan ei muodostu esteeksi. Lenkkien ohessa voisimme käydä läpi hänen elämäänsä ja yrittää löytää ratkaisuja. Koira-avusteisuutta parhaimmillaan!

Kauno on, nuoresta iästään huolimatta, hyvä terapeutti.