Näytetään tekstit, joissa on tunniste aineenopettaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aineenopettaja. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. elokuuta 2017

Alkon muovikassissa on mieli vatupassissa

Lauma lippispäitä kurkistaa luokan ovesta sisään.

“Ope, jos me aloitetaan nyt heti ja pidetään tunnit yhteen, niin päästäänkö me aikaisemmin pois?”
“Ettekste halua pitää välkkää ollenkaan?”
“Ei. Me halutaan päästä aikaisemmin pois.”
“Okei. Sisään sitten vain. Aloitetaan.”

Suoraan sanottuna, minua ei haittaa pätkääkään aloittaa sekä päivän että työviikon viimeiset tunnit aikaisemmin, pitää tunnit yhteen ja päästä myös pois aikaisemmin. Olen hirvittävän väsynyt ja haluan kotiin.

Kun päästän lippislauman ovesta ulos, hyppään itse autoon ja ajan suoraan Alkoon. Tarvitsen jotain naista ja miestä väkevämpää.


Kotona lysähdän sohvalle. Sähköpostin tarkistus. Teinin konservatorio-asioiden hoitamista heti syksyn alkuun. Mietin niitä vanhempia, jotka valittavat, etteivät heidän teininsä tee mitään muuta kuin makaavat kotona. Miksi he valittavat? Olisivat onnellisia, kun eivät joudu hoitamaan tuhat ja sata harrastuksiin liittyvää asiaa. Ja maksamaan harrastuksista kertyviä jumalattoman suuria maksuja.

Myös Turun yliopistolta on tullut sähköpostia liittyen korvaavuuksiin. Olin hakenut korvaavuutta yleisen kasvatustieteen perus- ja aineopinnoista sekä aineenopettajaopinnoista. En ymmärrä mitään saamastani lomakkeesta. Se on sekava ja kummallinen. Aineenopettajaopinnot on merkitty siihen, mutta kasvatustiedettä ei. Ainakaan en löydä niitä mistään. Sen sijaan siinä on psykologian perusopinnot, mistä en ole, vielä toistaiseksi, pyytänyt korvaavuutta. Miten mukavaa! Lisää asioita, mitä pitää hoitaa. Ja vain 14 päivää aikaa hoitaa ne, kirjallisesti. Perkele.

Huomenna minulla on opetukseton päivä, eli suomeksi sanottuna vapaapäivä. Tarkennan, “vapaapäivä”. Teinin oikomishoitoa, häihin liittyviä tapaamisia, kuskausta, ravaamista, sitätätätota. Ylihuomenna matka Helsinkiin ADHD-liiton liittokokoukseen.

Saanko jo kuolla?

Älkää pelätkö. En oikeasti halua kuolla. Elämäni on aivan liian mielenkiintoista, jotta haluaisin sen päättyvän näin aikaisin. Toisaalta, mielenkiintoinen elämäni on myös väsyttävää ja uuvuttavaa. Onneksi on kuitenkin olemassa valtion ravitsemusliike nimeltään Alko, mikä myy mieltä turruttavia tuotteita juuri tällaisiin hetkiin. Alkon muovikassissa on mieli vatupassissa.

Ainakin juuri tänään.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Vihdoinkin minun!

Hahaa! Se on täällä, vihdoin ja viimein. Tilasin sen jo aikoja sitten, kun kuulin, että sellainen on tulossa. Olen odottanut, vartonut ja laskenut päiviä, milloin sen saan. Ja tänään sen sain. Nyt se on, vihdoinkin, minun. Ihan ikioma.

Kun kaivelin Internetin ihmeellisen maailman uumenista paikkaa, mistä ostaa Psykiatria-kirja, koin jatkuvasti takapakkeja: Jokainen painos loppuunmyyty. Toivoa kuitenkin annettiin: Uusi painos olisi tulossa, ja vielä tänä keväänä! Laitoin kirjan ennakkotilaukseen jo kauan aikaa sitten, jotta saisin sen heti ensimmäisten joukossa. Ja nyt se on vihdoinkin kotona! Minun ihan ikioma Psykiatriani.

Nyt saan lukea aivan kaikessa rauhassa juoppohulluudesta, aivojen sähköhoidosta, joukkohysteriasta ja deliriumista ilman, että minun pitää panikoida aikataulujen kanssa ja miettiä, milloin kirja pitää palauttaa. Minulla ei ole enää mikään kiire, ja voin rauhassa paneutua psykiatrian ihmeelliseen maailmaan.

Ja koska olen vakaasti päättänyt lähteä opiskelemaan myös psykologian aineopintoja, olen suhteellisen varma siitä, että tästä kirjasta on minulle hyötyä myös myöhemmissä opinnoissani. Ellei näistä aineopinnoista muuta iloa minulle ole, niin ainakin se ilo, että saan psykologian opettajan pätevyyden. Aineenopettajan pätevyyshän minulla jo on, eli saan yhden uuden opetettavan aineen repertoaariini.

Ai niin! Se persoonallisuuspsykologian tentti on ensi viikolla. Olisikohan minun aika avata nuo tenttikirjat, jotta osaisin vastata tentissä jotain?


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Ja niin vetäistiin matto alta pois

Luulin jo, että saisin ehkä elämäni kohti sellaista suuntaa, mihin olen aina sen halunnut menevän. Tänään sain tietää, että kaikki yritykseni ohjata laivaa pois karikosta ovat olleet täysin turhia. Kävin suurinpiirtein seuraavanlaisen puhelun.

Minä: “Hei, soittelin ihan kysyäkseni lisäinfoa teidän järjestämään koulutukseen liittyen, kun noissa pääsyvaatimuksissa mainittiin tällainen taustakoulutukseen liittyvä juttu, ja multa löytyisi tällainen opintokokonaisuus mun papereista. Käykö se?”
Henkilö luurin toisessa päässä: “Joo, tämä on ihan sovittavissa oleva asia, kun kyse on kuitenkin yliopistollisesta opintokokonaisuudesta. Mutta kerropa vielä, mikä tutkinto sulla on.”
M.: “Kaikkien näiden muiden pätevyyksien lisäksi mä olen filosofian maisteri.”
H.: “Sitten mulla on sulle valitettavasti huonoja uutisia. Meille ei käy filosofian maisteri taustakoulutukseksi.”
M.: “Siis anteeks mi-TÄH? Tuossa lukee ihan selkeästi, että sopiva taustakoulutus on esim. erityisopettaja. Mähän olen erityisopettaja, ja vielä aineenopettajakin! Montako kertaa mun tarttee olla opettaja?”
H.: “Ei kyse ole siitä, vaan siitä, että pitäis olla nimenomaan kasvatustieteiden maisteri.”
M.: “Se ei kyllä käy mitenkään tästä ilmi. Tuossa lukee selkeällä suomella, että erityisopettaja, ja mä olen erityisopettaja.”
H.: “Nä on ylemmiltä tahoilta tulleita määräyksiä. Se ei, valitettavasti, käy, että on suorittanut lisäkoulutuksena sen opettajan pätevyyden. Minkä tahansa kasvatustieteellisen pääaineen maisterintutkinto on meille soveltuva taustakoulutus, mutta filosofian maisterin koulutus ei käy.”
M.: “Aha.”

Eli se siitä sitten. Jospa vaikka lakkaan ihan kokonaan yrittämästä mitään enkä enää ikinä tavoittele mitään. Olisi elämässä vähän vähemmän stressiäkin sen jälkeen.