Näytetään tekstit, joissa on tunniste lettu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lettu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Avatar Aang, genetiikkaa ja juureslettukestit


Miten voi olla näin väsynyt siitä, ettei ole koko viikonlopun aikana tehnyt yhtään mitään? Tai no, olen minä sen verran tehnyt, että olen maannut sohvalla ja katsonut Moodlesta genetiikan luentoja. Yrittänyt opetella kaikki tsygootit, gameetit, haploidit ja diploidit. Ja koska jouduin sairastelun vuoksi olemaan koko marraskuun luennoilta pois, niin niitä puolentoista tunnin luentoja oli ihan vain “muutama”, mitä oli katsottavana.

Sen jälkeen, kun olin maannut tarpeeksi katsoen luentoja, vaihdoin asentoa sohvalla, ja aloin katsoa mieheni kanssa Avatar-piirrettyjä. Ja näin meni koko viikonloppu: sohvaa, genetiikkaa, asennon vaihtoa ja Avataria. En ole tehnyt mitään, ja silti olen ihan väsynyt.


Huomenna on suullinen tentti ja totuuden hetki. Jos pääsen tämän tentin läpi, korkkaan sen kunniaksi pullon kuohuvaa. Minusta ei selkeästikään ole opiskelemaan oikeita ja hyödyllisiä tieteitä, kuten molekyylibiologiaa. Olen vain vaivainen kasvatustieteilijä-humanisti, jonka vahvin osaamisalue on turhien analyysien ja esseiden kirjoittaminen asioista, millä ei ole mitään sen suurempaa merkitystä tälle yhteiskunnalle.

Tämän väsymyksen keskellä olen saanut sentään yhden kunnollisen asian tehtyä: Järjestettyä minulle, miehelleni ja Kaunolle juureslettukestit! Satuin ihan vahingossa saamaan idean porkkanaletuista, ja kappas, kun löysinkin sellaisen ohjeen Internetin syvistä syövereistä. Tänään sitten teimme koko perheen voimin lettuja. Minä paistoin lettuja hiki hatussa, mieheni raastoi sormet verillä juureksia ja koira toimi työnjohtajana. Tuloksena oli makoisia porkkana- ja punajuurilettuja! Suosittelen nauttimaan kera viikunahillon.


Ja koska lapsesi eivät kuitenkaan halua syödä joululaatikoita, koska ne ovat pahanmakuista, muodotonta mössöä, niin ehkä sinäkin voit korvata tämän joulun juureslaatikot juuresletuilla! Samaa tavaraa niihin lettuihin tulee, mutta lopputulos on taatusti makoisampi.

Nyt, vatsa täynnä juureslettuja, mietin, mitä tekisin loppuillan. Väsyttää. Ehkä menen pitkäkseni sohvalle ja alan katsoa Avatar-piirrettyjä. Voisin tietenkin kerrata vielä genetiikkaa huomista tenttiä varten, mutta en jaksa. Tentti on vasta klo 14, joten huomenna ehtii vielä. Olen ansainnut vapaan hetken kaikesta tästä rankasta opiskelusta sohvan pohjalla.

Hehheh.

Ja koska sinua alkoi kuitenkin kiinnostaa juureslettukestit, niin porkkanalettujen ohjeen löydät tästä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/13627/Porkkanaletut/


tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kultaakin kalliimmat

Silloin, kun kaikki menee enemmän tai vähemmän päin sitä kuuluisaa takapuolta, saa olla erittäin onnellinen, jos ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat. Ihan pienikin apu voi olla todella suuri apu juuri silloin, kun ei jaksa.

Sain tänään käytyä yliopistolla näyttämässä alkuperäiset paperini, joiden perusteella olin hakenut maisteriohjelmassa. Sain samalla reissulla myös ilmoitettua pääaineeni sekä ne opinnot, mistä haluan saada hyväksiluvun tulevaan tutkintooni. En erittäin suurella todennäköisyydellä olisi saanut tehtyä tätä opintojen alkamisen kannalta erittäin tärkeää reissua, ellen olisi saanut apua.


Aamulla puhelin soi, että nyt perse ylös, vaatteet niskaan ja paperit kouraan. Hetken kuluttua soi ovikello, ja takana oli kaverini kera aamupalan! Sain aamupalaksi vastapaistettuja lettuja. Nam!

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme yliopistolle. Saimme asiat hoidettua. Sen jälkeen sain vielä kyydin kotiin, ja pääsin päiväunille.

Koska sain apua, sain rustata kilometrin pituisesta to do-listastani aika monta isoa ja tärkeää kohtaa pois. Yksin en olisi saanut aikaiseksi, enkä jaksanut. Toki vielä on paljon tehtävää, mutta uuden tekeminen on helpompi aloittaa, kun painolasti harteilla on kevyempi. Tällaisina hetkinä muistaa ystävien arvon, ja sen, että hyvät ihmiset ympärillä ovat arvokkaampia kuin mikään määrä kultaa ja timantteja.

Päiväunien ja lyhyemmän to do-listan jälkeen voin sanoa, että minulla on jopa asteen verran virkeämpi olo! Hyvä mieli siitä, että olen saanut asioita hoidettua, ja uskoa siihen, että ehkä ne loputkin asiat hoituvat. Sitten joskus.


Ja koska minullahan on edelleenkin se ADHD (mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee), niin tietenkin minä tässä istun ja googlettelen, millaisia pro gradu-tutkimuksia on tehty eläinavusteisesta toiminnasta Suomessa. Tämä ON tärkeä asia, sitten joskus, kahden vuoden päästä, kun aloitan sen gradun tekemisen. Juuri tällä hetkellä minun olisi tärkeämpää vaikkapa aktivoida Turun yliopiston tunnukset käyttööni, tutustua ensimmäisten opiskelupäivien ohjelmaan ja tilata opiskelijakortti. Vaan ei, en saa aikaiseksi enkä pysty enkä kykene. Mutta kyllä minä eläinavusteisuudesta saan googletettua!

Vaikka yleisesti ottaen olen iloinen siitä, että olen värikäs ja räiskyvä ADHD-persoona, niin tällaisina päivinä kiroan tämän ADHD-pääkoppani, kun prioriteetit ovat hukassa enkä saa mitään tärkeää aikaiseksi. Pitäisi varmaan palkata sihteeri.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Aurinko, aurinko lettuja paistaa

Onkohan maisteriohjelmassa mahdollista lähteä vaihtoon? Mieluiten johonkin sellaiseen valtioon, missä aurinko pilkistää edes joskus. Tähän vuodenaikaan Suomessa pitäisi olla yötön yö, ja auringon pitäisi paistella niitä lettujaan tavallista pidempään taivahalla, mutta sen sijaan täällä Pohjolan nurkilla tulee taivaalta lettujen ja mansikkahillon sijaan vettä, räntää, lunta ja pieniä, vanhoja mummoja.

Se unelmieni vaihtokohde voisi olla myös sellainen valtio, missä eläinavusteinen pedagogiikka kukoistaa. Voisin tehdä siellä graduni siitä, miten hyvin hommat hoituvat muualla, ja yrittää tuoda samaa mallia tänne Suomenniemellekin. Täällä eläinavusteisuus on kyllä nostamassa päätään, mutta kovin hitaasti.

Ruissalon kylpylän kokko.

Mistä moinen ajatus opiskelijavaihdosta pälkähti päähäni? No, raotapas verhoja ja katso ulos! Ainakin täällä Turussa on harvinaisen koleaa ja vettä on satanut suurimman osan juhannuspäivää. Aattona saimme sentään ihailla kokkoa Ruissalon kylpylän takapihalla ilman kaatosadetta; minä ja muu Turku. Kumma, miten kokon katsominen on niin pyhä rituaali, että suomalainen unohtaa sen, että hän inhoaa muita ihmisiä lähellään, ja tunkee väkisin viereen, ihan vain siksi, että saisi nähdä tulen palavan. Muualla maailmassa tuli on keksitty jo aika monta vuotta sitten, mutta näemmä Turussa se on vielä aika uusi juttu.

Nyt joku ihmettelee, että tuo hullu haluaa lähteä vaihtoon ihan vain siksi, että pääsisi johonkin lämpimämpään paikkaan. On sitä tyhmemmistäkin syistä vaihtoon lähdetty! Opiskellessani ihka ensimmäistä maisterin tutkintoani olin vaihdossa mm. Hollannissa, Amsterdamin yliopistossa. Sitä voi vain miettiä, miksi halusin vaihtoon juuri nimenomaan Amsterdamiin...

PS. Pitäisiköhän sitä tehdä tänään lettuja?

Kuva kanaalista Amersfoortin kaupungissa.