Näytetään tekstit, joissa on tunniste timantti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste timantti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 65

Olin palannut koulun penkille, yliopistoon, opiskelemaan venäjää. Syystä, mikä ei unessa selvinnyt, halusin saada toisen maisterin tutkinnon venäjä pääaineena. Asuin Naantalissa, entisessä kotitalossani (mikä ihme Naantali-teema mulla on unissa nykyään?) ja minulla oli teinin lisäksi toinen pieni tyttö, nimeltä Hilla.

Opetus oli hyvin lukiomaista, ja eräs opettajistamme ilmoitti heti kättelyssä, että poissaoloista rankaistaan välittömästi. Tämäkin luento kestäisi kuuteen. Sanoin, ettei se vain käy, sillä Hillan päiväkoti menee viideltä kiinni, ja minun on haettava tyttö sitä ennen. Sain tympeän vastauksen vanhalta naisopettajalta, että minun pitää keksiä keino, mihin saada tyttö hoitoon. Hän ei päästäisi minua läpi, jos olisin pois lapsen takia.


Venäjän tunti meni siihen, että meikkasin. Opettelin tekemään eräänlaista sydämen muotoista rajausta huuliini. Tappelin puuterin ja meikkivoiteen kanssa, sekä rajauskynän, mikä oli mielestäni liian nestemäinen. Rajauskynä oli tummanlila. Tunnilla oli myös toinen tyttö, joka meikkasi ja laittoi hiuksiaan koko ajan. Silti taustalla oli koko ajan menossa venäjän tunti, ja opiskelimme. Meikkaaminen oli vain oheistekemistä.

Tunnin lopuksi pesin kasvoni ja sanoin, etten kehtaa tämän näköisenä lähteä hakemaan lasta päiväkodista. Toinen tyttö, joka oli meikannut, sanoi, ettei häntä vain haittaisi, eikä aio pestä meikkejään pois, vaikka tiukka naisopettaja haukkuikin häntä huoran näköiseksi niissä meikeissään.


Uni hyppäsi hieman toiseen aiheeseen. Minulla oli edelleenkin kaksi lasta, teini ja Hilla, mutta olin menossa nykyisen mieheni kanssa treffeille. Olin sopinut Hillan isän kanssa, että hän tulee lapsenvahdiksi. Mieheni ei pitänyt Hillan isästä, ja yritin lepytellä häntä, että eikö se ole vain hyvä, että tämä isämies suostuu katsomaan oman lapsensa lisäksi myös teiniäni, joka ei ollut hänen lapsensa. Lopulta sain mieheni leppymään.

Treffeille emme kuitenkaan päässeet ihan heti lähtemään, sillä minulla oli vaikeuksia löytää oikeanlainen koru treffejä varten. Minulla oli valtava koruvalikoima, ja tutkistelin erilaisia sormuksia ja kaulakoruja. Kaikki koruni olivat helmeilevissä korurasioissa, missä oli sisällä vettä. Nämä olivat jotain "vesikoruja", ja tuottivat myöskin sitä vettä sinne rasian sisään. Olin saanut myös Hillan isältä arvokkaan sormuksen, missä oli silmälasien muotoinen kivi. Hän oli kosinut minua, mutta olin vastannut kieltävästi, sillä en välittänyt hänestä "sillä tavalla", vaikka hän olikin lapseni isä.


Luojan kiitos, heräsin tästä kamalasta painajaisesta! Minulle ei yhtään enempää lapsia, kiitos. Vaikka timantteja saisi olla pikkuisen enemmän... 

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kultaakin kalliimmat

Silloin, kun kaikki menee enemmän tai vähemmän päin sitä kuuluisaa takapuolta, saa olla erittäin onnellinen, jos ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat. Ihan pienikin apu voi olla todella suuri apu juuri silloin, kun ei jaksa.

Sain tänään käytyä yliopistolla näyttämässä alkuperäiset paperini, joiden perusteella olin hakenut maisteriohjelmassa. Sain samalla reissulla myös ilmoitettua pääaineeni sekä ne opinnot, mistä haluan saada hyväksiluvun tulevaan tutkintooni. En erittäin suurella todennäköisyydellä olisi saanut tehtyä tätä opintojen alkamisen kannalta erittäin tärkeää reissua, ellen olisi saanut apua.


Aamulla puhelin soi, että nyt perse ylös, vaatteet niskaan ja paperit kouraan. Hetken kuluttua soi ovikello, ja takana oli kaverini kera aamupalan! Sain aamupalaksi vastapaistettuja lettuja. Nam!

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme yliopistolle. Saimme asiat hoidettua. Sen jälkeen sain vielä kyydin kotiin, ja pääsin päiväunille.

Koska sain apua, sain rustata kilometrin pituisesta to do-listastani aika monta isoa ja tärkeää kohtaa pois. Yksin en olisi saanut aikaiseksi, enkä jaksanut. Toki vielä on paljon tehtävää, mutta uuden tekeminen on helpompi aloittaa, kun painolasti harteilla on kevyempi. Tällaisina hetkinä muistaa ystävien arvon, ja sen, että hyvät ihmiset ympärillä ovat arvokkaampia kuin mikään määrä kultaa ja timantteja.

Päiväunien ja lyhyemmän to do-listan jälkeen voin sanoa, että minulla on jopa asteen verran virkeämpi olo! Hyvä mieli siitä, että olen saanut asioita hoidettua, ja uskoa siihen, että ehkä ne loputkin asiat hoituvat. Sitten joskus.


Ja koska minullahan on edelleenkin se ADHD (mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee), niin tietenkin minä tässä istun ja googlettelen, millaisia pro gradu-tutkimuksia on tehty eläinavusteisesta toiminnasta Suomessa. Tämä ON tärkeä asia, sitten joskus, kahden vuoden päästä, kun aloitan sen gradun tekemisen. Juuri tällä hetkellä minun olisi tärkeämpää vaikkapa aktivoida Turun yliopiston tunnukset käyttööni, tutustua ensimmäisten opiskelupäivien ohjelmaan ja tilata opiskelijakortti. Vaan ei, en saa aikaiseksi enkä pysty enkä kykene. Mutta kyllä minä eläinavusteisuudesta saan googletettua!

Vaikka yleisesti ottaen olen iloinen siitä, että olen värikäs ja räiskyvä ADHD-persoona, niin tällaisina päivinä kiroan tämän ADHD-pääkoppani, kun prioriteetit ovat hukassa enkä saa mitään tärkeää aikaiseksi. Pitäisi varmaan palkata sihteeri.