Olenko kuollut? En! Olen vain muuttanut.

Heippa kaikki nassukkaiset! En ole päivittänyt mitään pitkään aikaan. TÄNNE! Syy siihen on se, että olen tehnyt Sabotagen kanssa sopimuksen, ja alkanut kirjoittaa blogia heidän blogialustallaan. Olette enemmän kuin tervetulleita seuraamaan edesottamuksiani tälle uudelle alustalle.

Se löytyy siis täältä: http://sabotage.fi/category/oravanpyorassa/

Blogini nimi on ADHD-maisesti Oravanpyörässä, ja vaikka edelleen opiskelija olenkin, en ole ihan hirvittävästi jaksanut päivitellä sinne opiskelujuttuja. Lähinnä siksi, että ne jutut eivät loppuisi ikinä!

Mutta niistä opiskelujutuista, sillä opiskelubloginahan tämä blogi alun alkaen alkoihin. Olen siis nyt melkein tuplamaisteri: pro graduni sain tehtyä ja palautettua, joten gradutuska on takana. Enää puuttuu se vaiva, että hakisin tiedekunnalta sitä tutkintotodistusta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta, mihin tässä on kiire valmiissa maailmassa? Linkki graduuni muuten löytyy tuolta: https://www.utupub.fi/handle/10024/146714

Joulukuussa valmistuin käyttäytymisanalyyttiseksi eläinkoulutuksen asiantuntijaksi Tampereen yliopistolta, ja huomenna minun pitäisi mennä pitämään luentoa opinnäytetyöstäni, mikä koski koirien motivointia. Saas nähdä, miten käy, kun Mäkisen rouva on räkää täynnä, eikä yksikään aivosolu liiku suuntaan eikä toiseen.

Kirjallisuusterapiaopinnot ovat puolessa välissä, valokuvaterapian perusopinnot ovat yhtä lähipäivää vaille valmiit, ja erikoistumisopinnot alkavat ensi syksynä. Sanataideohjaajan koulutus loppuu kesäkuussa, koiranomin koulutus kestää vielä ensi syksyyn asti. Sain myös idean seksologian opinnoista, joten pääsin aloittamaan Turun AMK:ssa seksuaalineuvojan opinnot. Minulta saa joulukuussa sitten erinomaisia seksineuvoja!

Lisäksi suorittelen erinäisiä kursseja sinne sun tänne, kuten esim. Green Caren kursseja luontoavusteisesta kuntoutuksesta, ja muuta tuollaista kivaa. Että kyllä tällä hommaa riittää näiden opintojen osalta! Vielä, kun olisi tuota fyysistä terveyttä, millä pyörittäisi kaikkea tätä arkea. Alan olla täydellisen kyllästynyt tähän kuusi viikkoa minussa jyllänneeseen ebolaan, mikä ei - jumalauta - ota laantuakseen. Kerrassaan raivostuttavaa olla jatkuvasti sairaana. Mutta tätä se on tämä ilmastonmuutos ja sen tuomat taudit. Vaimitensenytmeni...

Yritän myös jaksaa kaiken tämän sairastelun ja opiskelun keskellä päivittää kuulumisiani tännekin! 

Ai niin, ja hyvää uutta vuotta 2019, hyvää ystävänpäivää, hyvää laskiaista, hyvää Runebergin päivää ja mitä kaikkia tässä nyt on tulossakaan. Ihan näin etu- ja jälkikäteen.

Mitä? Missä? Milloin? ADHD-opiskelija ja kalenteri ne yhteen soppii

En muista, lupasinko jossain kohdassa, että yhteenkään koulutukseen en ilmoittaudu. Voi olla, että lupasin, mutta koska en itse muista moista lupausta tehneeni, niin sitä ei lasketa.

Huomenna alkaa syyskuu, ja se tarkoittaa sitä, että opinnot pyrähtävät taas kunnolla käyntiin. Miten mukavaa, että oikein pääsen opiskelemaan kaikenlaista kivaa! Ja ansioluetteloni kiittää. Samoin stressitasoni. Tervetuloa burnout! Mutta mitä ihmettä sitä ihminen kaikella turhalla vapaa-ajalla muutenkaan tekisi? Ihan tyhmää tuollainen vapaa-aikailu.

Ihan jo ensi viikolla pääsen istumaan mielenterveyden ensiapu 2-koulutukseen. Kaksi iltaa peräkanaa SPR:n toimistolla mielenterveyttä oppimassa. Voi, kun sitä mielenterveyttä saisi sitä kautta ihan itsellekin, ettei tunkisi sitä kalenteriaan aina niin hemmetin täyteen kaikkea pöljää ja vähemmän pöljää! Tosin, mielenterveys ei ole pöljää.

Sitten minulla onkin vuorossa Tampereella käyttäytymisanalyysiä ja eläinten kouluttamista. Nämä opinnot sentään loppuvat vielä tämän vuoden puolella, mikäli saan tehtyä sen surullisenkuuluisan opinnäytetyöni jossain vaiheessa. Jos nyt edes keksisin aiheen, mistä teen sen.

Ja minulla alkavat iki-ihanat kirjallisuusterapian opinnot Helsingin yliopistossa! Tiedossa on ryhmäytymistä (voi vittu, siis oikeasti, miksi aina näitä helvetin ryhmäytymisiä jotain typerää palloa heitellen, kun se kaikkein paras ryhmäytyminen tapahtuu ulkona, tupakkapaikalla?) ja tutustumista kirjallisuusterapian saloihin. Olen todella innoissani näistä opinnoista ja uskon koulutuksen olevan ihan hirveän hyvä ja antoista! Mutta voisiko sitä ryhmäytymistä olla vaikka vähän vähemmän? Nöyrä kiitos.

Turun yliopistossa minulla alkaa luovan kirjoittamisen perusopinnot, mitkä ovat minulle periaatteessa ihan turhia (terveisin julkaissut jo runojaan), mutta kaipa noista opinnoista on siinä mielessä hyötyä, että sieltä voi saada uusia ideoita. Graduseminaarikin taisi olla tässä jossain vaiheessa syyskuuta, mutten muista yhtään, milloin. Ei kai tuollaisia pieniä asioita tarvitse muistaakaan.

Ja jottei syyskuusta ihan tylsä tulisi, olen vielä onnistunut tuplabuukkaamaan itseni samana päivänä sekä Tampereelle että Ulvilaan! Ulvilassa olisi nuoren mielen ensiapu-koulutus (jos se nyt edes toteutuu, sieltä ei ole tullut vahvistusta) ja Tampereella samana päivänä LukiLoki-opintokokonaisuuden ensimmäinen lähipäivä. Päätin, että minun täytyy nyt ihan välttämättä juuri tällä punaisella minuutilla aloittaa Jyväskylän yliopiston koordinoiman, opettajille suunnatun luku- ja kirjoitustaitokoulutuksen. Katsotaan nyt, miten minä saan tämän homman hoidettua niin, että voin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Seuraavaksi onkin sitten lokakuu, ja minulla alkaa taas uusia koulutuksia! Jipii! Ihan tyhmää sitä olisi kuukaudesta toiseen samoja koulutuksia pyörittää.

Minulla alkaa valokuvaterapiakoulutus Muurlassa, jossain kohdassa. En ole saanut siitä vielä tarkempaa tietoa. Odotan sitäkin todella innolla, paitsi jos sielläkin on jotain helvetin ryhmäytymistä. Varmasti on! Ottaa pattiin jo valmiiksi koko ryhmäytyminen. Röökit huuleen ja pihalle! Siellä sitä ryhmäytyy. Perkele.

Turun yliopistossa alkaa sote-akatemian opinnot. Tylsät, mutta tarpeelliset opinnot. Ja kun kerran pääsen yliopiston opiskelijana ilmaiseksi opiskelemaan, niin täytyyhän tällainen tilaisuus hyödyksi käyttää!

Minulla EHKÄ alkaa myös sanataideohjaajan koulutus täällä Turussa. EHKÄ. Mikäli pääsen sinne. En vielä tiedä. Mutta katsotaan!

Marraskuussa luvassa on monen päivän Helsinki-putki, kun ensin on kirjallisuusterapiaa ja sen jälkeen mielenterveyden ensiapu 2:n ohjaajakoulutus! Marraskuun puolivälin jälkeen olen siis pätevä pitämään koulutusta mielenterveyden ensiapu 2:sta. Olen myös ilmoittanut Kaunon SmartDog-testiin, ja samana päivänä menen kuuntelemaan Katriina Tiiran luentoa "jostain" aiheesta. En muista enää, mistä. Mutta sen on pakko olla hyvä luento, jos Tiira pitää sen! Tiira on kova täti.

Ai niin, se ADHD-strategiaohjaajakoulutus. Oliko se marraskuussa? En minä enää muista. Ehkä oli. Ehkä ei. No, kai sieltä jotain infoa tulee sitten joskus. Toivottavasti ainakin, sillä muuten minä olen pihalla kuin lintulauta ja koko koulutus jää käymättä ihan vain siksi, ettei tämä täti tiennyt, missä pitää olla, minä päivänä ja mihin aikaan.

Joulukuussa sitt... TÄH? Eikö joulukuussa ole oikeasti mitään uutta, alkavaa koulutusta? Voi nyt kilin kellit. Miten näin on päässyt käymään? En tajua. Mutta onneksi asian ehtii vielä korjata!

Vuodenvaihteen jälkeen ei ole vielä mitään varmaa. Toki ne koulutukset, mistä en ole ehtinyt valmistua, jatkuvat entiseen malliinsa. Mutta alkaako mikään uusi koulutus? En tiedä vielä. Olen kyllä jo ilmoittautunut kahteen koulutukseen: Sosped koira-koulutus ja sitten Pro haju-joku-juttu, minkä avulla voi saada koirasta jonkun hajujuttu-jonkun-ammattilaisen. Tai jotain. 

En minä tiedä, mihin minä olen ilmoittautunut, mutta kunhan nyt olen! Ja se on varmasti kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista. Niin kauan, kun ei tarvitse istua piirissä, heitellä palloa ja ryhmäytyä.

Paskoja ja vähemmän paskoja maalauksia. Ja viiniä keskellä päivää.

Tiistai-iltapäivä. Kello on siinä 12.30. Hiki valuu selkääni pitkin, kun syön Aboa Vetuksen kahvilassa vuohenjuusto-quicheani. Miten voi ihmisellä koko ajan olla näin jumalaton hiki? En oikeasti enää ymmärrä. 

Puoli tuntia aikaa. Käyn nopeasti pihalla tupakalla ja kierrän sen jälkeen pikapikaa Maria Prymatshenkon näyttelyn. Näen sen ihan pian uudestaan, niin en viitsi kovin kauaa seisoa yhden erikoisen elukan edessä tuijottamassa sitä, miten hienosti viivat menevät paperilla.

En tiedä edes itse, miksi olen tullut tänne tänään. Enhän minä - tumpeloiden ruhtinatar - edes osaa oikeasti mitään! Tänään täällä järjestetään maalauskurssi aiheena naivismi, ja minä-hullu menin ilmoittautumaan sille kurssille. Pölö mikä pölö. Onneksi tämä kurssi on tarkoitettu nollatason taitajille, joten tuskin kukaan huomauttaa siitä, että olen vasta-alkaja ja nollatasolla, mitä maalaustaitoihin tulee.

Kurssilaisia alkaa valua sisään. Hyvin nopeasti tajuan, että olen tasan ainoa alle 60-vuotias kurssilainen, ellei taideopettajaa oteta huomioon. No, mikäs tässä ollessa! Mummot ovat käyneet läpi jo omat vaihdevuotensa, joten ehkä ymmärtävät tämän järkyttävän hienhajuni paremmin.

Kurssi alkaa kierroksella näyttelysaleissa. En kuule tasan tavuakaan siitä, mitä opas yrittää meille selittää. Juuri tällä hetkellä siellä on tietenkin pakko olla jumalaton ryhmä kakaroita. Kolmasluokkalaisia, jotka jäkättävät, kirkuvat, kiljuvat, juoksevat ja häiritsevät niin, että minä joudun oikeasti puremaan kieltäni, etten alkaisi huutaa ihan helvetin rumia sanoja. 

Mikä pahinta, näillä kolmasluokkalaisilla on heitä itseään vielä äänekkäämpi opettaja, jolla on pilli. Hän ei epäröi hetkeäkään käyttää ääntään, ja vielä vähemmän hän epäröi käyttää pilliään. Opas on selkeästi näreissään tämän ryhmän takia, ja yrittää korottaa ääntään. Muut asiakkaat hymyilevät vinosti lapsille. Yrittävät ymmärtää, mutta heitäkin vituttaa ihan selvästi tämä jumalaton huutamisen määrä.

Kun kierros loppuu, kakaratkin lähtevät. Tietenkin! Juuri minun tuuriani. Me siirrymme meille varattuun työtilaan, missä on maalausalustoja, siveltimiä ja vesiväripaperia. Olemme tuoneet itse omat värimme mukanamme. Saa aloittaa! Saa tehdä ihan mitä vain mieleen tulee. Saa olla naivi, saa käyttää mielikuvitusta, saa antaa värien räiskyä.

Saa myös hakea kahvilasta syötävää ja juotavaa, ja tuoda ne maalaustilaan. Minua jännittää ja käytän tilaisuuden hyväkseni. Haen itselleni lasillisen viiniä. Vuoden 2017 Rieslingiä. Ihan mukiinmenevä viini. Ja se auttaa rentoutumaan mukavasti.

Viiniä keskellä päivää! Ja vielä ennen klo 14!!!! Tähän joku kauhistunut hymiö. Tämähän tarkoittaa sitä, että minä olen jo melkein alkoholisoitunut, kun keskellä kirkasta päivää juon lasillisen viiniä. Hirveää.

Otan paperin ja alan maalata taustaa. En edes ajattele, annan vain mennä. Saan kehuja siitä, miten hienon taustan teen. "Joopa joo", ajattelen mielessäni. Jätän taustan kuivumaan, ja teen toisen. Minulla on idea siitä, mitä haluan, mutta en vielä ole ihan varma, miten sen toteuttaisin. Sen jälkeen käyn taas tupakalla, jotta taustat ehtisivät kuivua kunnolla. Piru vie, kun tämä maalaushomma on hidasta ja aikaa vievää! Ja minähän olen kuuluisa tästä minun ylivertaisesta kärsivällisyydestäni.

Ensimmäinen tausta on kuiva. Kaivan esiin akryylivärit. Hahmottelen ensin hieman mielessäni, ja alan sen jälkeen vääntää kuvaa. Saan kehuja valoista, varjoista ja sommitelmasta. Kai siitä kuvasta ihan hyvä tuli. Parempikin olisi voinut tulla, mutta taitoni eivät vain yksinkertaisesti vielä riitä.

Aloitan toisen kuvan. Alku on hyvä, mutta sitten taidot lopahtavat. Yritän googlettaa apua, jotta saisin mallin, mutta en löydä sopivaa kuvaa. Väännän sitten päästäni jotain paskaa. Ja paskaa on lopputuloskin. Kurssin vetäjä sanoo, ettei kuva ole huono; siinä vain näkyy se, että olen vielä kokematon. Ja käärmeosio kuvasta on kuulemma erittäin onnistunut. Ihmisten maalaaminen on vaikeaa. Minulle erityisen vaikeaa. Siksi ihmiset ovat kaikissa maalauksissani aina yksinkertaisia, kasvottomia olentoja.

Aikaa on vielä vaikka kuinka paljon. Aloitan kolmatta maalausta. Haluan siihen paljon väriä. Saan taas kehuja taustasta. Ilmeisesti osaan tehdä hyvin maalausten taustoja. Taito sekin!

Puusta ei tule niin hyvä kuin olisin halunnut. Toisaalta, kokemattomuus. Ehkä joskus teen parempaa jälkeä. Nyt eivät taidot vielä riitä. Pitäisi ehkä maalata enemmän, mutta millä ajalla? Tässä on kaikkea muutakin tekeillä, kuten vaikkapa palkkatyö, mikä pitäisi hoitaa niin hyvin kuin mahdollista. Ja tietenkin se gradu.

Maria Prymatshenko

Vilkaisen muiden aikaansaannoksia. Eivät nekään mitään näyttelykamaa ole. Luojan kiitos! Mummot eivät ole tulleet tänne siksi, että osaisivat, vaan siksi, että eivät osaa. Haluavat oppia. Ovat käyneet jo useamman maalauskurssin tämän saman ohjaajan kanssa. Minä olen ainoa, jolla ei ole takanaan tasan yhtään kurssia, ellei koulun kuvistunteja oteta lukuun.

Kolmannen maalauksen jälkeen kello on jo niin paljon, että kurssi loppuu pian. Kerään kamani ja siistin pöytäni. Kiitän kurssin vetäjää, joka käskee minun jatkaa harjoittelua, ja toivottaa tervetulleeksi kursseilleen toistekin. Ehkä menenkin vielä! Kuka sitä tietää.

Kotona minua odottaa kovasti äitiä ikävöinyt koiranpoika. Olen jo kirjoittanut kirjan minun Kaunostani. Ehkä seuraavaksi alan maalata kuvia minun karvavauvastani.

Opiskelijan to do-lista: Kaikki vielä tekemättä

Elokuu. Melkein puoliväli. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koulut alkavat ja minun opintoni jatkuvat. Mitä kaikkea pitäisi vielä saada tehdyksi, jotta olisin valmistautunut uuteen lukukauteen? No vaikka mitä! Oikeastaan, melkein kaikki on vielä tekemättä.

Turun yliopiston ylioppilaskuntamaksun sain sentään maksettua viimeisenä päivänä. Se onkin sitten ainoa asia, mikä on tehtynä. Kaikki muut asiat ovat "siellä jossain" odottamassa tekijäänsä. Tekijä vain on "siellä jossain" hukassa.

Turun yliopiston kurssien aikataulut ovat tsekkaamatta. Itse asiassa, en edes ole sen vertaa viitsinyt katsoa, onko siellä mitään sellaisia kursseja, mitä minä haluaisin opiskella. En edes ole kirjoittanut ylös graduryhmän seuraavaa kokoontumisajankohtaa. On se minulla jossain sähköpostissa ylhäällä, siellä Varmassa Tallessa, minne olen onnistunut hukkaamaan kaikki muutkin asiat aina.

Entäs se gradu? Niin, gradu. Onhan se tuossa. Nättinä ja siistinä Word-tiedostona minun tietokoneellani. On siinä tiedostossa jopa tekstiäkin! Se teksti vain pitäisi saada kirjoitettua valmiiksi, jotta voisin valmistua tämän lukuvuoden aikana.

Tampereen yliopiston aikataulut minulla on kalenterissa. Kirjoitin ne ylös jo viime keväänä. Mutta olenko esim. varannut hotellihuoneita etukäteen? En tietenkään! En edes sitä koulutusviikonloppua varten, mikä on kahden viikon päästä. Lopputyön aihe pitäisi päättää. Olenhan minä sitä aihetta ajatellut. Enkä ole keksinyt tasan mitään! Lähdekirjallisuutta olen sentään saanut hankittua mukavasti, huolimatta siitä, ettei minulla ole vielä edes aihetta. Mutta minulla on muutenkin nämä prioriteetit aina järkevässä järjestyksessä.

Helsingin yliopiston aikatauluista minulla ei ole mitään käryä. Olen saanut jossain vaiheessa kesää jonkun sähköpostin, missä oli jotain liitteitä. Ehkä joku niistä liitteistä kannattaisi avata ja lukea, jospa siellä vaikka olisi ne syksyn aikataulut! Ja sen jälkeen, kun saan ne aikataulut, voisin vaikkapa varata Helsingistä päin hotellihuoneita myöskin, kun niille kerran on tarvetta sielläkin suunnalla. Luojan kiitos, minun ei tarvitse alkaa miettiä mitään aiheita mihinkään töihin vielä toistaiseksi, koska kirjallisuusterapiakoulutus on vasta alkamassa. Odotan sitä kuitenkin jo innoissani, vaikkei tämä siltä ehkä kuulostakaan.

Olenko kirjoittanut ylös kaikki muut mahdolliset menoni syksylle, jotta osaan varautua ja suunnitella myös opintoaikatauluani sen mukaisesti? No en tietenkään! Miksi ihmeessä olisin, kun en kerran ole saanut mitään muutakaan aikaiseksi? Toisaalta, kaikki asiat ovat kyllä aina hoituneet, vaikken olisikaan saanut tehtyä niitä ajoissa.

Eli näillä eväillä kohti uutta lukuvuotta! Ehkä minä jossain vaiheessa saan jotain tehtyä, vaikka alku onkin vähän kankea. Ehkä minä vielä tämän vuoden puolella valmistun käyttäytymisanalyysiperusteiseksi eläinkouluttajaksi, aikataulun mukaisesti, ja ehkä minä vielä saan sen gradunkin kirjoitettua. Aikaa on kuin rosvopäälliköllä, kuten entinen lukion matematiikan opettajani olisi sanonut.

Itselle tehty lupaus: Onnistuin!

Jos nyt palattaisiin hetkeksi siihen aiheeseen, mitä varten tämän blogin alun alkaen perustin, ja sen jälkeen voin taas palata takaisin hömppäaiheisiin, kuten lumppujen esittelyyn...

Tein heinäkuun alussa lupauksen: Heinäkuu on opiskeluvapaa kuukausi. Kukaan ei vielä siinä vaiheessa uskonut, että pystyisin pitämään tämän lupaukseni, ja ihmiset naureskelivat, että katsotaan vain. Heinäkuun loppuun mennessä Mäkisen emäntä on kuitenkin suorittanut sen 20 opintopistettä vähintään.

Nyt on kaksi päivää heinäkuuta jäljellä, ja voin suurela ylpeydellä sanoa, että minä olen - ehkä ensimmäisen kerran elämässäni - pysynyt tavoitteessani. Olen suorittanut tasan nolla kurssia ja saanut nollakymmentänolla opintopistettä! 

En ole edes avannut Courseraa tai edX:ä, enkä myöskään gradutiedostoa. Myös kaikki sellaiset kirjat, mitkä liittyvät opintoihin tavalla tai toisella, olen pitänyt visusti kiinni. Olen kyllä joutunut koskemaan niihin, koska olen joutunut siirtelemään niitä paikasta toiseen, mutta en ole kuitenkaan avannut enkä lukenut. Ja se on pääasia.

Opiskelun sijaan olen rentoutunut, käynyt festareilla, sukuloinut, pitänyt pienet julkkarit (Kaunokaisen julkkarit), maannut sohvalla ja hikoillut. Ja tietenkin maalannut surkeita kuvia vesiväreillä ja tehnyt typeriä kollaaseja leikekirjaani, koska lääkäritäti käski. Mutta yhtään en ole opiskellut, enkä pahemmin edes opiskelua kaivannut. Sitä saa kyllä sitten harrastaa ihan tarpeeksi, kun syyskuu alkaa.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksun tietenkin voisin maksaa, että olisin kirjoilla Turun yliopistossa vielä ensi vuodenkin. Voisi edesauttaa valmistumista, kun on opiskelijana yliopistossa.

Mutta näin se nyt vain on, arvon ihmiset, että minä olen kyennyt olemaan opiskelematta! Ja nämä tunnit, mitä heinäkuuta vielä on jäljellä, ovat sen verran täynnä ohjelmaa, etten edes ehtisi enää tämän kuukauden puolella mitään opiskellakaan.

Joten lällislää vain kaikille, jotka kuvittelitte, etten minä mukamas pysty rentoutumaan!

PS. Koska en keksinyt muuta kuvitusta, niin tässäpä fotoja maailman parhaimmasta koirasta! 

Nyt alkaa ihan oikea loma!

Nyt se on tapahtunut! Kyllä siinä hetken aikaa kesti, mutta tapahtui kuitenkin. Olen saanut tarpeekseni kaikista mahdollisista kursseista. En jaksa tahkota enää ensimmäistäkään kirjoitelmaa, en lyhyttä enkä pitkää. En jaksa istua kuuntelemassa enää yhtään luentoa. Minä haluan loman! 

Toisaalta, minä olen kuluneen lukuvuoden aikana suorittanut ihan kiitettävästi kaikenlaista mukavaa. Olen opiskellut erityispedagogiikkaa, psykologiaa, evoluutiopsykologiaa, Asklepios-opintokokonaisuuden, nuorisotutkimusta, väkivaltatutkimusta ja siihen vielä kirsikkana päälle sukupuolentutkimusta. Suoritin voimauttavan valokuvan perusteet ja luin itseni mielenterveyden ensiavun ohjaajaksi. Pääsin myös aloittamaan opiskelun Tampereen yliopistossa ja olen puolivälissä opiskelemassa käyttäytymisanalyysiperusteiseksi eläinten kouluttajaksi. Gradussa olen ihan hyvällä mallilla. Kaiken tämän päälle julkaisin runokirjan ja aloitin koiran kanssa hajuharrastuksen, joka vei koiran mukanaan aivan täysin.

Eikä pidä unohtaa loppukeväästä löytämiäni sivustoja, Courseraa ja edX:ä. Olen tähän päivämäärään mennessä suorittanut edX:ssä vasta yhdeksän kurssia, sillä minusta edX on alustana hankalampi käyttää kuin Coursera, se on jäykempi ja yleisellä tasolla paljon, paljon sekavampi kuin Coursera. Courseran puolella niitä suoritettuja kursseja onkin sitten ihan vain hiippasen verran enemmän: yli 80. Yritin laskea kaikkia kursseja, mutta menin sekaisin laskuissa.

Courseran ja edX:n puolella onkin tullut sitten suoritettua kaikenlaista kivaa ja tarpeetonta. Toki tarpeellistakin, mutta enemmän sitä tarpeetonta. Ensinnäkin, olen opiskellut aivan valtavat määrät kursseja musiikista. Minä, joka en osaa edes lukea nuotteja. Osaan soittaa ovikelloa ja suutani, ja siihen minun soittotaitoni sitten jäävätkin.

Olen suorittanut kurssi toisensa jälkeen erilaisia taidehistorian kursseja. Viimeisimpänä muinaisen Egyptin taide ja arkkitehtuuri. Tällä kurssilla teen varmasti ihan hirvittävän paljon. Tai sitten en tee sillä mitään.

Erilaisia biologiaan liittyviä kursseja on useampia. Kasvibiologia, eläinbiologia, neurobiologia, eläinten hyvinvointi, eläinten käyttäytyminen jne. En edes muista kaikkea. Psykologia on toinen alue, mistä olen suorittanut monipuolisesti kaikkea.

Erityisopettajana olen, tietenkin, suorittanut myös opettajuuteen liittyviä kursseja suuren määrän. Valokuvausta, luovaa kirjoittamista ja viininmaistelua on ollut mielenkiintoista opiskella netin välityksellä, mutta mielestäni kurssit ovat onnistuneet hyvin. Ilmastonmuutos on ollut myös mielenkiintoinen aihe, ja maantiede ylipäätänsä.

Mutta nyt olen saanut kaikesta tästä ylimääräisestä tiedosta tarpeekseni. Aivoihini ei mahdu enää yhtä ainoaa tiedon murusta. Otan loman kaikesta opiskelusta. Olen ansainnut sen!

Okei, sen verran lupaan, että seuraan yhtä naistutkimuksen kurssia. Siellä on pari tehtävää, jotka minun pitää vertaisarvioida. Oman osuuteni olen kyllä tehnyt, mutta toiset eivät ole, ja sen vuoksi en ole voinut suorittaa vertaisarviointia. Mutta parin klikkauksen teko ei ole varsinaista opiskelua, eihän?

Palaan taas jossain vaiheessa opiskeluasioille, mutta nyt minä aion nauttia lomasta ja opiskeluvapaasta. Minusta tuntuu, että olen tainnut vetää jonkinlaiset opiskeluöverit, sillä vain harvoin minulla on sellainen fiilis, ettei opiskelu maistu.