Kun Satu sairauslomapäivää vietti...

Kinttu kipeänä, kaikki kiva kiellossa. Mitä tekee helposti tylsistyvä ADHD-aikuinen? No, jos tämä ADHD-aikuinen olisi vähänkään normaali ADHD-aikuinen, hän... Itse asiassa, en tiedä yhtään, mitä normaalit ADHD-aikuiset tekevät vastaavanlaisessa tilanteessa, missä normaali liikkuminen on rajoitettua! En ole koskaan ollut normaali ADHD-aikuinen. Olen jopa ADHD-aikuiseksi epänormaali. Joten en voi kertoa teille, mitä tekevät normaalit ADHD-aikuiset silloin, kun heillä on kinttu kipeänä.

Mutta sen voin kertoa, mitä MINÄ - kaikessa suhteessa epänormaali ihminen - olen tehnyt.

Canis-lehdestä saa hirveän hyviä huonoja ideoita.

Ihan ensin, heräsin aamuseitsemältä, vaikka olisin saanut nukkua kuinka pitkään, ja odotin tylsistyneenä postin tuloa. Sieltä tuli Canis-lehti, koiraharrastuksen oma tietolehti, ja minä luin sen kannesta kanteen keksien kaikkea kivaa, mitä voisin harrastaa Kaunon kanssa sen jälkeen, kun kinttuni on taas kunnossa. Minulla on jo ainakin tuhat ideaa koiran kanssa harrastamiseen!

Canis-lehti ei ole kovinkaan paksu, eikä siinä ole montaakaan artikkelia. Se oli äkkiä luettu läpi. Sitten tuli taas tylsää. Joten päätin katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoisia opintoja Turun avoin yliopisto tarjoaa tänä lukuvuonna. Se oli virhe. Eksyin samalla myös Turun kesäyliopiston sivuille. Se oli vielä suurempi virhe!

Kunhan vain pelleilin koiran luun kanssa. Minulla on kinttu kipeä ja tylsää.

Ihan ensimmäisenä silmääni osui draamakasvatus. Miten kätevää! Tuostahan voisi olla ihan oikeaa hyötyä työelämässä. 

Johtamisen opintoja olen myös ajatellut. En minä vain tiedä, ketä minä johtaisin. En ole kiinnostunut esimiestehtävistä, ainakaan koulutusalan esimiestehtävistä. Mutta voisivat olla kuitenkin ihan mielenkiintoiset ja kivat opinnot!

Palvelumuotoilu on nyt päivän sana ja kova juttu. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun on saatava suorittaa palvelumuotoilun perusopinnot. Vähintääkin perusopinnot! En tiedä ketään, joka ei tarvitsisi työssään palvelumuotoilua. Tämä on juuri nyt NIIN in. Se on pakko tehdä.

Yksi gradun lähdeteoksista. Painaa noin 20 kiloa...

Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen opinnoista voisi ehkä olla hyötyä. Ehkä. En tiedä, missä, mutta voisi mahdollisesti olla. Ainakin opintokokonaisuudella on kiinnostava nimi, enkä tiedä yhtään, mitä se sisältää. Tämä voisi olla ihan kiinnostava.

Paitsi että ympäristötiede on kyllä juuri nyt niin ajankohtainen, että sehän näyttäisi ihan hirveän hyvältä ansioluettelossa! Lieneekö tuolla nyt väliä, että minä olen vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja. Kyllähän minä nyt ympäristötiedettä tarvitsen!

Sote-akatemia kuulostaa perin tylsältä ja mielenkiinnottomalta, mutta tunnen suoranaista pakonomaista tarvetta suorittaa nämä opinnot. Eihän se sote ole vielä edes tullut, mutta kyllä se tässä jossain vaiheessa jyrää. Ja silloin pitää tietää, mistä puhutaan.

Kaikkien taideterapiamuotojen jonkinlainen osaaja, rouva Mäkinen.

Musiikkiterapia on varmaankin ainoa taideterapiamuoto, mitä en ole opiskellut missään formaatissa. Pitäisikö tämä asia korjata? Ihan vain varmuuden vuoksi. En minä mitään soittaa osaa, enkä laulaakaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos näitäkin jossain tulee tarvitsemaan.

Näiden uusien tuulien lisäksi minun pitäisi suorittaa loppuun psykologian aineopinnot, mitkä ovat vielä kesken, väkivaltatutkimuksen opinnot, käyttäytymisanalyysiperusteisen eläinkouluttajan opinnot, kirjallisuusterapiaopinnot ja tehdä gradu loppuun. Ai niin, töissäkin pitäisi ehtiä käydä ja koiran kanssa harrastaa. Aviomies saattaisi arvostaa, jos viettaisin edes yhden tunnin kuukaudessa hänen kanssaan.

Nyt vain sitten heittämään noppaa, mitkä näistä kaikista opinnoista siirrän suosiolla ensi vuoteen.

Alea jacta est.

Pitti pieni pyörii - Cannibal Corpse Turussa

Eilen oli yksi tämän kesän hauskimmista tapahtumista, kun eräs maailman kovimmista hevibändeistä, Cannibal Corpse, tuli kotikaupunkiini Turkuun. Kaikki teistä tietävät, millainen bändi Cannibal Corpse on. Ellet ole kuullut nimeä aikaisemmin, niin yhden biisin ainakin olet. Elokuvassa Ace Ventura - Lemmikkidekkari on kohtaus, missä Ace menee tapaamaan erästä nörttituttavaansa, ja kulkee hevikeikka-alueen lävitse. Tuo bändi, joka soittaa tuossa kyseisessä kohtauksessa, on Cannibal Corpse. Ja biisi, jota he soittavat, on Hammer Smashed Face.

Rakas aviomieheni - trancemies - on uskollisesti seurannut minua hevikeikalta toiselle, Tuskasta toiseen. Eikä ole valituksen sanaa sanonut! Joskus on kertonut jopa nauttineensa keikoista ja festareista kanssani, vaikkei hevimiehiä varsinaisesti olekaan. Tunnen kuitenkin mieheni sen verran hyvin, että Cannibal Corpse on jo sen luokan örinää, että tällaista keikkaa ei mieheni arvostaisi. Ei edes minun takiani. Turhaa siis maksaa hänelle lippu, koska ei hän tulisi keikasta nauttimaan kuitenkaan. Onneksi sain mukaani hyvän ystäväni, joka on nuoresta asti kuunnellut kyseistä bändiä ja osaa arvostaa heidän örinäänsä. Ja meillä oli kieltämättä erittäin hupaisat humpat!

Koska "Joku Itselleni Tuntematon Henkilö" nukkui vähän pidemmät päikkärit ja heräsi siihen, että puhelin soi, emme ehtineet ensimmäisen lämppärin, Mörbid Vomitin, keikalle. Eipä tuo nyt ihan hirveästi meitä haitannut, sillä Cannibal Corpsea me lähinnä halusimme kuunnella. Kurvasimme taksilla Logomon pihaan siinä vaiheessa, kun toinen lämppäri, Pillorian, oli lavalla. Hienoa musiikkia myös Pillorianilta. Tykkäsin!

Pillorian

Ennen keikkaa istuimme hetken Logomon baarissa, sillä selkäni ei kestänyt seisomista. Minulla oli mukanani polaroid-kamerani, ja yhtäkkiä viereisen pöydän suhteellisen humaltunut mieshenkilö juoksi luokseni:

"Hei, mitä maksais, jos sä ottaisit meistä foton? Tuleekse niinku heti?"

"Joo, tämä kuva printtautuu tästä heti. Saat mukaas saman tien."

Olin jo pyytämässä euroa ihan vain kattamaan kalliin filmipaperin, kunnes mies kaivoi lompakostaan kympin setelin:

"Riittääks tä? Jos otettais kaks kuvaa, mulle yks ja kaverille toinen."

Katsoin miestä haavi auki hetken aikaa. Kymppi siitä hyvästä, että otan kaksi polaroid-kuvaa? Totta munassa! Otan vaikka kolmannenkin. Pyysin miehet poseeraamaan ja nappasin kaksi kuvaa. Olin tienannut rahaa! Waude.

Kyltti baarin seinällä Logomossa.

Ystäväni sai bisnes-idean ja sanoi, että seuraavalla kerralla kannattaa ottaa enemmän filmikasetteja mukaan, niin voi myydä polaroideja useammalle ihmiselle. Hän on kyllä täysin oikeassa! Nykyisin paperikuvia arvostetaan aivan liian vähän.

Vihdoin ja viimein alkoi odotettu keikka, ja Cannibal Corpse asteli lavalle. Porukka huusi ja moshasi aivan täysillä. Minä muiden mukana. Näin tasokas bändi ei petä ikinä, eikä kyllä pettänyt nytkään! Aivan mahtava meininki ja todella mahtava keikka. Tuli örinää kyllä koko rahan edestä.

Cannibal Corpse on perustettu vuonna 1988. Siis KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN! Sedät ovat jaksaneet paukuttaa heviä kolme kokonaista vuosikymmentä. Kerrassaan ihailtavaa! Mutta kyllä se setien niskalihaksistossa sitten näkyikin. Laulajan niskalihakset olivat paksummat kuin vanhan tammen runko. Siinä vaiheessa, kun itsellä olivat niskan tunnin moshauksen jälkeen niin kipeät, että tuskin jaksoi omia aivojaan enää kannatella, niin nämä setämiehet olivat vasta lämmittelykierroksella. Ei tuntunut missään!

Cannibal Corpse

Keikan tasan ainoa miinuspuoli oli sen lyhyys. Tunti ja vartti. Olisin odottanut hieman pidempää keikkaa. Toisaalta, niskalihakseni eivät ehkä olisi kestäneet kauempaa. Olisin silti mielelläni kuullut vielä muutaman biisin. Setämiehillä kun noita levyjä on ihan vain muutama julkaistuna tämän kolmenkymmenen vuoden aikana, niin kyllä heillä biisejäkin riittää kattamaan pidemmänkin keikan.

Cannibal Corpsen Suomen kiertue päättyy tänään Helsinkiin. Jos siis ottaa päähän, ettet ehtinyt Tampereen, Oulun etkä Turun keikalle, vielä on mahdollisuus päästä kuulemaan laadukasta örinää Helsingin Nosturiin. Ovet aukeavat klo 19 reikä reikä. 

Älä missaa tätä tilaisuutta, sillä seuraavaa ei välttämättä tule! 

Tuska takana, tuskainen festariolo päällä

Kesän 2018 Tuska on taakse jäänyttä elämää. Seuraavana ohjelmistossa on festariolosta paraneminen, mihin saattaakin sitten mennä muutama päivä. Surullinen fakta on se, että en ole enää mikään 20-vuotias, ja kolmen päivän riekkuminen festareilla vaatii veronsa.

Tässä meidän festarikuulumiset sekä (helvetin huonoina) kännykkäkameran kuvina (minähän en järkkäriä ota tuollaisiin tapahtumiin mukaan; menee vielä rikki tai varastetaan) että lyhyinä tunnelmina.

Perjantai 29.6.2018

Juna Helsinkiin on tupaten täynnä. Lieneekö Helsingissä enemmänkin tapahtumia tänä viikonloppuna kuin Tuska ja Pride? 

Rautatieasemalta on vain parin vaivaisen minuutin kävelymatka Simonkentälle ja hotelliin. Olen varannut Scandic Simonkentästä meille saunallisen hotellihuoneen king size-vuoteella. Respan setä kysyy, haluammeko parvekkeellisen huoneen samaan hintaan. Tyhmä kysymys. Tietenkin haluamme! 

Seitsemännen kerroksen näkymät yli kesäisen Helsingin ovat uljaat. Ehdin hetken aikaa olla todella iloinen upeasta hotellihuoneestamme, kunnes näen alapuolellani Grillimaisteri-tapahtuman kojuja ja jumalattoman suuren lavan. Siellähän on esim. Ellinoora esiintymässä suoraan meidän parvekkeemme alapuolella. Miten "mukavaa"! Juuri tätä minä halusinkin! Herätä joka aamu karmeassa krapulassa jonkun kiekukaulan kajahduksiin. Ei yhtään hyvä.

Otan pikaisen suihkun, vaihdan vaatteet, meikkaan ja sen jälkeen lähdemme kohti Tuskaa. Kampin metroasema on täynnä tummanpuhuvia ihmisiä. Heillä on sama matka kuin meillä. Tunnen oloni nyt jo kotoisaksi.

Saavumme alueelle Turmiön Kätilöiden soittaessa. Kierrämme alueen, tutustumme kojuihin ja alueen tarjontaan noin yleensäkin ja nautimme rennosta tunnelmasta. Tapaamme tuttuja, vaihdamme kuulumisia, otamme kuplajuomaa ja minä täyttelen viinipäiväkirjaani. Mieheni pyörittelee silmiään ja ystäväni katsoo minua haavi auki: "Onko sulla siis OIKEESTI joku viinipäiväkirja?" Juu, onhan minulla. En vain olisi ihan heti uskonut, että minä pääsisin sitä täällä Tuskassa täyttelemään, mutta täytyyhän se täyttää, jos kerran uusia viinituotteita maistelee.

Perjantain musiikkikattaus on vaisuhko. Käyn minä muutaman keikan tsekkaamassa, mutta musiikillisesti odotan enemmän lauantailta ja sunnuntailta.

Arch Enemy

Hotellille palaamme K-market Sörkan kautta. Iltamässyt maistuvat laskuhumalassa. Istumme hotellin parvekkeella, syömme suklaajäätelöä suoraan purkista ja katsomme tulipunaista auringonlaskua. Juuri nyt kaikki on hyvin.

Lauantai 30.6.2018

Saan silmäni juuri ja juuri raotettua. Kysyn mieheltäni karhealla äänellä, mitä kello on. Se on yksi iltapäivällä. Perkele! Meidän piti osallistua Pride-kulkueeseen. Missasimme koko tapahtuman. 

Sätin miestäni ja kysyn, miksei hän herättänyt. Ei hän viitsinyt, kun nukuin niin sikeästi. No, ensi vuonna sitten!

Pikainen suihku, vaatteet, meikit ja hiukset hyvin. Reppu olalle ja taas kohti Suvilahtea. Ilma on jäätävä, joten minun on pakko ottaa mukaani huppari. Toivon, että se riittää.

Runsaasta moshauksesta huolimatta jäädyn. Mitä pidemmälle päivä menee, sitä kalseammaksi ilma käy. Käyn Varustelekan kojussa ostamassa itselleni hanskat ja huivin. Suomen kesä. Perkele.

Festarialueen ainoan kahvikojun edessä on kilometrin pituinen jono ihmisiä. Viereinen koju myy mainoksensa mukaan terveellisistä shittiä. Ostan goottilatte-juotavan, missä ei ole kahvia eikä maitoa. Sen sijaan siinä on aktiivihiiltä, mikä puhdistaa kehon kaikista myrkyistä. Sehän sopii kaiken viinin ja siiderin jälkeen. Goottilatte on lämmin ja se maistuu oudolle. Juon sen mahdollisimman hitaasti, jotta saisin sormiani lämmitettyä kuumaa mukia vasten mahdollisimman pitkään.

Mieheni ottaa corpse paintin. Hän näyttää ihan pandalta. 

Saamme seurata suhteellisen tarkasti festariohjelmaa, sillä tänään on tiukka setti hyviä bändejä luvassa. Vanhoja setiä, mutta taattua laatua. Esimerkkinä Kreator, joka on tehnyt heviä jo silloin, kun minun vanhempani puristelivat finnejä naamastaan. 

Foreseen

Mokoma

Kreator

At The Gates

Gojira

Kun lähdemme alueelta pois, tapaamme Prideen osallistuneita tuttuja. Jatkamme matkaa heidän kanssaan, kunnes minulle iskee sellainen nälkä, että meidän on pakko etsiä joku ruokapaikka. Yögrilli palvelee, ja minä saan mässyä naamariin.

Jatkamme kahdestaan Kamppiin. Jäämme Memphisiin juomaan skumppaa ja siitä vasta hotellille. Olemme molemmat niin kännissä, että saamme raahautua Mempihisistä Scandiciin. Onhan siitä ihan kymmenen metrin matkakin.

Sunnuntai 1.7.2018

Olen karmeassa krapulassa, kun herätyskello soittaa hotelliaamiaiselle. Vedän napani täyteen munakokkelia ja painun huoneeseen takaisin nukkumaan.

Herään jonkun Grillimaisteri-kiekukaulan jodlaukseen. Kuka lie tällä kertaa. Meillä ei ole kiire alueelle, sillä ensimmäinen kumpaakaan kiinnostava esiintyjä aloittaa vasta myöhemmin. Olimme sopineet, että riittää, jos olemme neljän aikoihin Suvilahdessa.

Laitan hotellihuoneemme saunan päälle. Se pitää kokea, kun kerran siitä on maksettu. Istun pitkään saunassa ja käyn aina välillä parvekkeella vilvoittelemassa. Ja joudun samalla kuuntelemaan Grillimaistereiden paskaa musiikkitarjontaa. Hyi. Soittaisivat edes Paranoidin.

Sauna virkistää vanhan ja väsyneen mielen. Uudet festarikuteet, uudet meikit, uusi ilme. Tällä kertaa saa jopa ottaa aurinkorasvan mukaan. Ensimmäistä kertaa näyttää siltä, että saamme aurinkoa sateen sijaan.

Minä pääsen taas täyttelemään viinipäiväkirjaani. Päätän myös ostaa tuliaiset. Tarjolla on yllättävän vähän lady fit-toppeja, joten tyydyn vain yhteen tuliaispaitaan. Sen lisäksi minun on pakko ostaa kirja. Tuskaan kannattaa tulla nimenomaan kirjaostoksille! Ja maistelemaan viinejä.

Käyn palauttamassa pantilliset viinilasit panttikojuun, ja siellä seisova mies tyrkyttää minulle Samu Sirkan chilipähkinöitä. Niissä on siis heinäsirkkoja mukana. Minä otan pussillisen, ihan vain mielenkiinnosta, vaikken itse aio syödä niitä. En ole vegaani, mutta kasvissyöjä kyllä olen, ja käsittääkseni heinäsirkka on elävä eläin. Mieheni vetää koko pussin tyhjäksi. Sanon, etten aio pussata häntä loppupäivänä. Unohdan kuitenkin lupaukseni, kun vereni alkoholipitoisuus nousee.

Voisin ehkä muuten ryhtyäkin vegaaniksi, mutta olen liian koukussa maitotuotteisiin. En voisi elää ilman juustoja ja suklaata. Samoin käytän kananmunia ja hunajaa. Käyn kuitenkin sunnuntain festariruuan ostamassa vegaanikojusta. Ruoka on yllättävän hyvää festariruuaksi. Siinä on oikeasti jotain makua.

Ihsahn

Europe

Europe esiintyy. Final Countdownin jälkeen melkein puolet festariväestä poistuu. Tylsää. Edessä on vielä kaksi esiintyjää. Sunnuntain pääesiintyjä on Parkway Drive. Aussisedät vetävät todella hyvän keikan. Europen jälkeen pois lähteneet missasivat upean keikkaelämyksen! 

Parkway Drive

Parkway Drive

Haemme iltamässyä K-market Sörkasta ja menemme hotellille. Käymme respan kautta, koska haluan saada myöhäisen check-outin. Se onnistuu, ja sovimme kolme tuntia myöhäisemmän check-outin. Ihanaa, saamme nukkua pidempään!

Maanantai 2.7.2018

Hotelliaamiainen menee alas juuri ja juuri. Nuokun aamiaispöydässä. Sen jälkeen äkkiä ylös meidän hienoon huoneeseemme, unimaski naamalle ja unta kuuppaan. Herään puolen tunnin välein, ja näen ihan omituisia unia. Klo 14 päätän, että nyt saa riittää. En halua nähdä enää yhtään outoa unta. Alan pakata tavaroita. Kohta meidän pitää lähteä kuitenkin.

Raahaudun respaan silmäpusseineni. Näytän ihan hirveältä. Ihan kuin olisin riekkunut kolme päivää jossain hevifestareilla. Maksan kolmesta lisätunnista ja lähdemme kohti rautatieasemaa.

Pikaiset kaakaot Robert's Coffeessa ja sen jälkeen junavaunun rauha. Tuska oli hauska, kuten aina, mutta en olisi jaksanut enää yhtään enempää tuskailua. Vanhuus ei tule yksin. Armas koti odottaa, ja rakkaistakin rakkain karvakuonomme Kauno. Äidillä on ollut ikävä omaa hauvaa.

Nyt vuoden mittainen palautuminen, niin ensi vuonna jaksaa taas!