Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevari. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. elokuuta 2018

Hevarittaren lumppublogi: Povipommien kirous

"Onks sul kuin kova kiire?", kysyy taksikuski. "No kyl mul oikeestaan olis aika kiire. Juna lähtee 10 minsan pääst." "Okei, no sit mä meen vähän eri kautta, ku tä Koulukatu on ihan tukos tämmöseen aikaan kummiski."

Ihan ystävällistä taksikuskilta ottaa tällainen pieni asia kuin jumalaton neljän ruuhka huomioon! Asiakaspalvelua aidoimmillaan.


"Sul on muuten tosi pähee rotsi", sanoo taksikuski ojentaessaan tavaroitani takakontista. Se On päheä. Ihan helvetin päheä muuten onkin. Eipä ihan joka tytöllä ole näin päheää rotsia.

Juoksen patonkipuodin kautta junaan. Työskentelyhytti haisee ihan helvetin pahalle. Kestää hetken tajuta, että se hajun lähde olen itse asiassa minä itse, ja minua alkaa nolottaa ihan helvetisti. Etenkin, kun seuraani liittyy oikein hienosti pukeutunut, vanhempi herrasmies. Toivottavasti tuo ukkeli ei tukehdu hien hajuun tässä matkan aikana.

Matkatoverini Kettu
Sori vain, papparainen! Minä haisen nyt.

Mutustelen pahanmakuista patonkiani ja mietin sitä ihan pirun päheää rotsiani. Se on kyllä niin julmetun hieno, että minun on ihan pakko päästä leveilemään, miten pirun upea se on. Eli on varmaankin taas aika tehdä hevarittaren lumppupostaus!

Olen hiestä märkä ja haisen kuin auringossa muhinut kaninraato, mutta eihän se haju näin netin kautta välity. Eipä minulla montaa sellaista kolttua ole mukana, mitä en olisi jo esitellyt kahdessa aikaisemmassa postauksessa, mutta lieneekö tuolla sen suurempaa seksuaalista merkitystä. Kunhan pääsen esittelemään tätä ihanaa rotsiani. Se on pääasia.

Ihanan rotsin selkäpuoli
Junamatka Tampereelle ei pahemmin virkistä eikä ainakaan vähennä hien eritystä. Päinvastoin, se lisää tuskahikeä, kun tajuan jättäneeni kaikki lääkkeeni Turkuun. Koko saatanan satsin! Huomenna pitäisi olla koko päivä kouluttamassa nautoja ilman A) unta, koska unilääkkeet ovat Turussa ja B) ADHD-lääkkeitä, koska Concertat ovat Turussa ja C) helvetinmoisen närästyksen kanssa, koska reseptinärästyslääkkeet ovat myöskin siellä Turussa, eikä mikään käsikauppalääke auta minun refluksitautiini. Miten meni niin kuin omasta mielestä tämä homma? Nautaparkoja, kun saavat lääkitsemättömän oravan kouluttajakseen. Voi luoja, tätä perkeleen pääkoppaa! Vitutuskäyrä nousee kuin Finnairin kone. Onpa taas ihanaa olla minä.

Juoksen vittuuntuneena hotellille, ostan itselleni ketun kaveriksi ja juoksen huoneeseeni. Vittu, että vituttaa! Hikikin haisee niin helvetisti. Mutta koska tässä piti niitä rättejä esitellä, niin itse asiaan...

Alchemy Englandin Nevermore
Tässä ihan eka vaate, minkä haluan esitellä teille. Alchemy Englandin mekko Nevermore. Oli ihan pakko ostaa tämä mekko sen nimen takia. Rakastan Edgar Allan Poen runoutta, ja etenkin Korppia! Eipä tässä mekossa korppeja juuri näin, päinvastoin. Tässä on KUKKIA! 

Olen aina sanonut, etten kukkamekkoa päälleni laita, mutta tässähän se on. Kukkamekko. No, ei tämä ole mikään perinteinen kukkamekko, mutta koska ruusuja on kuitenkin, saa luvan mennä siitä kukkamekosta, mitä minun ei ikinä pitänyt laittaa päälleni.

Nevermore
Kangas on todella miellyttävää ja kauluksen leikkaus on aivan ihana. Asukokonaisuuden kruunaa selkää pitkin juokseva hiki, mikä liimaa mekon ihoani vasten. Ja tällä hetkellä tämä kolttu dunkkaa niin hirveältä, etten yksinkertaisesti pysty olemaan sen kanssa samassa huoneessa enää. Pökerryn tähän löyhkään. Suihkuun niin helvetin äkkiä, ja sen jälkeen seuraava lumppu niskaan.

Jos nyt edes löydän mitään tuon helvetin siististi pakatun (eli mytätyn) matkalaukun uumenista...

Pääkallohuivi
Tämä uusi, aivan liian upea ihanuus ei todellakaan haise! Katsokaa nyt, miten ihana tämä huivi on! Hellyttävän pinkki ja aivan ihanan pehmeä. Tekisi mieli vain rutistaa ja halia tätä huivia koko päivän. Se vain on niin... SYDÄN!

Kaiken huipuksi, tämä huivi on laadukasta, suomalaista käsityötä. Sen on tehnyt hyvän ystäväni kämppis, Kirsi Saari. Kirsi on aivan uskomaton taikuri virkkuukoukun kanssa, ja hänen vilttinsä ja huivinsa ovat niin hemmetin suloisia, että niitä vain haluaa rutistella ja halia, eikä niistä halua päästää irti.


Tässä on linkki ystäväni Rockin ja Kirsin sivuilla. Näiden sivujen kautta voit ostaa heidän käsitöitään: https://www.etsy.com/shop/RocKiFinland?ref=l2-shopheader-name. Tässä on linkki RocKi Finlandin Facesivuille: https://www.facebook.com/RocKiFinland/. Sitä kautta saat tiedon uusimmista ihanista käsitöistä. Käyhän tykkäämässä!

Ja tadaa! Tässä se on. Heartlessin Asulym Biker-takki. Juu, takki on keinonahkaa, sillä tuohon hintaan ei aitoa nahkatakkia saa. Ja keinonahalta se tuntuukin! Uutena on aika kova, mutta käytön myötä pehmenee. Ihan sairaan siisti takki ja niin upeita yksityiskohtia, ettei mitään rajaa! 

Heartlessin Asulym Biker
Käytän normaalisti kokoa L, mutta nämä rotsit ovat järjestäen niin pientä kokoa, että ostin saman tien koon 2XL. Eikä ollut yhtään liian iso! Hihat juuri passelit.

Tasan ainoa ongelma näiden takkien kanssa on tämä: Näitä ei ole suunniteltu isotissisille naisille. Saan takin kyllä kiinni, alhaalta. Mutta kun vetskari tulee tissien kohdalle, se sanoo saman tien stop, eikä suostu menemään ylöspäin. Isotissisten naisten kirous. Mikään saatanan takki ei mene kiinni tissien kohdalta! Perkele.


Jos minä joskus menen kauneusleikkaukseen, niin se leikkaus on rintojen pienennys. Olen todella kyllästynyt siihen, että joudun aina ostamaan ihan helvetin kalliit tissiliivit, koska tarvitsen tukea näiden muhkupalleroiden kannattelemiseen. 

Jumalauta, en meinaa saada rotsia pois, koska A) keinonahkainen takki ja B) saatanan nihkeä iho. Helvetti, mitä säätämistä taas tämäkin päivä. Vituttaa niin, ettei veri kierrä.

Minulla on kaksi Scandicin viiden euron kuponkia. Eikä kellokaan ole vielä kovin paljoa. Taidan mennä alakerran baariin hukuttamaan tämän vitutuksen alkoholiin. Laitan tuon sikasöpön pinkin pääkallohuivin harteilleni. Uskon sen auttavan ja laskevan tätä vitutuskäyrää. Ei noin suloinen huivi harteillaan vain voi olla vittuuntunut.


torstai 2. elokuuta 2018

Über-kauniin (gröhöm) hevarittaren tököttiblogi: Kuinka pärjätä vain yhdellä tökötillä?

Koska olen astunut ulos mukavuusalueeltani ja tein jo yhden hevityttömuotipostauksen, niin tässäpä toinen aiheesta kauneus! Aihe, mistä minä en tiedä - ja vielä vähemmän välitän - kovinkaan paljoa. Minun ei tarvitse välittää, koska olen jo luonnostani niin uskomattoman upea ja järkyttävän kaunis. 





Kuinka monta erilaista tököttipurkkia sinulla on? Veikkaanpa, että aika monta. On yövoide, aamuvoide, päivävoide, iltapäivävoide, silmänympärysvoide, peräpukamavoide, käsivoide, kasvovoide, jalkavoide, kokovartalovoide, kovettumavoide, aurinkovoide, auringonoton jälkeinen voide ja sitten vielä erikseen sama setti matkakokoisina purkkeina. 

Lisäksi on lapsille omat voiteensa. Vauva tarvitsee oman peppuvoiteen ja vartalovoiteen. Neljävuotiaalla on oltava eri voide kuin kuusivuotiaalla, koska hän haluaa eri värisen tuubin. Ja sitten sinulla on tietenkin vielä puoliso, jolla on oma voidesettinsä, minkä kokoa en uskalla edes arvata.

Täydelliseen perheeseen kuuluu tietenkin koira, joka tarvitsee tassuvoidetta aina tietyin väliajoin, sillä anturatkin kuivuvat joskus. Koko talo on täynnä kymmeniä rasvapurkkeja, mitkä tietenkin maksavat mansikoita.

Entäpä, jos minä kertoisin sinulle, että koko perhe koiraa myöten pärjäisi yhdellä voiteella? Uskoisitko minua? Parempi uskoa, sillä se on totta!

Ja tässä se on: MEHILÄISVAHAVOIDE! 


Sopii koko perheelle alkaen siitä vauvan perskankusta aina koiran tassuihin. Kotimainen, eikä sisällä lisäaineita. Eikä taatusti ole tutkittu missään laboratoriossa käyttäen söpöjä pikku pupuja koekaniineina (pun intended). 

Tekee ihon ihanan pehmeäksi ja pehmentää myös kovettumat vain muutaman käyttökerran jälkeen. Saatavina tuubissa (enemmän "rasvamainen") tai vaihtoehtoisesti purkissa (tavisrasvaa stydimpää tavaraa). Itse preferoin purkkitavaraa juurikin siitä syystä, että se on niin stydiä, ja pehmentää graniitinkin. Ainakin minun graniitinkovat kantapäiden kovettumat se tökötti on onnistunut pehmentämään!


Jos olet yliherkkä tuoksuille, tuoksutonta tavaraa on saatavilla runsaasti. Mikäli taas et ole, ja pidät tuoksuista, vaihtoehtoina ovat sitruuna, ruusu ja laventeli. Itse käytän sitruunaa, ihan vain siksi, että voin.

Kaiken huipuksi, purkki mehiläisvahavoidetta maksaa aika pirun paljon vähemmän kuin purkki jotain Kiinassa tuotettua, laboratorioeläimillä testattua "merkkitavaraa".

Joten, jos haluat säästää rahaa ja myöskin tilaa, niin siirrypäs mehiläisvahavoiteeseen! Korvaa kaikki entiset voiteesi ja sopii koko perheelle. Suosittelen!


PS. Maken mehiläistila EI ole sponsoroinut tämän tekstin kirjoittamista millään muotoa, vaan teksti on kirjoitettu täydestä sydämestä, omien hyvien kokemusten perusteella. MUTTA! Mikäli Maken mehiläistila haluaa palkita minut tästä ilmaisesta mainotuksesta, niin pari purkkia sitä stydimpää sitruunantuoksuista mehiläisvahavoidetta, kiitos. En panisi millään muotoa pahakseni.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Hevarittaren lumppublogi: Näillä mustilla räteillä raikkautta töihin!

Olen jo pitkään ihmetellyt yhtä asiaa: Saavatko rättiblogit paljonkin lukijoita? Siis sellaiset tekstit, missä esitellään erilaisia vaatteita ja kerrotaan, mistä ne on ostettu. "Lomalta paluu tapahtuu näissä upeissa lumpuissa!" Aha. Okei. Paitsi että ne rätit ja lumput, mitä näissä blogeissa mainostetaan, eivät ole IKINÄ sellaisia, mitä MINÄ suostuisin laittamaan päälleni.

Mutta makunsa kullakin. Ja mitä monipuolisempi maku, sitä useampi vaatetuottaja saa työtä ja rahaa. Monipuolinen maku on siis vain hyvästä! Harmin paikka vain on bloggaajien kannalta se, että maun ollessa näin monipuolinen ihmiset tuskin lukevat sellaista tekstiä, missä on - heidän mielestään - pelkkiä rumia rättejä. Vai lukevatko? Minä nimittäin en lue.



Ja koska minä olen hevari, kysymykseni kuuluu: Missä ovat ne blogit, missä arvioidaan hevirättejä? "Nyt palaa hevityttö töihin! Näillä asusteilla saat päät kääntymään ja työkaverisi pelkäämään." Enpä ole tällaisia otsikoita paljon blogeissa nähnyt. Tai sitten en ole vain osannut etsiä oikeista paikoista. Minulle saa vinkata, jos joku ylläpitää jotain hevirättiblogia! Otan tällaiset vinkit mielelläni vastaan.

Tässä niitä linkkejä olemassaoleviin hevirättiblogeihin odotellessa, päätin itse kuluttaa nämä viimeiset kesälomapäiväni siihen, että keikistelen kivoissa kesämekoissa, tulikuuman auringonpaahteen alla sievältä näyttäen ja kehun, miten hyvältä jokin kolttu tuntuu tai ei tunnu minun päälläni. Eli, tässä teille, arvon lukijat, HEVARITTAREN TÖIHINPALUU! NÄMÄ MUSTAT LUMPUT TUOVAT SYKSYN RAIKKAUDEN SINUNKIN TYÖPAIKALLESI.



Ensimmäinen ongelma alkoi jo siinä vaiheessa, kun mietin, miten hemmetissä saan otettua kuvat ilman kuvaajaa. Kokeilin järkkärin autotimeria, mutta huonolla menestyksellä. Jo tämä vaihe alkoi vituttaa, ja hiki alkoi virrata selkää pitkin. Lopulta totesin, että se kännykkäselfie on paras ratkaisu tähän dilemmaan. Ei muuta kuin parvekkeelle kännykän kanssa, vuoroin eri kolttu päällä. Onpahan naapureillakin jotain ihmeteltävää, kun saavat katsella, että mitä helvettiä se Mäkisen rouva on tällä kertaa keksinyt.

Tässä ensimmäinen rätti. Vixxsin Nocturnal-mekko. Kangas on vähän... Oudohkoa, mutta vaikuttaa siltä, että saattaa jopa kestää muutaman pesun. Mekossa on hauska huppu, mikä on vetoketjuilla kiinni, ja koska se on vetoketjuilla kiinni, sen saa - tadaa - irroitettua! Ihan kiva perusmekko töihin ja arkeen. Eikä edes hirveästi pelota ketään.


Vixxsin Nocturnal
Vaatteiden vaihto oli suhteellisen vaikeaa, koska jorma otsassa esti mekon poisottoa. Hiki alkoi valua oikein kunnolla, ja iho nihkeytyä. Mutta kun suomalainen nainen jotain päättää, niin se tehdään ja mennään läpi vaikka Danten helvetin. Seuraava rätti päälle ja menoksi.

Toisena on vuorossa Motörheadin kiva, käännettävä kesämekko. Ihan sama, kumpi puoli on edessä ja kumpi takana. Kangas on venyvää ja paukkuvaa ja tuntuu aistiyliherkän ihmisen iholla ihan mukavalta. Helma on jotenkin typerästi jaettu neljään osaan, ja sen vuoksi siinä on neljä saumaa, mutta eihän me nyt pienistä, kun eivät nekään meistä.


Motörheadin mekko
Minulla alkaa tulla toden teolla kuuma ja minulla on vaikeuksia saada nihkeän ja hikisen ihon vuoksi mekkoa pois ja toista tilalle. Perkele, kun tällaiseenkin piti ryhtyä. Jaksaa, jaksaa! Seuraavaa kolttua tarjolle.

Kolmas rätinpalanen kuuluu EMP:n omaan Full Volume-valikoimaan. Rätin nimi on Oh Boy, ja minä onnekas taisin napata tästä koltusta joko viimeisen tai toiseksi viimeisen kappaleen. Ovat nimittäin EMP:n sivujen mukaan myytyjä loppuun, kun yritin kovasti etsiä tähän linkkiä kyseisestä mekosta. Noh, mekko on kauhean kiva ihan jo siksikin, että siinä on helmassa yksisarvisia! Ja teksti: "We're all gonna die". Kuvioidun helman peittää kova ja karhean tuntuinen tyllikangas, mutta onneksi se ei kuitenkaan tule ihoa vasten.



Full Volumen Oh Boy!
Ei helvetti sentään! Minulta alkavat loppua paukut. Hiuksetkin ovat jo ihan märkänä hiestä. Ei tämä ole ihmisen hommaa, keikistellä vaatteissa tällaisena päivänä. Jos nyt pari vielä.

Neljäs kuuluu osaksi minun ehdotonta suosikkivaatesarjaani, Skelanimalsia! Tässä on ChungKee The Panda. Aivan ihana mekko, yksi minun suosikkimekoistani. Kangas on mukavaa ja pehmeää. Ja kuvakin on kiva. 


Skelanimalsin ChungKee The Panda
Jumalauta sentään, että alkaa ottaa kupoliin tämä jatkuva rättien vaihtelu tällaisella säällä. En kehtaa enää edes mennä parvekkeelle. Paitsi nyt menen ja otan viimeisen kuvan kera vitutuksen.

Viimeinen rätti tältä erää, Skelanimalsia tämäkin. Mutta mitä olisikaan elämä ilman yksisarvisia. Joten tässä Bonita the Unicorn. Kangas on aivan ihanan pehmeää, eikä minua edes vituta paidan tyttömäiset hörhelöt. Kyseessä on kuitenkin yksisarvinen ja vielä kuollut sellainen, joten silloin muutama hörhelö sallitaan. Paita tuntuu kivalta päällä myös kuumassa auringonpaahteessa. 


Skelanimalsin Bonita the Unicorn

Vaikka paita tuntuukin hyvältä päällä, en silti jaksa jäädä parvekkeelle tämän pidemmäksi aikaa keikistelemään, vaan menen takaisin sisään, ja riisun KAIKEN pois. IHAN KAIKEN. Sen jälkeen parkkeeraus sohvalle kera pääkallomukin ja jääkylmän karpalomehun. En ehkä toiste enää tee tällaista rättiblogiprojektia. Oli sen verran hikistä touhua ja vituttaakin alkoi. Nyt ehkä ymmärrän, miksei niitä hevirättiblogeja ole ihan joka tytöllä: Tämähän on aika karseaa touhua! Onneksi pääsen tästä hetikohta lähtemään Turun viinifestareille joku näistä ihanista koltuista päälläni. Ehkä siellä vitutus vihdoin väistyy.




torstai 19. heinäkuuta 2018

Pitti pieni pyörii - Cannibal Corpse Turussa

Eilen oli yksi tämän kesän hauskimmista tapahtumista, kun eräs maailman kovimmista hevibändeistä, Cannibal Corpse, tuli kotikaupunkiini Turkuun. Kaikki teistä tietävät, millainen bändi Cannibal Corpse on. Ellet ole kuullut nimeä aikaisemmin, niin yhden biisin ainakin olet. Elokuvassa Ace Ventura - Lemmikkidekkari on kohtaus, missä Ace menee tapaamaan erästä nörttituttavaansa, ja kulkee hevikeikka-alueen lävitse. Tuo bändi, joka soittaa tuossa kyseisessä kohtauksessa, on Cannibal Corpse. Ja biisi, jota he soittavat, on Hammer Smashed Face.


Rakas aviomieheni - trancemies - on uskollisesti seurannut minua hevikeikalta toiselle, Tuskasta toiseen. Eikä ole valituksen sanaa sanonut! Joskus on kertonut jopa nauttineensa keikoista ja festareista kanssani, vaikkei hevimiehiä varsinaisesti olekaan. Tunnen kuitenkin mieheni sen verran hyvin, että Cannibal Corpse on jo sen luokan örinää, että tällaista keikkaa ei mieheni arvostaisi. Ei edes minun takiani. Turhaa siis maksaa hänelle lippu, koska ei hän tulisi keikasta nauttimaan kuitenkaan. Onneksi sain mukaani hyvän ystäväni, joka on nuoresta asti kuunnellut kyseistä bändiä ja osaa arvostaa heidän örinäänsä. Ja meillä oli kieltämättä erittäin hupaisat humpat!

Koska "Joku Itselleni Tuntematon Henkilö" nukkui vähän pidemmät päikkärit ja heräsi siihen, että puhelin soi, emme ehtineet ensimmäisen lämppärin, Mörbid Vomitin, keikalle. Eipä tuo nyt ihan hirveästi meitä haitannut, sillä Cannibal Corpsea me lähinnä halusimme kuunnella. Kurvasimme taksilla Logomon pihaan siinä vaiheessa, kun toinen lämppäri, Pillorian, oli lavalla. Hienoa musiikkia myös Pillorianilta. Tykkäsin!

Pillorian

Ennen keikkaa istuimme hetken Logomon baarissa, sillä selkäni ei kestänyt seisomista. Minulla oli mukanani polaroid-kamerani, ja yhtäkkiä viereisen pöydän suhteellisen humaltunut mieshenkilö juoksi luokseni:

"Hei, mitä maksais, jos sä ottaisit meistä foton? Tuleekse niinku heti?"
"Joo, tämä kuva printtautuu tästä heti. Saat mukaas saman tien."

Olin jo pyytämässä euroa ihan vain kattamaan kalliin filmipaperin, kunnes mies kaivoi lompakostaan kympin setelin:

"Riittääks tä? Jos otettais kaks kuvaa, mulle yks ja kaverille toinen."

Katsoin miestä haavi auki hetken aikaa. Kymppi siitä hyvästä, että otan kaksi polaroid-kuvaa? Totta munassa! Otan vaikka kolmannenkin. Pyysin miehet poseeraamaan ja nappasin kaksi kuvaa. Olin tienannut rahaa! Waude.

Kyltti baarin seinällä Logomossa.

Ystäväni sai bisnes-idean ja sanoi, että seuraavalla kerralla kannattaa ottaa enemmän filmikasetteja mukaan, niin voi myydä polaroideja useammalle ihmiselle. Hän on kyllä täysin oikeassa! Nykyisin paperikuvia arvostetaan aivan liian vähän.

Vihdoin ja viimein alkoi odotettu keikka, ja Cannibal Corpse asteli lavalle. Porukka huusi ja moshasi aivan täysillä. Minä muiden mukana. Näin tasokas bändi ei petä ikinä, eikä kyllä pettänyt nytkään! Aivan mahtava meininki ja todella mahtava keikka. Tuli örinää kyllä koko rahan edestä.

Cannibal Corpse on perustettu vuonna 1988. Siis KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN! Sedät ovat jaksaneet paukuttaa heviä kolme kokonaista vuosikymmentä. Kerrassaan ihailtavaa! Mutta kyllä se setien niskalihaksistossa sitten näkyikin. Laulajan niskalihakset olivat paksummat kuin vanhan tammen runko. Siinä vaiheessa, kun itsellä olivat niskan tunnin moshauksen jälkeen niin kipeät, että tuskin jaksoi omia aivojaan enää kannatella, niin nämä setämiehet olivat vasta lämmittelykierroksella. Ei tuntunut missään!

Cannibal Corpse

Keikan tasan ainoa miinuspuoli oli sen lyhyys. Tunti ja vartti. Olisin odottanut hieman pidempää keikkaa. Toisaalta, niskalihakseni eivät ehkä olisi kestäneet kauempaa. Olisin silti mielelläni kuullut vielä muutaman biisin. Setämiehillä kun noita levyjä on ihan vain muutama julkaistuna tämän kolmenkymmenen vuoden aikana, niin kyllä heillä biisejäkin riittää kattamaan pidemmänkin keikan.

Cannibal Corpsen Suomen kiertue päättyy tänään Helsinkiin. Jos siis ottaa päähän, ettet ehtinyt Tampereen, Oulun etkä Turun keikalle, vielä on mahdollisuus päästä kuulemaan laadukasta örinää Helsingin Nosturiin. Ovet aukeavat klo 19 reikä reikä. 

Älä missaa tätä tilaisuutta, sillä seuraavaa ei välttämättä tule! 


perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen parhautta: Trancea ja rauhaa. Ja gradua...


Pitkäperjantai-ilta. Pääsiäinen. Ja jotain sellaista, mikä on avioliitossa todella harvinaista herkkua: Oma rauha! Mies on poissa, teini on poissa, koira on poissa. Vain minä, sohva, iso pizza... Ja gradu. 

Minun pääsiäislomani alkoi jo eilen, kun mummi tuli hakemaan teinin ja koiran luokseen hemmotteluhoitoon. Mieheni oli ostanut meille liput Gongiin, House of Hard Music-tapahtumaan. Minä kyllä pidän trancesta, ei siinä mitään, mutta siitä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi käynyt vastaavanlaisissa bileissä. Taisi olla viimeksi silloin, kun asuin vielä Hollannissa. Tai no, olinhan minä pari kesää sitten mieheni kanssa Kosmoksessa, ja kolmen päivän festareista minä makasin kaksi päivää teltassa, järkyttävässä migreenikohtauksessa, ja söin Sumatriptania kuin karkkia.


Onneksi trance-piireissä hevari ei erotu niin vahvasti joukosta kuin mitä erottuisi jossain kansanmusiikkifestareilla. Ainoa asia, mikä erotti minut muista, oli se, että minulla ei ollut mitään neonväristä päälläni. Kaksi ensimmäistä DJ:tä sattuivat olemaan ystäväni ja hänen miehensä. Tuttuja siis löytyi, mieheni lisäksi. Itse yritin välttää selkäkipua ja virtsankarkailua parhaani mukaan, enkä tanssinut ihan niin villisti kuin muut ihmiset. Tenat unohtuivat kotiin ja matkassa oli pelkkää Buranaa selkään. Ja sillä on yhtä hyvä vaikutus kunnon selkäkipuun kuin minttusuklaapirtelöllä. Mieheni kyllä riehui tanssilattialla hiki valuen, mutta minä otin rauhallisemmin. Kerrankin näin päin. Yleensä minä olen se, joka meidän perheessä riehuu.

Nyt moni miettii, mitä hevari tekee jossain trance-tapahtumassa. Minä olen avoin ihminen ja minulla on monipuolinen musiikkimaku! Se, että olen hevari, ei tarkoita sitä, ettenkö voisi nauttia muunlaisesta musiikista. Minä kuuntelen klassista oikein mielelläni, samoin jazzia. Ainoa musiikki, mitä en voi sietää, on hiphop. Ja R'n'B. Ja Suomi-poppi. Ja iskelmä. Ja kansanmusiikki. Ja humppa. Ja rautalankamusiikki. Ja joululaulut. Ja tyttö- ja poikabändit. Mutta melkein kaikki muu kyllä sitten meneekin!


Enhän minä siellä bileissä ensimmäistäkään biisiä tunnistanut. Muut sen sijaan näyttivät tunnistavan kaikki. Mutta mitäpä tuosta. Ei kai sitä tarvitsekaan biisejä tunnistaa. Pääasia, että on hyvä fiilis ja hauskaa. Ja minulla oli hauskaa!

Tänään herätyskello herätti minut kesken ihanan unen, missä olin 50-luvun kotirouva ja haistatin miehelleni, joka piti minua tyhmänä. Päätin näyttää hänelle, mistä graniitista minut on muovattu, mutten ehtinyt sen hemmetin herätyskellon takia. Vaatteet niskaan, autoon ja mies linja-autoasemalle. Hän astui autoon ja lähti kohti synnyinseutujaan. Minä sain palata tyhjään kotiin. Ihanaan, rauhalliseen ja hiljaiseen kotiin!


Kukaan ei vaadi mitään, kukaan ei kysele mitään, kukaan ei tarvitse mitään. Voin huolehtia ihan vain itsestäni ja omista tarpeistani. Saan syödä kaikkea epäterveellistä ja lihota. Minun ei tarvitse nousta sohvalta, paitsi korkeintaan vessaan. Ja koska eilen kävin jo bilettämässä, tänään en aio liikauttaa eväänikään mihinkään suuntaan. Saan pyhittää tämän pyhän perjantain ihan vain itselleni.

Ja gradulle...

Toivottavasti sinullakin on yhtä ihana, rentouttava ja rauhallinen pääsiäinen kuin minulla tulee olemaan!


torstai 9. marraskuuta 2017

Monipuolinen minä - Valokuvaprojekti erilaisista puolistani

Hellyys.

Paha olo ja pyörryttää. En pysty katsomaan tietokoneen ruutua montaakaan minuuttia kerrallaan, sillä silmiäni alkaa särkeä, ja olo pahenee entisestään. Sohvalla makaaminen alkaa kyllästyttää, vaikka se onkin ainoa asia, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Päätän kuitenkin, että teen jotain sellaista, mihin ei vaadita niin paljoa tietokonetta. Minun pitäisi aloittaa voimauttavan valokuvauksen omat erilaiset puoleni-projektia. Voin tehdä tätä projektia ihan vain katselemalla vanhoja paperisia valokuvia. Tietokoneen valo ei häiritse eikä saa minulle pahaa oloa, kun selaan vanhoja albumeitani.

Itse työn teen kyllä koneella. PowerPointilla. Minulla on selkeä idea siitä, millaisen esityksen haluan. Mutta minun ei tarvitse tehdä sitä tänään. Riittää, että päätän, millaisia valokuvia haluan ottaa tähän projektiin mukaan. Ja riittää, että päätän myös sen, mitä puolia haluan minkäkin kuvan minusta edustavan.

Kunnianhimo.

Rakastan elokuvaa The Book of Life. Se on erilainen rakkaustarina, erilainen Halloween-tarina. Tai noh, pikemminkin se on tarina meksikolaisesta kuolleiden päivästä, mikä ei ole täysin sama asia kuin Halloween. Tämä elokuva on kuitenkin minulle erittäin merkityksellinen. Olen päättänyt, että teen tämän projektin PowerPointista minun elämäni kirjan. Vanha kirjan kansi etusivuksi, vanhoja kirjan sivuja taustakuviksi, vanhanaikaista fonttia. Jokainen sivu kääntyy kuin kirjan sivu aina, kun painan enteriä. Jokaiselle sivulle tulee yksi sellainen puoleni, mitä haluan korostaa. Tai kehittää eteenpäin. Tästä tulee minun elämäni kirja. Sen jälkeen, kun saan ensin valittua valokuvat.

Kaivelen valokuviani. En edes tiedä, mitä etsin. Uskon tietäväni, että etsin juuri tätä kuvaa siinä vaiheessa, kun näen sen kuvan edessäni. Ja juuri näin tapahtuukin. Jokin ilme, ele tai vaikkapa kädessäni oleva esine juuri siinä tietyssä valokuvassa herättää minussa tunteen jostain tietystä ominaisuudestani. Saan aika nopeasti kasaan ison nipun vanhoja valokuvia.

Itsevarmuus.

Huumorintaju. Kunnianhimo. Eläinrakkaus. Hulluttelu. Hevari. Nämä puoleni löytävät helposti omat kuvansa. Melkein tulee jo valinnanvaikeus kaikkien kuvien joukosta. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, että minulla olisi sata kuvaa per ominaisuus, vaan yritän pysyä taloudellisena.

Mietin myös, mitä sellaisia ominaisuuksia minulla on, missä haluaisin kehittyä. Minulla on olemassa tietynlaista hellyyttä, mutta se pääsee minussa esiin vain harvoin ja tietyissä tilanteissa. Ja yleensä koiran kanssa. Sitä voisin kuitenkin kehittää, jotta se pääsisi esiin hieman useammin. Ja muissakin tilanteissa kuin pelkästään koiran kanssa.

Huumorintaju.

Oloni alkaa huonontua. Pakko mennä taas pitkäkseen. Olen päässyt tässä projektissa kuitenkin eteenpäin! Minulla on hyvät ja selkeät suunnitelmat, ja jopa muutama valokuvakin jo.

PS. Kirjoitin tätä blogitekstiä puolisen minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen oli pakko sulkea kone. En ole milloinkaan käyttänyt näin pitkää aikaa yhden vaivaisen tekstin parissa.

Hevari.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Queen, Björk ja Waltari rytmittämässä elämän tietä

Taiteen voima terapiassa on uskomaton. Oli taiteenlaji mikä tahansa, se saa ihmisissä aikaan erilaisia tunteita, ja jopa fyysisiä reaktioita. Tarkoituksenani on käyttää opinnäytetyössäni yhtä taiteenlajia, valokuvaa, mutta halusin kokeilla muutakin. Siksi teetin Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian työkirjasta löytämäni musiikkiharjoituksen. Harjoitukseen olisi liittynyt piirtämistä tai maalaamista, mutta tykötarpeiden ja tarpeeksi hyvän piirustustaidon puuttuessa päätimme jättää tämän kohdan kokonaan pois. Harjoitus saisi kyllä tunteita liikkeelle ilman piirustustakin.

Juuso, 30 vuotta, ADHD

Aloitamme keskustelun Juuson kanssa siitä, miten hän kokee musiikin vaikuttavan ihmismieleen. Hänen mielestään vaikutus on voimakas, mutta voimakkuuden taso riippuu siitä, millaista musiikki on ja miten siihen itse suhtautuu. Kaikki musiikki ei vaikuta samalla tavalla.

Itsessään hän on huomannut musiikin kuuntelun aikana monia erilaisia fysiologisia vaikutuksia. Iho menee kananlihalle, sydämen syke muuttuu, keho alkaa vaatia liikehdintää (toisin sanoen tanssimista)... Tunnetasolla hän pystyy hyödyntämään musiikkia tunteiden säätelyssä ja hallinnassa: Tietynlainen musiikki auttaa rauhoittumaan, toisenlainen taas auttaa johonkin muuhun. Kuuntelemalla tietynlaista musiikkia Juuso pystyy, tietyssä määrin, hallitsemaan tunteitaan.

Kun pyydän Juusoa määrittelemään elämäänsä käyttämällä musiikin termejä, esimerkiksi rytmiä, häntä alkaa huvittaa. Hän sanoo elämänsä rytmin olevan tällä hetkellä 100 bpm. Elämä on tällä hetkellä nopeatempoista, mutta on se joskus ollut nopeampaakin.

Musiikki elämänkaarella

Piirrämme ensin Juuson elämänkaaren, mihin hän listaa merkittäviä tapahtumia elämässään. Siihen tulevat parisuhteet, koulutukset, työt, sekä pari erittäin tärkeää kohtaa siitä, miten hän löysi oman itsensä. Se on ollut Juusolle pitkä ja kivinen tie, sillä Juuso on hieman erilainen kuin muut: Ei pelkästään siksi, että hänellä on ADHD, vaan myös muussakin mielessä. Tällä hetkellä hän on kuitenkin täysin sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on.


Tärkeiden tapahtumien jälkeen lisäämme aikajanalle sen musiikin, mitä hän on milloinkin kuunnellut. Lapsuuteen tulevat Queen ja Snap. Päässäni alkaa heti soida Rhythm is a Dancer. Kyllä, olen henkeen ja vereen hevari, mutta tämä ikivanha tanssibiisi saa jopa tämän vanhan hevarin nousemaan tuoliltaan ja menemään tanssilattialle. Tämä klassikkobiisi ei koskaan kuole.

Nuoruusvuosien kohdalle Juuso kirjoittaa edelleenkin Queenin (ymmärrän, sillä Freddie Mercury on jumala). Perään hän lisää Waltarin, Björkin, Marilyn Mansonin ja trancen. Jossain vaiheessa hänellä oli hetkellinen kausi, jolloin hän ei kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan. Kausi jäi kuitenkin hetkelliseksi, minkä jälkeen hän aloitti taas. Nykyhetkessä trance on edelleenkin lähellä sydäntä, mutta musiikkimaku on vuosien saatossa laajentunut. Nyt hän saattaa esimerkiksi nauttia jostain tietystä klassisesta teoksesta, vaikkei hän klassista musiikkia mitenkään kovin aktiivisesti kuuntelekaan.

Pyydän häntä valitsemaan yhden kappaleen, minkä hän haluaisi kuunnella tässä ja nyt. Avaan YouTuben, ja hetkeäkään miettimättä Juuso kirjoittaa siihen Björkin Hyperballad.


Kysyn, miksi juuri tämä kappale. Juuson mielestä kappale on omalla tavallaan pelottava, mutta pelottava se on siksi, että siihen eläytyy. Erityisen paljon hän pitää laulun sanoista.

Harjoituksen jälkimainingit

Juuso itse on tyytyväinen. Hän pääsi kuuntelemaan musiikkia, mitä ei ole pitkään aikaan kuunnellut, sekä pääsi muistelemaan mukavia asioita, mitä ei ole pitkiin aikoihin muistellut. Itse en tiedä, olenko tyytyväinen, pelokas, järkyttynyt vai mikä. Harjoitus meni loistavasti, ei siinä mitään, mutta aloin harjoituksen aikana ajatella omaa musiikkihistoriaani. Aloin mielessäni luoda omaa aikajanaani, mihin asettelin tiettyjä biisejä, millä oli minulle joskus suuri merkitys. Muistelin niitä tunnetiloja, mitä minulle tietyistä biiseistä tuli, sekä niitä hetkiä, jolloin kuuntelin tiettyjä biisejä.

Voisinkin sanoa, että kaikki tehtävästä kirvonneet muistot ovat positiivisia. Niistä yksikään ei ole positiivinen! Muistot ovat täynnä ahdistusta, pelkoa, tuskaa, yksinäisyyttä, toivottomuutta, avuttomuutta ja ties mitä. Erityisen paljon ajattelin Soul Asylumin Runaway trainia. En ole kuunnellut sitä biisiä vuosikausiin! Muistan silti sen sanat edelleenkin ulkoa. Ja muistan myös sen tunteen, minkä sain, kun kuuntelin erityisesti tätä kohtaa: “Little out of touch, little insane, just easier than dealing with the pain”. Ehkä juuri tämän tietyn kohdan kuunteleminen auttoi minua jakamaan edes osaa siitä järkyttävästä tuskan tunteesta, mitä tunsin joka päivä siinä elämäni vaiheessa.

Pitäisi varmaan teetättää sama tehtävä itselle muutenkin kuin pelkällä ajatuksen tasolla.