Heräsin aivan liian aikaisin, jo kuudelta, enkä saanut enää unta. Pyörin hetken hereillä, minkä jälkeen päätin kokeilla, jos saisin vielä vähäksi aikaa unen päästä kiinni. Sain kuin sainkin, ja näin ihan outoa unta (taas kerran).
Uni alkoi siitä, miten olin koirani kanssa lenkillä. Unen koira ei ollut Kauno eikä edes suomenlapinkoira. Olimme korkealla kukkulalla, aurinkoisena päivä. Yhtäkkiä seuraamme eksyi eräs nuori mies, kenen kanssa olin tavannut ollessani koiran kanssa ulkona, ja hän oli selkeästi kiintynyt seuraani. Teimme pitkän lenkin, juttelimme niitä näitä, kunnes yhtäkkiä muistin jotain tärkeää ja sanoin, että minun on mentävä. En ehtinyt sopia uutta tapaamista, vaan minun oli juostava.
Juoksin suureen linnaan, sillä satuin olemaan prinsessa. Itse inhosin “prinsessuuttani” yli kaiken, ja minua ärsytti olla kuninkaallinen. Vihasin niitä rajoja, mitä kuninkaallinen elämä toi, ja yritin parhaani mukaan pysyä pois julkisuudesta.
Minun hoitajani alkoi sättiä minua siitä, miten olin taas karannut ulos, ilman lupaa, ilman vartijaa. Joku saattaisi tunnistaa minut! Sanoin, ettei miesseuralaiseni tiennyt, kuka olen, eikä hänellä ollut aavistustakaan. Halusin vain pois linnasta, omistaa aaseja, lampaita ja paljon muitakin eläimiä, hoitaa niitä ja taistella eläinten oikeuksien puolesta. Kuninkaallinen hömpötys ei kiinnostanut minua pätkääkään.
Yhtäkkiä hoitajani oli tiessään. Ihmettelin, missä hän oli, kunnes kuulin ääntä puisten kattopaneelien yläpuolelta. Eräs renkimme tuli avaamaan kattoluukun puolestani, ja huomasin, miten hoitajani oli mennyt moneen osaan kuin legoukko, ja hän oli laittanut itsensä pahvilaatikkoon. Hän alkoi itkeä, että hän kokee itseänsä täysin turhaksi, koska en ikinä tottele häntä. Hän siis päätti laittaa itsensä pois ja odottaa, että todellakin tarvitsisin häntä joskus.
Pyysin anteeksi, pyysin häntä tulemaan laatikosta pois, ja autoin hänet yhteen kasaan. Sen jälkeen aloin pyöriä pitkin linnaa. Huoneet olivat pieniä, sisustettu ruskeilla väreillä. Sisustus ei ollut erityisen hieno, mutta kodikas se oli. Yksi kerros linnasta oli kokonaan varattu minun käyttööni.
Kiertelin huoneita ja mietin, miksen voisi elää vapaampaa elämää. Olisin niin paljon onnellisempi kuin mitä olen nyt prinsessana.
Heräsin äkisti siihen, kun koira hyppäsi päälleni. Hänen mielestään olin nukkunut ihan tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti