tiistai 23. toukokuuta 2017

Pätevä voi päteä

Tänään oli nepsy-valmennuksen viimeinen päivä. Vaikka olenkin positiivisin mielin, olo on silti haikea. Koulutus on ollut antoisa ja mielenkiintoinen, ja olisin vielä halunnut jatkaa tätä matkaani valmentaja-opiskelijana. Nyt en ole enää opiskelija, vaan valmis valmentaja.

Päivän aiheena oli opinnäytetyöt ja niiden esittely. Jokainen kävi vuorollaan esittelemässä oman työnsä ja kertoi, miten päätyi juuri tämän aiheen valintaan. Työt olivat monipuolisia ja vaihtelevia aiheiltaan, ja muiden tekemistä töistä sai hyviä vinkkejä sekä omaan erityiseen arkeen että myös nepsy-valmennukseen.

Esitysten jälkeen oli todistusten jako ja kakkukahvit. Minun todistuksessani oli, tietenkin, painovirhepaholainen syntymäajan kohdalla, joten joudun nyt sitten odottamaan uutta todistusta. Onneksi ei ole pitkä odotus, sillä valmistun myöhemmin tällä viikolla eläinavusteiseksi valmentajaksi, ja saan uuden todistuksen siinä samalla kera oikean syntymäajan.

Nyt sitten seuraavaksi etsimään erilaisia vaihtoehtoja, mitä tuolla hienolla todistuksella ja neuropsykiatrisen valmentajan pätevyydellä voi tehdä, muutakin kuin päteä. Vaihtoehtoja on, onneksi, monia. Ensin kuitenkin vietän pitkän kesäloman ja pohdin asiaa tarkemmin sen jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti