Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Yllätysten kesä 2020: Vuodelepoa ja vauvaa

Kaksi viikkoa sitten elämäni muuttui kertaheitolla. Siis täydellisesti. Vanhaan ei ole paluuta, paitsi ehkä 20 vuoden päästä.

Mitä sitten tapahtui? Se, mitä epäilin pissatulehdukseksi, olikin jotain aivan muuta. Se olikin hyvin pitkälle edennyt raskaus! Ehtinyt jo raskausviikolle 32 siinä vaiheessa, kun koko juttu huomattiin. Vauva vain ei ollut pitänyt mitään kiirettä eikä ilmoittanut itsestään mitään. Eikä minulla ollut sen kummempaa vauvamahaakaan kasvanut koko kevään aikana. Ei ole kunnon vauvamahaa vieläkään, vaikka olen kahdeksannella kuulla raskaana.

Kuva: Sarah Richer, Pixabay

Minulle ei näemmä haluta antaa ensimmäistäkään normaalia raskausaikaa. Esikoisen kohdalla saimme kyllä tietää vauvasta suhteellisen nopeasti, mutta yhtä nopea oli sitten vauvakin: hän päätti tulla ulos jo raskausviikolla 23. En siis päässyt kokemaan loppuraskauden ihanuuksia. Ja luulin, etten voisi ikinä tuon pidemmälle raskaudessa edes päästä! Nyt minä sitten olen tässä pienen pömppömahani kanssa, huomenna tulee viikko 34 täyteen ja alkuraskaus meni täysin ohitse. Sain pelkän loppuraskauden. Ja senkin sain ennenaikaisen synnytyksen vaaran kanssa, joten joudun olemaan tämän raskauden loppuun saakka vuodelevossa enkä saa tehdä yhtään mitään, kuten esimerkiksi istua. Se siitä kesälomasta ja kesälomareissuista sitten.

Mitä kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa olen huomannut tämän raskauden aikana, kun olen kerran päässyt näin loppuvaiheeseen? Millaisia uusia asioita olen saanut kokea elämässä? Tässäpä teille, jotka ette ikinä ole kokeneet loppuraskautta (vaikka siksi, että olette miehiä ettekä voi sukupuolenne takia tulla raskaaksi), pientä kosketusta siihen, millaista elämä on, kun olet kahdeksannella kuulla raskaana. Ja täydessä vuodelevossa.

Kuva: Annalise Batista, Pixabay

- Sohvalta ylös pääseminen voi olla niin haastava työ, ettet oikeasti ehdi vessaan, vaikka lähtisit kuinka ajoissa.

- Tena Lady Superista on tullut paras ystäväsi.

- On täysin mahdollista, ettei aikuinen ihminen, jolla on kaksi toimivaa kättä ja jalkaa (ja jotenkuten toimiva pääkuuppa), pysty pyyhkimään omaa persettään, koska maha tulee tielle.

- Kakalla käymisestä on tullut elämys, jota suorastaan odottaa siitä huolimatta, että perseen pyyhkiminen on mahdoton tehtävä.

- Päivän tärkein ateria on lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua, johon on sekoitettu Pegorionia. 

- Ymmärrät vihdoin, miten tärkeässä roolissa vessa ja vessa-asiat ovat elämässäsi.

Kuva: Annalise Batista, Pixabay

- Siinä kohtaa, kun raskauden vaihe ja ennenaikaisen synnytyksen riski selviävät, kukaan ei suostu tyydyttämään seksuaalisia tarpeitasi millään muotoa. Ei edes suullisesti. Joudut siis elämään viikkotolkulla ilman seksiä.

- Jossain kohdassa seksuaalinen turhautumisesi ja panetuksen määrä alkaa olla sitä luokkaa, että mielestäsi jo Simpsonit ovat hardcore pornoa.

- Kesän voi viettää ajamatta säärikarvoja. Kaikki ymmärtävät, ettei runsahko ruhosi vain taivu sellaiseen toimitukseen.

- Uuden ihmisen tuominen tähän maailmaan vaatii taakseen valtavan byrokratiakoneiston eikä tämä uusi ihminen voi tulla, elleivät kaikki paperiasiat ole kunnossa hyvissä ajoin ennen syntymää. Miten ihmeessä tuhat vuotta sitten ollaan voitu tuoda lapsia tähän maailmaan ilman kaikkea tätä paperisotaa? En ymmärrä.

- Koko maailma menee sekaisin, ellet ole käynyt kertaakaan neuvolassa, vaikka syynä on se, ettet ole tiennyt olevasi raskaana.

- Äitiyspakkauspäätökset tehdään puolessatoista tunnissa, vaikka muissa Kelan tekemissä päätöksissä kestää kuukausitolkulla.

Kuva: Dan Evans, Pixabay

- Imuroimisesta tulee yllättävän houkutteleva toimenpide siinä vaiheessa, kun se kielletään. Myös mattojen pesu käsin alkaa kummasti kiehtoa.

- Valmisruuan pyöriminen mikrossa tuottaa täysin uudenlaisia katseluelämyksiä. 

- Pizzaan voi kyllästyä! Perunat ja silli maistuvat yllättävän hyviltä siinä vaiheessa, kun olet syönyt kaksi viikkoa joko pakastepizzaa tai pizzaa kotiinkuljetuksella, koska kaupassakäynti ja kokkaaminen ovat kiellettyjä.

- Television tarjonta on nykyään sellaista, että näet jokaiselta kanavalta samat uusinnat noin sataan kertaan. Sarjoista, mistä olet nähnyt uusintojen uusinnat sataan kertaan jo vuonna 2005. Eikä tässä ole tippaakaan liioittelun makua. Valitettavasti.

- Telia-tv ei riitä tuomaan tarvittava määrä viihdettä elämään, vaan tarvitset välttämättä myös Netflix-tunnukset.

Kuva: Sebagee, Pixabay

- Silloin, kun sinä et saisi liikkua sohvalta mihinkään ja kaikki varteenotettavat koiravahdit ovat omilla reissuillaan pois kaupungista, juuri silloin koirasi saa ripulin ja alkaa oksentaa. Etkä sinä tietenkään saa viedä koiraa ulos etkä siivota oksennuksia lattialta. Ja koirahan ei tietenkään oksenna  eikä ripuloi lattialle, mistä se olisi suht helppoa siivota, vaan tietenkin matolle!

- Tytöille on olemassa huomattavasti enemmän kauniita ja omaperäisiä nimiä. Poikien nimien kanssa ei käytetä läheskään yhtä paljon mielikuvitusta ja pojille on olemassa muutenkin vähemmän nimivaihtoehtoja. Olemme siis saamassa pojan. Ehdottamani nimi Hadrianus ei saanut vauvan isältä kovinkaan innostunutta vastaanottoa.

- On täysin mahdollista saada kaikki tarvittava vauvakama ilman, että lähdet itse kaupoille. Siihen tarvitaan vain Facebook, jokin vauva- tai roskalavaryhmistä ja pari hyvää ystävää, joilla on ajokortti ja auto.

- Kesäloma voi kulua hitaasti! Aika matelee kuin etana sen sijaan, että se lentäisi kotkan lailla. Etenkin, kun sinulla ei ole lääkärin lupaa poistua kaupungista. Tai edes kotoasi. Tai edes siltä saakelin kotisohvalta.

Kuva: Sarah Richter, Pixabay

Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran, että minun Facebook-seinääni on mielenkiintoisempaa seurata kuin Kauniita ja rohkeita. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, mitä hän tarkoitti tällä. Tämä elämä, mitä minä elän, tarjoaa kyllä sellaisia juonenkäänteitä, ettei kukaan kirjailija tällaisia keksisi. Kaiken lisäksi sillä hepulla, joka kirjoittaa minun elämäni käsikirjoitusta, on todella kummallinen ja kieroutunut huumorintaju.

Melkein jo pelottaa ajatella, mitä minun elämäni käsikirjoitus tuo eteeni seuraavassa luvussa. En tiedä, uskallanko edes kääntää sivua! Sen verran on ollut yllätyksiä täynnä tämä vuosi 2020, ettei tämä ihan heti pääse unohtumaan.

Kuva: Sohyun Park, Pixabay

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kesälomalta suoraan sairauslomalle

Kesäloman viimeiset päivät häämöttävät. Torstaina pitäisi palata töihin. Takanani on vuosi opintovapaata, ja opintovapaalta jäin suoraan kesälomalle. Pitkä putki siis jotain muuta kuin työtä takana.

Työpaikka on sama vanha. Rakennus ei ole muuttunut mihinkään. Mutta työnantajani on muuttunut kahden eri erityisammattiopiston yhdistyttyä. Bovalliuksesta on tullut Spesia. Tämän lisäksi meille on tullut uusia ryhmiä ja ryhmien omia luokkatiloja on jouduttu järjestelemään uudelleen. Opittavaa on siis paljon: Missä on minkäkin ryhmän oma luokka, miten Spesia toimii organisaationa, millainen on uusi intranet ja mikä kaikki tieto löytyy mistäkin, millaiset ovat uudet opetussuunnitelmat... 


Sen sijaan, että menisin torstaina töihin oppimaan uutta ja selvittämään näitä asioita, istun kotona sohvalla, kinttu ojossa ja syljeskelen kattoon. Jään kesälomalta suoraan sairauslomalle. Miten "mukavaa".

Sairausloman syynä ovat oikean jalkani revähtäneet nivelsiteet. Ne revähtivät jo kolme vuotta sitten, kun olin Hämeenlinnassa, Aulangon kauniissa maisemissa, voimauttavan valokuvan viikonlopussa. Astuin harhaan ja nilkkani kääntyi 90 astetta sisäänpäin. Olin reilut kaksi viikkoa sairauslomalla, kävelin kepeillä, vedin kipulääkkeitä ja annoin kintulleni joka toinen tunti kylmähoitoa. Nyt pitäisi alkaa uudestaan samaan rumbaan.

Minulla ei ole mitään käryä siitä, miten hemmetissä nuo nivelsiteet ovat voineet mennä uudestaan. En ole - omasta mielestäni - loukannut jalkaani mitenkään. Lääkärin mukaan se on voinut olla joku ihan todella pieni virheliike, mikä on saanut ne repeämään. Siihen ei kovin paljoa vaadita, että kerran revenneet nivelsiteet repeävät uudestaan. Eli nyt sitten uutta sairauslomaa kehiin, uutta kylmähoitoa ja blaa blaa blaa. Kiinnostaa kuin kasa kanin kikkareita. Minä ja minun ADHD:ni eivät arvosta sairauslomia, joiden aikana istutaan sohvalla kuin tatti paskassa, ja vain varovasti liikutellaan jalkaa kivun sallimissa rajoissa.


Toisaalta, meidän koulutalossamme on portaita enemmän kuin laki sallii, joten enpä minä ihan hirveästi tämän kinttuni kanssa meidän työpaikalle mene. Portaat ovat kuulemma pahin mahdollinen asia.

Haluan tekemistä, mutta haluan myös ehjän jalan! Joten vaikka lievästi sanottuna vituttaa, niin minä nyt sitten vain nätisti silittelen tuossa otsassa kasvavaa jormaa, annan kintulleni sen tarvitsemaan kylmähoitoa ja syljeskelen loppuviikon kattoon. Ehkä ensi viikolla pääsen jo töihin.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Hevarittaren lumppublogi: Näillä mustilla räteillä raikkautta töihin!

Olen jo pitkään ihmetellyt yhtä asiaa: Saavatko rättiblogit paljonkin lukijoita? Siis sellaiset tekstit, missä esitellään erilaisia vaatteita ja kerrotaan, mistä ne on ostettu. "Lomalta paluu tapahtuu näissä upeissa lumpuissa!" Aha. Okei. Paitsi että ne rätit ja lumput, mitä näissä blogeissa mainostetaan, eivät ole IKINÄ sellaisia, mitä MINÄ suostuisin laittamaan päälleni.

Mutta makunsa kullakin. Ja mitä monipuolisempi maku, sitä useampi vaatetuottaja saa työtä ja rahaa. Monipuolinen maku on siis vain hyvästä! Harmin paikka vain on bloggaajien kannalta se, että maun ollessa näin monipuolinen ihmiset tuskin lukevat sellaista tekstiä, missä on - heidän mielestään - pelkkiä rumia rättejä. Vai lukevatko? Minä nimittäin en lue.



Ja koska minä olen hevari, kysymykseni kuuluu: Missä ovat ne blogit, missä arvioidaan hevirättejä? "Nyt palaa hevityttö töihin! Näillä asusteilla saat päät kääntymään ja työkaverisi pelkäämään." Enpä ole tällaisia otsikoita paljon blogeissa nähnyt. Tai sitten en ole vain osannut etsiä oikeista paikoista. Minulle saa vinkata, jos joku ylläpitää jotain hevirättiblogia! Otan tällaiset vinkit mielelläni vastaan.

Tässä niitä linkkejä olemassaoleviin hevirättiblogeihin odotellessa, päätin itse kuluttaa nämä viimeiset kesälomapäiväni siihen, että keikistelen kivoissa kesämekoissa, tulikuuman auringonpaahteen alla sievältä näyttäen ja kehun, miten hyvältä jokin kolttu tuntuu tai ei tunnu minun päälläni. Eli, tässä teille, arvon lukijat, HEVARITTAREN TÖIHINPALUU! NÄMÄ MUSTAT LUMPUT TUOVAT SYKSYN RAIKKAUDEN SINUNKIN TYÖPAIKALLESI.



Ensimmäinen ongelma alkoi jo siinä vaiheessa, kun mietin, miten hemmetissä saan otettua kuvat ilman kuvaajaa. Kokeilin järkkärin autotimeria, mutta huonolla menestyksellä. Jo tämä vaihe alkoi vituttaa, ja hiki alkoi virrata selkää pitkin. Lopulta totesin, että se kännykkäselfie on paras ratkaisu tähän dilemmaan. Ei muuta kuin parvekkeelle kännykän kanssa, vuoroin eri kolttu päällä. Onpahan naapureillakin jotain ihmeteltävää, kun saavat katsella, että mitä helvettiä se Mäkisen rouva on tällä kertaa keksinyt.

Tässä ensimmäinen rätti. Vixxsin Nocturnal-mekko. Kangas on vähän... Oudohkoa, mutta vaikuttaa siltä, että saattaa jopa kestää muutaman pesun. Mekossa on hauska huppu, mikä on vetoketjuilla kiinni, ja koska se on vetoketjuilla kiinni, sen saa - tadaa - irroitettua! Ihan kiva perusmekko töihin ja arkeen. Eikä edes hirveästi pelota ketään.


Vixxsin Nocturnal
Vaatteiden vaihto oli suhteellisen vaikeaa, koska jorma otsassa esti mekon poisottoa. Hiki alkoi valua oikein kunnolla, ja iho nihkeytyä. Mutta kun suomalainen nainen jotain päättää, niin se tehdään ja mennään läpi vaikka Danten helvetin. Seuraava rätti päälle ja menoksi.

Toisena on vuorossa Motörheadin kiva, käännettävä kesämekko. Ihan sama, kumpi puoli on edessä ja kumpi takana. Kangas on venyvää ja paukkuvaa ja tuntuu aistiyliherkän ihmisen iholla ihan mukavalta. Helma on jotenkin typerästi jaettu neljään osaan, ja sen vuoksi siinä on neljä saumaa, mutta eihän me nyt pienistä, kun eivät nekään meistä.


Motörheadin mekko
Minulla alkaa tulla toden teolla kuuma ja minulla on vaikeuksia saada nihkeän ja hikisen ihon vuoksi mekkoa pois ja toista tilalle. Perkele, kun tällaiseenkin piti ryhtyä. Jaksaa, jaksaa! Seuraavaa kolttua tarjolle.

Kolmas rätinpalanen kuuluu EMP:n omaan Full Volume-valikoimaan. Rätin nimi on Oh Boy, ja minä onnekas taisin napata tästä koltusta joko viimeisen tai toiseksi viimeisen kappaleen. Ovat nimittäin EMP:n sivujen mukaan myytyjä loppuun, kun yritin kovasti etsiä tähän linkkiä kyseisestä mekosta. Noh, mekko on kauhean kiva ihan jo siksikin, että siinä on helmassa yksisarvisia! Ja teksti: "We're all gonna die". Kuvioidun helman peittää kova ja karhean tuntuinen tyllikangas, mutta onneksi se ei kuitenkaan tule ihoa vasten.



Full Volumen Oh Boy!
Ei helvetti sentään! Minulta alkavat loppua paukut. Hiuksetkin ovat jo ihan märkänä hiestä. Ei tämä ole ihmisen hommaa, keikistellä vaatteissa tällaisena päivänä. Jos nyt pari vielä.

Neljäs kuuluu osaksi minun ehdotonta suosikkivaatesarjaani, Skelanimalsia! Tässä on ChungKee The Panda. Aivan ihana mekko, yksi minun suosikkimekoistani. Kangas on mukavaa ja pehmeää. Ja kuvakin on kiva. 


Skelanimalsin ChungKee The Panda
Jumalauta sentään, että alkaa ottaa kupoliin tämä jatkuva rättien vaihtelu tällaisella säällä. En kehtaa enää edes mennä parvekkeelle. Paitsi nyt menen ja otan viimeisen kuvan kera vitutuksen.

Viimeinen rätti tältä erää, Skelanimalsia tämäkin. Mutta mitä olisikaan elämä ilman yksisarvisia. Joten tässä Bonita the Unicorn. Kangas on aivan ihanan pehmeää, eikä minua edes vituta paidan tyttömäiset hörhelöt. Kyseessä on kuitenkin yksisarvinen ja vielä kuollut sellainen, joten silloin muutama hörhelö sallitaan. Paita tuntuu kivalta päällä myös kuumassa auringonpaahteessa. 


Skelanimalsin Bonita the Unicorn

Vaikka paita tuntuukin hyvältä päällä, en silti jaksa jäädä parvekkeelle tämän pidemmäksi aikaa keikistelemään, vaan menen takaisin sisään, ja riisun KAIKEN pois. IHAN KAIKEN. Sen jälkeen parkkeeraus sohvalle kera pääkallomukin ja jääkylmän karpalomehun. En ehkä toiste enää tee tällaista rättiblogiprojektia. Oli sen verran hikistä touhua ja vituttaakin alkoi. Nyt ehkä ymmärrän, miksei niitä hevirättiblogeja ole ihan joka tytöllä: Tämähän on aika karseaa touhua! Onneksi pääsen tästä hetikohta lähtemään Turun viinifestareille joku näistä ihanista koltuista päälläni. Ehkä siellä vitutus vihdoin väistyy.




keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Helle - Mikä ihana tekosyy!


Ellet ole vielä huomannut, meitä suomalaisia on tässä muutaman viikon ajan hellinyt aivan jumalaton helle. Tai no, toisia hellinyt, toisia taas piinannut. Jokainen saa itse päättää, onko tämä järjetön helle hyvä vai paha asia.

Koska minä aloin valmentaja-opintojeni aikaan harrastaa positiivista ajattelua (mikä oli silloin aivan täysin uusi ilmiö minulle), päätin jatkaa samalla linjalla, ja harrastaa sitä myös nyt. Helle on nimittäin mitä parhain tekosyy olla tekemättä tasan mitään!

Mieti nyt, miten ihanaa onkaan, kun saa jättää kaiken itseä rasittavan välistä ihan vain siksi, että hellettä voi syyttää tällä hetkellä melkein kaikesta.


"En voi juuri nyt imuroida, aivan liian kuuma moiseen aktiviteettiin!"

"Eijjei, emme me tänään mitään ruokaa tee. Sitä paitsi, uunin tai hellan käyttö tekee kämpästä vielä kuumemman, ja koiralla on nyt jo tarpeeksi tuskaa. Tilataan ennemmin ruoka Pizza Onlinesta. Ja huomenna sama juttu! Vaihtelun vuoksi eri pizzeria ja eri pizzat."

"Mutta emmehän voi lähteä ajamaan siskosi ja hänen viiden ADHD-tenavansa luokse juuri tänään. Hehän asuvat niin kaukana eikä autossa ole ilmastointia! Ei koirakaan kestä olla niin kauaa autossa. Joku toinen kerta. Ja terveisiä siskollesi!"

"Ei, nyt ei vain kertakaikkisesti maistu mikään lämmin ruoka! Liian kuuma. Pakko saada jotain kylmää ruokaa. Miten olisi suklaajäätelö?"


Ja sitten on vielä tämä tekosyy, mitä ainakin naiset voivat käyttää:

"Mutta KULTAAAAAAA! Kun tämä helle on saanut minut hikoilemaan, ja kainalohikeni on polttanut kaikki vaatteeni ihan kamalan näköisiksi. Minun TÄYTYY saada ostaa uusia vaatteita töihin!!!!!"

Näiden hellepäivien aikana minä olen siis maannut sohvalla, vaihtanut välillä asentoa ja sen verran noussut ylös, että olen käynyt vessassa ja vaihtanut DVD-levyä. En ole stressannut tasan mistään enkä tehnyt tasan mitään, mikä olisi ollut itselle vähänkin epämiellyttävää.


Kuulun näihin ihmisiin, jotka eivät pahemmin helteistä välitä, joten helteen olen pitänyt pois useamman tuulettimet ja jääpalojen avulla, sekä päivällä pitämällä kaikki ovet ja ikkunat tiukasti kiinni, ettei aurinko pääse sisään. Yöllä taas laitan kämppään läpivedon, niin saamme olla melkeinpä koko ajan suhteellisen sopivassa asunnossa. Ja ai että, kun olen nauttinut!

Kyllä, kämppä on siivoamatta ja nurkat alkavat olla täynnä tyhjiä pizzalaatikoita, mutta minä olen ainakin saanut rentoutua. Se, kuinka paljon olen sitten saanut shoppailtua uusia vaatteita, onkin sitten eri asia...


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kaunon lomapäiväkirja, osa 1


Hei! Se olen minä, Kauno the Koiranpoika. Tulin kertomaan teille tämän päivän seikkailuista ja siitä, miten tulin huijatuksi.

Aamulla meillä oli kotona kauhea sähellys ja tohina. Isi ja äiti penkoivat kaappeja ja laatikoita kuin muuttoa tehden. Yritin kovasti auttaa ja osallistua tunkemalla kuononi joka paikkaan, mutta jostain syystä isi ja äiti eivät arvostaneet antamaani apua. En ymmärrä, miksi.


Lopulta äiti laittoi minulle valjaat ja sanoi, että lähdetään autoon. Meillä olisi kuulemma pitkä matka edessä, mutta äiti lupasi matkan aikana kaikkea kivaa ja jännittävää, kuten pysähdyksen namikaupalla.

Autossa oli tylsää. Äiti ajoi ja isi istui äitin vieressä, eikä kukaan ollut takapenkillä rapsuttamassa minua koiraparkaa. Sitten tuli se ensimmäinen pysähdys ja se äidin lupaama namikauppa. Ajattelin, että nyt minä saan kaikenlaisia ihania herkkuja: kanakiekkoja, naudan nilkkoja, poron kylkiluita ja niitä meritähden muotoisia denta-nameja. Pyh ja pah! Se olikin joku ihan tyhmä paikka, missä myytiin vain pahoja asioita, kuten suklaata, värikkäitä kuminannoja ja lakua. Missä OIKEAT namit? Oli kyllä todellinen pettymys. Olisi tehnyt mieli pissiä äidin kintuille, kun se tuolla tavalla meni narraamaan. Muka namikauppa.


Tuli pari muutakin pysähdystä, mutta namikauppoja ei ollut enempää. Äiti vain hävisi sisään johonkin rakennukseen ja tuli hetken päästä ulos ilman mitään ostoksia. Mitä lie teki siellä rakennuksessa. Varmaan kyseli reittiohjeita. Ei noista naisista aina tiedä. Varsinkaan meidän äidistä.

Pitkän ajan päästä äiti pysäytti auton ison hotellin eteen. Täällä me sitten oltaisiin muutama yö. Meillä oli iso huone, paljon isompi kuin se hotellihuone, missä oltiin viimeksi silloin, kun minä olin vielä pieni vauvapentu. Sen kaupungin nimi oli Kuopijo, mutta eipä siellä paljon kuopijoita ollut. Ihan huijausta koko kaupunki! Mutta niin on tämäkin kaupunki huijausta. Muka joku Jyvä-Kylä. Eikä yhtä ainoaa jyvää missään. Mistä ihmiset näitä nimiä keksivät?


Minä reippaana vahtikoirana tarkistin heti koko huoneen. Siellä oli epäilyttävän näköinen esine. Se piti tutkia tarkkaan. Tiedä, vaikka siellä olisi ollut pommi. Tai vielä pahempaa, kissa! Ikinä ei voi olla liian varovainen.

Sen jälkeen minä päätin tutustua hotellin esitteeseen. Jonkun pitää sekin tehdä. Oli todella hyvä esite!


Äiti sanoi, että huomenna mennään leikkimään muiden koirien kanssa. Niille pitää olla kiltti eikä niille saa murista. Minä yritän olla kiltti poika. Äidin mukaan ne koirat ovat kuulemma tosi nättejä tyttöjä. Enpä tiedä, voiko äidin sanaan luottaa, kun se tänään jo huijasi sen namikaupan suhteen. Huomenna sen sitten näkee.

Mutta tulen kertomaan taas lisää seikkailuista täällä Jyvä-Kylässä. Ja kerron myös, jos löydän täältä jyviä. Vielä ei ole yhtään tullut vastaan.


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Opintovapaan loppu, kesäloman alku

Olen kuullut, että joillakin olisi lyhyempi kesäloma kuin kaksi kuukautta. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Mihin se alle kahden kuukauden kesäloma muka riittää? Eihän sellaisesta tule kuin kiukkuiseksi!

Vittuilee erityisopettaja kaikille niille tavallisille kuolevaisille, jotka tekevät jotain normaalia työtä, mistä saa normaalit lomat.


Ja minun kohdallani asia on vielä niin mukavasti, että minä jäin syyskuussa alkaneelta opintovapaalta melkeinpä suoraan kesälomalle! Kävin kääntymässä töissä kahtena päivänä saamassa mm. hätäensiapukoulutusta, ja sen jälkeen sainkin sitten lompsia lomille kera muun opettajakunnan. Mitä ihmettä me siellä koulussa muka istuisimme peukaloitamme pyörittämässä, kun ei siellä kerran opiskelijoitakaan ole? Joten nautimme siis tästä ihanasta (?) kesäsäästä. Tai jos nyt rehellisiä ollaan, kuuntelemme, kun tuuli ulvoo talon nurkissa ja lämmitämme takkaa, kuten eräs kollegoistani (hän laittoi kuvan roihuavasta takasta Facebookiin ja toivotti kaikille lämmintä kesää). Onneksi Suomen kesä pruukaa kuitenkin olla vähäluminen, vaikka se suhteellisen lyhyt onkin.

Minun kohdallani loma on alkanut mitä leppoisimmin. Olen vetänyt kahdet päikkärit, vetäisin kitusiini pullon skumppaa, olen kirjoittanut huonoja runoja (odottakaa vain, kohta on jo ties kuinka mones runokirja kaupoissa) ja rapsuttanut koiraa. Lisäksi huomasin, että olin saanut NettiOpsuun merkinnät puuttuvista evoluutiopsykologian kursseista, joten pääsin laittamaan yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintosihteerille sähköpostin, että josko sitä merkintää saisi valmiista kokonaisuudesta, niin olisi sitten sekin pois päiväjärjestyksestä.


Mitä ajattelin tehdä kesän aikana? No, meillä on liput Tuskaan! Viime vuonna kyseinen hevareiden yhteispiknik jäi väliin, koska olin aivan liian huonossa kunnossa lähteäkseni edes ovesta ulos. Tänä vuonna tilanne on, toivottavasti, toinen. Tuskan lisäksi aion opiskella Courserasta muutaman (?) kurssin, jatkaa gradun analyysiä, tehdä yhden väkivaltatutkimuksen kurssin lähisuhdeväkivallasta ja sen lisäksi pitäisi tehdä psykologian aineopintojen kursseja pois. Eipä niillä mikään kiire sinänsä ole, mutta jossain vaiheessa ne pitäisi saada suoritettua. Ja kesällä on mukavasti aikaa, kun ei ole työtä häiritsemässä vapaa-ajan viettoa.

Miten ajattelin rentoutua? No, menemällä sinne Tuskaan ja opiskelemalla! Ei kai sitä muuta rentoutumista tarvitse. Minä ainakaan. Tarpeeksi tylsän luennon kun laittaa Courserasta pyörimään, niin johan siinä rentoutuu niin, että silmät alkavat lupsua.


Hyvää kesälomaa tai vastaavasti sen odotusta itse kullekin! 

PS. Aion EHKÄ jopa meikatakin kesän aikana, mutta tänään se ei tule kuuloonkaan! Miksi ihmeessä meikata pelkkiä päiväunia ja koiran rapsutusta varten? En minä vain tiedä.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Neljä listaa elämästäni

Edinburgh. Tyttäreni juoksemassa Royal Mileä pitkin.

Tänään minut hidasti hetkeksi yllättävä ja järjetön pahan olon tunne. En tiedä, mistä ihmeestä se tuli ja miksi, mutta tulipahan kuitenkin. Mutta olipahan aikaa taas pohtia saamaani joululahjakirjaa ja elämääni listoina siinä samalla, kun yökkäilin sohvalla ja yritin saada pahaa oloani edes jotenkin pois.

Aloitin, jälleen kerran, helposta listasta, mikä ei pahemmin miettimistä vaatinut: Parhaimmat näkemäni elokuvat. Tämä on todella helppo lista tehdä!

1. Unelmien sielunmessu
2. Epäillyt
3. Apocalypto
4. Fight Club
5. Tuulen viemää
6. Amistad
7. Piano
8. Fargo
9. Seven
10. Poika raidallisessa pyjamassa

Venetsia.

Kyllä, rakastan elokuvia, missä on yllättävä ja surkea loppu. En tiedä miksi. Tarvitsen katarsiksen, jotta pystyisin nauttimaan elokuvasta. Olen ehkä Aristoteleen uudelleen ruumiillistuma tai jotain, koska pidän tragediaa "ylhäisempänä" lajina kuin komediaa.

Toinen lista on melkein yhtä helppo. vaatii vain vähän miettimistä: Ominaisuudet, joita arvostan ihmisissä.

1. Luotettavuus
2. Rehellisyys
3. Täsmällisyys
4. Huumorintaju
5. Kyky nauraa itselle
6. Eläinrakkaus
7. Älykkyys
8. Ystävällisyys
9. Joustavuus
10. Avoimuus

Gullfossin vesiputous Islannissa.

Kolmannen listan kohdalla joudun sitten oikeasti miettimään: Onnistuneimmat lomani. Meillä on takana monia lomia, onnistuneita ja epäonnistuneita. Sain lopulta aikaiseksi tällaisen listan.

1. Kesälomamatka Islantiin
2. Syyslomamatka Rovaniemelle
3. Syyslomamatka Edinburghiin
4. Talvilomamatka Riikaan
5. Joululomamatka Saimaan kylpylään (en ikinä tule unohtamaan sitä ihanaa suolasaunaa)
6. Kesäloma 2015 (sen kesän aikana tapahtui monta aivan uskomattoman ihanaa ja hullua asiaa, täysin unohtumaton kesäloma kaiken kaikkiaan)
7. Syyslomamatka kylpylähotelli Päiväkumpuun (siellä erään henkilön minulle pitämän "puheen" vuoksi ymmärsin olevani ADHD-oireinen, ja se diagnoosi pelasti elämäni)
8. Talvilomamatka Venetsiaan
9. Joululomamatka Tukholmaan
10. Benelux-maiden ja Ranskan kierto kesälomalla

Calais'n ranta.

Teen vielä neljännen listan: Kuulemani kohteliaisuudet. Ehkä minun pitää opetella enemmän sitä ajattelua, että minussakin on olemassa niitä hyviä asioita. Niitä tulee ajateltua aivan liian harvoin. Pitkän pähkäilyn ja "olen itsekäs paska"-ajatusten jälkeen sain kuin sainkin aikaiseksi kymmenen kohdan listan asioista, mitä minulle on joskus sanottu.

1. Kauniit silmät
2. Kaunis hymy
3. Älykäs
4. Hyvä kirjoittaja
5. Hyvä äiti Kaunolle
6. Hyvä opettaja
7. Aikaansaava ihminen
8. Hyvä organisointikyky
9. Hyvällä tavalla hullu
10. Ei missään mielessä perinteinen tätihahmo (tämä vasta onkin kohteliaisuus, oikeasti!)

Päiväkummussa, tyttäreni melomassa Lohjanjärvellä.

Minulla on vieläkin hieman outo olo siitä, että olen joutunut löytämään itsestäni hyviä asioita, sillä eihän niitä saisi ajatella. Se on itsekästä. Ei ihminen saa ajatella itsestään mitään hyvää. Vai oliko se nyt taas sitä suomalaista ajattelutapaa?

Ehkä nämä listat riittävät tälle kertaa. Valmistaudun huomiseen koitokseen ja jouluaattoon. Minulla on sentään niin paljon tehtävää kuin nachopellin väsääminen ja jälkiruuan leipominen. Muuta en sitten aiokaan tehdä. Paitsi viedä koiran ulos ja leikkiä sen kanssa, kuten kunnon koiranomistaja tekee.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Ämpärikaupalla aloitekykyä

Ovet ja ikkunat ovat tiiviisti kiinni, ettei polttava aurinko pääse korventamaan viileää sisäilmaa. Kauno makaa lattialla, ja nuolaisee välillä vesikipossa olevaa, valtavan kokoista jääpalaa. On niin kuuma, ettei lapinkoira jaksa viiksikarvaansakaan liikauttaa. Mietin sitä, että onneksi näin kuumimpaan vuodenaikaan minulla ja Kaunolla ei ole töitä. En voisi kuvitellakaan vieväni koiraa mihinkään näin kuumalla kelillä. Helle ja huonosti ilmastoidut rakennukset, missä Kaunon kanssa olemme eläinavusteista työtä tehneet, ovat myrkkyä paksuturkkiselle koiralle. Ja eläinavusteisen työskentelyn kohta numero 1: Eläimen hyvinvointi menee kaiken edelle! En ota Kaunoa mukaan töihin, ennen kuin ilmat viilenevät niin, että myös Kaunon on hyvä olla.


Vaikkei minulla olekaan palkkatöitä kesäkuukausina, ja Kaunokaiseni saa pitää lomaa, lista tekemättömistä asioista on niin pitkä, että meinaa itku tulla, kun sitä katsoo. Millä ihmeen voimalla minä saan kaiken tehtyä pois päiväjärjestyksestä?

Opintojen aloitus vaatii puolen miljoonan verran asioiden hoitoa. Se yksi käynti yliopistolla oli kaikkea muuta kuin riittävä. Tänään tuli sähköpostia, että opiskeluoikeuteni on merkitty Turun yliopiston järjestelmään ja olen läsnäoleva opiskelija. Nyt minun pitäisi käydä aktivoimassa Turun yliopiston käyttäjätunnukset, jotta pääsen kirjautumaan Moodleen, jotta pääsen kirjautumaan erilaisille alustoille, jotta saisin tietoa kaikista maailman asioista, mitkä liittyvät ensimmäisiin koulutuspäiviin ja alkupäivien ohjelmaan. Minun pitää kirjautua myös Nettiopsuun. Tuhat paikkaa, mihin pitää kirjautua ennen opintojen alkua! Tarvitsen myös opiskelijakortin, ja se pitäisi laittaa tilaukseen. Jostain pitäisi kaivaa myös sellainen kuva, minkä siihen opiskelijakorttiin kehtaa laittaa. Sen lisäksi pitäisi hankkia Turun yliopiston kirjastokortti. No, sen ehkä ehtii myöhemminkin.

Kaikkein tärkein, eli aikuisopintoraha, on sekin vielä hakematta. En pysty jäämään opintovapaalle ilman aikuisopintorahaa, ja en tule sitä rahaa saamaan, ellen hae sitä! Pitäisi jaksaa laittaa hakemus menemään. Käsittelyssä menee kuitenkin useampi viikko.

Myös työnantajalle olisi ihan hyvä ilmoittaa opiskeluoikeudesta, ja ilmoittaa ne päivät, jolloin tulen olemaan elokuun lopussa töistä pois läsnäolopakollisten opiskelupäivien vuoksi. Eipä meillä kukaan tällä hetkellä töissä ole, siis sellainen ihminen, joka tätä tietoa tarvitsee. Mutta kun tuntuu, etten saa aikaiseksi mitään, niin tuskin saan tätäkään tehtyä hyvissä ajoin. Pitäisi myös hakea opintovapaata töistä, mutta en voi hakea sitä, ennen kuin olen hakenut sitä aikuisopintorahaa, ja pystyn luottamaan siihen, että talous pysyy kasassa, vaikka jäisinkin töistä pois. Tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus jättää työnantajaa missään kohdassa pulaan, ja sijaisen rekrytointi vie kuitenkin aikaa. Siksi pitäisi saada nyt edes yksi tehtyä, jotta voisin saada tehtyä seuraavat asiat.

Ja kuten Ostos-TV:n setä sanoisi iloisella äänellä: “Eikä tässä vielä TO-DEL-LA-KAAN kaikki!” Opiskeluasioiden lisäksi tulevat häät pitävät mielen kiireisenä. Meillä on hääsuunnittelija apuna, ja hän on tehnyt valtavan hienoa työtä! Hänen työpanoksensa on säästänyt minulta aivan järjettömän paljon sekä aikaa että vaivaa. Todennäköisesti meille ei olisi edes mitään häitä tulossa, ellei hän olisi ollut apunamme. Mutta ihan kaikkea ei voi hänkään tehdä! Osa lankeaa väkisinkin minulle itselleni tehtäväksi.

Pitäisi meikkaajan kanssa sopia tapaaminen ja laittaa hänelle kuvia siitä, millaista meikkiä toivon. Meikkaaja on tuttu henkilö, eikä tämänKÄÄN asian pitäisi olla mitenkään iso juttu. Mutta kun ei jaksa! Voimat ovat niin lopussa, ettei yhtä Face-viestiä jaksa laittaa. Lisäksi pitäisi saada DJ:lle biisilista. Sitä on aloitettu vappuna, kun olimme avomieheni kanssa pienessä, iloisessa nousuhumalassa, mutta se on vieläkin saattamatta loppuun. Valokuvaajalle pitäisi laittaa sähköpostia hääpäivän kulusta ja kellonajoista, ja hääpäivän ohjelman runkoa miettiä tarkemmin noin muutenkin, jotta voisin saada tietoa eteenpäin sille graafiselle suunnittelijalle, joka tekee häihin ohjelmalehtiset. Myös hääsuunnittelijaan pitäisi olla yhteydessä menun ja erityisesti kakun suhteen, sillä kakku vaikuttaa menun hintaan.

Tällainen kakku sopisi teemansa puolesta
meidän häihin erittäin hyvin!

Löysin myös vallan ihanan paikan, Mokkapuun, missä tehdään vegaanisia suklaakonvehteja. Heidän nettisivuillaan näkyi, että he tekevät sekä sydämen että pääkallon muotoisia konvehteja. Nämähän sopisivat meidän häidemme teemaan kuin nyrkki silmään! Seuraavaksi pitäisi jaksaa ottaa kyseiseen paikkaan yhteyttä, ja kysyä, mitä maksaisi isompi satsi näitä konvehteja, jos niitä vaikka laittaisi tarjolle.

Sen sijaan, että tekisin mitään näistä asioista, istun sohvalla, nuokun, kirjoitan blogitekstiä ja valitan, kun en saa mitään aikaiseksi. Pitäisi varmaan tehdä joku to do-lista, missä nämä kaikki asiat olisivat, ja tehdä niistä yksi pois joka päivä. Paitsi etten edes saa sitä to do-listaa tehtyä! Väsymyksen taso on jotain sellaista, että tarvitaan Nasan mittareita, jotta sen pystyisi mittaamaan. Eikä se, että on järkyttävän kuumaa, vie asiaa yhtään eteenpäin. Kuumuudessa väsyn entistä enemmän.

Jospa tekisi niin, että laitan avomieheni tekemään tämän blogitekstin pohjalta minulle sen to do-listan. Sen jälkeen voisin huomenna yrittää hoitaa edes yhden kohdan pois. Tai sitten hän voisi antaa minulle piristysruiskeen, ja työntää minulle vähän onnellisuutta “sinne”, minne tämä järjettömään kuuma päivänpaiste ei pääse. Sillä tavallahan me yhteen alun perin päädyimmekin: Hän tuli työntämään minulle onnellisuutta “johonkin”.

Tosin tällä hetkellä en välttämättä tarvitse niinkään sitä onnellisuutta. Aloitekykyä ja piristystä sen sijaan voisin tarvita useammankin ämpärillisen verran.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Markkinamasennusta


Kesä on saapunut Turkuun! Vihdoin ja viimein. Aurajokiranta on täynnä elämää, ihmiset hymyilevät ja nauttivat kauniista kesäsäästä. Kaikilla tuntuu olevan lomafiilis. Kaikilla, paitsi minulla.

Herään hieman ennen yhtä. Yritän avata tokkuraisia silmiäni siinä onnistumatta. Avomieheni on jo hereillä. Nousen vaivalloisesti ylös ja siirryn sohvalle nuokkumaan. Unilääke painaa, sillä olen joutunut lisäämään unilääkkeen annostusta. En ole saanut nukuttua moneen yöhön, voimakkaasta unilääkkeestä huolimatta.


Tälle viikonlopulle on luvassa monenlaista ohjelmaa. Sellaista, mitä odotetaan yleensä koko vuosi. Tänään alkoivat perinteiset keskiaikamarkkinat, huomenna alkaa vuoden odotetuin festivaali, Tuska, ja lauantaille olisi vielä tiedossa Hämeenlinnassa yksi teiniajan suosikeistani, Guns N’ Roses. Kaikenlaista mukavaa ohjelmaa on siis tiedossa.

Liput Gunnareiden keikalle on hankittu jo viime syksynä. Ostin ne heti ensimmäisenä päivänä, kun ne tulivat myyntiin. Tuska juhlii 20-vuotista taivaltaan, ja siellä olisi myös kaikenlaista kivaa ohjelmaa koko viikonlopun. Tuijotan kalenteriani silmät sikkurassa ja kuola valuen. Sumuisessa mielessäni pyörii vain yksi asia: En jaksa!


Jouduin jäämään sairauslomalle pitkällisten uniongelmien vuoksi maaliskuun puolivälissä. Nyt, yli kolme kuukautta myöhemmin, tunnen voivani vain entistä huonommin. Miksi? En ymmärrä ollenkaan!

Elämäni ei oikeasti ole mitenkään epämiellyttävää eikä vaikeaa. Minulla on paljon hyviä asioita. Olen saanut haluamani tutkinto-opiskelupaikan Turun yliopistosta, ja odotan todella paljon opintojen alkamista. Minulla on kaunis koti, hyvä parisuhde, maailman ihanin koira ja kesäloma, minkä aikana minun on mahdollista tehdä kaikkia mukavia asioita. Paitsi etten jaksa.


En ole kesäkuun aikana tehnyt oikeastaan mitään. En jaksa nousta sohvalta. Jos puhelimeni soi, vastaaminen vie voimani kahdeksi päiväksi. En jaksa vastata virallisiin sähköposteihin, ja kaikki asiat ovat hoitamatta. En jaksa käydä kaupassa, en jaksa laittaa ruokaa, en jaksa pestä pyykkiä, en jaksa mitään! Makaan vain sohvalla kuola valuen, ja annan elämän lipua ohitseni. Olen totaalisen uupunut. Enkä voi ymmärtää miksi!

Yli kolmen kuukauden sairausloma töistä, enkä ole tippaakaan parempi. Tietyssä mielessä voin sanoa jopa voivani asteen verran huonommin kuin mitä voin siinä vaiheessa, kun jäin töistä pois sairauslomalle. Tiedän, että minulla on unettomuuden lisäksi myös masennus. Miksei se ole helpottanut? Ei sitten vähääkään! Enkä ymmärrä enää itsekään itseäni enkä omaa mieltäni. Miksen parane?


En halua elää enää tällaista elämää. Olen totaalisen kyllästynyt olemaan päivästä toiseen jatkuvasti vain väsynyt, saamaton ja täysin voimaton. Tämä ei ole minua! Minä en ole tällainen. Minä olen ihminen, joka tekee asioita, saa aikaiseksi ja nauttii elämästä. Kuka on tämä kalpea, varjomainen ihmisen raakile, joka nyt istuu sohvalla ja melkein itkee, koska ei jaksa laittaa vaatteita päällensä? Missä minä olen? Mihin olen kadonnut? Ja milloin löydän tieni takaisin itseeni?

Kysyn avomieheltäni, mitä mieltä hän on viikonlopusta. Hän kohauttaa hartioitaan, ja vastaa, että ottaen huomioon nykyisen olotilani, on varmasti parempi, että jätämme tältä vuodelta Tuskan kokonaan väliin. En pidä ajatuksesta, etten menisikään Tuskaan, sillä se on ollut perinne jo niin monena vuotena, etten edes muista, milloin en olisi mennyt Tuskaan. Valitettavasti avomieheni on oikeassa. En ole siinä kunnossa, että jaksaisin riekkua Tuskassa. Onneksi olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut ostaa edes lippuja Tuskaan vielä.


Entäs Gunnareiden keikka? Sinne on jo liput. Avomieheni kohauttaa taas harteitaan. Hän sanoo, ettei se hänen maailmaansa kaataisi, jos myisin liput pois ja jättäisimme kokonaan menemättä. Suoraan sanoen, ajatus kuulostaa hyvältä myös minun korviini. En jaksaisi mitenkään lähteä. Toisaalta, olen kevään aikana perunut jo niin monta menoa, jättänyt niin monta tapahtumaa välistä, että minua jäisi oikeasti harmittamaan, jos tämäkin jäisi nyt välistä. Päätämme yhteistuumin, että yritämme lähteä lauantaina matkaan. Mikäli lauantaiaamu on täysin mahdoton, enkä jaksa nousta sängystä ylös, sitten jätämme suosiolla väliin.

Tänään alkaneet keskiaikamarkkinat kutsuvat. Ehdotan, että menemme hetkeksi katsomaan, mitä sieltä löytyy. Ja löytyyhän sieltä vaikka mitä! Ihania juustoja, suklaata, kauniita käsitöitä, herkullista ruokaa. Ilmassa on huumaavia tuoksuja, nopeatempoista musiikkia, naurua ja iloa. Kävelemme nopeasti alueen läpi. Avomieheni ehdottaa, että käymme jossain jäätelöllä. Menemme Pureen, mistä saa vegaanista jäätelöä. Se maistuu herkulliselta. Olen jäätelön jälkeen niin voimaton, että jaksan hädin tuskin kävellä bussiin. Ei ole unelmaakaan, että jaksaisin kävellä kotiin, vaikkemme kaukana asukaan.


Tämä päivä oli tässä. Myös huominen. En jaksa todellakaan tehdä enää mitään! Kaikki voimat menivät. Hauskaa oli, mutten pysty nauttimaan siitä hauskuudesta. En pysty nauttimaan oikein mistään. Jostain syystä synkeys, masennus, uupumus ja voimattomuus ovat saaneet ylivallan.

Kesää on vielä jäljellä. Toivon totisesti, että toivun syksyksi, ja että tämä masennuskausi olisi historiaa siinä vaiheessa, kun avaan, jälleen kerran, Turun yliopiston ovet.

Keskiaikamarkkinoiden tunnelmaa huonoina pokkarikameran kuvina: