tiistai 17. lokakuuta 2017

Irma on ihanin!

Evoluutiopsykologian perusopintokokonaisuuteen kuuluu kurssi genetiikan perusteet. Se on, tietenkin, biologian laitoksen järjestämä, enkä minä, kasvatustieteilijä-humanisti, ole tottunut matemaattis-luonnontieteellisen opiskeluun. Minä olen tottunut siihen, ettei ole olemassa mitään absoluuttisia totuuksia, ei oikeaa eikä väärää. Olen tottunut perustelemaan näkökulmani johonkin asiaan erilaisten teorioiden kautta, ja ottamaan huomioon sen, että jonkin toisen teorian kautta tarkasteluna asia saattaakin näyttäytyä täysin erilaisena.

Matemaattis-luonnontieteet taas pohjautuvat hyvin pitkälle siihen, että asiat joko ovat tai eivät ole. On faktoja, eikä niitä tarvitse perustella mitenkään sen kummemmin. 1+1=2, eikä se fakta siitä mihinkään muutu, vaikka minä kuinka yrittäisin jonkun teorian kautta perustella sitä, miksi 1+1 voisi ehkä olla jotain muutakin kuin 2.


Kaiken huipuksi genetiikan kurssi on täynnä itselleni täysin uusia termejä. Ja näitä uusia termejä tulee yhden luennon aikana noin 50 kpl. Minun pitäisi tentissä muistaa, että UTR-osiin voi kiinnittyä srRNA tai siRNA on ollut alun perin suoja dsRNA-virusta vastaan. Lisäksi minun olisi hyvä tietää, miten x-inaktivaatio tapahtuu, eli Xist-geeni silmukoidaan ja Xist:n ei-koodaava RNA sitoutuu x-kromosomin aktivaatiokeskukseen.

Putositko jo kärryiltä? Jos putosit, et ole ainoa. Minäkään en ole kärryillä. Ja minun pitäisi suorittaa tästä kurssista kirjallinen tentti! Olen valvonut öitä, syönyt kynteni vereslihalle ja repinyt hiuksiani ajatellessani, miten en tule ikinä selviämään tästä tentistä.

Tenttiminen on minulle muutenkin vaikeaa ADHD:n vuoksi. Tenttiin lukeminen on vaivalloista, ja usein lukeminen tapahtuukin hauki on kala-tyyliin. Unohdun usein kesken lukemisen ajattelemaan jotain aivan muuta kuin tekstiä, ja joudun palaamaan tekstissä takaisin monta sivua, sillä en muista “lukemastani” mitään. Tenttitilanteessa minua häiritsevät tikittävä kello, vierustoverin kynästä lähtevä ääni, tentaattorin yskäisy, jatkuvasti vähenevä aika ja se, että muistan asioita väärässä järjestyksessä, jolloin tenttivastauksesta tulee katkonainen ja epäjohdonmukainen. En pysty keskittymään kunnolla, en kykene keskittymään edes lääkittynä, ja saan tentistä aina, joka ikinen kerta, huonomman arvosanan kuin mitä saisin esseestä tai jostain muusta kirjallisesta harjoitustyöstä.


Genetiikan luennot ovat selkeitä ja luennoitsija on hyvä. Hän selittää asian yksinkertaisesti ja juurta jaksaen, jotta me tyhmät kasvatustieteilijä-humanistitkin periaatteessa ymmärrämme, mitä hän yrittää sanoa. Mutta huonon työmuistini vuoksi en todellakaan luennon jälkeen enää muista, mitä eroa on prokaryootilla ja eukaryootilla, tai mistä suunnasta DNA-juostetta luetaan. Uutta termistöä tulee niin paljon yhdellä kertaa, ettei työmuistini kapasiteetti kestä sitä kaikkea. Oikein hemmetin paljon lukemalla ja tietoa tankkaamalla voisin ehkä sisäistää nämä asiat, mutta minulla mahdollisuutta siihen, että voisin uhrata yhtä sivuainekurssia varten kaiken mahdollisen vapaa-aikani.

Tänään kävelin “hattu kourassa” luennon jälkeen luennoitsijan pakeille. Kerroin hänelle ADHD:sta ja ongelmistani tenttitilanteessa. Pyysin häneltä vaihtoehtoista suoritusmuotoa. Odotin ehdotonta eitä. Sen sijaan sainkin hymyilyn: “Oletko ikinä kokeillut suullista tenttiä? Voisimme mennä vaikka johonkin kahvilaan, jos työhuone on liian virallinen paikka. Kotitentti voi myös olla mahdollinen. Kumpi sopisi sinulle paremmin?”


Leukani loksahti lattiaan. Ai, minä saan oikein valita! Sanoin, että mietin asiaa ja palaan myöhemmin, kun tiedän, kumman suoritusmuodon haluan, kotitentin vai suullisen tentin. Tentaattori oli aivan ehdottomasti sitä mieltä, että evoluutiopsykologian opintokokonaisuuteni ei tule jäämään yhdestä genetiikan kurssista kiinni.

Olen tällä hetkellä NIIN huojentunut! Joudun monesti täällä yliopistomaailmassa kohtaamaan vastustusta vaihtoehtoisia suoritusmuotoja kohtaan, ja joskus joudun taistelemaankin, että saan vaihdettua suorituksen joksikin toiseksi kirjatentin sijaan. Tämä kävi äärettömän helposti, ilman mitään kipuilua tai taistelua.

Irma on kyllä ihana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti