“Mä sanoisin, että sä oot joku kolkyt-vuotias.”
Tekisi mieli halata tuota nuorta, innokasta myyjää!
“Kiitos! Mä täytän ens viikon tiistaina kolkytkaheksan.”
“Onpa sulla hyvä ja nuorekas iho!”
“No, tiedä häntä. Mulla on niin hirveä häästressi, että silmäpussit roikkuu navassa asti.”
“Ai, miten ihanaa! Onneksi olkoon morsiamelle! No mutta, mehän saadaan noi sun silmäpussit tosta peittoon, niin sä oot hääpäivänä tosi häikäisevä.”
Olen tullut toisen morsiusneitoni kanssa Osaava nainen-messuille. Hän sai ilmaisliput ja päätti, että minun on aika tehdä jotain muutakin kuin stressata. Vapaapäivä opiskelusta, stressistä ja hääjutuista. Ihan vain naisten juttuja, höpinää ja hemmottelua.
Seacretin kojulla saan kasvoilleni silmäpussien hemmotteluhoidon. Olen käyttänyt jo vuosikaudet heidän käsirasvaansa ja kuivan ihon “kuorintamömmöä”, ja päätin käyttää heidän messutarjouksensa näistä samoista tuotteista hyödykseni. Rasva ja “kuorintamömmö” ovat lopussa, ja jos minun kerran tarvitsee ostaa uudet joka tapauksessa, miksen ostaisi niitä täältä. Säästän selvää rahaa.
“Tässä sulle vielä häälahja! Tule meille ilmaiseen kasvohoitoon. Tämä lahjakortti on voimassa vuoden tästä päivästä eteenpäin.”
No totta maar tulen! En ihan ensi viikolla vielä, mutta häiden jälkeen sitten. Siitä onkin vuosia, kun olen viimeksi ollut kasvohoidossa.
Jatkamme ystäväni kanssa kiertelyä. Näen eräässä kojussa orava-aiheisen heijastinpipon ja hanskat. Jokaisella ADHD-aikuisella PITÄÄ olla oravapipo. Ja hanskat. Nekin lähtevät mukaan.
Menemme ystäväni kanssa kahvilaan istumaan. Hänkin on parhaillaan opintovapaalla opettajan työstä, joten olemme samassa tilanteessa. Keskustelemme siitä, miten mukavaa on kirjoittaa turhia esseitä, kuten esimerkiksi analysoida Frozenin prinsessoja ja pohtia, millaisia mielikuvia he luovat tyttöydestä. Ei tällaisista esseistä kukaan varsinaisesti hyödy, mutta se on hauskaa! Turhan tutkimuksen teko on elämän suola, ainakin meille kasvatustietelijä-humanisteille.
Jatkamme matkaa toiseen messuhalliin. Siellä on erilaisia terveystuotteita. Kiertelemme, ihmettelemme ja juttelemme. Olemme molemmat normaalisti aikamoisia oravia, ja meillä on koko ajan kamala kiire, mutta nyt meillä ei ole kiire mihinkään.
Ostamme inkivääri-sitruunashotit ja smoothiet, ja istumme alas. Nauramme, miten aika rientää. Kun tapasimme vuosikymmen sitten, vedimme vodkashotteja ja Tom Collinsseja: Nyt me istumme täällä, Osaava nainen-messuilla, juoden ihan jotain muuta. Emmekä varsinaisesti edes kaipaa niitä rymyiltoja, jolloin hoipertelimme kotiin kaatokännissä, räkä poskella kuuden aikaan aamuyöstä. En koe itseäni vanhaksi, mutta joissain asioissa minusta on tullut mukavuudenhaluinen. Niin on ystävästänikin. Mieluummin istumme sohvalla kera hyvän viinin ja juustolautasen kuin lähdemme johonkin karaoke-räkälään kittaamaan vitosen stobeja.
Aika rientää. Messut on koluttu, eivätkä ne niin ihmeelliset olleet. Sain sentään messutarjouksella uudet käsimömmöt. Tulen tyytyväisenä kotiin, ja saan innostuneen vastaanoton. Koiralla on ollut ikävä, kuten aina.
Tällaisia päiviä pitäisi olla enemmän! Ihan vain rentoa olemista hyvien ystävien kanssa. Höpöttelyä, inkivääri-sitruunashotteja ja hemmottelua. Eikä mitään sen kummempaa. Harmi, että arkitodellisuus karsii näitä päiviä kalenterista. Vaikkei ystävänpäivän tarvitse olla joka päivä, se voisi olla kuitenkin vaikka kerran viikossa. Ihan vain siksi, että voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti