Tuossa se on, se kirjapino. Läppäri on sylissä. Kaksi esseetä pitäisi kirjoittaa, ja aiheetkin minulla on jo. Miksen sitten tee mitään? Ei kirjoittaminen ennen ole vaikeaa ollut, eikä se ole nytkään vaikeaa, sillä tekstiä kyllä tulee tähän blogiin. Mutta kun pitäisi kirjoittaa tieteellinen essee, niin en vain pysty enkä kykene.
Olen tänään tehnyt kierroksen kahteen eri kirjastoon, käynyt kuuntelemassa luennon ja sitten oli vielä eräs virallinen asia hoidettavana. Kaikkeen meni aikaa yhteensä nelisen tuntia, eli paljon vähemmän kuin mitä normaali työpäivän pituus olisi. Minun ei pitäisi olla mitenkään erityisen väsynyt, enkä oikeastaan olekaan väsynyt. Minulla on silmät auki eikä mitään vaikeuksia pitää niitä auki. En vain saa aloitettua mitään.
Luultavasti tämä johtuu siitä, että olen ylipäätänsä tehnyt tänään jotain. Olen laittanut vaatteet päälle, poistunut talosta ja mennyt yliopistolle. Pelkästään tämä hyvin pieni teko tarkoittaa sitä, että loppupäivänä en saa enää tehtyä yhtään mitään. Meillä ADHD-aikuisilla kuluu ihan tavallisen arjen asioihin enemmän energiaa kuin tavallisilla neuronormaaleilla ihmisillä, sillä joudumme pinnistelemään enemmän. Tarkkaavaisuuden ylläpito kun ei ole meillä mikään itsestäänselvyys, joten ihan vain pelkkä luentoon keskittyminen vie minulta tuplasti enemmän energiaa kuin joltain nentiltä. Ei siis mikään ihme, jos joskus vähän väsyttää eikä jaksa, sillä joudumme kuluttamaan enemmän energiaa saavuttaaksemme saman tuloksen kuin nentit.
Onneksi esseillä ei ole varsinaisesti kiire. Toisen palautus on vasta helmikuun puolenvälin jälkeen ja toisen ehtii palauttaa vaikka heinäkuussa, ellei sitä saa aikaisemmin valmiiksi. Pakko ei siis ole saada mitään juuri tänään aikaiseksi. Ja koska aivoni lyövät tyhjää suhteellisen lahjakkaasti eikä minulla ole mitään motivaatiota avata ensimmäistäkään noista kirjoista, voisinpa vaikka vetää sohvalle maate ja laittaa jonkun hyvän leffan pyörimään.
Tässä vaiheessa "vanha minä" pakottaisi itsensä tekemään väkisin, vaikkei jaksaisikaan. Mutta onneksi olen sentään oppinut jotain, ja annan itselleni nyt sen verran armoa, etten pakota itseäni mihinkään. Kyllä nuo esseet ehtii sellaisena päivänä, jolloin ei ole mitään muuta tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti