keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Sielunhoitoa taiteettomalla taiteella

"My Essence"

Kuluneen viikon aikana olen jäänyt pahasti koukkuun erääseen Courseran kurssiin nimeltä Healing with Arts. Olen yrittänyt jopa viivyttää kurssin suorittamista siksi, että voisin suorittaa sitä pidemmän aikaa. Kurssialustalla olevien keskustelujen perusteella noin 99 % kurssin osallistujista ei ota kurssin tehtävänantoja ihan hirvittävän tosissaan, ja he postaavat kuvia heidän päiväkirjastaan, missä on yksi sana yhdellä sivulla, eikä mitään muuta. Minä taas olen ottanut kurssin ehkä vähän liiankin tosissani, ja tehnyt kaikki annetut tehtävät, ja vielä pari ylimääräistäkin.

"Mandala"

Olkoonkin, että kurssi on kaksi astetta kovemman tason hippinaisen vetämä. Ja olkoonkin, että iso osa kurssista on rentoutumista, joogaa ja rentoutumismaljoja. Mutta itse tehtävät ja sielun syövereiden tuominen paperille on ollut yllättävän terapeuttista! Jopa niin terapeuttista, että tällainen jurottava suomalainen katajakorva on innostunut kokeilemaan rajojaan. Ja piirtämään!

"Self Portrait"

Ei, minä en osaa piirtää. En sitten ollenkaan! Tikku-ukon saan juuri ja juuri väännettyä, mutta mitään siitä monimutkaisempaa en sitten osaakaan. Ja aluksi minua hävetti ihan hirveästi ne suttaukset, mitä piirustuksiksi väitetään. Kun pääsin yli tästä häpeästä ja tajusin, että taideterapian tarkoitus ei ole luoda Salvador Dali-tasoista taidetta. Taideterapian tarkoitus on saada sielu paperille. Lopputuloksella ei ole merkitystä, vaan ainoastaan sillä, että itselle tulee helpompi olo, ja että itse on saanut jotain siitä prosessista. Sen jälkeen annoin mennä tuntematta enää häpeää siitä, etten osaa luoda taiteellista taidetta. Ainakaan kuvataidetta; sanataide on sitten erikseen.

"My Spirit Animal"

Kurssin aikana käydään läpi mahdollisimman moni taideterapian muoto aina liiketerapiasta musiikkiterapiaan. Tehtävänämme oli raportoida kurssialustalle sanallisesti, mitä kaikkea olimme tehneet. Sen lisäksi, että tein sanallisen raportin, tein myös kuvalliset versiot kaikesta mahdollisesta. Olin sen verran innostunut kurssista ja "taiteen" tekemisestä.

"Sounds Around Me"

Vaikka minulla onkin selkä kipeänä johtuen niistä epäergonomisista asennoista, missä olen istunut näitä projekteja vääntäessäni (minulla ei ole tällä hetkellä työpöytää, ja vaikka olisikin, se olisi todennäköisesti täynnä tavaraa), tämä kulunut viikko tämän hippikurssin parissa on ollut aivan ihanan rentouttava, voimauttava ja tunteita herättävä. Minua ei enää edes vituta se, etten osaa piirtää, vaan lähden reippaasti vetämään viivoja paperille välittämättä siitä, kuinka karmean lopputuloksen saan aikaiseksi.

"My Soul"

En ole edes käynyt missään varsinaisessa taideterapiassa kodin ulkopuolella. Olen vain istunut olohuoneessani, puuväri kädessäni, ja purkanut sisukseni paperille. Ja minulla on ihan hirvittävän hyvä olo! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Tämä on oikeasti hauskaa!

"Gratitude"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti