Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tikkurilan värikartta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tikkurilan värikartta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Koiraharrastus = Paras harrastus


Erilaisten teemapäivien kulta-aikana tämä päivä on teemapäivien ylivoimainen kuningas: Koiranpäivä. Tänään juhlitaan ihmisen parasta ja uskollisinta ystävää, jo vuodesta 30 000 ennen ajanlaskun alkua.

Tämän teemapäivän teemana on "koiraharrastus yhdistää". Eilen, kun istuimme ringissä hajukoulussa, naureskelimme, että me olemme varmaan todella yhtä meidän koiriemme kanssa. Jokainen meistä hajukoulumme ryhmäläisistä harrastaa useampaa lajia koiransa kanssa. 


Ja kyllä, koiran kanssa harrastaminen yhdistää! Koira oppii asioita ja myös ihminen oppii. Ihminen oppii tuntemaan koiransa paremmin, ymmärtämään koiran käytöstä paremmin ja toimimaan koiran kanssa paremmin. Eihän koiran kanssa harrastaminen ilmaista ole. Itse asiassa, se on ihan hemmetin kallista! Mutta minä en luopuisi oman Kaunokaiseni kanssa harrastamisesta, vaikka siinä ehkä säästäisinkin muutaman satasen kuussa. Minä saan Kaunon kanssa harrastamisesta itse niin paljon. Ja olen todella onnellinen nähdessäni rakkaan koirani onnellisena ja innokkaana hajuradalla.

Koiraharrastusten kirjo alkaa olla sen verran värikäs, että Tikkurilan värikartassakin on vähemmän värejä. Me olemme Kaunon kanssa harrastaneet pääasiassa rally-tokoa ja nose workia. Doboa kokeilimme, mutta Kaunoa ei olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Itse olisin kovasti kiinnostunut kokeilemaan koiratanssia, mutta tunnen oman koirani sen verran hyvin, että tiedän jo valmiiksi, että Kauno ei moisesta välitä. Eihän se tietenkään kokeilemasta estä, mutta minä tiedän, että siihen yhteen kertaan se jäisi. Koirat ovat erilaisia, ja minun Kaunoni sattuu olemaan tavallista jästipäisempi yksilö.


Agility tuntuu olevan nykyään muotilaji, ja "kaikki" harrastavat sitä. Kaikki, paitsi me. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi kiinnostunut ja haluaisi kokeilla. Kyse on siitä, että Kaunon leikattu kinttu ei välttämättä kestä agilityssa vaadittavia hyppyjä. Ja harrastamisessa koiran terveys on aina tärkein. Koska haluan viettää Kaunon kanssa mahdollisimman monta vuotta, yritän välttää kaikkea, mikä saattaisi rasittaa Kaunon leikattua jalkaa.

Tokoa voi harrastaa ihan omana lajinaan, mutta minun mielestäni jokaisen koiranomistajan tulisi käydä tokon perusteet pakollisena kurssina koiran hankinnan jälkeen. Sen verran törppöä sakkia on liikenteessä koiran kanssa, että toko-kurssi olisi hyvä käydä. Ja nimenomaan omistajien kannalta. Koirien käytösongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi hihnan toisesta päästä, sanon minä.


Jos haluaa itse kohottaa omaa kuntoa, canicross voi olla silloin yksi vaihtoehto. Siinä ainakin pääsee juoksemaan: canicross on nimittäin koirajuoksua! Palveluskoiratoiminta on myös hyvä harrastus, samoin metsästäminen sellaiselle, joka harrastaa sitä ehkä muutenkin. 

Eikä pidä unohtaa kaverikoiratoimintaa, minkä voi myös luokitella omaksi harrastuksekseen. Siinä saa hyvän mielen sekä koira, omistaja että se taho, kenen luokse mennään vierailulle. Kaverikoiratoimintaakin on monenlaista, ja sitä tarjoavat mm. Suomen Karva-Kaverit, Hali-Bernit ja Kennelliiton kaverikoirat.


Sitten on tietenkin miljoona erilaista käytöskoetta ja samoin koiranäyttelyt. Eli valinnanvaraa kyllä löytyy, jos koiran kanssa haluaa harrastaa! Pikemminkin tulee valinnan vaikeus kaiken tämän keskellä.

Eli siitä sitten vain harrastamaan koiran kanssa!

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Runopäivä Börsissä


Herään. Olen vähän väsynyt vielä, ja mietin, kauanko saan vielä maata sängyssä ja torkkua. Katson kännykän kelloa. Se näyttää 9:45. Perkele! Herätys ei ole taaskaan toiminut. Ei ole vasta kuin toinen kerta, mutta siinä on jo kaksi kertaa liikaa. 

Minulle tulee jumalaton kiire. Viidentoista minuutin päästä alkaa tapahtuma, mihin olen lupautunut: Autismisäätiön Esteetön lapsuus-hankkeen kirjoituspäivä. Nepsy-kokemusosaajat kokoontuvat kirjoittamaan kokemuksistaan tulevaa nepsy-lasten ja -nuorten "käyttöopasta" varten.

Saan viidessä minuutissa vaatteet niskaani. Osaan tarvittaessa olla todella nopea, tosin se nopeus vaatii sen äärimmäisen pakon. Pakkaan läppärini, painelen autolle ja kurvaan kaasu pohjassa Kauppatorille, Hamburger Börsiin. Saavun paikalle klo 10:03. Olen aika hyvä olemaan nopea.


Puhumme ensin päivän teemoista ja ideoista, minkä pohjalta tekstejä voi lähteä kirjoittamaan. Ideoita voi saada valokuvista, tunne- tai motivaatiokorteista, sananlaskuista tai oikeastaan mistä vain. Saan sananlaskusta "joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa" runoidean, ja kirjoitan tankan:

Minun kuoppani
Kauno kaivaa innoissaan
Pääsy kielletty
Kaiva oma kuoppasi
Mihin sitten lankeat

Tämä nyt ei ehkä vastaa päivän teemaa, sillä tarkoitus olisi kirjoittaa nimenomaan niistä nepsy-kokemuksista ja elämästä neurokirjon kanssa. Mutta tulipahan kirjoitettua tuollainenkin runo! Runoja ei voi ikinä olla maailmassa liikaa, etenkään koira-aiheisia runoja. Mutta ehkä nyt kuitenkin yritän pysyä loppupäivän tässä annetussa aiheessa.


Mietin, mitä kaikkea nepsy-elämään kuuluu. Lääkkeet nyt ainakin. Kirjoitan niistä yhden runon, mistä tulee aika typerä, mutta samapa tuo. Minä olen itse itseni suurin kriitikko ollut aina, enkä todellakaan osaa sanoa, ovatko minun kirjoittamani tekstit täyttä paskaa vai jotain muuta ainetta.

Wilma. Tuo kaikkien nepsy-lasten äitien kauhu. Parhaimmillaankin Wilma on kuin Tikkurilan värikartta, ainakin meidän teinineidin Wilma. Kirjoitan siitä kalevalamittaisen runon. Kalevalamitta on aika hankala, ja joudun viettämään runon kanssa aika pitkän tovin, ennen kuin saan sen valmiiksi. Siitä tulee kuitenkin suhteellisen hauska. En osaa vielä ihan hirveän hyvin kalevalamitan tiukkoja sääntöjä, mutta yrittänyttä ei laiteta eikä ilman harjoitusta voi oppia. Ainakin tavumäärät ovat oikein, vaikkei mikään muu olisikaan.

ADHD-lapsen vilkkaus, vaikeasti autistisen lapsen puhumattomuus... Teemoja, mitkä ovat aina tapetilla. Niistä puhutaan aina. Kirjoitan niistä muutaman haikun ja tankan. Kirjoitan myös vanhempien väsymyksestä. Koska sitä nepsy-lasten äidit ovat: väsyneitä! Eivät välttämättä edes lapsiinsa, mutta yhteiskuntaan, ymmärtämättömyyteen ja tuen puutteeseen. Ja se tuen puute hyvin suuressa määrin johtuu, ainakin ADHD-lasten kohdalla, siitä ymmärtämättömyydestä.


Välissä syömme lounaan alkupaloineen ja jälkiruokineen. Ruoka on erinomaista ja olen aivan täynnä. Ilmainen ruoka on aina erinomaista köyhän opiskelijan mielestä.

Palaan ruokaröökin jälkeen kirjoittamaan. Kirjoitan pitkän tarinan siitä, millainen olisi minun täydellinen elämäni täydellisessä maailmassa, missä minä saisin päättää kaikesta. Teksti on, tietenkin, utopistinen, mutta hauska. Ehkä juurikin sen utopistisuuden vuoksi. Ja sen vuoksi, että tekstistä pystyy hyvin lukemaan rivien välistä, mitkä asiat ovat mielestäni pielessä tässä maailmassa. Komedia on vaikea laji, mutta ilmeisesti se on minulla ihan hyvin hallussa. Luen tekstini ääneen, ja koko kokoustila röhähtää nauruun. Olen onnistunut ainakin yhden tekstin kanssa.

Vielä iltapäiväkahvit kera suklaakakun ja nannojen. Juon kaksi kuppia haudutettua teetä kera hunajan, syön ison palan kakkua ja monta nannaa, vaikka olen vieläkin täynnä lounaasta. Mutta kun se ilmainen ruoka on syötävä, vaikka se olisikin jotain epäterveellistä. Ilmaisen ruuan edessä ei tunneta laihdutuskuureja. Ne voi pitää myöhemmin.


Sähköpostiini on tullut kaksi noutoilmoitusta. Jipii, saan hakea kotimatkalla kirjastosta kaksi kirjaa lisää SPSS-harjoitustyötäni varten. Voi luoja, en kestä ajatusta siitä kurssista! Onneksi kaupunginkirjasto on ihan Börsin vieressä, joten en joudu tekemään pitkää koukkausta. En todellakaan haluaisi lukea tätä kökkökakkaa tilastotiedettä, ja paljon mieluummin kirjoittaisin runoja kuin sitä typerää harjoitustyötä. Mutta runot eivät auta minua valmistumaan kasvatustieteiden maisteriksi ja harjoitustyö taas auttaa. Prioriteetit on oltava, vaikka ne ovatkin tyhmiä.

Menen kotiin kirjoituspäivän jälkeen ja mietin, olisiko minulla vielä joku idea, minkä voisin kirjoittaa. Mutta sitä ennen päiväunet sohvalla. Ehkä unet auttavat löytämään jonkun todella mahtavan kirjoitusidean.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Saanko jo kuolla?

Kalenterini on kuin Tikkurilan värikartta. Minulla on värikoodit korostamassa tärkeitä tapahtumia, etten vahingossakaan missaisi niitä.


Ensi viikolla minulla on lääkäriaika, useita luentoja, pienryhmiä, teinin HOJKS, tapaaminen hääsuunnittelijan kanssa, tapaaminen pukuompelijan kanssa, tapaaminen terapeutin kanssa, tapaaminen yliopiston esteettömyyssuunnittelijan kanssa, yhden pienryhmän esityskerta, konsertti, yhdistyksen eläinavusteiseen päivään osallistuminen ja sen hyödyntäminen opiskelutarkoituksissa erästä toista pienryhmää varten sekä minun pitäisi vielä suunnitella kaksi koulutusta, mitä tulen vetämään heti seuraavalla viikolla.

Seuraavalla viikolla minulla on luentoja, kaksi 10 tuntia kestävää voimauttavan valokuvauksen menetelmäkoulutuspäivää, yksi valokuvausilta, mihin minun pitää etsiä asusteet ja muu rekvisiitta, luentoja, pienryhmiä, vertaistuki-illan vetäminen, vierailukäynti Heidekenilla, tapaaminen terapeutin kanssa, tapaaminen hääkuvaajan kanssa, kaksi koulutusiltaa, mitkä menen itse vetämään, kotikäynti teinin asioissa sekä yhdistyksen kokous.


Tähän päälle tietenkin rally-toko koiran kanssa, virallisten asioiden hoitaminen, kodin hoitaminen, koiran hoitaminen, opiskeluun liittyvät kirjalliset työt, graduun valmistautuminen ja lähdekirjallisuuden etsiminen.

Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan niin mukavat, että ainoaksi kysymyksekseni jää: Saanko jo kuolla?

Tekisi mieli peruuttaa häät ihan vain siksi, että juurikin nuo häät vievät tässä vaiheessa vuotta aivan hirveästi tilaa kalenteristani. Toisaalta, ne vievät tilaa ihan hyvästä syystä: Niihin on enää kuukausi aikaa! Melkein kaikki on jo valmista, mutta toteutus pitää neuvotella jokaisen liikkuvan osan kanssa erikseen. Ja niitä liikkuvia osia on paljon! Hääsuunnittelija, hääpaikka, leipuri, valokuvaaja, kampaaja, meikkaaja, ompelija, hotelli…


Kaiken tämän päälle olen nähnyt oikeastaan joka yö painajaisia. Sellaisia, että herään omaan huutooni, ja siihen huutoon herää sitten koko muukin talo. Tarvitsisin tällä hetkellä kahta asiaa: Totaalisen siivouksen kalenteriini sekä totaalisen nupin rassauksen Kupittaan nuppihoitolassa.

Anteeksi, tarvitsen vielä kolmattakin asiaa: Jumalattoman ison tonkan viiniä!

En tiedä, mitä tästä syksystä tulee. Olenko romahtamispisteessä siinä vaiheessa, kun kiikutan pikkaraisen peppuni alttarille ja hymähdän väsyneesti tahdon?

Odotin aikataulullisesti huomattavasti kevyempää syksyä kuin mitä olen saanut. Sitä saa, mitä tilaa? En minä kyllä mielestäni sitä Tikkurilan värikarttaa tilannut.