Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sirkkala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sirkkala. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Raivohulluutta, neljän tunnin seksisessio ja NÄLKÄ!

“Voi vitun tunarit! Koittakaa nyt saatana painaa kaasua!”

Istun kello kahdeksan iltaruuhkassa, ja yritän raivopäisesti päästä kotiin. Jostain kumman syystä keskustassa on kuitenkin hirveä määrä ihmisiä ja kaikki haluavat mennä samaan suuntaan kuin minä. Eivätkä ne “muut” osaa, tietenkään, ajaa! Ihmisistä tulee täysin idiootteja, kun he istuvat ratin taakse. Paitsi minusta. Minusta ei tule idioottia, vaan raivopäinen hullu.

Olen raivopäinen siksi, että olen ollut koko päivän syömättä, ja minulla on tuhoton nälkä. Pelkääjän paikalla istuu kiinalaisesta ravintolasta pikaisesti noudettu take-out-päivällinen, ja minä haluan päästä tuon päivällisen kimppuun. En ole ehtinyt syödä, koska päivä on ollut, taas kerran, mitä mainioin. Ja minulla on jo paha olo, koska olen joutunut pärjäämään koko päivän pelkällä kupillisella kaakaota.

Aamuni alkoi klo 11, kun minulla oli varattu aika talvirenkaiden vaihtoon. Istuin huoltamolla mummeleiden seassa, ryystäen sitä päivän ainoaa kaakaokupillista ja odottaen, milloin saan autoni takaisin. Kun sain avaimet, säntäsin täyttä häkää yliopistolle. Edessä olisi riemukas neljän tunnin seksisessio.


Ei, meillä ei ole evolutiivisen seksuaalivalinnan kurssilla mitään käytännön ryhmätyöpajoja, vaan keskitymme lähinnä luentojen kautta lajien seksielämään ja seksuaalivalintaan. Kuuntelin neljä tuntia tiukkaa asiaa Westermarck-efektistä ja siitä, miten Freud on “fraud”. No, kyllä minä sen jo tiesinkin, mutta tänään olen saanut asiaan neljä tuntia kestäneen selostuksen kera empiirisen tutkimusaineiston.

Neljän tunnin aikana meillä oli yksi tauko. Sen tauon käytin siihen, että luennoitsijamme pyysi minua osallistumaan erään meksikolaisen tutkijamiehen väitöstutkimukseen. Väkisin hymyillen suostuin ja vastasin hänen kyselyynsä. Enhän minä olisi halunnut syödä tai käydä vessassa, vaan nimenomaan haluan osallistua tutkimukseen, juuri nyt tällä sekunnilla! Meksikolainen mies oli erittäin kiitollinen osallisuudestani ja ylitsevuotavaisen kohtelias. Joko minä olen niin turkulainen, etten tiedä, mitä on kohteliaisuus, tai sitten kasvoiltani heijastui niin suunnaton turhautuneisuus ja stressi, että tämä meksikolaismies päätti ottaa kanssani varovaisesti.

Kun seksisessio oli takana, siirryin Educariumilta Sirkkalaan. Päiväni ei todellakaan ollut vielä ohitse! Edessä olisi vielä ratkiriemukas kaksituntinen Asklepios-kurssin palauteseminaaria.

Odotellessani seminaarin alkamista, lueskelin paksua artikkelinivaskaa, minkä olin tulostanut. Nämä artikkelit liittyvät ADHD-korkeakouluopiskelijoihin, ja niistä pitäisi saada hyvä teoriapohja graduuni. Ensimmäisessä artikkelissa kerrotaan, miten ADHD-opiskelijoilla on suuria vaikeuksia itsehillinnän ja aikataulujen kanssa. Toisessa artikkelissa kerrotaan, miten ADHD-opiskelijoilla on ongelmia saada aikataulutettua opiskelunsa järkevästi eivätkä he osaa hillitä itseään. Kolmannessa artikkelissa kerrotaan, miten ADHD-opiskelijoilla on valtavan vaikeaa löytää itselle sopiva opiskeluaikataulu ja heillä on myös ongelmia itsensä hillitsemisen kanssa. Teki mieli alkaa huutaa ja heittää nuo artikkelit päin seinää. Koska en viitsinyt alkaa huutaa keskellä Turun yliopiston taidehistorian laitoksen käytävää, päätin huutaa mielessäni: “ASIA TULI JO SELVÄKSI, PERKELE!”


Se ei ole varmaan jäänyt kenellekään epäselväksi, että minulla on suuria vaikeuksia pitää kalenterini, aikatauluni ja itseni edes jonkinlaisessa kurissa ja järjestyksessä. En osaa sanoa ei, ja ajattelen, että jos kalenterissani on tunti ylimääräistä aikaa, sen voi ihan hyvin täyttää ilman, että minä mitenkään kärsisin siitä. Minua kiinnostaa kaikki, haluan opiskella kaikkea ja koen, etten ole pätevä mihinkään, ellen ole opiskellut kaikkea. Minusta ei voi tulla hyvä tutkija, ellen hallitse erityispedagogiikan lisäksi sukupuolentutkimusta, oikeustiedettä, kirjallisuustiedettä ja germaanista filologiaa.

Tiedän, että minulla on tässä valtavan suuri suo edessäni rämmittävänä, kun yritän saada tätä kalenteriani edes jotenkuten hallintaan. Tiedän, etten tule onnistumaan tässä ajankäytön hallinnassa yhden kuukauden pienillä harjoituksilla. Minun pitäisi tehdä totaalinen elämäntaparemontti, jotta kalenterini alkaisi näyttää inhimmillisemmältä.

Miten sen teen? Se onkin näppärämpi kysymys. Nyt en vastaa siihen, vaan menen mättämään suuhuni kiinalaista ruokaa.

NÄLKÄ!!!!!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Amazonian autuudesta tunnollisuuden kostoon


“Onpas sulla hyvännäköinen toi salaatti”, huikkaan koulutussuunnittelijalle, joka on menossa hissiin tarjottimen kanssa.

“Joo, on. Kannatti jonottaa, että sai tämän annoksen!”

“Ehtisikin syödä. Mun piti lähteä verkostotyön luennolta aikaisemmin, että mä ehdin Sirkkalaan, kun siellä alkaa tasan klo 12 Asklepios-opintokokonaisuuden ensimmäinen luento. Mulla tämä kurssimäärä vain tuntuu kasvavan”, huokaisen samalla, kun kuolaan värikästä salaattiannosta.

“Niin, että päätit sitten jättää syömiset kokonaan väliin ja ottaa lisää kursseja ruokailun sijaan?”

“Näin tais tapahtua.”


Keskustelu on huumorissävytteinen ja ulospäin nauran, mutta sisälläni ei ihan hirveästi naurata. Olen painanut monta päivää putkeen kellon ympäri. Välillä käynyt kotona nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet. Sen jälkeen olen taas lähtenyt tien päälle. Kirjalliset harjoitustyöt ovat kaikki tekemättä, sillä en ole ollut sen vertaa kotona, tai paikoillani noin muutenkaan, että olisin ehtinyt edes ajatella niitä.

Juoksen Educariumin pihan läpi autolleni, ja painun Sirkkalaan. Rakennus ei ole edes Yliopistonmäellä, enkä ehdi sinne enää kävellen. Poltan tupakan juostessani, sillä aikaa kunnon tupakkatauolle ei ole.

Asklepios-kokonaisuuden ensimmäisellä luennolla tutustumme ensimmäisen kurssin aiheeseen. Kurssi on tarkoitus suorittaa itsenäisesti, mutta jokaiseen kurssiin on johdantoluento sekä palauteseminaari. Janus-sali Sirkkalassa on täyteen tungettu, ja eräs naisopiskelija tekee sen kaikkein suurimman virheen, mitä vain voi tehdä: Hän istuu viereeni! Minua alkaa ahdistaa. Vieras ihminen ei missään olosuhteissa saa istua minun viereeni! Väliin täytyy jättää vähintään yksi penkki.


Kurssin teemana on terveys ja eriarvoisuus. Toinen luennoitsijoista kertoo tutkimuksestaan Amazoniassa, missä hän vietti pitkän tovin tutkien erästä paikallista heimoa ja heidän tapaansa ymmärtää maailma. Luento on hyvin mielenkiintoinen, mutta luentoa kuunnellessani minun naamani alkaa vihertää. Miksi tuo nainen on saanut tehdä näin äärettömän mielenkiintoista tutkimusta Amazoniassa, ja minä en? No, ehkä siksi, että minä en ole uskontotieteilijä, joka pääsisi tekemään mielenkiintoista, etnografista kultturintutkimusta, vaan olen kuiva erityispedagogi, joka naputtelee kyselytutkimuksen tuloksia SPSS:ään. Minun ei tarvitse lähteä Amazoniaan voidakseni tehdä tutkimusta. Harmi, sillä lähtisin tältä istumalta sinne, jos vain saisin tilaisuuden. Sellaista tuskin tulee.

Kello käy. Akateemista varttia ei tunneta tällä luennolla. Minulla alkaa seuraava luento Educariumilla. Taas kerran juosten autoon, juoksun aikana tupakka, autolla Educariumin parkkipaikalle, sieltä juosten luennolle ja melkein ehdin käydä vessassakin. Luennon aluksi kaivan laukustani lyttääntyneen suklaapatukan. En ole ehtinyt syödä muuta tänään. Pakko saada edes jostain energiaa.

Päivän viimeisen luennon aihe on evoluutio ja kognitio. Olen niin väsynyt, että pysyn hädin tuskin hereillä. Puhumme aisteista evolutiivisesta näkökulmasta, ja siirrymme sen jälkeen muistiin. Luennoitsija sanoo jotain, mikä saa minut heräämään: Meillä ei ole muistia siksi, että muistaisimme menneitä tapahtumia, vaan meillä on muisti siksi, että osaisimme ennustaa tulevaa. Muistin tehtävänä on auttaa meitä oppimaan asioita. Jos näet käärmeen ja se puraisee sinua, kun kosketat sitä, seuraavan kerran nähdessäsi käärmeen muistat, että se voi purra ja purema voi olla kivulias. Muisti auttaa sinua ennustamaan, mitä kaikkea voikaan sattua, jos menet koskemaan käärmettä. Ja koska muistat kivuliaan pureman, et kosketa käärmettä ja vältyt puremalta. Olet oppinut.


Mitä minä olen oppinut? Minulla on ollut kaksi burnoutia. Kun katson kalenteriani, olen hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan. En ole ollut pois luennoilta, paitsi niissä tapauksissa, että ne ovat menneet jonkun toisen luennon kanssa päällekkäin. Olen tunnollisesti istunut joka hemmetin päivä yliopistolla, kuunnellut joka hemmetin luennon alusta loppuun saakka, ja siihen päälle vielä kaikki muu sälä, kuten hääjärjestelyt, palaverit teinin asioissa ja omat lääkäriasiat. Nyt tämä tunnollisuus alkaa kostautua: Olen niin loppuunpalanut, että saan hädin tuskin pidettyä silmiäni enää auki.

Minä olen siis varsin huono oppija ja minulla on todella huono muisti, sillä en ole oppinut näistä kahdesta edellisestä burnoutista mitään. Edelleenkin minulla on kalenteri täynnä kaiken maailman sälää, ja niin täyteen tungettu, etten todellakaan ehdi edes vessaan ja syömään näiden luentojen välissä. Enkö muka ole jo tajunnut, mihin tällainen aikataulu voi johtaa?

Tunnen piston sydämessäni. Pakkaan tavarani ja lähden luennolta aikaisemmin pois, ihan kuin pahainen kapinallinen. Huomenna en mene genetiikan luennolle. Luentodiat tulevat Moodleen. Saan ne kyllä sieltä. Minun ei tarvitse olla näin helvetin tunnollinen joka päivä! Jos jatkan tätä tunnollisena olemista, en tule kestämään edes lokakuuta loppuun.

Lupaan itselleni, että lakkaan olemasta näin helvetin tunnollinen. Alan ajatella enemmän omaa jaksamistani, enkä mene enää jokaiselle luennolle. Ehkä minulle jää tämän lupauksen jälkeen jopa aikaa niiden kirjallisten töiden tekemiseen.