Unien ihmeellinen maailma, osa 65

Olin palannut koulun penkille, yliopistoon, opiskelemaan venäjää. Syystä, mikä ei unessa selvinnyt, halusin saada toisen maisterin tutkinnon venäjä pääaineena. Asuin Naantalissa, entisessä kotitalossani (mikä ihme Naantali-teema mulla on unissa nykyään?) ja minulla oli teinin lisäksi toinen pieni tyttö, nimeltä Hilla.

Opetus oli hyvin lukiomaista, ja eräs opettajistamme ilmoitti heti kättelyssä, että poissaoloista rankaistaan välittömästi. Tämäkin luento kestäisi kuuteen. Sanoin, ettei se vain käy, sillä Hillan päiväkoti menee viideltä kiinni, ja minun on haettava tyttö sitä ennen. Sain tympeän vastauksen vanhalta naisopettajalta, että minun pitää keksiä keino, mihin saada tyttö hoitoon. Hän ei päästäisi minua läpi, jos olisin pois lapsen takia.

Venäjän tunti meni siihen, että meikkasin. Opettelin tekemään eräänlaista sydämen muotoista rajausta huuliini. Tappelin puuterin ja meikkivoiteen kanssa, sekä rajauskynän, mikä oli mielestäni liian nestemäinen. Rajauskynä oli tummanlila. Tunnilla oli myös toinen tyttö, joka meikkasi ja laittoi hiuksiaan koko ajan. Silti taustalla oli koko ajan menossa venäjän tunti, ja opiskelimme. Meikkaaminen oli vain oheistekemistä.

Tunnin lopuksi pesin kasvoni ja sanoin, etten kehtaa tämän näköisenä lähteä hakemaan lasta päiväkodista. Toinen tyttö, joka oli meikannut, sanoi, ettei häntä vain haittaisi, eikä aio pestä meikkejään pois, vaikka tiukka naisopettaja haukkuikin häntä huoran näköiseksi niissä meikeissään.

Uni hyppäsi hieman toiseen aiheeseen. Minulla oli edelleenkin kaksi lasta, teini ja Hilla, mutta olin menossa nykyisen mieheni kanssa treffeille. Olin sopinut Hillan isän kanssa, että hän tulee lapsenvahdiksi. Mieheni ei pitänyt Hillan isästä, ja yritin lepytellä häntä, että eikö se ole vain hyvä, että tämä isämies suostuu katsomaan oman lapsensa lisäksi myös teiniäni, joka ei ollut hänen lapsensa. Lopulta sain mieheni leppymään.

Treffeille emme kuitenkaan päässeet ihan heti lähtemään, sillä minulla oli vaikeuksia löytää oikeanlainen koru treffejä varten. Minulla oli valtava koruvalikoima, ja tutkistelin erilaisia sormuksia ja kaulakoruja. Kaikki koruni olivat helmeilevissä korurasioissa, missä oli sisällä vettä. Nämä olivat jotain "vesikoruja", ja tuottivat myöskin sitä vettä sinne rasian sisään. Olin saanut myös Hillan isältä arvokkaan sormuksen, missä oli silmälasien muotoinen kivi. Hän oli kosinut minua, mutta olin vastannut kieltävästi, sillä en välittänyt hänestä "sillä tavalla", vaikka hän olikin lapseni isä.

Luojan kiitos, heräsin tästä kamalasta painajaisesta! Minulle ei yhtään enempää lapsia, kiitos. Vaikka timantteja saisi olla pikkuisen enemmän... 

Ruuhka, stressi ja valitus - Niistä joulu tehty on!

Tämä on se aika vuodesta, jolloin Facebook täyttyy ihmisten valituksista. On niin hirveä kiire ja joka paikassa kamalat ruuhkat. Minä, jolla on muutenkin burnout, varmaankin kuolisin kaiken mahdollisen joulustressin alle, mikäli sellaista taakakseni ottaisin. Kieltäydyn ottamasta, ja olenkin jo vuosien ajan kehittänyt kaiken maailman kikkoja, millä säästää itseään joulustressiltä ja kauppojen ruuhkilta. Päätinpä ystävällisesti jakaa nämä minun pikku stressin- ja ruuhkansäästäjävinkkini myös teille.

Ihan ekaksi, tarvitseeko niihin kauppoihin mennä? Internet on pullollaan nettikauppoja! Kun tilaa mahdollisimman monta turhaa tavaraa samasta nettikaupasta, tulee säästettyä aikaa ja vaivaa, kun ne voi hakea samalla kertaa. Ja koska postissa on kuitenkin helvetinmoiset ruuhkat, kannattaa paketit tilata SmartPostiin. Jos SmartPostin lootat ovat täynnä, ainakin jossain päin Suomea posti kuljettaa silloin paketin kotiovelle asti!

Entäs ruuat? No, ne ruuatkin voi tilata netissä kotiinkuljetuksella. Minäkin tein tänä jouluna niin! K-kauppaan vain ruokatilaus, ja se tuotiin kotiovelle juuri sellaisena kuin sen laitoin menemään. Eikä tarvinnut jonotella missään hypermarkettien kassoilla ja etsiä epätoivoisesti parkkipaikkaa. Toinen vaihtoehto on Prisman tarjoama kauppakassi-palvelu: Ruuat tilataan netistä, Prisma pakkaa ne, ja käyt sen jälkeen hakemassa ne Prisman noutopisteestä. Ajat vain kaupalle ja takaisin. Sisälle asti ei tarvitse mennä tappelemaan mummojen kanssa siitä, kuka saa isoimman kinkun.

Lemmikkien ruuat saa myös tilattua netistä, suoraan kotiin. Ei tarvitse lähteä hirveässä lumimyräkässä ajelemaan lemmikkieläinkauppaan, koska Mustille ei ole puruluuta jouluksi ja Mirrin tonnikalapurkki unohtui ruokatilauksesta. Kaiken saa kätevästi netistä!

Okei. Netistä on tilattu lahjat. Ne pitää paketoida. Jossain paikoissa ne voi tilata valmiiksi paketoituna parin euron summaa vastaan. Tosin itselleni tulee mieleen vain pari lelu- ja kirjakauppaa, mitkä toimittavat valmiiksi paketoituja tuotteita. Muut joutuu sitten paketoimaan itse. Valitettavasti. 

Netistä on tilattu myös safkat. Ne pitäisi laittaa. Perunat pitäisi kuoria ja laatikot tehdä. Niin, tarvitseeko? Jos niitä hemmetin joululootia on pakko pöytään saada, voisiko ne ostaa valmiina? Saarioisten äidit osaavat tehdä ihan kelpo lootat joulupöytään. Säästää ihan pirun paljon aikaa ja vaivaa, kun kaiken ostaa niin valmiina kuin mahdollista. Ja tarvitseeko joka joulu syödä sitä perinteistä jouluruokaa yleensäkään? Meillä ei jouluruuasta edes pidä kukaan, joten meillä ei syödä mitään perinteistä suomalaista jouluruokaa. Viime vuonna me söimme canneloneja, tänä vuonna meillä on meksikolainen joulu nachopelteineen ja tacoineen.

Sitten päästään suosikkiaiheeseeni, joulusiivoukseen. Onko kaikki vaatekaapitkin pestävä ihan välttämättä? Eikö ihan imurointi riittäisi? Ja jos kaaos kotona häiritsee liikaa, niin miksei lähteä jouluksi kotoa pois! Tätä olen harrastanut monena jouluna. Kakara autoon ja nokka kohti "jotain". Yleensä olemme viettäneet joulun jossain kylpylässä. Ei tarvitse katsoa kodin kaaosta, ei tarvitse miettiä jouluruokia. Äärimmäisen kätevää ja säästää ihan hirveästi hermoja! Suosittelen lämpimästi.

Ja sitten ne hemmetin joulukierrokset jokaisen mummon, sedän, serkun, kummin, kaiman, koiranulkoiluttajan ja ties vielä kenen luona. Tämä oli lapsuuteni painajainen, kun menimme parhaimmillaan viiteen paikkaan yhden päivän aikana. Siinä oli rentous kaukana! Jokaisen luona ei tarvitse käydä. Voit kutsua heidät sinun luoksesi. Tai vaikka soittaa puhelun, jos ihan pakko on muistaa. Itseäni ei enää tässä vaiheessa hetkauta pätkääkään, jos joku mummon serkun kummin kaima loukkaantuu, kun en mennyt joulukylään. Haistakoon lanttulaatikon! Minä en tee mitään siksi, että minun on pakko. Minä teen siksi, että minä haluan. Ja ellen halua mennä kenenkään luo joulukylään, en mene.

Minulla ei ole tasan minkäänlaista stressiä joulusta. Tilasin teinille pari pakettia, netin kautta SmartPostiin, totta kai. Koira sai ison laatikon nameja ja leluja Peten koiratarvikkeelta, nekin SmartPostiin kuljetettuna. Tänään K-Puhakka kuljetti kotiimme jouluajan ruuat, eikä minun tarvinnut muuta tehdä kuin avata kuskille ovi. Siivottu ei ole, enkä välitä. Ihan sama, onko jouluna siistiä, kun ei täällä siistiä muutenkaan ole. Ja yhteen ainoaan kyläpaikkaan en aio mennä. Jos joku meitä kaipaa, niin meille saa tulla.

PS. TämäKIN blogitekstin kuvat tarjoaa Papunet. Kuvien tekijät ovat Elina Vanninen ja Sergio Palao.

Doboilua

Koska kaikkea pitää kokeilla vähintään kerran elämässään...

Rally-toko jäi joulutauolle, ja meillä oli Kaunon kanssa mahdollisuus päästä kokeilemaan doboa parin kerran ajan. Ja tokihan me otimme haasteen vastaan! Eihän sitä kokeilematta tiedä, mikä laji saattaisi olla juuri se meidän juttu.

Teille, jotka ette tiedä, mitä dobo on, niin kerrottakoon dobon hyvin lyhyt oppimäärä. Dobossa on tarkoitus saada sekä koiraan että omistajaan liikettä ja lihasvoimaa. Harjoitteet tehdään ovaalin muotoisten dobo-pallojen tai tasapainotyynyjen päällä. Dobo-pallon koko on aika lailla kiinni siitä, miten iso koira itsellä on. Eli sekä omistaja että koira ovat vuoron perään pallon päällä tehden erilaisia liikkeitä ja kehittäen kehoaan.

Lisätietoa sitä kaipaaville ja dobosta kiinnostuneille löytyy vaikkapa tuolta: http://www.dobo.fi/

Meidän Kaunokainen, joka yleensä innostuu helposti kaikesta uudesta (erityisesti, jos siihen liittyy tavalla tai toisella pallo), ei pahemmin lämmennyt dobolle. Kauno vain haisteli palloa ja kiersi sen, kun yritti saada namin. Pallon päälle hän ei olisi millään halunnut hypätä. Tasapainotyynyt ovat rally-tokosta tuttuja, joten tasapainotyynyjen päällä hommat kyllä onnistuivat hienosti. Mutta dobo-pallosta Kauno ei kiinnostunut.

Ja minä surkeine lihaksineni ja huonoine tasapainoineni en meinannut millään pysyä itse pallon päällä! Dobo oli suhteellisen kevyttä jumppaa, verrattuna lajiini ennen selkävamman saamista, potkunyrkkeilyyn, mutta kyllä siinä dobossakin saa lihakset huutamaan hoosiannaa, jos A) niitä lihaksia ei ole, ja B) tekee kaikki liikkeet huonossa asennossa, kuten minä tein.

Nämä kaksi treenikertaa menivät siis lähinnä siihen, että Kauno haisteli dobo-palloa ja teki juttuja tasapainotyynyn kanssa, ja minä istuin dobo-pallon päällä kirkumassa, että kohta menee tasapaino ja minä kaadun. Että näin meillä. Ehkä se dobo ei ole juuri meidän laji. Ehkä se rally-toko on enemmän meidän juttu. Tai sitten nosework. Ilmoitin Kaunon nosework-kurssille tammikuussa. Koska tuo meidän pieni nuuskuttaja on koiramaiseen tapaan nenä kiinni joka mahdollisessa paikassa, olettaisin, että Kauno tulee rakastamaan noseworkia.

Mutta nuuskutuskurssista lisää tammikuussa! Nyt me jäämme koiraharrastuksista ansaitulle joululomalle, ja jatkamme taas ensi vuonna.

Unien ihmeellinen maailma, osa 64

Olin syntymäkaupungissani, Naantalissa, erään tamperelaisen ystäväni kanssa. Halusin esitellä hänelle kaupunkia. Kaupungin keskusta oli valtava ja laaja. Täynnä suuria mäkiä, vanhoja, kivisiä rakennuksia, suihkulähteitä ja huvipuistolaitteita. Kaupunki ei muistuttanut todellista Naantalia, ei sitten pätkääkään, mutta unessa minusta tuntui hyvältä olla tutuissa maisemissa, ja tunnistin jokaisen huvipuistolaitteenkin lapsuuteni ajoilta.

Päädyimme erääseen pieneen vaatekauppaan. Kaverini miesystävä tuli sattumoisin ovesta sisään ja harhautti myyjää samalla, kun me varastimme muutaman vaatekappaleen ja lähdimme ulos. Ehdimme karkuun ja piiloon myyjää, kunnes hän tuli ulos kaupasta ja huusi kovaan ääneen, että saa meidät kyllä kiinni. Naureskelimme ja jatkoimme kierrostamme.

Esittelin kaupunkia edelleen. Eräässä hyvipuistolaitteessa kuulimme, miten eräs mies oli kuullut erään henkilön, kenellä oli juuri tietynlainen kassi, ryöstäneen erään liikkeen. Mies kuvaili minun kassini. Yritin pitää kassini piilossa, ja se onnistui. Kukaan ei huomannut sitä.

Meille tuli kiire päästä keskustasta pois. Meillä oli kaksi reittiä: joko mennä kummituskorttelin lävitse tai erästä pientä siltaa pitkin. Aloin viedä ystävääni kummituskorttelin lävitse sen kummempia häneltä kysymättä. Minulla oli kamera kädessäni ja otin jatkuvasti kuvia vanhoista ja ränsistyneistä rakennuksista. Tunnelma oli pelottava ja minua itseänikin pelotti. En tiedä, miksi valitsin juuri tämän reitin, mutta sitä pitkin menimme kuitenkin.

Onneksi oikea Naantali ei ole ihan noin jännittävä kaupunki.

Väkivaltaista opiskelua

Koska nyt on joulu, niin pakkohan minun on hankkia itselleni joululahja. Ja mikäs olisikaan sen parempi joululahja opiskelijalle kuin lisäopintoja?

Jyväskylän avoimen yliopiston alaisessa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa alkaa keväällä ensimmäistä kertaa Suomessa väkivaltatutkimuksen opintokokonaisuus. Se on vain vaivaisen 15 nopan mittainen kokonaisuus, mutta sitäkin kiinnostavampi. Se suoritetaan kokonaan etäopintoina, mikä sopii minulle erittäin hyvin. Verkko-opiskelu on ihan parasta!

Koko systeemi alkaa johdanto-kurssilla, mihin otetaan vain vaivaiset 30 ensimmäiseksi ilmoittautunutta ihmistä. Minunhan piti olla ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa, että juuri minä saan opiskelupaikan tuolla kurssilla. Enhän minä voi yksinkertaisesti edetä urallani, ellei minulla ole väkivaltatutkimuksesta opintoja.

Kyllä, voitte sanoa minua tässä vaiheessa suhteellisen hulluksi ihmiseksi. Minun piti himmata tämä vuosi ja rauhoittua. Ja olenhan minä siinä jotenkin kyennytkin. Minullahan kuuluu tällä hetkellä opintorepertoaariini vasta erityispedagogiikka, psykologia, evoluutiopsykologia, nuorisotutkimus, Asklepios-opintokokonaisuus, voimauttavan valokuvauksen menetelmäopinnot, käyttäytymisanalyysiperusteisen eläinkouluttajan opinnot ja väkivaltatutkimuksen opinnot. Minulla ei ole yhtä ainoaa kurssia kielikeskuksesta, joten hyvinhän tämä tässä vielä sujuu. Kaiken lisäksi, evoluutiopsykologia, Asklepios ja väkivaltatutkimus ovat sellaisia opintoja, mistä ei voi suorittaa mitään muita opintoja kuin nämä nyt käsillä olevat, joten näissä opinnoissa ei voi edetä mihinkään.

Keväästäni tulee opintojen kannalta kyllä niin mielenkiintoinen, ettei mitään rajaa! Odotan todella innoissani kaikkia niitä mielenkiintoisia kursseja, mitä on tarjolla. En voi sanoa erityisesti odottavani sitä monimuuttujamenetelmien kurssia, mikä tulee minua vastaan keväällä, mutta noin muuten keväästä tulee aivan järjettömän kiinnostava.

Mutta nyt on joulu, ja minä rentoudun. En ajattele opintoja laisinkaan. Mässään, katselen elokuvia ja makaan sohvalla. Siinä se. Ja keväällä aloitan uudestaan opinnot näiden supermielenkiintoisten kurssien parissa.

Elämäni listoina

Ensi viikolla on jouluaatto. Mikä tarkoittaa sitä, että tällä viikolla on pitänyt käydä siellä, täällä ja tuolla, ja syödä joka paikassa itsensä jouluruokaähkyyn. No, se hyvä puoli tässä on, ettei ole kotona tarvinnut tehdä keittiössä muuta kuin laittaa Samarinia vesilasiin kaiken syömisen jälkeen.

Tänään juhlimme perheen kesken. Äitini, siskoni puolisoineen ja lapsineen sekä meidän pieni perhe. Mätimme ruokaa, jaimme lahjoja ja yritimme vielä saada kaiken ruuan jälkeen jälkkärit mahtumaan vatsalaukkuumme.

Eräästä saamastani paketista paljastui kirja. Sinänsä se ei ole yllätys, että MINÄ saan lahjaksi kirjoja, mutta tämä kirja on hieman erilainen kirja. Sen nimi on Elämäni listoina. Erilaisten listojen lisäksi kirja sisältää mietelauseita jokaiseen päivään.

Eli nyt sitten minun pitäisi keksiä aina 10 asiaa elämästäni, mitkä haluan ikuistaa näihin listoihin. 10 hauskinta juhlaani. 10 ihailemaani taiteilijaa. 10 suosikkivaatettani. 10 elämäni onnellisinta päivää.

Ensisilmäykseltä kirja vaikuttaa aika lailla höpöhöpöltä. Jonkun yksisarvisterapeutin tekemältä. Mutta kun asiaa ajattelee tarkemmin, se voisi oikeastaan tehdä juuri nyt minulle ihan hyvää, kun joudun tosissani miettimään, mitä kaikkia asioita minulla on elämässäni. Muutakin kuin järjetön stressi, tajuton väsymys ja burnout. En olekaan tässä pieneen hetkeen ajatellut niitä hyviä asioita, minulla on. Tai on ollut.

Ensimmäinen lista. Koska olen väsynyt ja pinkeä vatsani ei hirveästi piristä olotilaani, aloitan helposta listasta: Asiat, joita ilman en lähde kotoani.

1. Käsilaukku 
2. Kännykkä 
3. Lompakko 
4. Kotiavaimet 
5. Sytkäri 
6. Röökiaski 
7. Kalenteri 
8. Särkylääkkeet 
9. Nenäliinapaketti 
10. Ulkovaatteet 

Se oli aika helppo. Toinen lista. Tämä vaatii jo vähän miettimistä: Lempipaikkani kotikaupungissani.

1. Oma koti 
2. Aurajokiranta 
3. Tonttumäen koirapuisto 
4. Vilkkilänmäki (erityisesti kesällä) 
5. Ruissalon kasvitieteellinen puutarha 
6. Suxes 
7. RantaKerttu 
8. Educarium 
9. Koirauimaranta 
10. Aisti ry:n toimisto 

Kolmas lista. Alkaa mielikuvitus jo loppua ja vatsa huutaa ruokalepoa. Teen vielä tämän, ja sitten annan vatsani levätä. Tämä on näistä kolmesta vaikein: Toiveet, joiden haluaisin toteutuvan.

1. Lisää koiria, joita saisin hemmotella ja rakastaa 
2. Ura tutkijana (mieluiten turhien asioiden tutkimista, koska se on kivempaa kuin hyödyllisten asioiden tutkiminen) 
3. Kirjan/Kirjojen kirjoittaminen 
4. Selkäkivuton loppuelämä 
5. Ymmärryksen lisääntyminen ADHD-oireisia henkilöitä kohtaan 
6. Eläinavusteisuuden lisääntyminen eri aloille 
7. Väitöskirja 
8. Rakkaalle Kaunokaiselleni SUPERPITKÄ elämä 
9. Rakkaalle miehelleni kärsivällisyyttä minun kanssani 
10. Kotisiivooja 

Ehkä tämä riittää tältä illalta. Tuossa olisi vielä monta kymmentä listaa tekemättä, mutta en jaksa enempää. Heittäydyn pitkäkseni sohvalle ja jatkan Poliisiopisto-leffojen katsomista. Miehelläni on ne kaikki, joten päätin aloittaa tällaisen mukavan ja kevyen leffaputken aivottoman komedian parissa. Sopii mukavasti tämän illan jatkoksi.

Syksyn sato: Pettymys

Opinnot alkavat tämän syksyn osalta olla ohitse. Kursseista on napsahtanut arvosanoja opintorekisteriin reippaaseen tahtiin. Olen tämän syksyn aikana suorittanut seuraavat kurssit:

• Johdatus evoluutiopsykologiaan 
• Evolutiivinen seksuaalivalinta ja seksuaalipsykologia 
• Genetiikan perusteet 
• Kasvatustieteen metodologia ja tutkimusmenetelmät 
• Historiallinen ja sosiologinen tutkimusote kasvatustieteissä 
• Verkostotyö 
• Johdatus SPSS-ohjelman käyttöön 
• Asklepios I: Terveys, kulttuuri ja eriarvoisuus 
• Asklepios II: Terveyden eriarvoinen historia 
• Näkökulmia tyttötutkimukseen

Tämän lisäksi olen suorittanut nuorisotutkimuksen perusopinnot, mistä olen saanut 25 noppaa ja yhden sivuainekokonaisuuden. Olen järjestänyt pienet häät, harrastanut koiran kanssa, käynyt pitämässä luentoja ja kokemusosaajapuheenvuoroja, hoitanut teinin asioita, yrittänyt hoitaa omia asioitani ja jaksaa jotenkin tämän pitkän syksyn ajan. Olenko tyytyväinen kurssisaavutukseeni? No en todellakaan!

Asklepios, terveyden ja hyvinvoinnin jumala

Kaiken tämän kiireen keskellä en ole saanut suoritettua ensimmäistäkään psykologian aineopintojen kurssia. Olen todella pettynyt itseeni. Kaiken lisäksi hirveän kiireen keskellä tehdyt ja hiomattomana palautetut esseet ja harjoitustehtävät eivät ole poikineet mieleisiäni arvosanoja, eli toisin sanoen, erinomaisia ja kiitettäviä arvosanoja ei ole tullut ihan kaikista kursseista. Genetiikasta en sellaista odottanutkaan, halusin vain päästä koko kurssin ylipäätänsä edes läpi. Muista kursseista olisin odottanut hieman parempia arvosanoja, mutta aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt siihen, että olisin ehtinyt paneutua yksittäisiin harjoitustehtäviin ja hioa niitä paremmiksi. Muuta tekemistä on ollut aivan liikaa.

En ole myöskään saanut aloitettua graduani. Minulla on lähdeaineisto suurin piirtein kasassa, mutta ensimmäistäkään kirjainta en ole saanut kirjoitettua. Aika ei ole riittänyt, ja voimat ovat olleet niin lopussa, että silloin, kun aikaa olisi ollut, en ole jaksanut.

Ensi keväänä minun pitää tehdä jonkinlainen ryhdistysliike, jotta saan vähän paremmalta näyttävän suorituslistan aikaiseksi. Ja aloitettua myöskin niitä psykologian opintoja! Olen tämän syksyn aikana tuhlannut aivan liian paljon aikaa siihen, että olen tehnyt jotain muuta kuin opiskellut. Olen joutunut hoitamaan virallisia asioita. Keväällä aion olla hoitamatta niitä niin paljon. Menkööt asiat solmuun, ihan sama. Virallisten asioiden hoitaminen vie minulta niin paljon voimia, etten yhden virallisen puhelun jälkeen kykene enää tekemään mitään muuta sen päivän aikana, ja loppupäivä on täysin hukkaan heitetty. Tervetuloa lopen uupuneen ADHD-aikuisen arkeen, missä mikään ei ole itsestään selvää.

Aion myöskin välttää läsnäolopakollisia kursseja viimeiseen asti. Pyrin valitsemaan sellaiset kurssit, missä on mahdollisimman paljon itsenäistä työskentelyä. Jos on luento-opetusta, käyn vain silloin, kun jaksan, ja jätän luentoja surutta väliin. Luentodiat ovat joka tapauksessa Moodlessa, joten voin lukea ne sieltä.

Olen myös huomannut, että olen lakannut valokuvaamasta. Valokuvaaminen lakkaa aina silloin, kun minulla on “synkkä kausi”, vaikka se normaalisti toimiikin voimauttavana tekijänä elämässäni. En vain yksinkertaisesti jaksa lähteä mihinkään valokuvaamaan, ja jos muutaman kuvan räpsäisenkin, en jaksa muokata niitä. Toivon myös tähän muutosta kevään aikana.

Ehkä ensi keväästä tulee hieman parempi ja tuotteliaampi kuin mitä tämä synkkä ja pitkä syksy on ollut.