Viikonloppu on alkanut. Tai no, minun kohdallani se alkoi tänään jo klo 11.00. Torstait ovat lyhyitä työpäiviä. Istun sohvalla, ja silmät painuvat kiinni. Kädessäni on Poijulan kirja Lapsi ja kriisi. Olen kirjoittanut kaksi lukua aiheesta trauma- ja surureaktio, ja halu kirjoittaa essee tänään loppuun on kova. Aihe kiinnostaa.
Kova on myös halu kirjoittaa hyvä essee. En halua huonoa arvosanaa mistään kurssista sen vuoksi, että tein jonkun työn juosten kusten. Haluan palauttaa huolellisesti kirjoitetut esseet, missä olen perustellut jokaisen näkökulmani tarkkaan. Haluan, että tekstini on virheetöntä ja sujuvaa. Tässä väsymyksessä en pysty kirjoittamaan virheetöntä ja sujuvaa tekstiä, enkä varsinkaan perustelemaan näkökulmiani, koska tässä väsymyksessä ainoa perusteluni on: “Koska mä sanon niin, ja koska se vain on paskaa”. Näillä perusteluilla tuskin saa erinomaista arvosanaa tieteellisestä esseestä. Hyvä, jos edes pääsisi läpi.
Olen sen verran kova luu, etten luovuta helpolla. Monesti, kun olen sanonut, etten tänään enää koskekaan mihinkään oppimistehtävään, olen silti jatkanut tehtävän kirjoittamista myöhemmin. En osaa luovuttaa, enkä osaa lopettaa. Keskeneräinen homma on saatava loppuun, sillä muuten se jää kalvamaan minua, enkä saa siltä rauhaa.
Tänään minun on kuitenkin pakko luovuttaa. En halua, mutta on pakko. Kirja on laitettava sivuun. Minun on lopetettava opiskelu tältä päivältä. En yksinkertaisesti pysy hereillä enää enkä jaksa pitää silmiäni auki. Aivoni ovat niin täynnä toffeeliejua, etteivät aivosolut pysty liikkumaan. Tällä kapasiteetilla en tule ikinä saamaan aikaiseksi hyvää tai edes tyydyttävää esseetä.
Paras asia, mitä tällä hetkellä voin tehdä, on lykätä kahdenkymmenen euron seteli tyttäreni kouraan, kangaskassi toiseen kouraan, ostoslista taskuun ja lähettää hänet lähikauppaan. Ostoslistalla lukee: sipsejä, suklaata, jäätelöä, limpparia, suklaakeksejä. Poijulan kirjan laitan johonkin jemmaan niin, etten näe sitä, enkä ajattele koko esseetä ennen huomista. Yöllä yritän nukkua hyvät ja pitkät unet, ja jatkaa esseetä aamulla vähemmän väsyneenä. En käytä sanaa “virkistyneenä”, koska virkeys olisi tässä vaiheessa uupumusta aivan liikaa vaadittu. “Vähemmän väsynyt” on paljon realistisempi termi.
Nyt sulkeutuu Satun opintopaja tältä illalta, ja avautuu taas huomenna.
Ja tässä teille vielä biisi Maija Poppasesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti