keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Erinomaista sonninsontaa

Bling, sanoo sähköposti. Tuntematon lähettäjä. Hän kuitenkin aloittaa postin tuttavallisesti: “Hei, Satu!” Sen jälkeen hän jatkaa olevansa Jyväskylän avoimesta yliopistosta, ja hän ottaa minuun yhteyttä, sillä haluaa antaa palautetta neuropsykologian essestäni. Palautin esseen Koppaan viime sunnuntaina, joten erittäin nopeasti tuli palaute! Olen erittäin yllättynyt ja hämmentynyt, toki pelkästään positiivisella tavalla. Nopeus on aina valttia.

Olen kuulemma kirjoittanut hyvän ja selkeän esseen, vastannut kaikkiin kysymyksiin monipuolisesti, käyttänyt kaikkia vaadittuja lähteitä myös monipuolisesti ja tehnyt tiedeyhteisön kaikkein pyhimmän, eli lähdeviittaukset, oppiaineen vaatimalla tavalla. Sain erityismaininnan siitä, että olin tehnyt yhteenvedon. Ja minä kun luulin, että yhteenveto kuuluu olennaisena osana esseetä! Ilmeisesti avoimessa yliopistossa opettajat saavat lukea jos jonkinmoista sonninsontaa, mitä heille tarjotaan muka-esseiden muodossa, jos esseeni tarkistanut henkilö oli näin onnellinen siitä, että olin todellakin kirjoittanut sen yhteenvedon. Onneksi en ole avoimessa yliopistossa töissä. Minulta ehkä saattaisi mennä hermot, aika montakin kertaa.

Arvosana erinomainen, ja vielä erikseen kehut siitä, että olen taitava kirjoittaja. Voi kiitos! Tulipa hyvä mieli näin mukavasta palautteesta. En, omasta mielestäni, ihan näin vuolaita kehuja olisi ansainnut, mutta onhan niitä aina mukava ottaa vastaan. Tietenkin.

Tämä erinomainen neuropsykologian arvosana sai minut vakuuttuneeksi siitä, että pitämäni pieni psykologia-tauko on ohitse. Seuraavaksi olisi vuorossa kliinistä psykologiaa. Kolmen oppimistehtävän sarjasta voin aloittaa toista ja viimeistä: Ensimmäinen tehtävä vaatii sellaisen lähdekirjan, mitä ei ole saatavissa mistään. Paitsi kirjastosta. Ja minä pelkään kirjastoja! Kiitos ADHD:n, unohdan aina palauttaa kirjat. Unohdan jopa uusia kirjojen lainat, vaikka se onkin tehty niin äärimmäisen helpoksi, kun sen voi nykyään tehdä netin kautta. En vain saa palautettua enkä uusittua mitään, koska se himputin ADHD. Siksi ostan aina kaikki tarvitsemani kirjat, niin ei tarvitse murehtia palautuksista.

Kolmannesta, ja samalla viimeisestä, oppimistehtävästä on hyvä aloittaa. Soili Poijulan kirjoittama Lapsi ja kriisi on minulla valmiiksi kirjahyllyssä, joten pääsen aloittamaan heti. Tutustun kirjaan hetken, ja pääsen kirjoittamaan jo ensimmäisen kokonaisen luvun resilienssistä. Helppoa kuin heinänteko, ja vielä hauskaa!

Mitä enemmän tutustun psykologian maailmaan ja mitä syvemmälle pääsen siinä, sitä enemmän ihmettelen, miksen ole aikaisemmin lähtenyt lukemaan sitä. Olen aina halunnut lukea, ja olen aina ollut kiinnostunut. Ehkä minun vain piti käydä jokin elämänkoulun tapainen polku, ennen kuin olin täysin valmis. En koe tehneeni vääriä valintoja, sillä jokainen valinta on antanut minulle jotain hyvää. Mutta tulevaisuudessa voin tehdä taas uusia valintoja, ja ehkäpä psykologian opintojen jatkaminen, tavalla tai toisella, voisi olla yksi niistä valinnoista. Koen saavani tästä hyvin paljon.

Vielä, kun saisin sen yhden puuttuvan kirjan, olisin saanut melkein kaiken sen, mitä tällä hetkellä tarvitsen.

PS. Sain kehityspsykologian kurssista arvosanaksi erinomainen, vaikka se menikin, omasta mielestäni, täysin penkin alle.

PPS. Jos joku ihmettelee, mitä helvetin Koppa, niin se on Jyväskylän avoimen yliopiston käyttämä oppimisalusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti