sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Tauotonta aasiterapiaa

Eläinavusteisen koulutuspäivän aamu, eikä se alkanut taaskaan odotetusti. Koska nukuin käytännössä katsoen koko eilisen päivän, en ehtinyt kauppaan hakemaan itselleni lounasta täksi päiväksi. Ajattelin, että haen sitten lounassalaatin ennen koulutuspäivän alkua. Vaan mitä: Kaupat eivät olleet vielä auki! Olin aivan satavarma, että meidän lähikauppa olisi auki sunnuntaina jo kahdeksalta, sillä se on “aina” auki. Vaan eipä ollutkaan. Ei auttanut muu kuin suunnata koulutuspaikalle ilman lounasta, sillä ei ollut aikaa lähteä kiertelemään kaupunkia ja etsiä avoinna olevaa kauppaa. Pitäisi sitten lounastauosta käyttää osa siihen kaupassakäyntiin.

Keltainen tupa pienen mäen päällä Turun keskustassa. Siellä on, taas kerran, koulutuspäivä. Jään pihalle tupakalle ja katselen puussa hyppivää oravaa. Minua naurattaa nykyään joka kerta, kun näen oravan. On pakko kaivaa kamerakin esiin. Ovat ne oravat niin vekkuleita otuksia.


Kun avaan oven, vastaan juoksee iloinen ja innokas hauveli. Meitä on päivän kouluttajan lisäksi siis viihdyttämässä myös eläinystäviä. Mikäs sen parempaa!

Päivä alkaa sillä, että puhumme eläimen tunne-elämästä ja ymmärryksestä. Olen pohtinut asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että ihmiset ymmärtävät maailmaa, loppujen lopuksi, paljon vähemmän kuin eläimet. Olemme niin vieraantuneita ja erkaantuneita luonnosta, teknologian varassa eläviä, ettemme tarvitse enää mitään sellaista, minkä evoluutio on meille suonut. Pidämme itseämme ylivertaisina eläimiin nähden ja kohtelemme eläimiä, sekä myös toisiamme, kuin koneita. Kaikki pitää saada, tavalla tai toisella, muutettua rahaksi. Sillä, miten me sen rahan saavutamme, ei ole mitään väliä. Eläinten kaltoinkohtelu ja rääkkäys on hyväksyttyä, jos siitä on tuloksena tukku rahaa omaan taskuun. Ja sama koskee tietysti myös ihmisten kaltoinkohtelua.

Siirrymme aiheesta toiseen, eli aasiterapiaan. Aasit ovat mielenkiintoisia eläimiä, tosin täällä meidän kaukaisella Suomenniemellämme vähemmän tunnettuja. Ne ovat sosiaalisia ja erinomaisia kumppaneita ihmiselle. Hieman ehkä jästipäisiä, mutta eipä sitä jästipäätä tarvitse kauas lähteä etsimään: Ihan riittää, kun peiliin katsoo. Meidän taloudessa taitaa siis jo olla aasi, vaikka kaviot puuttuvatkin. Aasin monipuolisuus tulee päivän aikana ilmi, ja kiinnostun aaseita eläiminä entistä enemmän. Minun on varmaan pakko päästä tutustumaan aaseihin paremmin!


Viimeisenä puhumme vielä hyvin lyhyesti kissoista terapiaeläiminä. Kissat ovat aliarvostettuja eläimiä, mitä tulee terapiaeläimiin. Useasti ajatellaan, etteivät kissat opi samalla tavalla kuin vaikkapa koirat, eikä kissoja voisi kouluttaa. Luulo on väärä, ja kissa sopii terapiaeläimeksi siinä missä koira tai aasikin.

Koulutuspäivä päättyy kovin lyhyeen, ja palaan autolleni. Ihmettelen, miksi päätäni särkee ja oloni on hieman outo, vaikka päivä on ollut mielenkiintoinen. Sitten tajuan: Me emme pitäneet päivän aikana taukoja! Pelkästään sen lounastauon ja sen lisäksi hyvin pienen vessatauon. Muuten emme taukoja pitäneetkään. Toki asiaa oli paljon ja aikaa vähän, mutta väsyneestä olostani huomasi, että edes lyhyet tauot olisivat olleet päivän aikana todella tarpeen siitä huolimatta, että asiaa oli runsaasti. Jostain olisi voinut tiivistää sen verran, että olisimme saaneet pitää lounastauon lisäksi ainakin kaksi lyhyttä kahvitaukoa. Aivoni olivat ylikuormittuneet kaikesta tietotulvasta ja taukojen puutteesta.

No, saanko tauon nyt sitten kotona? En tietenkään saa! Koiralla on ollut kova ikävä, ja nyt hän haluaa leikkiä. Pitää heittää palloa, vetää köyttä ja painiakin vähän. Ja toki koira odottaa, että pieni herkkupalakin annetaan kaapista, kun hän on niin kiltisti odottanut äitiä kotiin. Lepään siis myöhemmin.

1 kommentti:

  1. Tarvitsetko kiireellistä lainaa? Lainat velan selvittämiseksi tai lainan ansaitseminen. Liiketoimintasi parantamiseksi kaikki pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet? Tarvitsetko lainaa tai kiinnitystä? Tämä on paikka, jossa etsimme, olemme täällä ratkaisemaan kaikki taloudelliset ongelmat. Lainamme rahaa yleisölle. Tarvitset taloudellista apua huono velkoja, joka tarvitsee rahaa. Jos haluat maksaa liiketoiminnan investoinneista kohtuullisella 2%: n hinnalla, haluan käyttää tätä tietovälinettä ilmoittamaan teille, että tarjoamme luotettavaa ja hyödyllistä apua ja olemme valmiita antamaan sinulle. Ota meihin yhteyttä tänään sähköpostitse: (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com)

    Lainatarjous.

    VastaaPoista