perjantai 23. syyskuuta 2016

Arvostan!

Ihmiset kiittävät aivan liian harvoin. Aivan liian harvoin toisen ihmisen suusta kuuluu, että hän arvostaa sinua tai jotain tekoasi. Positiivista palautetta annetaan aivan liian vähän. Halauksia, pusuja ja helliä kosketuksia annetaan aivan liian harvoin. Onnistumisesta ei palkita, mutta pienikin virhe huomataan heti. Tämä on todellisuutta ja elämme tässä jatkuvassa negatiivisen palautteen ja arvostamattomuuden kyllästämässä ympäristössä, missä kuitenkin pitäisi jaksaa hymyillä ja tehdä parhaansa.

Kerroin töissä työkaverilleni, että poikaystäväni jätti omat, suhteellisen tärkeät, menonsa väliin siksi, että olin keuhkokuumeessa, en saanut tehdä mitään enkä olisi pystynytkään tekemään mitään. Hän jäi tänne hoitamaan minua, koiraani, kotiani ja tytärtäni, vaikka hänellä olisi ollut omalla kotipaikkakunnallaan menoja. Työkaverini sanoi, että poikaystäväni on kultaakin kalliimpi tapaus, ja hän kysyi minulta tiukasti, olenko sanonut hänelle, että arvostan hänen tekoaan. Suoraan sanottuna, en muista! Taisin sanoa, ettei hänen tarvitse takia siirtää omia menojaan, ja taisin ehkä sanoa rakastavani häntä, mutten oikeasti muista. Koska en muista näin tärkeää asiaa, aion korjata tilanteen ja kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat omalta osaltaa tukeneet minua.

Kiitos, kumarrus, hatunnosto ja kunnia

POIKAYSTÄVÄNI, kiitos siitä, että olet jaksanut minua tämän pitkän sairauden aikana, ja noin muutenkin. Olet keuhkokuumeeni aikana väsymättä hoitanut minua ja lastani, vaikkei lapsi ole edes sinun. Arvostan tekoasi koko sydämestäni ja olen sinulle todella paljon velkaa tämän jälkeen. Olet tukenut minua näissä opinnoissa, ja uskot minuun enemmän kuin mitä minä uskon itse. Jaksat kannustaa ja viedä minua eteenpäin silloinkin, kun itse epäilen itseäni ja omia kykyjäni. Osaat myös antaa rakentavaa palautetta ilman, että alkaisit haukkua ja mollata. Teet minusta paremman ihmisen ihan vain olemalla vierelläni. Rakastan sinua ja toivon, että olet vierelläni vielä pitkään!

JARI, mitä suurin kiitos siitä, että annoit minulle mahdollisuuden opiskeluun. Kiitos siitä, että olet avannut silmäni eläinavusteiseen valmennukseen, ja olet innostanut tälle polulle. Kiitos hyvistä neuvoista, mitä olen sinulta saanut, ja kiitos myös niistä hyvistä neuvoista, mitä tulen saamaan jatkossa, ellen muista kiittää niistä erikseen.

MIRKA, kiitos innostavasta koulutuspäivästä, jakamastasi tiedosta sekä lämmin kiitos antamastasi positiivisesta palautteesta! Antamasi palaute lämmitti sydäntäni todella paljon.

TYÖTOVERIT, kiitos mahdollisuudesta saada vapaata opintojeni lähipäiviin. Kiitos, että tuuraatte minua ja teette työni puolesta sillä aikaa, kun itsekkäästi havittelen lisäpätevyyksiä, ja joudun sen vuoksi jättämään työni hoitamatta aina silloin tällöin.

OPISKELUTOVERIT, kiitos innostavista keskusteluista, vertaistuesta, oman alanne asiantuntijuuden jakamisesta sekä innostuneisuudestanne.

ÄITI, kiitos taloudellisesta tuesta. Vaikket sinäkään ui rahassa, olet kuitenkin antanut vähästäsi ja sitä kautta mahdollistanut etenemistäni urallani.

AISTI RY, kiitos mahdollisuudesta saada olla mukana tekemässä huipputärkeää vapaaehtoistyötä. Olette vahvoja ihmisiä, jotka väsymättä jaksatte auttaa myös muita. Teette arvokasta työtä tämän yhteiskunnan hyväksi, ja arvostan teitä kaikkia suuresti. En voi sanoin kuvata, miten onnellinen olen siitä, että saan olla osana näin hienoa ja aktiivista yhdistystä.

SINÄ, kiitos sinulle, kun jaksat lukea näitä loputtomia sepustuksiani. Arvostan jokaista lukijaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti