sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

AIKA kumma juttu

Tämä on taas niitä päiviä, kun kiroan nämä ADHD-aivoni alimpaan helvettiin! Enkä tiedä, milloin oikein opin, kun en tunnu monenkaan mokan jälkeen oppivan, en sitten mitään. Ehkä olen toivoton tapaus.

Minusta alkaa vahvasti tuntua, etten tule ikinä hallitsemaan sellaista pikkaraista asiaa kuin aikaa ja ajankäyttöä. Minulla on kyllä kalenteri, itse asiassa, useampikin, mutta näistä kalentereista huolimatta minusta tuntuu siltä, ettei aika ole ystäväni. Unohdan tehdä tärkeitä kalenterimerkintöjä, minkä vuoksi minulla on päällekkäisiä tapaamisia vaikka kuinka paljon. Unohdan tärkeitä palavereja, minkä vuoksi minun pitäisi järjestellä työjuttujani uusiksi, ja sitten tuleekin paniikki, kun pitäisi sijaiset saada tunneille. Ja sitten, kun päivää ennen tajuan, että hei, huomennahan oli tämä järjestelyä vaativa asia, alan tuskahiki ohimolla soitella puheluita toivoen, ettei vielä olisi liian myöhäistä. Ja tämä tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan!

Muistin tänään myös, että ah-niin-armaan tyttäreni eräs konsertti on ihan jo parin viikon päästä, ja harjoitukset pidetään erään toisen harrastuksen kanssa päällekkäin. Luulin, että aikaa selvitellä taksijuttuja sun muita asioita olisi kuin rosvopäälliköllä, mutta kappas, kun se aika meneekin kuin siivillä, etenkin silloin, kun asiat unohtaa, ja sitten ne ovatkin käsillä ihan yhtäkkiä. Huomenna olisi harjoituskonsertti. Olenko muistanut ilmoittaa asiasta vapaa-ajan taksille, että mennäänkin eri osoitteeseen ja eri aikaan? No en tietenkään! En ole ehtinyt. Olenko muistanut ilmoittaa toiseen harrastukseen, minkä kanssa harkat menevät päällekkäin, ettei tyttäreni osallistukaan, koska menee konserttiharkkoihin? En, sillä aika menee liian nopeasti.

Tämän kaiken lisäksi tajusin, että minulla on ensi viikolla erittäin tärkeä palaveri, mikä osuu keskelle työpäivääni. Esimiehelle ilmoitettu? Sijainen hankittu vetämään se tunti, minkä joudun olemaan palaverin takia pois? Älkää kuvitelkokaan! Tuohon palaveriinhan on vielä vaikka miten paljon aikaa. Kyllä aikaa on!

Olenko muistanut ilmoittautua erääseen tapahtumaan, mihin minun pitäisi osallistua? En, sillä siihen on vielä “niin pitkä aika” ja ilmoittautumisaikaa on “vaikka kuinka paljon”. Olenko muistanut kirjoittaa erään lyhyen kirjoitelman, mikä minulta pyydettiin? Miksi olisin kirjoittanut sitä, sillä onhan minulla vielä kaksi päivää aikaa tehdä se!

En ole ehtinyt tehdä yhtään mitään!

Huomenna töiden jälkeen (oletan, että olen tämän keuhkoruton jäljiltä taas työkykyinen) minua odottaakin erittäin mukava puheluiden ja sähköpostien rumba, kun pitää ilmoitella asioita, selvitellä juttuja ja kaikkea muuta mukavaa. Ja kaikki tämä ihan vain siksi, koska “siihen on vielä niin pitkä aika, ei sitä vielä tarvitse hoitaa”.

Ja koska aina JOTAKUTA tarvitsee syyttää, etteivät hommat onnistu, ja itseään ei, tietenkään, voi ikinä syyttää, niin syytetäänpä tästä kaikesta aikaa. Aika menee aivan liian nopeasti! Se menee paljon nopeammin kuin mitä sen kuuluisi mennä, ja siksi en ole saanut mitään tehdyksi. Kaikki on siis ajan syytä, ei minun. Eikös juu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti