Työterveyslääkärin tuomio: En ole nukkunut tarpeeksi hyvin sairauslomani aikana. En ole saanut paikattua pitkän ajan kuluessa syntynyttä univajetta riittävästi, joten sairauslomani jatkuu. Eipä siinä, pitkäaikaisen univajeen paikkaaminen ei onnistu viikossa, kahdessa eikä välttämättä kuukaudessakaan. Joskus siihen vaaditaan useamman kuukauden toipuminen.
Stressiä ja unenlaatua ei ole parantanut se, että olen sairauslomani joutunut väkisin tekemään ja suorittamaan. Perheen asiat on pakko hoitaa, koiran asiat on pakko hoitaa, teinin asiat on pakko hoitaa ja palavereissa on pakko ravata, vaikka olisi miten sairauslomalla. Kuka hoitaa perheen asiat, ellei äiti hoida? Viranomaistahojen kanssa sovittuja palavereja on vaikea perua, sillä uusia palavereja ei saa kovinkaan helposti sovittua. Vaikka olisi miten väsynyt, miten huonosti nukkunut ja miten sairauslomalla, erityislapsen asiat on pakko hoitaa. Ja toipuminen venyy ja venyy, koska stressitaso pysyy jatkuvasti koholla eikä se pääse ikinä laskemaan.
Jos haluaisin ihan oikeasti saada stressitasoni nollille mahdollisimman nopeaan tahtiin, lähtisin johonkin kauas pois, ihan yksinäni. Nukkuisin yöt, päivät, illat ja iltapäivät juuri siihen tahtiin kuin itseä nyt sattuu nukuttamaan. En siivoaisi enkä kokkaisi, vaan menisin valmiiseen pöytään. Kaikki hoidettaisiin puolesta. En vastaisi yhteenkään puheluun, en hoitaisi yhtäkään Kela-asiaa enkä yhtäkään erityislapseen liittyvää asiaa. En kävisi yhdessäkään palaverissa. Minun vastuullani ei olisi mitään, vaan saisin vain olla. Jos saisin olla pari kuukautta tällaisessa ympäristössä, alkaisin toipua.
En ole luovuttaja, ja aion voittaa tämän elämäniloa syövän, voimia vievän ja jaksamista kuluttavan, äärimmäisen kiusallisen univaivan. Vielä joku päivä olen taas se energinen Satu, joka jaksaa tehdä vaikka mitä! Vielä tulee se päivä, kun olen taas oma itseni, enkä ole enää väsynyt, nuutunut ja uupunut.
Mutta kunnes se päivä tulee, voin yrittää etsiä iloa ja onnea purkista, opettajan onnen nappuloista. Ehkä näistä saa hetkellistä iloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti