Sinkkuelämää, ei sen ihmeempää

On varmaankin aika herätellä tämäkin blogi talviuniltaan. Kevät kun koittaa koronasta huolimatta.

Minäkin olen herännyt ja aloittanut uuden elämän. Sitä uutta elämää kutsutaan sinkkuelämäksi. Enkä nyt kaipaa mitään sääliä ja taputuksia päähän: elämäähän tämä on ja joskus näin käy! Joillekin useammin kuin toisille. Minulle hyvinkin usein, kun en oikein osaa ylläpitää parisuhteita. Mutta sitähän elämä pääasiassa on: oppimista ja kaiken sen opitun unohtamista.

Ja koska tämä elämä on lyhyt ja kertaluontoinen kokemus, siitä pitää tietenkin ottaa kaikki irti! Niinpä päätin tehdä tämän uuden elämäntilanteen kunniaksi jotain sellaista, mitä en ole ikinä aikaisemmin tehnyt: tein profiilin deittipalstalle! Toisin sanoen Tinderiin.

Kuva: Andrew Martin, Pixabay

Olen aina ollut kaikkia mahdollisia deittisivustoja vastaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ellen minä tällä kuppikoolla partneria löydä ilman jonkun deittisovelluksen apua, niin sitten saa olla partneri löytymättä. Pärjään vallan hienosti yksinkin. Enkä minä nytkään mitenkään tosimielellä liikkeelle lähtenyt. Ihan kokeilumielessä vain. Koska kaikkea todellakin pitää kokeilla edes kerran elämässään, myöskin sitä Tinderiä.

Minullahan on hieman outo miesmaku: pidän rumista, pitkätukkaisista hevareista, joilla on koko kroppa täynnä tatuointeja. Sellainen raaka viikinki, jonka nimi on Ragnar, saa minun sydämeni sykkimään. Tietenkin vaadin myös akateemisuutta ja kykyä keskustella filosofisista asioista, mutta jos mies on ulkonäöltään Esko Ahon luokkaa, niin se ei saa minua lämpenemään. Sori vain, Esko! Mutta löytyykö Tinderistä minun makuni mukaisia Ragnareita? Eihän sitä kokeilematta tiedä, joten ei muuta kuin selailemaan!

Siinä selaillessa erilaisten miesten profiileja minua alkoi ahdistaa hyvin nopeasti. Onko tämä nykyajan deittailukulttuuri muuttunut tällaiseksi lihatiskimeiningiksi? Ihmiset lataavat nettiin mukamas mahdollisimman edustavia kuvia itsestään ja yrittävät kahdessa virkkeessä kertoa kaiken olennaisen. Sen jälkeen toiset ihmiset vain "swaippaavat" oikealle tai vasemmalle sen mukaan, miltä tämä lihakimpale näyttää. Minua alkoi ällöttää tämä lihatiskillä olo hyvin nopeasti, mutta koska en ole luovuttaja, päätin antaa tälle uudelle kokemukselle sen verran mahdollisuutta, etten nyt heti minuutin jälkeen luovuttaisi.

Kuva: Mohamed Hassan, Pixabay

Heikki Halikosta, Erkki Eurajoelta, Risto Raisiosta... Kaikki etsivät sitä "ikiomaa satujen prinsessaa", jonka kanssa perustaa perhe ja olla onnellinen elämänsä loppuun asti. Juu, ei kiitos! 

Ei mene kovinkaan pitkää tovia, kun minusta alkaa tuntua likaiselta. Olen liittynyt lihatiskillä parasta lihaa kyttäävien sankkaan joukkoon. Kunnes tulee sen näköinen kuva, että minulta meinasi lentää housut sen siliän tien jalasta! Nimi ei ollut Ragnar, mutta olisi voinut olla. Ruma kuin mikä, eli kerta kaikkiaan täydellinen hevimies. Kun luin tarkemmin tämän viikinkimiehen kuvausta, paljastui, että hän on viiden lapsen viikonloppuisä. Selvä juttu, ei jatkoon. Swaippia vain vasemmalle. Minulta alkoi kadota kaikki usko Tinderiin.

"Lempiruokani on ketsuppi". Aha. Okei. Tämä selvä. Swaippaus vasemmalle. 

"Olen eläin rakas". Ja selkeästi missannut useammankin äidin kielen tunnin. Ei jatkoon! En halua olla tarkoituksella kusipää, mutta minussa asuva pieni (tai no, aika isokin) pilkunnussija ei vain voi kuvitella menevänsä treffeille miehen kanssa, joka on eläin rakas.

Kuva: StockSnap, Pixabay

Voi luoja, miten voi yksi sovellus alkaa ärsyttää näin paljon! Onneksi Tinder on tehnyt sieltä poistumisesta helppoa. Ei tarvitse jäädä roikkumaan sinne pidemmäksi aikaa.

Koska elämässä on tarkoitus kerätä uusia kokemuksia, en todellakaan kadu tätä uutta ja eksoottista (?), mutta sitäkin lyhyempää kokemusta Tinderin ihmeellisessä maailmassa. Kaikki ei ole kaikkia varten ja selkeästi nettideittailu ei ole minua varten. Kyllä minä sen oman Ragnarini vielä löydän! Heti sen jälkeen, kun korona hellittää ja päästään taas hevikeikoille.