Tuska tuhansista tavaroista

Vihaan pakkaamista. Aina samaa järjetöntä tavaroiden etsimistä paikoista, mistä ei löydy mitään, mitä sieltä pitäisi löytyä. Aina sama pelko siitä, että jotain olennaista unohtuu. En voi kuitenkaan lähteä viettämään kesän kohokohtaa, Tuskaa, ilman kunnon varusteita.

Laturit. Onko kaikki tarvittavat laturit? Jokainen ladattava asia tarvitsee oman laturinsa. Tietenkin. Onhan kaikki akut ladattu valmiiksi, ettei heti perjantaina tule ongelmia jonkun olennaisen akun loppumisesta? Vihaan asioiden tarkistamista.

Vaatteet. Monelle päivälle vaatetta. Mustaa sellaista. Sukille ei löydy paria. Sukillani ei ole ollut paria varmaan kahteen vuoteen. Alushousut, rintaliivit, housut, hameet. Mitä edes haluan pitää päällä? Millainen ilma Helsingissä on? Riittääkö kaksi pitkähihaista paitaa? Suomen kesässä olen joskus ollut festareilla tumput käsissä ja silti hytisten. Mahdanko tarvita tällä kertaa tumppuja ja toppatakkia? Kertakäyttösadetakit ainakin otan. Jokaiselle päivälle omansa.

Mutta entä, jos ei sadakaan? Entä sitten, jos paistaa? Minä palan karrelle viidessä minuutissa. Aurinkorasva. Toinen aurinkorasva. Ehkä ne riittävät.

Laastarit mahdollisia rakkoja varten. Savetteja. Deodorantti. Lompakko. Liput. Niin, ne LIPUT! Niitä ei ehkä kannata unohtaa, tai voi päästä poru. 

Särkylääkkeet selkää varten. Kokoontaitettava festarituoli. Meikit. Hiustuotteet. Olenhan muistanut sheivata? Olen. Sheiveri mukaan. Hammasharja ja -tahna. Passia en sentään tarvitse, koska emme vaihda valtiota.

Kengät. Vaihtokengät. Varmistussoitto, että koiravahti tulee hakemaan koiran sovittuun aikaan. 

Perkele, liput Helsinkiin! Mahtaako VR toimia huomenna? Parempi olisi. Äkkiä junaliput netistä. Samalla varmistus siitä, että hotelli on todellakin varattu ja varaus voimassa. On se. Siitä on paperi. Eivät voi Scandicissa valittaa.

Olikohan siinä kaikki? Mitä puuttuu? En tiedä. Varmasti jotain puuttuu. Olen kuitenkin unohtanut jotain. En tiedä, mitä. Tiedän, että voin ostaa kaiken puuttuvan Helsingistä, mutta silti pelkään unohtaneeni puolet tärkeistä asioista.

Pakkaaminen on yhtä tuskaa. TUSKAAAAAAA!!!!!! JEEEEEEEEE!!!!!

Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.

Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.

Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!

Suomen juhannus, sade ja suklaa

Katson ulos ikkunasta ja päässäni alkaa soida Nalle Puhin pilvilaulu. "Sataa, sataa ropisee." Eihän Suomen juhannus olisi mitään ilman kunnon rankkasadetta ja märkiä grillimakkaroita. Suomalainen nauttii säästä kuin säästä, kun kerran kesä on. Silloin nautitaan vaikka väkisin.

Meidät on kutsuttu juhannusjuhlille, mutta emme pääse. Ex-mieheni vierailu Suomessa vaikuttaa omalta osaltaan minunkin aikatauluihini, joten en pysty lähtemään niin kauas kuin missä juhannuspirskeet ovat. Harmittaa niin vietävästi, mutta c'est la vie. Sen sijaan vietämme mieheni kanssa kotijuhannuksen. Sohva, harvinaisen typeriä elokuvia, Alpron soijakaakaojuomaa ja passionhedelmä-mansikka-pikkupalvovia. Kyllä meidän kelpaa! Tässä mitään sen suurempia bileitä tarvita.

Joka kerta, kun yritämme hieman halailla tai pusutella, saamme kolmannen pyörän mukaan touhuihimme. Koiramme, Kaunon. Meidän taloudessamme ei anneta ensimmäistäkään halia tai pusua ilman, että Kauno on toiminnassa mukana. Hän on tarkka mies, ja haluaa saada osansa kaikesta hellyydestä ja huomiosta. Tämä on erityisen mukavaa silloin, kun tekisi mieli vähän jotain syvällisempää toimintaa kuin pelkkä halaus. Koiran märät nuolaisut jalkapohjissa sekuntia ennen kriittistä hetkeä ovat kyllä takuuvarma ehkäisykeino!

Ilta saapuu, vaan ei pimene. Minä maistelen viiniä ja täyttelen viinipäiväkirjaani. Jokaisella kermaperseporvarilla pitää olla oma viininmaistelupäiväkirjansa. Muuten ei ole kunnon porvari. Mieheni kokoaa parvekkeelle ostamaani pöytää. Kaksi vuotta siinäkin meni, että sain ostettua parvekkeelle pöydän ja kaksi tuolia.

Olen syönyt niin monta pikku-Kismetiä, että kevään aikana laihduttamani kilot ovat tulleet tuplana takaisin. Ei haittaa! Onpahan taas jotain, mitä tavoitella. Ilman tavoitteita elämä on harvinaisen puuduttavaa ja yksitoikkoista. Olen käynyt ostamassa myös salaattiainekset, mutta kuka nyt salaattia haluaisi syödä, jos tarjolla on pavlovia ja suklaata. 

Minulla on scrap book, minkä olen käynyt ostamassa. Olen saanut lääkäriltä kotitehtäväksi jatkaa kesäloman aikana näitä taideterapeuttisia harjoitteitani. Sen lisäksi, että kirjoitan runoja, minun pitää myös piirtää ja koota kollaaseja, jotta saan purkaa ajatuksiani ja oloani - hyvää tai pahaa - paperille monissa eri muodoissa. Olen mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle jopa niin paljon, että olen ostanut vesivärit! Taisin koskea vesiväreihin viimeksi ala-asteella, 90-luvun alkuvuosina. Elämässä pitää kuitenkin kokeilla kaikkea, joten minä kokeilen nyt näitä perkeleen vesivärejä, vaikken osaakaan maalata niillä. Yrittänyttä ei laiteta (mihin helvettiin sitä ei laiteta, kertokaa nyt joku mulle).

Courserassa ja edX:ssä sadan valmiin kurssin rajapyykki lähestyy. Ja ei, en todellakaan ole maksanut jokaisesta kurssista! Ainoastaan muutamasta, mistä koen olevan jotain todellista hyötyä. Minulla olisi muutama kurssi kesken, mutta en jaksa opiskella. Pidän opiskeluvapaata, kerrankin. Ja keskityn opettelemaan noiden vesivärien käyttöä. Kyllä minä nyt sutata osaan vesiväreillä, mutta kun olisi kiva saada aikaiseksi jotain muutakin kuin sitä SatuViisVee-suttua.

Tällainen juhannus meillä täällä Suomen Turussa. Yritäpäs pistää paremmaksi! Et varmana pysty, sillä märät grillimakkarasi kera Turun sinapin eivät taatusti maistu yhtä hyviltä kuin minun sokeria täynnä olevat pavlovani.

When you wish upon a star...

Kännykkä sanoo bling. Sähköpostia. Mitäs jännää tällä kertaa? Joku seuraa minua Reseach Gatessa? Uusi kurssi alkaa edX:ssä? Eduopo tiedottaa jotain?

Ei. Sähköposti on Helsingin yliopistosta. Eilinen käyntini Helsingissä on tuottanut hedelmää.

Rosé-samppanjaa opiskelupaikan kunniaksi!

"Onneksi olkoon, sinulle on myönnetty opiskelupaikka" ja blaablaablaa. Sitä normaalia settiä, mitä näissä sähköposteissa aina on. Minun pitää muistaa vastaanottaa opiskelupaikka vielä tämän kuun puolella, ja ensi syksystä lähtien olen sitten kirjoilla kolmessa eri yliopistossa: Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Mitäs minä nyt sitten olen päässyt tällä kertaa opiskelemaan? Kirjallisuusterapian opintoja. Tämä on pitkäaikainen haaveeni ja nyt siitä on tullut totta. Uskon taideterapian voimaan, ja koska olen itse suhteellisen sanaisa ihminen, uskon kirjallisuusterapian olevan se laji, minkä avulla pystyn auttamaan ihmisiä parhaiten. Valokuvaterapian avulla pystyn myös, mutta se kirjallisuus on minulle ehdoton ykkönen.

Eli ensi syksystä alkaen minä väännän Helsingissä kirjallisuusterapiaa, Tampereella käyttäytymisanalyysiä ja eläinten kouluttamista sekä Turussa erityispedagogiikkaa, psykologiaa ja sukupuolentutkimusta. Evoluutiopsykologia ja Asklepios ovat valmiita eikä niissä ole enää mitään opiskeltavaa.

Mikä minusta tulee isona tyttönä? En minä vain tiedä. Kai minä jotain keksin sitten siinä vaiheessa, kun minusta tulee se iso tyttö.

VR = Venaa Rauhassa

Herätyskello pärähtää tasan kuudelta. Kuka sitä nyt lomalla haluaisi nukkua? Minulla on kiire Helsingin junaan, joten syön pikaisen aamiaisen ja heitän aamulääkkeet naamariin. Meikit heitän reppuun. Junassa ehtii meikata.

Turun rautatieaseman parkkipaikalla vuorokauden pysäköinti maksaa kuusi euroa. Mielestäni tämä on harvinaisen kelpo summa vuorokauden pysäköinnistä. Siksi en ota taksia sellaisilla reissuilla, mitkä kestävät sen alle vuorokauden. Ihan turhaa, koska omalla autolla ajaen pääsen paljon halvemmalla.

Kello 6.50 juna lähtee. Ihan ajoissa. Tämä on suora yhteys, eikä juna pysähdy Kupittaan jälkeen ennen kuin vasta Pasilassa. Tai näin VR ainakin mainostaa. Totuus onkin sitten jotain ihan muuta.

Ensin pysähdymme odottamaan vastaantulevaa junaa. Siinä mielessä tietenkin mukavaa, ettemme törmää. Juna lähtee kulkemaan niin hitaasti eteenpäin, että mummo menisi potkukelkan kanssa hyvin äkkiä junan ohitse. Olemme taatusti myöhässä, mutten tiedä, kuinka monta minuuttia. Olen ihan sekaisin aikatauluista ja paikkakunnista, koska muita pysähdyspaikkoja ei ole.

Pysähtelemme vähän väliä keskelle metsiköitä. Syitä pysähtelyihin lienee miljoona. Joskus menee toinen juna ohitse, aina ei. Tulee kuulutus: "Hyvät matkustajat, pysähdymme TAAS kerran odottamaan vastaantulevaa junaa, joka on aikataulusta myöhässä." Niinpä niin.

En edes tiedä, kuinka kauan odotamme. Alan meikata, ja saan naamavärkkini valmiiksi kauan ennen kuin juna lähtee. Vieressäni istuvat kaksi työmatkalaista naureskelevat, että tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä. Pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Nainen hieman kauempana soittaa puhelun: "Aloittakaa vain se kokous ilman minua. Tulen täältä sitten, kun ehdin".

Juna kiihdyttää jossain vaiheessa ja saa hieman aikataulusta kiinni. Saavumme Helsinkiin 20 minuuttia aikataulusta myöhässä. Kiitän itseäni siitä, että otin aikaisemman junan. Minulla on juuri ja juuri tarpeeksi aikaa kävellä Helsingin yliopistolle. Onneksi sinne ei ole pitkä matka. Jos juna olisi ollut aikataulussaan, olisin ehtinyt vielä käydä aamukaakaolla Robert's Coffeessa. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta, vaan minun pitää kiirehtiä. Ehdin juuri ja juuri haastatteluun.

Haastattelija näyttää tylsistyneeltä. Hän on kahden päivän aikana kysynyt nämä samat kysymykset sataan kertaan eri ihmisiltä. "Mikä sai sinut hakemaan tähän koulutukseen?" "Onko sinulla mahdollisuutta osallistua lähipäiville?" Yritän saada hänet piristymään kyselemällä kaikenlaisia kysymyksiä, mitä en usko muiden kysyneen. Tai mistäs minä tiedän, mitä muut ovat kyselleet. Mutta luulen, etteivät nämä kysymykset ole olleet ihan ensimmäisinä toisten ihmisten mielessä.

"Otamme huomenna tai viimeistään ylihuomenna yhteyttä sähköpostitse." Selvä, kiitos. Haastattelussa meni 20 minuuttia. Lähden kävelemään takaisin rautatieasemalle. En jaksa jäädä hengaamaan Helsinkiin.

Juna lähtee klo 10.37. Ihan aikataulussaan. Jännittää, ehdinkö kotiin ennen huomisaamua klo 6.33. Silloin minulta loppuu parkkiaika.

Proletaarikakarasta kermaperseporvariksi

"Kukkainen, hieman litsiluumuinen, havaittavissa tuoreen kissan aromi. Maku on pyöreähkö, tasapainoinen, häilyvä ja eeppinen." Kyllä, tämä keskikaljakulttuurin keskelle syntynyt proletaariperheen kasvatti on ryhtynyt kunnolla kermaperseporvariksi ja hurahtanut viineihin.

Olenhan minä jo pitkään ollut, ainakin mieheni mielestä, kermaperse. Täydellisestä porvari-imagosta ovat tähän mennessä puuttuneet purjehduskengät, pikeepaita ja vuosittaiset rapujuhlat kera viininmaistiaisten. Ja koska sitä päivää ei tule, että te näkisitte minun päälläni pikeepaitaa (oksennan jo pelkästä ajatuksesta, ja minua häiritsee myös toisten päällä oleva pikeepaita, joten älä tule kanssani ainakaan samaan ruokapöytään pikeepaita päällä, kiitos) ja jalassani purjehduskenkiä, niin minun täytyy todeta, että olen saavuttanut porvariuden huipun.

Kaikki lähti siitä, kun löysin Courserasta (no yllätys) erään viininmaistelukurssin. Kuka hullu käy viininmaistelukurssia verkossa? No minäpä kävin! Ja innostuin sen verran, että kävin vielä toisenkin, tällä kertaa edX:ssä. Siis kaksi viininmaistelukurssia lyhyen ajan sisään. Sen lisäksi kännykästäni löytyy kaksi viiniappia. Toisen avulla voit löytää ruokaasi sopivan täydellisen viinin, ja toinen appi on viininmaistelupäiväkirja, mihin voit merkitä aina sen, mitä viiniä olet maistellut, mitä vuosikertaa, millainen aromi, väri, maku jne.

Täytyy sanoa, että tämä viininmaistelu on todella hauska harrastus! Ja tästä on myös siinä mielessä hyötyä, että tämän avulla oppii helposti tunnistamaan, onko viini vanhaa tai pilaantunutta. Eivätpä voi enää missään ravintolassa tyrkyttää minulle kaksi viikkoa sitten avattua viiniä. Suosittelen ainakin kokeilemaan viininmaistelua. Eikä sinun tarvitse sylkeä kuppiin, ellet halua. En minäkään sitä tee. Jos parin kokeilun jälkeen tuntuu siltä, että tämä ei ole sinun juttusi ja harrastat mieluummin olutmaistelua, niin mikäs siinä! Maistelu kuin maistelu. Mutta oletpa ainakin yrittänyt, ja nyt tiedät, mikä on sinun juttusi ja mikä ei ole.

Hyvillä teoilla on hintansa

Sunnuntain ja maanantain välinen yö

Kello on vartin vajaa kolme. Olen kuunnellut Courserasta tylsiä luentoja toisensa jälkeen, mutta minua ei nukuta. Ei sitten vähääkään. Alan jo tuskastua. Herätyskello soittaa tasan kahdeksalta, ja sen jälkeen on noustava ja lähdettävä. Mielenterveyden ensiapu 1:n ohjaajakoulutus käynnistyy täällä Turussa. En haluaisi mennä koulutuspäivään väsyneenä, mutta minkäs minä sille mahdan, ellei se uni vain tule.

Päätän yrittää uudestaan. Jos nyt äkkiä yksi tupakka ja sen jälkeen sänkyyn. Ehkä se uni sieltä vielä tulee. Ehkä.

Seison parvekkeella ja tuijotan kesäistä iltaa. Taloyhtiömme takapiha on tyhjä. Ainoastaan taloyhtiömme kuuluvassa erillisessä rakennuksessa, mikä on vuokrattu päiväkodiksi, on liikettä. Havahdun liikkeeseen, ja jään katsomaan tarkemmin. Päiväkodissa liikettä tähän aikaan yöstä? Onpa siellä harvinaisen ahkeria työntekijöitä, varsinkin, kun kyseessä ei ole edes vuoropäiväkoti.

Minulla on suora näköyhteys henkilökunnan taukotilaan. Siellä häärää henkilö päässään moottoripyöräkypärä. Tupakkani savuaa, mutta aivoissani savuaa vielä enemmän. Miksi ihmeessä siellä olisi kukaan tähän aikaan töissä? Ja jos tuo on varas, niin miksi helvetissä joku haluaisi murtautua päiväkotiin? Onko tämä tyyppi kenties ylimääräisiä kurahousuja vailla?

Menen sisälle ja katson miestäni. "Tuolla päiväkodissa on joku kypäräpäinen tyyppi." Mieheni katsoo minua suu auki, ja ihmettelee täysin samaa kuin minäkin. Tähän aikaan yöstä ei kaikkein innokkainkaan päiväkodin työntekijä ole valmistelemassa seuraavaa hoitopäivää. Parvekkeeltamme ei näe päiväkodin etupihalle, missä on sisäänkäynti. Päätämme ottaa koiran mukaan, ja mennä katsomaan, onko kenties ikkunoita rikottu.

Päiväkodin ovi on auki ja lasi on rikki. Rakennuksen sivussa on vespa, moottori käynnissä. En tiedä, miksi en kuullut moottorin ääntä parvekkeelle, sillä vespan ja parvekkeen välillä ei ole kuin ehkä 10 metriä. Soitan hätäkeskukseen. Mieheni menee vespan luo ja yrittää etsiä avaimia. Jos hän sammuttaisi moottorin ja ottaisi avaimet, ei varas pääsisi ainakaan sillä vespalla karkuun.

Poliisilaitokselle ei ole meitä kuin kilometri matkaa. Hätäkeskuksessa nainen sanoo, että partio on meillä ihan pienessä hetkessä. Juuri silloin varas tulee sivuovesta ulos. Mukanaan hänellä on pieni kassi, missä on pienelektroniikkaa. Mieheni sanoo rauhallisesti, että ehkä nyt kannattaisi jättää se kassi ihan vain siihen. Varkaan puhe on epäselvää ja liikkeet kuin hidastetusta elokuvasta. Selvää on, että meillä ei ole vaaraa, sillä pystyisimme helposti nujertamaan tuon narkkarin. Varas yrittää päästä karkuun, mutta mieheni estää häntä lähtemästä. Siitä seuraa pieni käsirysy.

Koiramme haukkuu niin julmetusti. Hänen isäntänsä! Ja joku yrittää hyökätä kimppuun. Perkele! Kauno on maailman kiltein koira, mutta tällaisessa tilanteessa hänestä kuoriutuu suoranainen peto. Suusta tulee vaahtoa ja hampaat ovat irvessä. Jos päästäisin Kaunon irti, hän varmaankin repisi varkaan kappaleiksi. Onneksi siihen ei ole mitään tarvetta, sillä poliisiauto näkyy jo! Heilutan kättäni niin korkealla ilmassa kuin vain kykenen. Poliisit tulevat paikalle, rosvo raudoitetaan ja päivä on pelastettu.

Poliisit kiittelevät. Teimme hyvää työtä. Vaikka meillä ei kenelläkään ollut missään kohdassa vaaraa, olen silti saanut pienen adrenaliini"ruiskeen". Päätämme mieheni kanssa purkaa ylimääräiset adrenaliinit viemällä koiran lenkille. 

Olemme kotona vartin vajaa neljä. Minua ei edelleenkään nukuta. Menen sänkyyn ja toivon, että saan unen päästä kiinni. Hyörin ja pyörin, kunnes lopulta nukahdan. Ehdin nukkua kolmisen tuntia, kunnes herätyskello tuo minut takaisin todellisuuteen.

Maanantai

Olen kuin nukkuneen rukous, kun raahaudun Logomoon. Selitän, mitä on tapahtunut ja miksi olen niin väsynyt. Korostan, etten ole järkyttynyt eikä minulla ole psyykkisesti mitään hätää. Olen vain järkyttävän väsynyt.

Koulutuspäivän aikana puhumme tärkeistä asioista ja asiakkaiden kohtaamisesta. Tämän koulutuksen jälkeen minun pitäisi pystyä kouluttamaan ihmisiä Suomen Mielenterveysseuran puolesta. Kiroilen, että tuon varkaan piti käydä murtautumassa sinne päiväkotiin juuri tällaisena päivänä. Olisin todellakin tarvinnut ne unet.

Istun ja nuokun luentoa kuunnellen. Lounaan jälkeen olen entistä enemmän väsynyt. Minulla on todellisia vaikeuksia pitää silmät auki. Illalla pitäisi vielä jaksaa lähteä koiran kanssa nose workiin. Ei taida tulla kesää! En pysty mitenkään lähtemään mihinkään harrastukseen tässä väsymyksen tilassa.

Koulutus päättyy. Minulta on mennyt puolet asiasta ohitse. Yritän ajaa hiljaa kotiin, sillä olen vaaraksi liikenteelle. Tippaakaan en ole alkoholia juonut, mutta tarvitsen tulitikut pitämään silmäluomeni auki.

Rojahdan sohvalle ja laitan nose workin vetäjälle tekstiviestin. Hän ymmärtää ja toivottaa hyviä päiväunia. Herään sohvalta kymmenen maissa. Olen nukahtanut siihen paikkaan. Siirryn sänkyyn nukkumaan ja jatkan uniani. Muistan sentään laittaa herätyksen!

Tiistai

Toinen koulutuspäivä. En ole yhtään sen virkeämpi kuin eilen, vaikka tällä kertaa olen nukkunut, ja vieläpä suhteellisen monta tuntia. Meillä on vuorossa koulutusharjoittelu. Teemme pienissä ryhmissä esityksen, minkä esitämme. Meidän ryhmämme on ensimmäinen. Tietenkin! Juuri tänään, juuri nyt. Enhän minä olisikaan halunnut virkeänä mitään koulutusta suunnitella.

Koulutusharjoitus menee todella hyvin siihen nähden, että meillä on vain x-määrä minuutteja suunnitella se, eikä aikaa oikolukuun ole. Olen tyytyväinen.

Kun päivä päättyy, menen kaupan kautta kotiin. Tarkoitus on ostaa tupakka-aski, mutta päädynkin ostamaan suklaajäätelöä, mansikoita, mansikkamehua ja kirsikoita. Kerrankos tässä maailmassa eletään. Ja olen juuri opettanut, miten tulee tehdä joka päivä asioita, mistä tulee itselle hyvä mieli. Minulle tulee hyvä mieli suklaajäätelöstä ja mansikoista. Ehkä minulle tulee iso peräpääkin, mutta juuri nyt minua kiinnostavat enemmän suklaa ja mansikat kuin peräpäät.

Kotona rojahdan taas sohvalle. Olen umpiväsynyt. Edelleenkin. Ellen olisi huomannut sitä rosvoa ja ellemme olisi päättäneet pysäyttää käynnissä olevaa ryöstöä, en olisi näin pirun väsynyt. Ehkä teimme hyvän teon, kun estimme ryöstön, mutta sillä hyvällä teolla on hintansa. Taidan mennä tänäänkin aikaisin nukkumaan, niin ehkä huomenna jaksan jotenkuten viimeisenä koulutuspäivänä. Sen jälkeen olen valmis mielenterveyden kouluttaja.

Ei kesää ilman kirjaa!

Postitädillä on tänään selkä taas jumissa. Jumi johtuu siitä, että raukka on joutunut - jälleen kerran - roudaamaan meidän osoitteeseen isomman kasan laatukirjallisuutta. Sain tänään oman kappaleeni Essi Jäntin ja Riitta Savinaisen toimittamasta kirjasta Nepsyt - Erityistä elämää. Olen antanut tähän kirjaan oman panokseni kahden kirjoituksen verran. Kirjassa nepsy-ihmiset kertovat elämästään, arjestaan ja nepsy-oireistaan, joten tämän kirjan kautta pääsee kurkistamaan, mitä siellä nepsy-ihmisen pään sisässä oikeastaan on. 

Ja muista toki meidän vauhdikkaiden leijonaemojen kokoama runoantologia, Totuus seeproista! Sitäkin saa verkkokirjakaupoista, ellei kivijalkamyymälöissä ole saatavilla. Elämänmakuisia runoja erityislasten äitien kynästä. Ja kirjan tuotoilla vielä tuetaan Leijonaemot ry:n toimintaa, joten ostamalla kirjan teet hyväntekeväisyyttä!

Mutta sitten siihen kaikkein parhaimpaan uutiseen, mitä te kaikki olette innosta vinkuen odottaneet koko pitkän kevään. Eli olen tänään saanut - vihdoin ja viimein - vinon pinon Kaunokainen-runokirjaa. Hassunhauska runoteos on omistettu, kenelle muullekaan kuin rakkaalle nuuskunenulleni, Kaunolle. Kirjassa on runoja koiranomistajan elämän kaikista mahdollisista ulottuvuuksista, ja vaikka suuressa osassa runoista seikkaileekin Kauno, kaikki koiranomistajat voivat löytää itsensä näistä runoista. 

Koska et kuitenkaan jaksa odottaa sitä, että saisit ikioman Kaunokaisen käteesi, niin tule meille kahdenkymmenen euron setelin kanssa, niin saat mukaasi Kaunokaisen ihan omaksi! Keitetään jopa kuppi teetä siihen kaupan päälle. Ellet tiedä osoitetta, niin kysy sitä Facessa yksityisviestillä. Ellet ole kaverini Facessa, siihen on varmasti olemassa hyvä syy. Mutta onneksi se, ettei tiedä osoitettani, ei rajoita Kaunokaisen hankkimista, sillä sitä saa kyllä muualtakin!

Kaunokaista saa ainakin näistä nettikirjakaupoista:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/kaunokainen-9789522369864

http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-986-4

https://www.booky.fi/search.php?search=kaunokainen+satu+m%C3%A4kinen

https://www.prisma.fi/fi/prisma/kaunokainen-pehmeakantinen-kirja

Käyhän siis ostamassa itsellesi kesälukemista! Ja koska kesä on kuitenkin pitkä ja sateinen, ja sinulle ehtii tulla tylsää moneen kertaan, käy ostamassa nämä kaikki kolme kirjaa. Ei käy aika niin pitkäksi, kun on erinomaista lukemista ajankuluksi.

Opintovapaan loppu, kesäloman alku

Olen kuullut, että joillakin olisi lyhyempi kesäloma kuin kaksi kuukautta. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Mihin se alle kahden kuukauden kesäloma muka riittää? Eihän sellaisesta tule kuin kiukkuiseksi!

Vittuilee erityisopettaja kaikille niille tavallisille kuolevaisille, jotka tekevät jotain normaalia työtä, mistä saa normaalit lomat.

Ja minun kohdallani asia on vielä niin mukavasti, että minä jäin syyskuussa alkaneelta opintovapaalta melkeinpä suoraan kesälomalle! Kävin kääntymässä töissä kahtena päivänä saamassa mm. hätäensiapukoulutusta, ja sen jälkeen sainkin sitten lompsia lomille kera muun opettajakunnan. Mitä ihmettä me siellä koulussa muka istuisimme peukaloitamme pyörittämässä, kun ei siellä kerran opiskelijoitakaan ole? Joten nautimme siis tästä ihanasta (?) kesäsäästä. Tai jos nyt rehellisiä ollaan, kuuntelemme, kun tuuli ulvoo talon nurkissa ja lämmitämme takkaa, kuten eräs kollegoistani (hän laittoi kuvan roihuavasta takasta Facebookiin ja toivotti kaikille lämmintä kesää). Onneksi Suomen kesä pruukaa kuitenkin olla vähäluminen, vaikka se suhteellisen lyhyt onkin.

Minun kohdallani loma on alkanut mitä leppoisimmin. Olen vetänyt kahdet päikkärit, vetäisin kitusiini pullon skumppaa, olen kirjoittanut huonoja runoja (odottakaa vain, kohta on jo ties kuinka mones runokirja kaupoissa) ja rapsuttanut koiraa. Lisäksi huomasin, että olin saanut NettiOpsuun merkinnät puuttuvista evoluutiopsykologian kursseista, joten pääsin laittamaan yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintosihteerille sähköpostin, että josko sitä merkintää saisi valmiista kokonaisuudesta, niin olisi sitten sekin pois päiväjärjestyksestä.

Mitä ajattelin tehdä kesän aikana? No, meillä on liput Tuskaan! Viime vuonna kyseinen hevareiden yhteispiknik jäi väliin, koska olin aivan liian huonossa kunnossa lähteäkseni edes ovesta ulos. Tänä vuonna tilanne on, toivottavasti, toinen. Tuskan lisäksi aion opiskella Courserasta muutaman (?) kurssin, jatkaa gradun analyysiä, tehdä yhden väkivaltatutkimuksen kurssin lähisuhdeväkivallasta ja sen lisäksi pitäisi tehdä psykologian aineopintojen kursseja pois. Eipä niillä mikään kiire sinänsä ole, mutta jossain vaiheessa ne pitäisi saada suoritettua. Ja kesällä on mukavasti aikaa, kun ei ole työtä häiritsemässä vapaa-ajan viettoa.

Miten ajattelin rentoutua? No, menemällä sinne Tuskaan ja opiskelemalla! Ei kai sitä muuta rentoutumista tarvitse. Minä ainakaan. Tarpeeksi tylsän luennon kun laittaa Courserasta pyörimään, niin johan siinä rentoutuu niin, että silmät alkavat lupsua.

Hyvää kesälomaa tai vastaavasti sen odotusta itse kullekin! 

PS. Aion EHKÄ jopa meikatakin kesän aikana, mutta tänään se ei tule kuuloonkaan! Miksi ihmeessä meikata pelkkiä päiväunia ja koiran rapsutusta varten? En minä vain tiedä.

Kaunokainen - Ylistyslaulu maailman kauneimmalle koiralle

Koska kaikki koirat ovat maailman parhaita koiria, jokainen heistä ansaitsee oman ylistyslaulun. Tässä on ylistyslaulu minun kaikkein rakkaimmalle nuuskunenulle, Kaunolle. Suomenlapinkoiralle, joka teki minusta paremman ihmisen.

Runoteokseni "Kaunokainen" on siis ilmestynyt, ja tällä hetkellä sitä saa ainakin seuraavista kaupoista:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/kaunokainen-9789522369864

https://www.prisma.fi/fi/prisma/kaunokainen-pehmeakantinen-kirja

http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-986-4

Todennäköisesti kirja tulee vielä myyntiin muihinkin kirjakauppoihin, kunhan aikaa hieman kuluu. Kirja on niin uunituore, etten minä ole ehtinyt vielä edes saada omaa kirjailijalle kuuluvaa ilmaiskappaletta! Siihen omaan lähikirjastoon kirjaa kannattaa kysellä, koska tämä teos nyt vain kannattaa lukea. Takaan, että et pysty lukemaan neljää viimeistä runoa ilman, että itket.

Ostamalla tämän teoksen tuet kannessa olevan koiran elämää. Kirjan tuotoilla maksetaan koiran namipalat ja uudet lelut sen jälkeen, kun herra Villahousu on tuhonnut kaikki entiset lelut. Näiden lisäksi kirjan tuotoilla kustannetaan herra Villahousun, alias Kaunokaisen, suhteellisen kalliit harrastukset, kuten nose work ja jäljestys.

Vaikka kirjan nimi on Kaunokainen, jokainen koiranomistaja voi kuitenkin löytää itsensä kirjan runoista. Ne kertovat siitä aidosta ystävyydestä ja rakkaudesta, minkä koira antaa. Ne kertovat kurakeleistä ja kakkakasoista, minkä kunniaksi isäntäväki pääsee siivoamaan koko kämpän. Mukana on iloa, rakkautta, koira-arkea parhaimmillaan ja pahimmillaan. Runoissa on mukana aimo annos huumoria, mutta myös luopumisen tuskaa sitten, kun aika on.

Kirja sisältää haikuja, tankoja, kalevalamittaa ja "mitattomia" runoja. Pyydän jo valmiiksi anteeksi kalevalemitan ammattilaisilta, etten ole vielä kalevalamitan täydellinen osaaja. Mutta eikö se harjoitus tee mestarin?

Käypä siis tilaamassa itsellesi ihan ikioma Kaunokainen, niin saat virkistystä elämääsi! Myös minun kauttani kirjaa on mahdollista saada (sitten, kun kirjatilaukseni saapuu ensi viikon alussa, toivottavasti). Ja mielelläni kuulen myös palautetta runoista! Rakentava palaute on aina tervetullutta, jotta tietää, miten tehdä paremmin seuraavalla kerralla.