"Onks sul joku aareehooree?"

Yleensä en mitenkään yritä peitellä sitä, että minulla on ADHD. En häpeä diagnoosiani millään tavalla, ja kerron mielelläni sen hyvistä ja huonoista puolista. Joskus on kuitenkin sellaisia tilanteita, missä yritän hillitä itseäni ja esittää normaalia. Kuten eilen.

Minulla alkoi koiranomi-koulutus. Koiranomi on koira-alan ammattilainen, joka osaa tehdä "ihan kaikkea" koirien kanssa ja tietää koirista "ihan kaiken". Koulutus on kaikkea, mitä koiria rakastava ihminen voi toivoa. Todella mielenkiintoinen, yksityiskohtainen ja tiivis. Siinä käydään läpi koko koiruus kirsusta hännänpäähän, erityisesti painottaen koiran erilaisia kommunikaatiotapoja sekä käyttäytymistä.

Koulutuksesta tekee omalla tavallaan positiivisen se, että meillä on huippuhauska, mukava ja kokenut opettaja. Itse tiedän opettajana, miten suuri rooli sillä opettajalla on. Kun opettaja on hyvä, kouluttautuu mielellään ja ehkä jopa oppiikin enemmän, kun opettajaa jaksaa kuunnella.

Tämän kahden koulutuspäivän aikana, mitä olen koiranomi-koulutusta käynyt, olen yrittänyt parhaani mukaan olla edes hieman normaali. Ihan vain siksi, että kurssikaverini vaikuttavat suhteellisen nenteiltä, enkä halua heti pelästyttää heitä sillä tiedolla, että minulla on joku kirjainyhdistelmä. Aika harva ymmärtää loppujen lopuksi, mitä se ADHD tarkoittaa.

Tänään koulutuksen loputtua, ja muiden lähdettyä, minä pakkailin vielä tavaroitani. Yhtäkkiä kouluttaja kysyi: "Mä oon tässä vähän ajatellut... Siis ei sun tartte vastata, ellet sä halua, mutta mä vain mietin, että onko sulla ADHD?" 

Repesin niin, että minulta pääsi pissat housuun. Enhän minä siinä kohdassa alkanut valehdella, vaan kerroin ihan rehellisesti, mikä homman nimi on. Mikä siinä niin paljon nauratti, oli se, että olin parhaani mukaan yrittänyt olla normaali ja piilottaa sen, että minulla on ADHD. Näin hyvin minä näköjään onnistuin.

Mitä tästä opin? Sen, ettei näköjään ikinä kannata yrittää piilottaa mitään. En minä siinä kuitenkaan onnistu. Parempi olla juuri sellainen kuin on. Eli härö orava, jonka keskittymiskyky on yhtä hyvä kuin alkueläimen.

PS. Koska olen laiska, enkä jaksa etsiä omia valokuviani tämän blogitekstin kuvitukseksi, tarjoan teille pentusaastetta suoraan Internetin ihmeellisestä maailmasta. Nauttikaa, olkaa hyvät.

Hardcore IKEAstar ja valkoiset tennissukat

Heitän Logomon parkkipaikalla sen helvetin päheän rotsini takapenkille. En viitsi maksaa narikkaa. Nyt ei ole vielä niin kylmä, ettenkö pärjäisi tuon pienen kävelymatkan ihan vain hienossa Motörhead-mekossani.

Portsari katsoo meitä ja aloittaa tarinansa: "Okei, eli homman nimi on tämä. Lämppäri ei ole vielä tullut. Sen pitäisi soittaa tässä aulassa, mutta kuten huomaatte, lavalla ei ole ketään. Baari on auki, sieltä saa juotavaa, kun odotatte illan pääesintyjää. Heidän keikkansa alkaa kyllä ajoissa, sen lupaan. He nimittäin ovat jo täällä ja laittavat parhaillaan lavaa kuntoon. Lämppäri esiintyy sitten pääesiintyjän jälkeen."

"Selvä pyy, sanoi Manninen varista. Mutta osaatsä yhtään sanoa, missä helvetissä se lämppäri on, kun ei se kerran täällä ole?"

"Juu, osaan sanoa. Lähtivät Tukholmasta myöhäisemmällä laivalla, eivätkä ole sen takia vielä ehtineet tänne."

Voi vitun ruåtsalaiset! Lämppäri tulee pääesiintyjän JÄLKEEN? No, voihan sen tietenkin tehdä noinkin. Takaperoisuus voi joskus olla ihan kiva asia. Paitsi silloin, kun minä olen varta vasten tullut tänne ajoissa siksi, että kuulisin myös lämppäriltä pari biisiä, ja jättänyt yhden opiskeluhomman sen takia kesken. Jos olisin tiennyt tämän, olisin voinut jäädä kotiin vielä tunniksi tekemään hommia. Perkeleen paviaanit!

Menen baaritiskille ja tilaan cokiksen. Olen ystävällisellä päällä ja sallin aviomiehelleni yhden siiderin, vaikken itse voikaan juoda. Jos ajat, et ota. Ja minä päätin säästää tänään taksimaksut, kun huomenna on kuitenkin työpäivä. En kehtaa mennä ihan hirveässä kaasussa töihin. Enää toista kertaa.

Istun lavalla, missä lämppärin pitäisi soittaa ja pelaan aika kuluksi Frozen Free Fallia. Siinä se tunti menee mukavasti kukkaruukkuja keräillen. Cokis alkaa painaa rakossa, ja menen vessaan. Meinaan revetä naurusta, kun huomaan, että ruotsalaisuus on tarttunut myös Logomon vessakalustoon, mikä on selkeästi henkittu Ikeasta. Logomossa on kokoa oma pönttösi -teema tänään. Harmi, että ruuvimeisseli jäi kotiin. 

Onneksi sentään illan pääesiintyjä, Hardcore Superstar, aloittaa ajoissa. Roikun lavan edessä ja nojaan kaiteeseen. Pakko, koska tämä saatanan paska selkä. En kestä koko keikkaa, ellen saa nojata johonkin, ja kaikki pöydät ovat varattuja. Enkä minä, turkulainen nainen, mene seisomaan sellaiseen pöytään, missä on joku tuntematon ihminen. Hyi saatana! Siltä voi vaikka saada jonkun pöpön. Tai se voi vaikka puhua jotain! Se vasta kamalaa olisikin.

Pojat riekkuvat lavalla täynnä energiaa ja jengillä on hyvä meno päällä. Itsellänikin on hyvä fiilis ja moshaan sen, minkä selkäni kanssa pystyn. Kunnes... Näen jotain aivan järkyttävää. Niin kamalaa, että näen siitä huutopainajaisia ensi yönä. Basistilla oli jalassaan valkoiset tennissukat ja ruskeat purjehduskengät! Siis MITÄ HELVETTIÄ?!?!?! Hevibändin basistilla VALKOISET TENNISSUKAT?!?!?! Ja ne vitun PURJEHDUSKENGÄT!!!!!!! 

Hieraisen silmiäni ja katson toiseen kertaan. Jos vaikka olisinkin nähnyt väärin ja erehtynyt. Ei perkele. En ole erehtynyt. Sillä saatanan basistilla on OIKEASTI ne helvetin tennissukat ja purjehduskengät. Silmiäni alkaa särkeä ja minulle tulee paha olo. Oksettaa. Hyvä fiilis on kaikonnut Siperiaan painimaan karhujen kanssa. Niillä karhuilla ei sentään ole jalassaan jotain vitun tennissukkia.

Katsokaa nyt: VALKOISET VITUN TENNISSUKAT!

Viereeni tulee tuhannen kännissä oleva kikkelihevimies. Hänellä on kova meno päällä. Höpisee minullekin kännispäissään jotain, mistä en saa selvää, ja yrittää saada minua mukaan menoon. Minun tekee mieleni sanoa, että katso noita basistin kenkiä, mutta jätän sanomatta. Tuo jätkä on sen verran päissään, että tuskin näkee lavalle asti, vaikka se on metrin päässä.

Tulee minun lempibiisini tältä bändiltä: We don't celebrate Sundays. Yritän piristyä ja tanssia musiikin mukana, mutta kun ne saatanan valkoiset tennissukat vilkkuvat koko ajan silmissäni. Päätäni alkaa särkeä niiden sukkien loisteessa. Toivottavasti minulle ei tule tämän takia migreeniä.

Lämppäri Smash Into Pieces

Bändi lopettaa ja siirrymme takaisin aulatilaan, missä on kuin onkin lämppäri vetämässä omaa settiään. Ihan kivalta kuulostaa, paitsi ettei meillä ole aikaa jäädä kuuntelemaan näitä poikia. Pitää lähteä kotiin valmistautumaan huomiseen työpäivään.

Vitun tennissukat! Ei saatana! En pääse tästä yli enkä ympäri. Jos enää ikinä menen Hardcore Superstarin keikalle uudestaan, laitan hyvissä ajoin ennen keikkaa viestiä bändille: Katsokaakin, perkele, että sillä teidän basistilla on jalassa jotain muuta kuin ne vitun tennissukat ja ruskeat purjehduskengät!

Vessafeministillä on asiaa

Tänään kirjoitan äärimmäisen tärkeästä aiheesta, mikä on ottanut minua - ja kanssasisariani - päähän jo vuosikymmenten ajan. Nyt tuon asian julkiseen keskusteluun.

On se kumma, miten ihmiskunta osaa rakentaa kaiken maailman Eiffel-torneja, sähköautoja ja äly(ttömyys)puhelimia. Mutta yhtä asiaa ihmiset eivät ole vielä tänä päivänäkään oppineet rakentamaan! Ja tämä asia on naisten vessat.

Sillä ei ole mitään merkitystä, mihin menet. On se sitten hieno ravintola, lähiöräkälä tai vaikka Kansallisooppera, missään ei ole tarpeeksi naisten vessoja. Joka Jumalan paikassa naisten vessaan on tuhannen kilometrin jono, kun miesten vessassa ei ole kukaan. Ja sitten, jos nainen kupla otsassa, helvetinmoisessa kusihädässä uskaltautuu menemään miesten puolelle helpottamaan oloaan, alkavat miehet nalkuttaa ja uhkailla ties millä. Kyllä, minä olen saanut uhkailuja osakseni. Tosin, se uhkailu loppui siihen, kun sanoin tälle hienolle herrasmiehelle, että olen juuri tullut potkunyrkkeilyn vyökokeesta ja sain suoritettua oranssin vyön.

Mikä helvetti siinä on, että naisten vessoja ei osata rakentaa? Kun kerran tiedetään jo valmiiksi, että miehille riittää se yksi paskahuussi ja pari pisuaaria, niin miksi pitää viedä kallisarvoista tilaa ja tehdä miesten vessasta yhtä iso kuin naisten vessasta? Tämä vessa-asia ei ole mikään tasa-arvokysymys, vaan käytännöllisyyskysymys.

Ehkä normaalissa elämässä olen tasa-arvonisti, ja kannatan kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa. Jokainen meistä on yhtä tärkeä. Mutta tässä asiassa minusta kuoriutuu pahimman luokan vessa-feministi. ENEMMÄN VESSOJA NAISILLE! Perkele.

Ja sen lisäksi, että niitä vessoja tarvitaan enemmän, niistä myös tarvitaan isompia. Mikään pikkukoppero ei riitä. Miehet ehkä menevät vessaan pelkän Aku Ankan kanssa, mutta naisilla on mukanaan vähintään puoli omaisuutta, minkä pitää mahtua samaan vessakoppiin naisen kanssa. Lisäksi vessakopissa pitäisi pystyä vaihtamaan vaatteet.

Vessatiloissa pitäisi olla enemmän peilejä, jottei meikkaavien ja hiuksiaan suoristavien naisten pidä tapella yhdestä kämäisestä peilinpalasesta. Ja vessatiloissa olisi hyvä olla aina kolme tonnia ylimääräistä varapaperia sekä yksi kokopäiväinen paperinvaihtaja. En minä ainakaan persettäni pyyhi, ellei minulla ole vähintään metrin verran paskapaperia kourani ympärillä. 

Kuten huomaatte, muuttamalla naisten vessat nykystandardeja kunnolla vastaavaksi sekä työllistätte paperiteollisuutta oikein kunnolla sekä parannatte työllisyystilannetta palkkaamalla paperinvaihtajia jokaiseen vessakoppiin. Koko yhteiskunta hyötyisi, jos naisten vessat olisivat meidän naisten vaatimustason mukaiset.

Jään odottamaan konkreettisia tekoja asian suhteen.

PS. Koska en nyt jaksa lähteä kuvaamaan naisten vessoja, kuvat tarjoaa Papunet. Kuvat on piirtänyt Sergio Palao.

Viking Full of Grace: Tarinoita Romantic Suitesta

"Täällon ihan perkeleesti kiinalaisia!", huudahtaa teinityttäreni erittäin kovaa ja kohteliaasti. Häpeän silmät päästäni, mutta onneksi nuo kiinalaiset eivät tunnu ymmärtävän, mitä heistä sanottiin. Mutta totta se on. En ole nähnyt missään näin paljon kiinalaisia yhdellä kertaa!

Seisomme Viking Linen aulassa ja odotamme laivaan pääsyä. Hiki valuu ja balalaikka soi. Porukkaa on kuin pipoa, ihan suomalaisiakin. Eivät ne kiinalaiset ainoina yritä laivaan tunkea. Tänä viikonloppuna on 13. Flame Jazz-risteily. Ja me olemme - taas - mukana.

Olen varannut meille sviitin. Romantic Suite. Voi helvetti, että se sviitti on hieno! Baarikaappi täynnä juotavaa, hedelmiä pöydällä, kaksi vessaa, kaksi telkkaria ja vielä poreammekin! Kyllä meitä nyt hemmotellaan tänä viikonloppuna.

Viemme pussit ja kassit pikaisesti sinne helvetin hienoon sviittimme, ja sen jälkeen onkin jo lähdettävä syömään. Olen varannut meille ikkunapaikat Oscar á la cartesta. Porukka katsoo minua nenävarttaan pitkin. He ovat itse pukeutuneet viimeisen päälle, ja minulla on päälläni EMP:ltä ostettu hevimekko ja saapikkaat täynnä niittejä. Tekee mieli sanoa, että minulla on enemmän kermaa perseessäni kuin teillä kaikilla yhteensä, vaikka en ehkä näytäkään siltä. Minä näytän siltä, miltä minä haluan näyttää.

Teinityttären eräs kaveri on mukana reissussa. Tytöt valitsevat reilusti lastenlistalta ruuat, koska aikuisten lista on liian hieno ja monimutkainen. Minä ja mieheni tilaamme kumpikin kasvismenut kera viinipaketin. Jösses saakeli, miten hyvää ruoka on! Ja miten hyvin viinit sopivat yhteen ruuan kanssa. Tästä hyvästä kannattaa maksaa se melkein 200 euroa. Tosin, hinta olisi ollut halvempi, jos olisin jättänyt ostamatta ravintolasta löytyneet Samppanja-kirjan, mutta minähän nyt en ikinä kävele kirjan ohitse.

Ruuan jälkeen kierros tax freessä ja sen jälkeen suoraan baariin. Yökerhossa on meneillään kunnon jamit. Ostamme tytöille ihan sikapäheät juomat ja menemme pöytään kuuntelemaan afrikkalaisia jazz-sointuja. Ja ennen kuin kukaan on tekemässä lastensuojeluilmoitusta, niin baarista saa ihan alkoholittomiakin juotavia! Tytöt saivat sellaiset. Eikä Viking Gracen henkilökunta alaikäisille alkoholia edes myisi.

Tytöt eivät jaksaneet riekkua kovinkaan pitkään, ja menivät nukkumaan. Itse jäin vielä hetkeksi mieheni kanssa istumaan ja höpöttämään niitä näitä. Taisi muutama äijä yrittää jopa iskeä minua tupakkakopissa, ja tajusin, että olen täysin unohtanut, miten flirttaillaan. Tätä se avioliitto sitten teettää!

Aamulla on tarjolla erikoisaamiainen. Sen olisi kyllä saanut ihan hyttiinkin tuotuna, mutta koska meidän teini on nirsoperse ja minun mieheni maitovammainen, niin katsoimme parhaaksi mennä ihan paikan päälle syömään. Tytöt painelevat kieli pitkällä ensimmäisenä jälkiruokapöydän kimppuun, ja mättävät lautaset täyteen kakkua. Hakevat he sitten näön vuoksi muutaman nakin ja lihapullan, että voisivat sanoa syöneensä edes jotain suolaista aamupalaksi. Itse santsaan ja santsaan vielä toisenkin kerran. Sen jälkeen saakin sitten kieriä pari kerrosta alas.

Vatsa pulleana onkin mukava mennä poreammeeseen piereskelemään. Saapahan lisää poreita omasta takaa. Ah, miten rentouttavaa! Paitsi että se amme pitää ihan helvetinmoista meteliä. On se silti ihan kivaa päästä poreammeeseen omassa hytissä.

Sitten taas tax free-reissu ja sen jälkeen uudestaan baariin. Tarjolla on tällä kertaa erittäin outoa ja kummallista jazzia. Sellaista, mistä kukaan ei varsinaisesti tykännyt. En edes minä, vaikka omasta mielestäni olenkin suhteellisen avoin kaikelle. 

Ja baarimikkokin on niin saatanan hidas. Voi hyvä helvetti sentään! Hänellä kestää vartti tehdä neljä mehujuomaa. En ole ikinä nähnyt noin hidasta baarimikkoa missään. Ihan kivoja ne juomat ovat ja maistuvat hyvälle, mutta tsiisus, että niitä sai odottaa.

Päätän käydä laivan viinikaupassa. Se on jo paikkana sellainen, että kerma perseessäni alkaa vatkautua vaahdoksi. Niin jumalaton määrä kaikkia ihania viinejä...! Ja vain rajallinen määrä, minkä saa tuoda maihin. Ostan reilusti kuusi pulloa, koska voin. Siitä saakin sitten käydä neuvottelua, kuka nämä kantaa laivasta ulos, koska minun selkäkivuillani ei kanneta yhtään mitään. Mutta onneksi on tuo mies.

Sitten taas laivan kiertelyä, vähän lisää tax freetä ja sitten hyttiin ihailemaan sitä, miten hieno se hytti on. Tutkin ostoksiani, ja tajuan tuhlanneeni koko tilini viiniin ja suklaaseen. No, eipähän pääse viini ihan heti loppumaan talosta, eikä suklaakaan, joten vitutuspäiviä ei ole tiedossa vähään aikaan, kun on näin paljon vitutuslääkettä.

Vähän ennen satamaan tuloa päätämme käydä vielä syömässä. Frank's on hyvä vaihtoehto sellaiselle porukalle, missä jokainen haluaa jotain erilaista. Yksi haluaa pizzaa, toinen hampparia, kolmas ranskalaisia ja neljän itämaista. Koska sieltä saa kaikkea, niin sinne siis! Vatsat ovat aamiaisesta edelleenkin piukeina, mutta urheasti mätämme ruuat naamariin ja sen jälkeen pyörimme ähisten hyttiin pakkaamaan tavaroita. Eipä ainakaan nälkä jää, se on saletti!

Hyvä, että pääsemme täysine vatsoinemme ulos laivasta ja taksiin. Kotona odottaa iloinen koira, jolla on ollut kova ikävä. Mummi on ehtinyt jo tuoda pikkuisen herra Villahousumme kotiin. Kauno oli mummilla hemmotteluhoidossa meidän pienen reissumme ajan. Tästä on hyvä lähteä kohti uutta työviikkoa! Tuhannen väsyneenä ja täynnä laivasafkaa. Ehkä minä jaksan. Eihän tässä enää pitkää aikaa ole siihen, kun alkaa syysloma, ja minä pääsen taas laivalle.