keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Anteeksi, haluaisitteko keskustella oravista ja seksistä?

En ole ikinä peitellyt sitä, että minulla on ADHD. Ei ole ole mikään sen kummempi juttu. Mitä nyt joskus ajatukset vähän harhailevat ja saatan joskus päästää jotain outoa suustani. Eikö sitä samanmoista nyt tapahdu kenelle tahansa joskus? Meille neurokirjolaisille ehkä vähän useammin kuin muille.

Sen lisäksi, että minulla on ADHD, minulla on myös ihan upouusi diplomi. Siinä lukee näin: "Suomen seksologinen seura ry täten todistaa, että Satu Mäkinen täyttää kaikki seksuaalineuvojalta edellytetyt pätevyyskriteerit ja on siksi oikeutettu käyttämään nimikettä AUKTORISOITU SEKSUAALINEUVOJA (SSS)". Minulta saa siis auktorisoituja neuvoja, miten parantaa seksielämäänsä.

Kuva: Anja, Pixabay

Seksuaalineuvonnan lopputyöni koski - yllätys, yllätys - ADHD-oireisten aikuisten seksuaalisuutta. Ja koska olemme eläneet eristyksissä tämän koronan vuoksi koko kevään ja parisuhteet saattavat olla sen takia suhteellisen koetuksella (tosin sinkut vasta koetuksella ovatkin), päätin ystävällisesti jakaa muutaman saamani tutkimustuloksen kanssanne. Ihan vain siksi, että voisitte ehkä ymmärtää hieman paremmin sitä ADHD-oireista kumppanianne. Tai ehkä itseänne, jos nyt satutte oireisia olemaan. Erityisesti sinkkuja oireisia.

Ihan ensinnäkin, ADHD-oireiset ovat useammin huomattavasti halukkaampia kuin nentit (eli neuronormaalit). Siinä, missä nentin mielestä saattaa olla normaalia harrastaa seksiä hääpäivänä, pimeässä peiton alla kolmen minuutin ajan, se ei todellakaan riitä ADHD-oireiselle. Seksiä halutaan useammin. Sitä suorastaan TARVITAAN useammin! Jotkut saattavat tuntea seksuaalista halua useita kertoja päivässä, joten jos se römpsä kutiaa viidesti vuorokaudessa seksin puutteen vuoksi, on sanomattakin selvää, ettei se kerran vuodessa kolme minuuttia ole tarpeeksi tyydyttävää. 

Kuva: Capri23auto, Pixabay

Ellei nenttipuolisoa huvita hinkata elimiä yhteen yhtä usein ja jos se ADHD-oireisen kumppanin jatkuva vonkaaminen alkaa ottaa kupoliin, on tähän olemassa hyvin helppo ratkaisu: itsetyydytys. Eihän se oma käsi (tai lelu) tietenkään aitoa tavaraa korvaa, mutta se on parempi kuin ei mitään. Siksi olisikin hyvä, jos se nenttikumppani tämän sallisi ilman sen kummempaa yököttelyä. 

Toiseksi, fyysinen läheisyys. Ihan se pelkkä haliminen ja kainalossa oleminen, ei se järjetön paneminen. ADHD-oireiset kaipaavat ja tarvitsevat enemmän fyysistä läheisyyttä. Monet kertoivat kyselyssäni, etteivät koe saavansa tarpeeksi läheisyyttä nenttikumppaniltaan ja ovat sen vuoksi tyytymättömiä parisuhteeseensa. Toisaalta ymmärrän kyllä sitä nenttikumppaniakin, joka ei ehkä jaksaisi koko ajan sitä kainalossa kihnuttavaa orava-aivoa ja haluaisi hetken rauhan. 

Kuva: Klaus Hausmann, Pixabay

Kolmanneksi, kokeilunhalu. ADHD-oireiset ovat huomattavasti uskaliaampia ja rohkeampia kokeilemaan uusia asioita. Siinä, missä nentille ruoskat, käsiraudat ja pano avoauton takapenkillä saattavat olla jotain täysin sairasta ja poissuljettua, ne ovat ADHD-oireiselle osa normaalia arkielämää ja kuuluvat seksielämään kuin juusto leivän päälle. ADHD-oireiset saavat useammin kiksejä hieman rajummasta seksistä kuin pelkästä vaniljaseksistä (ellet tiedä, mitä vaniljaseksi on, niin se on sitä ihan tavallista perusseksiä ilman mitään sen kummempia mausteita). Lisäksi uudet asiat kiinnostavat, joten jos ehdotat ADHD-oireiselle jotain, mitä hän ei ole vielä kokeillut, vastaus on erittäin suurella todennäköisyydellä "kyllä".

Neljänneksi, avarakatseisuus. Minun kyselyyni vastanneista (667 vastaajaa) vain 60 % ilmoitti olevansa heteroita. Biseksuaaleja ja panseksuaaleja löytyikin sitten runsaasti! Myös polyamoria ja avoimet suhteet ovat ADHD-oireisille useammin vaihtoehto kuin nentille. Älä siis pelästy tai häkelly, jos ADHD-kumppanisi tulee ja ehdottaa tällaista sinulle jossain vaiheessa. Äläkä pelästy sitäkään, jos ADHD-kumppanillasi on historiassaan ollut saman sukupuolen edustajia seksikumppaneinaan. Itse asiassa, jos haluat olla autuaan tietämätön, älä kysele ADHD-oireisen kumppanisi entisestä parisuhde- ja seksielämästä yhtään mitään! Voi olla parempi, ihan vain oman itsesi ja oman mielenrauhasi kannalta, ettet tiedä ihan kaikkea.

Kuva: Sasin Tipchai, Pixabay

Älä myöskään ikinä kysy, kuinka monta seksikumppania ADHD-partnerillasi on ollut ennen sinua. Takaan, että sinä et halua tietää vastausta.

Viidenneksi, nopea kyllästyminen. Kun se neuronormaali kumppani ei vain ymmärrä, läheisyyttä ei saa, seksielämästä puuttuu kokonaan jännitys, elimiä ei pääse hinkkaamaan toisiaan vasten tarpeeksi usein eikä sen oman käden oikeuttakaan saa toteuttaa, niin sitten suhde päätetään hyvin nopeasti. Tai vaihtoehtoisesti käydään vieraissa toteuttamassa itseään. 

Kuva: Sasin Tipchai, Pixabay

Sen lisäksi, että minulta saa hyviä ja auktorisoituja neuvoja seksuaalisuuteen, minulta saa myös seksuaaliterveystuotteita. Olen tehnyt jälleenmyyntisopimuksen Foxy Ladyn kanssa ja kauttani siis voi ostaa laadukkaita ja turvallisia "iloleluja". Ota yhteyttä, jos haluat järjestää kutsut! Tulen esittelemään matkalaukkuni sisältöä.

PS. Jos olet ADHD-oireinen etkä tunnistanut itseäsi tästä tekstistä ollenkaan, älä huoli. Nämä ovat niitä suuria linjoja ja koskee sitä enemmistöä, ei yksilöitä! Jokainen meistä on kuitenkin yksilö omine yksilöllisine tarpeineen. Ja hyvä näin.

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Paskan runon päivä - 10 sysipaskaa runoa

Minullahan on ihan vain "pari" koulutusta. Yksi niistä koulutuksista on sanataideohjaaja ja toinen on kirjallisuusterapiaohjaaja. Ja on minulla äidinkielen aineenopettajankin pätevyys. Minä tietenkin sanon aina kaikille, että jokaisessa meissä asuu pieni runoilija. Valitettavasti se ei pidä paikkansa, sillä kaikki meistä nyt vain eivät osaa kirjoittaa. Ja se on fakta.

Kuva: Carola68, Pixabay

Minä tietenkin luulen osaavani kirjoittaa ja kuvittelen olevani maailman paras kirjoittaja (totuus voi olla ehkä toinen). Ja olenhan minä muutaman ihan kelvollisen tekstin joskus saanut rustattua. Onhan niitä joitain tekstejä sentään julkaistukin. Totuus on kuitenkin se, että läheskään kaikki teksti ei ole oikeasti hyvää ja laadukasta kirjallisuutta, saati sitten runoutta. Monet piilottelevat paskoja tekstejään pöytälaatikoiden uumenissa, koska häpeävät julkaista niitä. Minulla on tällaisia paskoja tekstejä niin paljon, että niistä syttyisi rovio, missä saataisiin useampi noita poltettua hengiltä. Onneksi tähänkin paskojen tekstien kohtaloon on löytynyt ratkaisu ja niitä paskoja runojaan ei enää tarvitse piilotella missään, saati sitten polttaa roviolla.

Huomenna nimittäin juhlitaan Huonon runouden päivää! Nyt jo aika monetta kertaa. Ja koska olet kuitenkin Facebookissa ja haluat päästä tutkiskelemaan tämän päivän tarkempia tietoja, niin tästä löydät päivän Facebook-tapahtuman: 
https://www.facebook.com/events/283280369253192/

Kuva: Johann Lavandier, Pixabay

Tarkoituksena on siis luoda tahallisesti paskoja runoja. Tänä vuonna ei tietenkään voida kokoontua mihinkään lausumaan niitä livenä, mutta paskoista runoista voi nauttia postaamalla niitä Facebook-tapahtumaan tai vaikka omiin somekanaviin. 

Niinpä heitän sinullekin nyt haasteen: julkaise paskoja runojasi! Kaiva ne pöytälaatikkosi uumenista ja tuo ne koko maailman tietoisuuteen (tai noh, ei ehkä koko maailman, koska jos kirjoitat suomeksi, niitä runoja ymmärtää se viisi ja puoli miljoonaa ihmistä eikä kukaan muu). 

Kuva: Andreas160578, Pixabay

Tässä minun antini tälle vuodelle, olkaapa niin kovin hyvät. Hieman ovat yöpainotteisia, mutta toisaalta, niin olen minäkin.

Etätyöpäivä

Pian lopetan työn
Töiden jälkeen syön
Löysään tiukan vyön
Itseäni lyön
Itken koko yön

**********************************************************************

Qsi qsta qtamossa
qntelevat qta
Q qlostaa qmalta
Qden qsen
qntelusessio
qmottaa qta

*************************************************************************

Oli tyttö
Oli poika
Oli kuu

Oli hetki
Oli katse
Oli suu

Oli kiukku
Oli lyönti
Oli pojalla kurkussa luu

***********************************************************************

Yksiöni yksinäisyys yllättää yhä
Yritys yhteiseen yöhön yököttää ystäviäni
Yritän ymmärtää ystävieni yskän
Yöperhoset yhtyvät yksiöni yksinäisyyteen
Ystäväni yöperhoset - 
yhdessä ylitämme yön

**********************************************************************

Minun kohtalonani on olla se,
jonka pistaasipussissa on pelkkiä tyhjiä kuoria
Kaikesta huolimatta kaavin koiranpaskat
kenkäni pohjasta ja jatkan eteenpäin
En piittaa Aurajokea pitkin lipuvasta raatelevasta tuulesta
Näytän sille persettä, jonka unohdin sheivata
Joskus vielä tapaan oravan,
jolta varastan kaikki pähkinät

**********************************************************************

ADHD-elämää

Tänään!
Ei, sittenkin huomenna.
Vai kenties ylihuomenna?
Olisi kyllä pitänyt jo eilen...
Mutta jos kuitenkin tänään?
Ei, sittenkin huomenna.
Ihan varmasti huomenna.
Lupaan.
Huomenna.

******************************************************************

Bailataanko bikineissä?
Blokataan biitsi brutaalisti
Bluffataan buddhalaisia burleskilla
Bailataan boheemisti bikineissä,
boksereissa
Banalisoidaan balettitanssijoiden bakkanaalit

*****************************************************************

Osta K-kaupasta!

Kaurahiutaleita
Koiranpentuja
Kirjaimia
Kesäkurpitsa
Kirjolohta
Kastelukannu
Kesäsadetta
Kuiskauksia
Kyrpäotsainen kaveri
Kurttuinen kaalinpää
Keinutuoli
Kekkosen kakkulat
Kihdinpoistoainetta
Kaikkea kimmeltävää
Kuusi kurjenmunaa
Käyrätorvi
Kömmähdyksiä
Kiehkurainen kukkakeppi
Kaljaa

***************************************************************

Alasti
Kutkuttaa kamalasti
Raavin sopivasti
Yöhön asti

****************************************************************

Tahdon pidellä kädessäni lämmintä leipääsi
Tunkea sormeni pehmeään taikinaasi
Nuolla vatkaimesi kauttaaltaan valkoisesta vaahdosta
Dipata suolakurkkuni smetanaasi
ja nauttia siitä, miten leivot korvapuusteja


torstai 9. huhtikuuta 2020

Karanteenissa on kivempaa... Vauhdikasta pääsiäistä kaikille!

Ai mitä kuuluu? No, paskaakos tässä. Tänään alkoi neljän päivän pääsiäisloma, ja olisi tarkoituksena ottaa kaikki ilo irti näistä neljästä vapaapäivästä.

Ajattelin tehdä jotain sellaista, mitä en olekaan vähän aikaan tehnyt: käydä suihkussa! Tässä, kun on tehnyt etätöitä, ei ole pahemmin muistanut suihkussa välillä käydä. Kuka sitä nyt tänne tulee minun kainaloitani haistelemaan? Ei tasan kukaan. Voi olla vaihteeksi hyvin eksoottinen kokemus tuntea lämpimän veden valuvan alastonta ihoa pitkin.


Kuva: Annca, Pixabay

Mietin myös niinkin suurta irtiottoa tästä harmaasta arjesta kuin kaupassa käyntiä. Foodoran kotiinkuljetukset ovat kyllä kivoja ja käteviä, en minä sitä sano, mutta vaihtelu virkistää. Pitää vain varjella tarkoin näitä etätyön aikana kertyneitä koronakiloja ja kävellä hitaasti kauppaan ja takaisin ettei vain pääse laihtumaan. Näiden kilojen kerryttäminen on maksanut minulle paljon rahaa ja niitä on kallis ylläpitää. Ei olisi kovinkaan hyvä, jos ne pääsisivät yhtäkkiä häviämään.

Sohva-aktiviteetteja olen kehittänyt useita erilaisia pääsiäistä varten. Ihan ensimmäiseksi ajattelin kaivaa napaani. Kun kaikki napanöyhtä on kaivettu ulos, voinkin siirtyä kaivamaan nenääni. Ja kun sieltäkään ei tule enää mitään kaivettavaa, voinkin siirtyä kaivamaan... No, kuvitelkaa itse loput. Sieltä ei tavara sitten pääsekään loppumaan ihan heti, kun sitä aivoista asti tulee. 


Kuva: Wokandapix, Pixabay

Minua on pitkään vaivannut se, kuinka monta lautaa minulla on olohuoneen lattiassa. Nyt pitkinä pääsiäisen pyhinä minulla on aikaa selvittää tämä asia ja laskea kaikki ne laudat, mitkä minulla olohuoneessa on. Eipähän sekään vaivaa enää sen jälkeen. Onneksi on aikaa paneutua kunnolla tähänkin asiaan.

Ja sen jälkeen, kun lattialautojen määrä on selvitetty, voinkin ryhtyä laskemaan, kuinka monta karvaa minulla on ruumiissani. Siinä kuluu aika mukavasti, kun näin tärkeää ja tarpeellista asiaa lähtee tutkimaan.

Minulle olisi lukematon määrä lukemattomia kirjoja, mutta kuka sitä nyt haluaisi lomansa käyttää itsensä sivistämiseen? Voisi vaikka vahingossa oppia jotain, ja sitähän nyt ei kukaan halua!


Kuva: Alexas photos, Pixabay

Että tällaiset suunnitelmat minulla pääsiäiseksi. Millaiset sinulla on?

Kuka sitä nyt museoita, kahviloita, baareja ja kavereita kaipaisi, kun kotoa löytyy näin paljon kaikkea kivaa ja mielekästä tekemistä? En minä ainakaan kaipaa! Paljon mukavampaa olla ihan ypöyksin kotona ja levittää valmiiksi jo suurta hanuriaan kuin mennä johonkin ihmisiä täynnä olevaan yleisötapahtumaan. Kuten vaikka konserttiin, mihin minulla oli liput jo valmiina. Onneksi se peruuntui. Saanpahan konsertin sijaan laskea säärikarvojani ja kaivaa napaani.

PS. Miksi minulla on pelkkiä munakuvia eikä kuvia söpöistä pääsiäispupuista? Mietipä sitä.


Kuva: Dean van der Linde, Pixabay



lauantai 4. huhtikuuta 2020

Sinkkuelämää, ei sen ihmeempää

On varmaankin aika herätellä tämäkin blogi talviuniltaan. Kevät kun koittaa koronasta huolimatta.

Minäkin olen herännyt ja aloittanut uuden elämän. Sitä uutta elämää kutsutaan sinkkuelämäksi. Enkä nyt kaipaa mitään sääliä ja taputuksia päähän: elämäähän tämä on ja joskus näin käy! Joillekin useammin kuin toisille. Minulle hyvinkin usein, kun en oikein osaa ylläpitää parisuhteita. Mutta sitähän elämä pääasiassa on: oppimista ja kaiken sen opitun unohtamista.

Ja koska tämä elämä on lyhyt ja kertaluontoinen kokemus, siitä pitää tietenkin ottaa kaikki irti! Niinpä päätin tehdä tämän uuden elämäntilanteen kunniaksi jotain sellaista, mitä en ole ikinä aikaisemmin tehnyt: tein profiilin deittipalstalle! Toisin sanoen Tinderiin.

Kuva: Andrew Martin, Pixabay

Olen aina ollut kaikkia mahdollisia deittisivustoja vastaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ellen minä tällä kuppikoolla partneria löydä ilman jonkun deittisovelluksen apua, niin sitten saa olla partneri löytymättä. Pärjään vallan hienosti yksinkin. Enkä minä nytkään mitenkään tosimielellä liikkeelle lähtenyt. Ihan kokeilumielessä vain. Koska kaikkea todellakin pitää kokeilla edes kerran elämässään, myöskin sitä Tinderiä.

Minullahan on hieman outo miesmaku: pidän rumista, pitkätukkaisista hevareista, joilla on koko kroppa täynnä tatuointeja. Sellainen raaka viikinki, jonka nimi on Ragnar, saa minun sydämeni sykkimään. Tietenkin vaadin myös akateemisuutta ja kykyä keskustella filosofisista asioista, mutta jos mies on ulkonäöltään Esko Ahon luokkaa, niin se ei saa minua lämpenemään. Sori vain, Esko! Mutta löytyykö Tinderistä minun makuni mukaisia Ragnareita? Eihän sitä kokeilematta tiedä, joten ei muuta kuin selailemaan!

Siinä selaillessa erilaisten miesten profiileja minua alkoi ahdistaa hyvin nopeasti. Onko tämä nykyajan deittailukulttuuri muuttunut tällaiseksi lihatiskimeiningiksi? Ihmiset lataavat nettiin mukamas mahdollisimman edustavia kuvia itsestään ja yrittävät kahdessa virkkeessä kertoa kaiken olennaisen. Sen jälkeen toiset ihmiset vain "swaippaavat" oikealle tai vasemmalle sen mukaan, miltä tämä lihakimpale näyttää. Minua alkoi ällöttää tämä lihatiskillä olo hyvin nopeasti, mutta koska en ole luovuttaja, päätin antaa tälle uudelle kokemukselle sen verran mahdollisuutta, etten nyt heti minuutin jälkeen luovuttaisi.

Kuva: Mohamed Hassan, Pixabay

Heikki Halikosta, Erkki Eurajoelta, Risto Raisiosta... Kaikki etsivät sitä "ikiomaa satujen prinsessaa", jonka kanssa perustaa perhe ja olla onnellinen elämänsä loppuun asti. Juu, ei kiitos! 

Ei mene kovinkaan pitkää tovia, kun minusta alkaa tuntua likaiselta. Olen liittynyt lihatiskillä parasta lihaa kyttäävien sankkaan joukkoon. Kunnes tulee sen näköinen kuva, että minulta meinasi lentää housut sen siliän tien jalasta! Nimi ei ollut Ragnar, mutta olisi voinut olla. Ruma kuin mikä, eli kerta kaikkiaan täydellinen hevimies. Kun luin tarkemmin tämän viikinkimiehen kuvausta, paljastui, että hän on viiden lapsen viikonloppuisä. Selvä juttu, ei jatkoon. Swaippia vain vasemmalle. Minulta alkoi kadota kaikki usko Tinderiin.

"Lempiruokani on ketsuppi". Aha. Okei. Tämä selvä. Swaippaus vasemmalle. 

"Olen eläin rakas". Ja selkeästi missannut useammankin äidin kielen tunnin. Ei jatkoon! En halua olla tarkoituksella kusipää, mutta minussa asuva pieni (tai no, aika isokin) pilkunnussija ei vain voi kuvitella menevänsä treffeille miehen kanssa, joka on eläin rakas.

Kuva: StockSnap, Pixabay

Voi luoja, miten voi yksi sovellus alkaa ärsyttää näin paljon! Onneksi Tinder on tehnyt sieltä poistumisesta helppoa. Ei tarvitse jäädä roikkumaan sinne pidemmäksi aikaa.

Koska elämässä on tarkoitus kerätä uusia kokemuksia, en todellakaan kadu tätä uutta ja eksoottista (?), mutta sitäkin lyhyempää kokemusta Tinderin ihmeellisessä maailmassa. Kaikki ei ole kaikkia varten ja selkeästi nettideittailu ei ole minua varten. Kyllä minä sen oman Ragnarini vielä löydän! Heti sen jälkeen, kun korona hellittää ja päästään taas hevikeikoille.