perjantai 31. elokuuta 2018

Mitä? Missä? Milloin? ADHD-opiskelija ja kalenteri ne yhteen soppii

En muista, lupasinko jossain kohdassa, että yhteenkään koulutukseen en ilmoittaudu. Voi olla, että lupasin, mutta koska en itse muista moista lupausta tehneeni, niin sitä ei lasketa.

Huomenna alkaa syyskuu, ja se tarkoittaa sitä, että opinnot pyrähtävät taas kunnolla käyntiin. Miten mukavaa, että oikein pääsen opiskelemaan kaikenlaista kivaa! Ja ansioluetteloni kiittää. Samoin stressitasoni. Tervetuloa burnout! Mutta mitä ihmettä sitä ihminen kaikella turhalla vapaa-ajalla muutenkaan tekisi? Ihan tyhmää tuollainen vapaa-aikailu.


Ihan jo ensi viikolla pääsen istumaan mielenterveyden ensiapu 2-koulutukseen. Kaksi iltaa peräkanaa SPR:n toimistolla mielenterveyttä oppimassa. Voi, kun sitä mielenterveyttä saisi sitä kautta ihan itsellekin, ettei tunkisi sitä kalenteriaan aina niin hemmetin täyteen kaikkea pöljää ja vähemmän pöljää! Tosin, mielenterveys ei ole pöljää.

Sitten minulla onkin vuorossa Tampereella käyttäytymisanalyysiä ja eläinten kouluttamista. Nämä opinnot sentään loppuvat vielä tämän vuoden puolella, mikäli saan tehtyä sen surullisenkuuluisan opinnäytetyöni jossain vaiheessa. Jos nyt edes keksisin aiheen, mistä teen sen.


Ja minulla alkavat iki-ihanat kirjallisuusterapian opinnot Helsingin yliopistossa! Tiedossa on ryhmäytymistä (voi vittu, siis oikeasti, miksi aina näitä helvetin ryhmäytymisiä jotain typerää palloa heitellen, kun se kaikkein paras ryhmäytyminen tapahtuu ulkona, tupakkapaikalla?) ja tutustumista kirjallisuusterapian saloihin. Olen todella innoissani näistä opinnoista ja uskon koulutuksen olevan ihan hirveän hyvä ja antoista! Mutta voisiko sitä ryhmäytymistä olla vaikka vähän vähemmän? Nöyrä kiitos.

Turun yliopistossa minulla alkaa luovan kirjoittamisen perusopinnot, mitkä ovat minulle periaatteessa ihan turhia (terveisin julkaissut jo runojaan), mutta kaipa noista opinnoista on siinä mielessä hyötyä, että sieltä voi saada uusia ideoita. Graduseminaarikin taisi olla tässä jossain vaiheessa syyskuuta, mutten muista yhtään, milloin. Ei kai tuollaisia pieniä asioita tarvitse muistaakaan.


Ja jottei syyskuusta ihan tylsä tulisi, olen vielä onnistunut tuplabuukkaamaan itseni samana päivänä sekä Tampereelle että Ulvilaan! Ulvilassa olisi nuoren mielen ensiapu-koulutus (jos se nyt edes toteutuu, sieltä ei ole tullut vahvistusta) ja Tampereella samana päivänä LukiLoki-opintokokonaisuuden ensimmäinen lähipäivä. Päätin, että minun täytyy nyt ihan välttämättä juuri tällä punaisella minuutilla aloittaa Jyväskylän yliopiston koordinoiman, opettajille suunnatun luku- ja kirjoitustaitokoulutuksen. Katsotaan nyt, miten minä saan tämän homman hoidettua niin, että voin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Seuraavaksi onkin sitten lokakuu, ja minulla alkaa taas uusia koulutuksia! Jipii! Ihan tyhmää sitä olisi kuukaudesta toiseen samoja koulutuksia pyörittää.


Minulla alkaa valokuvaterapiakoulutus Muurlassa, jossain kohdassa. En ole saanut siitä vielä tarkempaa tietoa. Odotan sitäkin todella innolla, paitsi jos sielläkin on jotain helvetin ryhmäytymistä. Varmasti on! Ottaa pattiin jo valmiiksi koko ryhmäytyminen. Röökit huuleen ja pihalle! Siellä sitä ryhmäytyy. Perkele.

Turun yliopistossa alkaa sote-akatemian opinnot. Tylsät, mutta tarpeelliset opinnot. Ja kun kerran pääsen yliopiston opiskelijana ilmaiseksi opiskelemaan, niin täytyyhän tällainen tilaisuus hyödyksi käyttää!

Minulla EHKÄ alkaa myös sanataideohjaajan koulutus täällä Turussa. EHKÄ. Mikäli pääsen sinne. En vielä tiedä. Mutta katsotaan!


Marraskuussa luvassa on monen päivän Helsinki-putki, kun ensin on kirjallisuusterapiaa ja sen jälkeen mielenterveyden ensiapu 2:n ohjaajakoulutus! Marraskuun puolivälin jälkeen olen siis pätevä pitämään koulutusta mielenterveyden ensiapu 2:sta. Olen myös ilmoittanut Kaunon SmartDog-testiin, ja samana päivänä menen kuuntelemaan Katriina Tiiran luentoa "jostain" aiheesta. En muista enää, mistä. Mutta sen on pakko olla hyvä luento, jos Tiira pitää sen! Tiira on kova täti.

Ai niin, se ADHD-strategiaohjaajakoulutus. Oliko se marraskuussa? En minä enää muista. Ehkä oli. Ehkä ei. No, kai sieltä jotain infoa tulee sitten joskus. Toivottavasti ainakin, sillä muuten minä olen pihalla kuin lintulauta ja koko koulutus jää käymättä ihan vain siksi, ettei tämä täti tiennyt, missä pitää olla, minä päivänä ja mihin aikaan.


Joulukuussa sitt... TÄH? Eikö joulukuussa ole oikeasti mitään uutta, alkavaa koulutusta? Voi nyt kilin kellit. Miten näin on päässyt käymään? En tajua. Mutta onneksi asian ehtii vielä korjata!

Vuodenvaihteen jälkeen ei ole vielä mitään varmaa. Toki ne koulutukset, mistä en ole ehtinyt valmistua, jatkuvat entiseen malliinsa. Mutta alkaako mikään uusi koulutus? En tiedä vielä. Olen kyllä jo ilmoittautunut kahteen koulutukseen: Sosped koira-koulutus ja sitten Pro haju-joku-juttu, minkä avulla voi saada koirasta jonkun hajujuttu-jonkun-ammattilaisen. Tai jotain. 

En minä tiedä, mihin minä olen ilmoittautunut, mutta kunhan nyt olen! Ja se on varmasti kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista. Niin kauan, kun ei tarvitse istua piirissä, heitellä palloa ja ryhmäytyä.


torstai 30. elokuuta 2018

10 faktaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minun arjestani

Koska blogihaasteet ovat juuri nyt kuuminta hottia... Lieskat suorastaan leimahtavat takapuolesta, kun ajattelinkin näitä ihania haasteita!

Tervetuloa tutustumaan jokapäiväiseen arkeeni! Seuraava teksti sisältää 10 faktaa siitä arjesta, mitä minä elän joka päivä. Näitä faktoja et olisi todellakaan halunnut tietää, mutta itsepähän tämän tekstin luit, joten lällislää.


1. Asuminen
Asun Turussa, keskustan välittömässä läheisyydessä, kermapersealueen yhdessä kaikkein halutuimmasta taloyhtiöistä. Ikkunoista avautuisi Aurajoki, jos ikkunani nyt sattuisivat olemaan joelle päin. Mutta kun eivät ole, niin eivät avaudu jokinäkymät. Aurajoki on kuitenkin niin lähellä, että sen ihanan ripulinruskean veden pystyy suorastaan maistamaan. 

Helvetin hienon ja päheän kämppäni sisustus on sisustussuunnittelijan suunnittelema, ja ennen kuin kukaan miettii mielessään, olenko myynyt persettä saadakseni kasaan sellaiset rahat, että olen pystynyt maksamaan sisustussuunnittelijalle, niin vastaus on: En ole! Maksoin siitä suunnitelmasta 280 euroa, ja se sisälsi maalien koodit, litramäärät, tapettien koodit ja rullien määrät. Minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin kävellä lappu kädessä rautakauppaan.

Ja kyllä! Kuulin, että selkäni takana oltiin ihan oikeasti ihmetelty, olenko myynyt persettä saadakseni sen sisustussuunnitelman. Erityisopettajan palkoilla kun ei sanojan mielestä voida sellaista suunnitelmaa kustantaa. Ihan hyvin voidaan, kun ei se suunnitelma tuon kalliimpi ole!

Minullapas on näin hienot keittiön tapetit! Sinullapas ei olekaan.
2. Työmatka
Työmatkaa minulla ei ole edes kilometriä. Kävelymatka töihin on noin 10 minuuttia, riippuen siitä, miten pääsen teiden ylitse. Minun kermaperseeni ei kuitenkaan jaksa kävellä niin tuhottoman pitkää matkaa, etenkään talvisin, joten menen työmatkani autolla, ja maksan parkkipaikasta työpaikallani.

Täydellisesti olkkarini sisustukseen sopiva Melina Mattilan maalaama taulu.
3. Kodin siisteys
Koska elämä on tarkoitettu elettäväksi, minulla ei riitä aikaa turhiin asioihin, kuten kodin siivoamiseen. Pyykit pestään siinä vaiheessa, kun puhtaita vaatteita ei enää ole, eikä ole rahaakaan ostaa niitä puhtaita vaatteita. Samoin tehdään astioille.

Ikkunat on viimeksi pesty kaksi vuotta sitten (ja sen kyllä huomaa). Imuroinnista ei ole niin hirveän pitkää aikaa. Oikeasti! Tavaroita jaksan joskus laittaa paikoilleen, mutta se into hyytyy yleensä aika nopeaan.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin rättirumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja katsoa Modernia perhettä?

Scandic Stationin pieni alkuruokasalaatti. Ei todellakaan ollut PIENI.
4. Ruuanlaitto
Nautimme hyvästä ruuasta. Etenkin silloin, kun se on jonkun toisen tekemää. Valitettavasti erityisopettajan palkka ei riitä siihen, että söisimme joka päivä ravintolassa. Siksi meillä on jääkaapissa ja pakastimessa ruokaa. Valmisruokaa.

Minun suosikkiruokiini kuuluvat pakastepizzat, bataattiranskalaiset ja suklaajäätelö. Niillä elää oikein makoisasti. Töihin ostan lounaaksi yleensä jonkun valmissalaatin.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin ruokarumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja surffata Facessa Äityleitä lukien?

Bataattiranet ovat ihan parhaita!
5. Kaupassa käyminen
Jatkuva riidan aihe, sillä minä en haluaisi käydä kaupassa ollenkaan. Kermaperseeni ei halua mennä vaeltamaan pitkin Prisman loputtomia käytäviä yhtä saatanan säilyketölkkiä etsien. Mieheni taas on eri mieltä. Jos minä saisin päättää, tekisimme kaikki ostokset K-market Puhakan kotiinkuljetusosastolla, netissä. Saisimme ruuat kotiovelle ilman, että tätä kermapersettä tarvitsee raahata mihinkään.

Kotiinkuljetus on sitä nykyaikaa!

Toinen Melina Mattilan maalaama taulu. Tilaamani työ lempirunostani, Korpista.
6. Karvoituksen hoito
Jos olet vähänkään lukenut blogiani, tiedät, että minä hikoilen suhteellisen runsaasti. Ja se hiki myöskin haisee! Todella naisellista, mutta minkäs minä sille itse mahdan? Vaihtaisin kyllä hikigeenini, jos se olisi mahdollista.

Tänä vuonna on naisten karvaisuus puhuttanut paljon. Saako nainen olla karvainen? Vitut minä toisten karvoista piittaan! Aivan yksi hemmetin hailea, onko juuri sinulla karvoja ja missä kohti ruhoasi. Ei karvoitus ihmisestä pahaa tee. Mutta minut se tekee aina vain haisevammaksi. Joten minä kyllä sheivaan.


7. Muu hygienia
Suihkussa käyn joka päivä, yleensä aamuisin. Töihin saatan mennä hiukset märkänä, sillä paksujen hiusteni kestää kuivua ihan helvetin kauan, jopa kuivaimella kuivattaessa. Märät hiukset eivät tee minusta paskaa opettajaa.

Ja koska sitä kerran ollaan kunnon kermaperseitä, niin minä en mitään halpisshampoota käytä, vaan helvetin kalliita, hienoja erikoisshampoita. Tällä hetkellä minulla on kierroksessa hamppushampoo sekä myös vuohenmaitoshampoo.

Myös saippuani on kermapersesaippuaa: Oliivi-sitruunaruoho-luomusaippuaa. Ja minun kuivakka norsunnahkaihoni kiittää!

Päivi Tasalan maalaama taulu eteisessä. Kyllä, minä satsaan taiteeseen kodissani!
Taide kaunistaa kodin kuin kodin.
8. Virallisten asioiden hoitaminen
Kyllä minä ne saan hoidettua. Sitten joskus ja jouluna. Yleensä se vaatii aika monta muistutusta ja pitkän ajan. Yhden puolen minuutin puhelun soittaminen voi viedä puoli vuotta. Etenkin, kun sitä motivaatiota ei ole kyseisen puhelun soittamiseen.

Ja jos sattuu käymään niin, ettei siihen puheluun vastata heti, asia jää hoitamatta vielä pidemmäksi aikaa. Joten jos minä soitan, VASTATKAA, PERKELE!


9. Aikataulutus
Niin, siis minullahan on se ADHD. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä en hahmota aikaa enkä ajankäyttöä ollenkaan. Mikä taas johtaa siihen, että kalenterini on koko ajan buukattu täyteen kaikenlaista. Tuplabuukkauksia tulee aina vähän väliä, koska minä nyt vain olen tällainen harva-aivosoluinen yksilö. 

En ole saanut kuin vasta kolme burnouttia sen takia, että olen buukannut kalenterini liian piukkaan kaikkea mahdollista mielenkiintoista. Tässä on hyvin vielä aikaa ja tilaa neljännelle burnikselle!

Kermapersealueemme taloja. Ei omaa kotitaloani, tosin. Täältä en
muuttaisi mihinkään! Ihana, rauhallinen alue. Täältä en lähde kuin arkussa.
10. Vapaa-ajan vietto
Mikä helvetti on vapaa-aika? Ikinä moista termiä kuullutkaan! Pitää oikein kaivaa sanakirja esiin ja katsoa, mitä se tarkoittaa! 

Ahaa! Nyt selkeni. Wikipedia on hyvä keksintö. Tätä siis on vapaa-aika: 

Eli minulla on vapaa-aikaa kerran vuodessa, Tuskan aikoihin. Ihan kivaa siis minun vapaa-ajan viettoni on. Tuskan aikoihin en tee palkkatyötä, en vapaaehtoistyötä, en opiskele, en ole vastuussa kodista, koirasta tai teinistä... Voisi viettää tuota vapaa-aikaa vähän useamminkin kuin vain kerran vuodessa!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Paskoja ja vähemmän paskoja maalauksia. Ja viiniä keskellä päivää.


Tiistai-iltapäivä. Kello on siinä 12.30. Hiki valuu selkääni pitkin, kun syön Aboa Vetuksen kahvilassa vuohenjuusto-quicheani. Miten voi ihmisellä koko ajan olla näin jumalaton hiki? En oikeasti enää ymmärrä. 

Puoli tuntia aikaa. Käyn nopeasti pihalla tupakalla ja kierrän sen jälkeen pikapikaa Maria Prymatshenkon näyttelyn. Näen sen ihan pian uudestaan, niin en viitsi kovin kauaa seisoa yhden erikoisen elukan edessä tuijottamassa sitä, miten hienosti viivat menevät paperilla.


En tiedä edes itse, miksi olen tullut tänne tänään. Enhän minä - tumpeloiden ruhtinatar - edes osaa oikeasti mitään! Tänään täällä järjestetään maalauskurssi aiheena naivismi, ja minä-hullu menin ilmoittautumaan sille kurssille. Pölö mikä pölö. Onneksi tämä kurssi on tarkoitettu nollatason taitajille, joten tuskin kukaan huomauttaa siitä, että olen vasta-alkaja ja nollatasolla, mitä maalaustaitoihin tulee.

Kurssilaisia alkaa valua sisään. Hyvin nopeasti tajuan, että olen tasan ainoa alle 60-vuotias kurssilainen, ellei taideopettajaa oteta huomioon. No, mikäs tässä ollessa! Mummot ovat käyneet läpi jo omat vaihdevuotensa, joten ehkä ymmärtävät tämän järkyttävän hienhajuni paremmin.


Kurssi alkaa kierroksella näyttelysaleissa. En kuule tasan tavuakaan siitä, mitä opas yrittää meille selittää. Juuri tällä hetkellä siellä on tietenkin pakko olla jumalaton ryhmä kakaroita. Kolmasluokkalaisia, jotka jäkättävät, kirkuvat, kiljuvat, juoksevat ja häiritsevät niin, että minä joudun oikeasti puremaan kieltäni, etten alkaisi huutaa ihan helvetin rumia sanoja. 

Mikä pahinta, näillä kolmasluokkalaisilla on heitä itseään vielä äänekkäämpi opettaja, jolla on pilli. Hän ei epäröi hetkeäkään käyttää ääntään, ja vielä vähemmän hän epäröi käyttää pilliään. Opas on selkeästi näreissään tämän ryhmän takia, ja yrittää korottaa ääntään. Muut asiakkaat hymyilevät vinosti lapsille. Yrittävät ymmärtää, mutta heitäkin vituttaa ihan selvästi tämä jumalaton huutamisen määrä.


Kun kierros loppuu, kakaratkin lähtevät. Tietenkin! Juuri minun tuuriani. Me siirrymme meille varattuun työtilaan, missä on maalausalustoja, siveltimiä ja vesiväripaperia. Olemme tuoneet itse omat värimme mukanamme. Saa aloittaa! Saa tehdä ihan mitä vain mieleen tulee. Saa olla naivi, saa käyttää mielikuvitusta, saa antaa värien räiskyä.

Saa myös hakea kahvilasta syötävää ja juotavaa, ja tuoda ne maalaustilaan. Minua jännittää ja käytän tilaisuuden hyväkseni. Haen itselleni lasillisen viiniä. Vuoden 2017 Rieslingiä. Ihan mukiinmenevä viini. Ja se auttaa rentoutumaan mukavasti.


Viiniä keskellä päivää! Ja vielä ennen klo 14!!!! Tähän joku kauhistunut hymiö. Tämähän tarkoittaa sitä, että minä olen jo melkein alkoholisoitunut, kun keskellä kirkasta päivää juon lasillisen viiniä. Hirveää.

Otan paperin ja alan maalata taustaa. En edes ajattele, annan vain mennä. Saan kehuja siitä, miten hienon taustan teen. "Joopa joo", ajattelen mielessäni. Jätän taustan kuivumaan, ja teen toisen. Minulla on idea siitä, mitä haluan, mutta en vielä ole ihan varma, miten sen toteuttaisin. Sen jälkeen käyn taas tupakalla, jotta taustat ehtisivät kuivua kunnolla. Piru vie, kun tämä maalaushomma on hidasta ja aikaa vievää! Ja minähän olen kuuluisa tästä minun ylivertaisesta kärsivällisyydestäni.


Ensimmäinen tausta on kuiva. Kaivan esiin akryylivärit. Hahmottelen ensin hieman mielessäni, ja alan sen jälkeen vääntää kuvaa. Saan kehuja valoista, varjoista ja sommitelmasta. Kai siitä kuvasta ihan hyvä tuli. Parempikin olisi voinut tulla, mutta taitoni eivät vain yksinkertaisesti vielä riitä.

Aloitan toisen kuvan. Alku on hyvä, mutta sitten taidot lopahtavat. Yritän googlettaa apua, jotta saisin mallin, mutta en löydä sopivaa kuvaa. Väännän sitten päästäni jotain paskaa. Ja paskaa on lopputuloskin. Kurssin vetäjä sanoo, ettei kuva ole huono; siinä vain näkyy se, että olen vielä kokematon. Ja käärmeosio kuvasta on kuulemma erittäin onnistunut. Ihmisten maalaaminen on vaikeaa. Minulle erityisen vaikeaa. Siksi ihmiset ovat kaikissa maalauksissani aina yksinkertaisia, kasvottomia olentoja.


Aikaa on vielä vaikka kuinka paljon. Aloitan kolmatta maalausta. Haluan siihen paljon väriä. Saan taas kehuja taustasta. Ilmeisesti osaan tehdä hyvin maalausten taustoja. Taito sekin!

Puusta ei tule niin hyvä kuin olisin halunnut. Toisaalta, kokemattomuus. Ehkä joskus teen parempaa jälkeä. Nyt eivät taidot vielä riitä. Pitäisi ehkä maalata enemmän, mutta millä ajalla? Tässä on kaikkea muutakin tekeillä, kuten vaikkapa palkkatyö, mikä pitäisi hoitaa niin hyvin kuin mahdollista. Ja tietenkin se gradu.

Maria Prymatshenko
Vilkaisen muiden aikaansaannoksia. Eivät nekään mitään näyttelykamaa ole. Luojan kiitos! Mummot eivät ole tulleet tänne siksi, että osaisivat, vaan siksi, että eivät osaa. Haluavat oppia. Ovat käyneet jo useamman maalauskurssin tämän saman ohjaajan kanssa. Minä olen ainoa, jolla ei ole takanaan tasan yhtään kurssia, ellei koulun kuvistunteja oteta lukuun.

Kolmannen maalauksen jälkeen kello on jo niin paljon, että kurssi loppuu pian. Kerään kamani ja siistin pöytäni. Kiitän kurssin vetäjää, joka käskee minun jatkaa harjoittelua, ja toivottaa tervetulleeksi kursseilleen toistekin. Ehkä menenkin vielä! Kuka sitä tietää.

Kotona minua odottaa kovasti äitiä ikävöinyt koiranpoika. Olen jo kirjoittanut kirjan minun Kaunostani. Ehkä seuraavaksi alan maalata kuvia minun karvavauvastani.




lauantai 25. elokuuta 2018

Kermaperseiden kuningatar navettahommissa

Nauta numero 98, alias Pinja
Katson itseäni Tampereen yliopiston vessan peilistä, ja säikähdän niin perkeleesti. Näin komeita ja tummanliloja silmäpusseja en ole nähnyt edes Tim Burtonin leffoissa! Nämä ovat jo niin komeat, että näillä voittaisi jonkun palkinnon.

Voisikohan Nelonen rahoittaa maailmoja järisyttävän kisaohjelman "Suomen suurimmat pussit"? Minä olisin kyllä palkintopalleilla näiden omien pussieni kanssa.

Voi Ristus, miten pervolta tuokin kuulostaa: PalkintoPALLEILLA PUSSIENI kanssa... 


Onneksi täällä ei ole muita läsnä juuri nyt, niin saan itse höröttää omille, helvetin paskoille vitseilleni. Kuka muukaan minun vitseilleni nauraisi, ellen minä itse?

Kaiken lisäksi, minä haisen. Taas. Täällä Mansesterissa ei ole edes lämmin, mutta minä hikoilen kuin suurempikin sika. Lieneekö minulla ennenaikaiset vaihdevuodet vai onko minulla vain raskaansarjan hikigeenit? Ken tietää. Joten kysytään Keniltä!

Hahhahhahhahhahha. Olenpas hulvaton.


Tämä vitsieni poikkeuksellisen paska taso selittyy hyvin pitkälti eilisen päivän ohjelmalla. Toisaalta eilinen oli aivan uskomattoman upea päivä! Pääsin navettahommiin. Kyllä, luit oikein. Kaupungin keskustassa asuva kermaperseiden kuningatar hikisine kainaloineen oli eilen haalarit päällä, saappaat jalassa navetassa. Ja voi jestas, että siellä oli hauskaa!

Toisaalta taas kaiken hauskuuden ja söpöjen vasikoiden vastapainona olen tällä hetkellä niin jumalattoman väsynyt, että voisin myydä sieluni Saatanalle, jos saisin ottaa edes tunnin mittaiset päiväunet. Ja tämän väsymyksen syyhän on tietenkin se, että lähdin torstai-iltana Turusta Tampereelle tajuten vasta Toijalan kohdalla, että koko perkeleen armas lääkesatsini on minun helvetin kalliilla sisustetussa kodissani.


Perjantai-ilta meni rentoutuessa Scandic Stationin aulabaarissa, jumalattoman kallista paikallista lonkeroa lipittäen. Se vähensi vitutusta jonkin verran. Yö meni täysin päin sitä itseään, koska nukkunappulani olivat tietenkin 150 km etelän suuntaan. Ja näillä minun iki-ihanilla uniongelmilla ei todellakaan nukuta edes hotellin king size-vuoteella, x-asennossa ja alasti, ellei niitä nukkunappeja ole huuhdeltu kurkusta alas.

Aamulla lähdin suoraan hotellin aamiaiselta rautatieasemalla. Meidän oli tarkoitus ottaa kimppataksi kohteeseemme, eli Ahlmanin opistolle. Kesken taksimatkan työterveyslääkäri soitti. "Jostain kumman syystä" hän ei edes yllättynyt, kun kerroin, että minä olen Mansessa ja lääkkeeni ovat Åbossa. Pikemminkin kuulin hänen pidättävän nauruaan parhaan kykynsä mukaan. Ajatteli varmaan, että luojan kiitos tuo Mäkisen akka on juuri hänen potilaansa, niin tulee aina välillä jotain hupia hänenkin tylsään työpäiväänsä, kun hän saa selvitellä minun häröilyjäni.


Ahlmanilla me laitoimme ensin haalarit päälle, sitten kumpparit jalkaan ja kumihanskat käteen. Sen jälkeen astelimme läpi kärpästen valloittaman navetan pikkuvasikoiden puolelle. Siellä he odottelivat meitä. Ihan pikkuiset vauvalehmät. Ja voi hellanduudelis, että he olivat ihania!

Meidän ryhmämme vasikka oli nauta numero 98, nimeltään Pinja. Pikkuiselle nöpönenulle piti opettaa, että riimu on ihan kiva asia, ja riimu naaman koristeena voi jopa kulkeakin! Pinja oli todella nopea oppimaan, ja ahne kuin pieni possu. Namipalat kelpasivat, ja eipä siinä kauaa mennyt, kun Pinjalle oli laitettu riimu. Eipä Pinja siitä riimusta perustanut kovinkaan paljoa, mutta kyllä hän sen kanssa suostui lyhyen pätkän kävelemään. Söpö pikkuinen Pinja. Kyllä jäi kova ikävä tuota nöpönenää!


Emme olleet saaneet ihan kokonaan koulutuspäivää vielä kondikseen, kun minulle alkoi tulla sellainen olo, että nyt lähtee! Lähtee taju, järki ja vielä jalatkin alta. Hikeä ainakin pukkasi sen saamarin seksikkään haalarin kanssa. Kävin kysymässä eräältä kouluttajalta, jahka hän voisi viedä minut autolla lähimpään apteekkiin, jotta voisin hakea ne surullisen kuuluisat lääkkeeni. Sain kyydin, sain lääkkeet ja sain jopa otettua ne kera inkiväärijuoman.

Eipä siinä muuta, mutta kun otan piristävät lääkkeet klo 15, niin se tarkoittaa sitä, että minä en illalla nukahda, en sitten millään! Onneksi telkkarissa oli monta kanavaa, ja sieltä tuli ihan mukiinmenevää ohjelmaakin. Eipä tullut tylsää, kun pyöriskeli puolen yötä siinä king size-vuoteella erilaisissa asennoissa.


Olin minä jossain kohti yötä nukahtanut lopulta, sillä heräsin herätyskelloon. Aamutoimet tein kuin olisin uinut toffeeliejussa. Jaksoin hädin tuskin vaatteet laittaa päälle ja raahautua aamupalalle. Sen jälkeen check out, ja respalle pyyntö kaunis, jospa hän viitsisi soittaa taksin. En jaksanut kävellä tuota valtavan pitkää seitsemän minuutin matkaa kaikkine kantamuksineni.

Tänään meillä on aiheena eläinavusteisuus. Yksi minun lempiaiheistani! Mutta myisin siltikin sieluni saatanalle, jos pääsisin ottamaan ne pienen pienet päiväunet.

PS. Tässä linkissä haastattelu meidän koulutukseen liittyen: https://areena.yle.fi/1-4487877.
Tässä toisessa linkissä lyhyt kirjoitus tuohon nautakoulutukseen liittyen: https://yle.fi/uutiset/3-10368417

torstai 23. elokuuta 2018

Hevarittaren lumppublogi: Povipommien kirous

"Onks sul kuin kova kiire?", kysyy taksikuski. "No kyl mul oikeestaan olis aika kiire. Juna lähtee 10 minsan pääst." "Okei, no sit mä meen vähän eri kautta, ku tä Koulukatu on ihan tukos tämmöseen aikaan kummiski."

Ihan ystävällistä taksikuskilta ottaa tällainen pieni asia kuin jumalaton neljän ruuhka huomioon! Asiakaspalvelua aidoimmillaan.


"Sul on muuten tosi pähee rotsi", sanoo taksikuski ojentaessaan tavaroitani takakontista. Se On päheä. Ihan helvetin päheä muuten onkin. Eipä ihan joka tytöllä ole näin päheää rotsia.

Juoksen patonkipuodin kautta junaan. Työskentelyhytti haisee ihan helvetin pahalle. Kestää hetken tajuta, että se hajun lähde olen itse asiassa minä itse, ja minua alkaa nolottaa ihan helvetisti. Etenkin, kun seuraani liittyy oikein hienosti pukeutunut, vanhempi herrasmies. Toivottavasti tuo ukkeli ei tukehdu hien hajuun tässä matkan aikana.

Matkatoverini Kettu
Sori vain, papparainen! Minä haisen nyt.

Mutustelen pahanmakuista patonkiani ja mietin sitä ihan pirun päheää rotsiani. Se on kyllä niin julmetun hieno, että minun on ihan pakko päästä leveilemään, miten pirun upea se on. Eli on varmaankin taas aika tehdä hevarittaren lumppupostaus!

Olen hiestä märkä ja haisen kuin auringossa muhinut kaninraato, mutta eihän se haju näin netin kautta välity. Eipä minulla montaa sellaista kolttua ole mukana, mitä en olisi jo esitellyt kahdessa aikaisemmassa postauksessa, mutta lieneekö tuolla sen suurempaa seksuaalista merkitystä. Kunhan pääsen esittelemään tätä ihanaa rotsiani. Se on pääasia.

Ihanan rotsin selkäpuoli
Junamatka Tampereelle ei pahemmin virkistä eikä ainakaan vähennä hien eritystä. Päinvastoin, se lisää tuskahikeä, kun tajuan jättäneeni kaikki lääkkeeni Turkuun. Koko saatanan satsin! Huomenna pitäisi olla koko päivä kouluttamassa nautoja ilman A) unta, koska unilääkkeet ovat Turussa ja B) ADHD-lääkkeitä, koska Concertat ovat Turussa ja C) helvetinmoisen närästyksen kanssa, koska reseptinärästyslääkkeet ovat myöskin siellä Turussa, eikä mikään käsikauppalääke auta minun refluksitautiini. Miten meni niin kuin omasta mielestä tämä homma? Nautaparkoja, kun saavat lääkitsemättömän oravan kouluttajakseen. Voi luoja, tätä perkeleen pääkoppaa! Vitutuskäyrä nousee kuin Finnairin kone. Onpa taas ihanaa olla minä.

Juoksen vittuuntuneena hotellille, ostan itselleni ketun kaveriksi ja juoksen huoneeseeni. Vittu, että vituttaa! Hikikin haisee niin helvetisti. Mutta koska tässä piti niitä rättejä esitellä, niin itse asiaan...

Alchemy Englandin Nevermore
Tässä ihan eka vaate, minkä haluan esitellä teille. Alchemy Englandin mekko Nevermore. Oli ihan pakko ostaa tämä mekko sen nimen takia. Rakastan Edgar Allan Poen runoutta, ja etenkin Korppia! Eipä tässä mekossa korppeja juuri näin, päinvastoin. Tässä on KUKKIA! 

Olen aina sanonut, etten kukkamekkoa päälleni laita, mutta tässähän se on. Kukkamekko. No, ei tämä ole mikään perinteinen kukkamekko, mutta koska ruusuja on kuitenkin, saa luvan mennä siitä kukkamekosta, mitä minun ei ikinä pitänyt laittaa päälleni.

Nevermore
Kangas on todella miellyttävää ja kauluksen leikkaus on aivan ihana. Asukokonaisuuden kruunaa selkää pitkin juokseva hiki, mikä liimaa mekon ihoani vasten. Ja tällä hetkellä tämä kolttu dunkkaa niin hirveältä, etten yksinkertaisesti pysty olemaan sen kanssa samassa huoneessa enää. Pökerryn tähän löyhkään. Suihkuun niin helvetin äkkiä, ja sen jälkeen seuraava lumppu niskaan.

Jos nyt edes löydän mitään tuon helvetin siististi pakatun (eli mytätyn) matkalaukun uumenista...

Pääkallohuivi
Tämä uusi, aivan liian upea ihanuus ei todellakaan haise! Katsokaa nyt, miten ihana tämä huivi on! Hellyttävän pinkki ja aivan ihanan pehmeä. Tekisi mieli vain rutistaa ja halia tätä huivia koko päivän. Se vain on niin... SYDÄN!

Kaiken huipuksi, tämä huivi on laadukasta, suomalaista käsityötä. Sen on tehnyt hyvän ystäväni kämppis, Kirsi Saari. Kirsi on aivan uskomaton taikuri virkkuukoukun kanssa, ja hänen vilttinsä ja huivinsa ovat niin hemmetin suloisia, että niitä vain haluaa rutistella ja halia, eikä niistä halua päästää irti.


Tässä on linkki ystäväni Rockin ja Kirsin sivuilla. Näiden sivujen kautta voit ostaa heidän käsitöitään: https://www.etsy.com/shop/RocKiFinland?ref=l2-shopheader-nameTässä on linkki RocKi Finlandin Facesivuille: https://www.facebook.com/RocKiFinland/. Sitä kautta saat tiedon uusimmista ihanista käsitöistä. Käyhän tykkäämässä!

Ja tadaa! Tässä se on. Heartlessin Asulym Biker-takki. Juu, takki on keinonahkaa, sillä tuohon hintaan ei aitoa nahkatakkia saa. Ja keinonahalta se tuntuukin! Uutena on aika kova, mutta käytön myötä pehmenee. Ihan sairaan siisti takki ja niin upeita yksityiskohtia, ettei mitään rajaa! 

Heartlessin Asulym Biker
Käytän normaalisti kokoa L, mutta nämä rotsit ovat järjestäen niin pientä kokoa, että ostin saman tien koon 2XL. Eikä ollut yhtään liian iso! Hihat juuri passelit.

Tasan ainoa ongelma näiden takkien kanssa on tämä: Näitä ei ole suunniteltu isotissisille naisille. Saan takin kyllä kiinni, alhaalta. Mutta kun vetskari tulee tissien kohdalle, se sanoo saman tien stop, eikä suostu menemään ylöspäin. Isotissisten naisten kirous. Mikään saatanan takki ei mene kiinni tissien kohdalta! Perkele.


Jos minä joskus menen kauneusleikkaukseen, niin se leikkaus on rintojen pienennys. Olen todella kyllästynyt siihen, että joudun aina ostamaan ihan helvetin kalliit tissiliivit, koska tarvitsen tukea näiden muhkupalleroiden kannattelemiseen. 

Jumalauta, en meinaa saada rotsia pois, koska A) keinonahkainen takki ja B) saatanan nihkeä iho. Helvetti, mitä säätämistä taas tämäkin päivä. Vituttaa niin, ettei veri kierrä.

Minulla on kaksi Scandicin viiden euron kuponkia. Eikä kellokaan ole vielä kovin paljoa. Taidan mennä alakerran baariin hukuttamaan tämän vitutuksen alkoholiin. Laitan tuon sikasöpön pinkin pääkallohuivin harteilleni. Uskon sen auttavan ja laskevan tätä vitutuskäyrää. Ei noin suloinen huivi harteillaan vain voi olla vittuuntunut.


tiistai 21. elokuuta 2018

10 asiaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minusta

Kun näitä blogihaasteita nyt kiertää, ja minulla on tylsä hetki, niin otetaanpas vastaan taas yksi näistä hulvattomista blogihaasteista. Eli kymmenen täysin turhaa asiaa, mitä et tiennyt minusta ja mitä sinä et välttämättä olisi halunnut edes tietää. No, tämän jälkeen tiedät!


1. Minulla ei ole rikosrekisteriä. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten ole jäänyt vielä mistään kiinni.

2. Minulla on tapana juoda maitoa suoraan tölkin suusta. Samoin teen mehulle. Lasien käyttö on vanhanaikaista ja niistä tulee turhaa tiskiä.

3. Pureskelen kynsiäni. Ja kynsinauhojani. Minulla on ollut viimeksi vauvana jonkinasteiset kynnet.


4. Minulla on todella herkkä ja voimakas yökkäysrefleksi. Saatan yökätä siitä, jos joku toinen sylkee minun läsnäollessani.

5. En juo ikinä "liruja" pullon pohjalta. Juoma on kuitenkin ehtinyt väljähtyä ja maistuu niin pahalta, että yökkään, jos yritän juoda sitä. 

6. Vihaan pikeepaitoja niin paljon, että minulle tulee fyysisesti todella kuvottava olo, jos näen ihmisen, jolla on sellainen päällä. En voi esim. syödä samassa pöydässä, missä istuu ihminen pikeepaita päällään. Hyi helvetti!


7. Olen aivan uskomattoman laiska. Jos minulla on suinkin mahdollisuus laistaa jostain tylsästä tai ikävästä hommasta, teen sen tuntematta tasan minkäänlaisia omatunnon tuskia.

8. Minä voisin kyllä laihduttaa ja pysyä hoikkana, mutta olen aivan liian rakastunut erilaisiin juustoihin ja suklaaseen. Ja koska minua ei loppujen lopuksi voisi vähempää kiinnostaa se, mitä puntari näyttää, olen lakannut välittämästä painostani. Etenkin, kun minulle mahtuvat EMP:n ihan normikokoiset vaatteet, eikä minun tarvitse ostaa isojen tyttöjen kokoja.

9. Minulla on sikakallis maku. Ja koska olen kermaperse, en todellakaan tyydy mihinkään halpisversioon, vaan haluan sitä aitoa ja ehtaa itseään. Maksoi mitä maksoi. Elämästä pitää nauttia, sillä täällä eletään vain kerran.


10. Minä en ikinä pelaa mitään. Syy on siinä, että vihaan häviämistä yli kaiken. Olen ratkaissut asian sillä, etten pelaa. Ellen pelaa, en voi hävitä.

PS. Koska en - taaskaan - keksinyt mitään muuta kuvitusta, niin tässä teille Salvador Dalin maalauksia. Olkaapa niin todella hyvät.