torstai 22. kesäkuuta 2017

Petetyt lupaukset

Jos pitäisi nimetä yksi asia, mitä vihaa kaikkein eniten tässä maailmassa, niin minä nimeäisin aivan ehdottomasti lupausten pettämisen. Lupaukset ovat pyhä asia. Ne kuuluu pitää. Vain erittäin epäonnisissa olosuhteissa luvatun asian voi muuttaa, esimerkiksi jos on luvattu lähteä vaikka huvipuistoon, mutta yön aikana alkaakin vatsataudin mukanaan tuoma huuto-oksennuksen laulu, on täysin hyväksyttävää siirtää huvipuistoretkeä suotuisampaan ajankohtaan. Huvipuistoretki ripulissa ja huuto-oksennuksessa ei ole taatusti kenestäkään kivaa.

Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden viimeinen kurssi, terveyspalvelut ja sosiaalityö lapsen, nuoren ja perheen tukena, on vieläkin arvioimatta. Kurssista luvattiin arvosana juhannukseen mennessä, ja tämä lupaus näkyy ihan meidän Moodlessa. Lupaus ei siis ole mikään oman pääni keksintö.


Ellen ole aivan sekaisin (mikä ei kyllä sekään täysin mahdotonta olisi), juhannus olisi oikeastaan niin kuin nyt. Kun vein koiraa aamulenkille kahden aikaan iltapäivästä (kuten sanottua, minulla on viivästynyt unirytmi), kadunpätkämme varrelle pysäköidyistä autoista joka toiseen oltiin pakkaamassa juhannuksen vaatimia hyödykkeitä, kuten grilliruokaa, kaljaa ja hyttyskarkoitetta. Juhannuksesta huolimatta Moodlessa näkyy edelleen teksti: “Ei arvioitu”.

Ei, en tarvitse arvosanaa juhannuksena mihinkään. Voin kyllä viettää juhannusta ilman tuota arvosanaakin. Kyse ei ole siitä. Vaan kyse on siitä, että se arviointi on luvattu, eikä sitä ole tullut.

Sekään ei voi olla perusteena, etteikö kurssin opettaja olisi ehtinyt tekemään arviointeja, sillä meille annettiin kaksi palautuspäivää, ja mahdollisuus palauttaa essee vasta kesän jälkeen. Kurssin opiskelijoista ylivoimainen enemmistö ilmoitti kirjoittavansa esseen kesän aikana ja palauttavansa sen vasta heinäkuussa. Toukokuun palautuspäivässä esseen on palauttanut vain hyvin pieni osa opiskelijoista.

Ärsyttää ja kismittää! Lupaus on petetty. Olen äärimmäisen pettynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti