keskiviikko 8. elokuuta 2018

Opiskelijan to do-lista: Kaikki vielä tekemättä

Elokuu. Melkein puoliväli. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koulut alkavat ja minun opintoni jatkuvat. Mitä kaikkea pitäisi vielä saada tehdyksi, jotta olisin valmistautunut uuteen lukukauteen? No vaikka mitä! Oikeastaan, melkein kaikki on vielä tekemättä.

Turun yliopiston ylioppilaskuntamaksun sain sentään maksettua viimeisenä päivänä. Se onkin sitten ainoa asia, mikä on tehtynä. Kaikki muut asiat ovat "siellä jossain" odottamassa tekijäänsä. Tekijä vain on "siellä jossain" hukassa.


Turun yliopiston kurssien aikataulut ovat tsekkaamatta. Itse asiassa, en edes ole sen vertaa viitsinyt katsoa, onko siellä mitään sellaisia kursseja, mitä minä haluaisin opiskella. En edes ole kirjoittanut ylös graduryhmän seuraavaa kokoontumisajankohtaa. On se minulla jossain sähköpostissa ylhäällä, siellä Varmassa Tallessa, minne olen onnistunut hukkaamaan kaikki muutkin asiat aina.

Entäs se gradu? Niin, gradu. Onhan se tuossa. Nättinä ja siistinä Word-tiedostona minun tietokoneellani. On siinä tiedostossa jopa tekstiäkin! Se teksti vain pitäisi saada kirjoitettua valmiiksi, jotta voisin valmistua tämän lukuvuoden aikana.


Tampereen yliopiston aikataulut minulla on kalenterissa. Kirjoitin ne ylös jo viime keväänä. Mutta olenko esim. varannut hotellihuoneita etukäteen? En tietenkään! En edes sitä koulutusviikonloppua varten, mikä on kahden viikon päästä. Lopputyön aihe pitäisi päättää. Olenhan minä sitä aihetta ajatellut. Enkä ole keksinyt tasan mitään! Lähdekirjallisuutta olen sentään saanut hankittua mukavasti, huolimatta siitä, ettei minulla ole vielä edes aihetta. Mutta minulla on muutenkin nämä prioriteetit aina järkevässä järjestyksessä.

Helsingin yliopiston aikatauluista minulla ei ole mitään käryä. Olen saanut jossain vaiheessa kesää jonkun sähköpostin, missä oli jotain liitteitä. Ehkä joku niistä liitteistä kannattaisi avata ja lukea, jospa siellä vaikka olisi ne syksyn aikataulut! Ja sen jälkeen, kun saan ne aikataulut, voisin vaikkapa varata Helsingistä päin hotellihuoneita myöskin, kun niille kerran on tarvetta sielläkin suunnalla. Luojan kiitos, minun ei tarvitse alkaa miettiä mitään aiheita mihinkään töihin vielä toistaiseksi, koska kirjallisuusterapiakoulutus on vasta alkamassa. Odotan sitä kuitenkin jo innoissani, vaikkei tämä siltä ehkä kuulostakaan.


Olenko kirjoittanut ylös kaikki muut mahdolliset menoni syksylle, jotta osaan varautua ja suunnitella myös opintoaikatauluani sen mukaisesti? No en tietenkään! Miksi ihmeessä olisin, kun en kerran ole saanut mitään muutakaan aikaiseksi? Toisaalta, kaikki asiat ovat kyllä aina hoituneet, vaikken olisikaan saanut tehtyä niitä ajoissa.

Eli näillä eväillä kohti uutta lukuvuotta! Ehkä minä jossain vaiheessa saan jotain tehtyä, vaikka alku onkin vähän kankea. Ehkä minä vielä tämän vuoden puolella valmistun käyttäytymisanalyysiperusteiseksi eläinkouluttajaksi, aikataulun mukaisesti, ja ehkä minä vielä saan sen gradunkin kirjoitettua. Aikaa on kuin rosvopäälliköllä, kuten entinen lukion matematiikan opettajani olisi sanonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti