tiistai 9. kesäkuuta 2020

Vittuunnu rauhassa, rakkaani mun

Päätin karistaa kaupungin pölyt hetkeksi jaloistani ja tulla saariston rauhaan nauttimaan mökkielämästä. Minähän olen kesälomalla, joten voin tehdä ihan mitä haluan! Ja koska meidän mökillä on "ylämökki" ja "alamökki", saan nauttia "alamökin" rauhasta aivan kaikessa rauhassa, ihan yksin. Tai no, tuleehan koira tänne välillä minulle seuraa pitämään ja vaatimaan rapsutuksia.

Kun tänä aamuna istuin "ylämökissä" nauttimassa terveellistä (?) aamiaista, äitini katsoi ties mitä ohjelmaa ties miltä kanavalta. Ohjelmassa haastateltiin jotain itselleni tuntematonta mukamas asiantuntijaihmistä, joka sirkutti hunajaisella äänellä kameralle, miten elämänlaatu paranee välittömästi, kun muistaa joka aamu ajatella positiivisesti ja kiittää kaikesta siitä, mitä on saanut. 

Kuva: Nina Garman, Pixabay

Melkein tukehduin teeheni, kun kuuntelin tuota yltiöpositiivisen täti-ihmisen sirkuttelua. En väitä, etteikö hän olisi omalta osaltaan oikeassa ja positiivinen ajattelu aivan varmasti tekee aina välillä hyvää itse kullekin. Mutta perusnegatiivisena ihmisenä en vain voi olla ajattelematta, että tämä positiivisuuden tuputtaminen joka saakelin tuutista alkaa todella ottaa jo aivoon. Mihin on viety ihmisten oikeus vittuuntua? Pitääkö sitä olla ihan aina yhtä hymyä?

Olisihan se mukavaa, jos jokainen elämän päivä menisi hyvin ja kaikki sujuisi aina kuin tanssi. Mutta kun ikävä fakta on se, että elämään mahtuu kaikenlaista. Myös sitä vittumaista paskaa. 

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Heräät aamulla huonosti nukkuneena. Herätys ei ole soittanut ja olet myöhässä töistä. Koira on ripuloinut matolle, kissa oksentanut karvapalloja lempikirjasi päälle ja kahvinkeitin ei suostu toimimaan. Kakarat tappelevat, koska eivät halua nousta, eivät pukeutua, eivät halua syödä aamiaista eivätkä halua yhtään mitään. Haukkuvat sinua täyspaskaksi vanhemmaksi ja leikkivät ruokasotaa aamupalapöydässä. Puolisosi tulee piereskellen kysymään, miksei kahvi ole jo valmista eikä tee kiukutteleville kakaroille mitään.

Kun aamu on tällainen, voitko lähteä töihin ajatellen, miten kiitollinen sinä olet kaikesta, mitä sinulle on suotu? Vai vituttaako sinua? Jos olen täysin rehellinen, tällaisessa tilanteessa minä olisin kiitollinen ainostaan siitä, että pääsen kotoa pois ja saan kokonaisen päivän ilman kiukuttelevia kakaroita, piereskelevää puolisoa, oksentavaa kissaa ja ripuloivaa koiraa. Paitsi aina on olemassa se mahdollisuus, että töissäkin on vittumainen päivä. Silloin ei auta sekään ajatus, että kotiarkea pääsee töihin hetkeksi pakoon.

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Kaikki ei ole aina hyvin ja se nyt vain on näin. Kaikesta ei tarvitse aina ajatella, miten ihanan positiivista se on. Joka ikisestä asiasta ei tarvitse pitää eikä kaikesta tarvitse aina olla niin pirun kiitollinen. Jos on syytä olla vittuuntunut, se on täysin sallittua. Se, että antaa vitutuksen tunteen tulla, voi jopa helpottaa oloa sen sijaan, että yrittää väkisin keksiä niitä asioita, mistä juuri tällä hetkellä on onnellinen. Silloin, kun vituttaa niin, ettei veri kunnolla kierrä, ei niitä positiivisia ajatuksia vain tule! Ja se on ihan täysin sallittua.

Tämän yltiöpositiivisuuden imapiirissä minusta melkein tuntuu, että pitäisi alkaa enemmän korostaa ihmisten oikeutta vittuuntumiseen. Väkisin ei tarvitse esittää jotain hymypatsasta, vaan jokaisella on oikeus olla naama norsunvitulla.

Onneksi Ismo Alanko on kehittänyt aiheesta viisun jo kauan aikaa sitten. Kuunnelkaamme hänen sanojaan ja olkaamme kaikessa rauhassa vittuuntuneita.


1 kommentti:

  1. Tätä lukiessa ei kyllä vituttanut yhtään. Päin vastoin. Vitutus, jos sitä oli, hävisi samantien. Kipitteli tiehensä pieruverkkareissaan.

    Lasken kuuluvani positiivisten porukkaan, mutta silloin, kun harmittaa - niin saa harmittaa.

    On niitä ihmisiä, jotka löytävät kaikesta kivasta jotain negatiivista ja sitten niitä, jotka löytävät syvimmästäkin kakkakasasta paljon kaikkea hyvää. Kumpikin ääripää ärsyttää ihan hitokseen.

    VastaaPoista