torstai 4. kesäkuuta 2020

Voimat veks: voiko ihminen opiskella itsensä loppuun?

Tämän blogin alkuperäinen idea oli toimia oppimispäiväkirjanani sinä aikana, kun opiskelin sekä eläinavusteiseksi että neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Noh, kuten ADHD-oireiselle ihmiselle hyvin usein käy, blogi laajeni ja myös opinnot laajenivat. Ennen kuin aloitin nämä valmentajaopintoni, olin filosofian maisteri vieraista kielistä, aineenopettaja ja erityisopettaja. Opiskelin omaksi ilokseni jotain avoimen yliopiston kursseja aina silloin tällöin. 

Kuva: Free-Photos, Pixabay

Sen jälkeen, kun aloitin tämän blogini, minusta on tullut:

- neuropsykiatrinen valmentaja
- eläinavusteinen valmentaja
- kirjallisuusterapiaohjaaja
- sanataideohjaaja
- koirahieroja
- käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen asiantuntija
- auktorisoitu seksuaalineuvoja
- hajukoiraohjaaja
- kasvatustieteiden maisteri pääaineena erityispedagogiikka
- melkein valmis koiranomi
- mielenterveyden ensiapu 1:n ja 2:n kouluttaja
- nuoren mielen ensiavun kouluttaja
- ja ehkä jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista.

Kuva: Dariusz Sankowski, Pixabay

Näiden lisäksi olen opiskellut

- voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet
- valokuvaterapian menetelmäohjauksen perusteet (syventävät opinnot ovat vielä kesken, kiitos koronan)
- psykololgian aineopinnot avoimessa yliopistossa
- lapsen ja nuoren psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden avoimessa yliopistossa
- perheopinnot avoimessa yliopistossa
- väkivaltatutkimuksen opinnot avoimessa yliopistossa
- muutaman Green Care-kurssin avoimessa AMK:ssa
- noin satakunta kurssia Courserassa ja edX:ssä
- ja ehkä jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista.

Kuva: Free-Photos, Pixabay

Tällä hetkellä opintoja on tosiaan sen verran kesken, että minun pitäisi saada tehtyä pari ongelmakoiratapausta (korona tuli tähän esteeksi), niin sen jälkeen olisin valmis koiranomi. Tämä todennäköisesti siirtyy syksyyn. Sen lisäksi valokuvaterapian lopputyö pitäisi saada valmiiksi. Sen jälkeen olen suorittanut valokuvaterapian syventävät opinnot ja voin kutsua itseäni valokuvaterapian menetelmäohjaajaksi. Minulla on vain yksi ylitsepääsemätön ongelma, millaista en ole ikinä ennen elämässäni kokenut: en jaksa!

Pienikin kirjallinen työ tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta, etten saa edes aloitettua. Ei jaksa, ei pysty eikä kykene. Kyse ei ole siitä, etteikö kiinnostaisi. Kyllä kiinnostaa! Ja aion saada kaiken koronan vuoksi kesken jääneen suoritettua loppuun. Aivan varmasti suoritan! En ole ikinä jättänyt mitään kesken enkä jätä nytkään. Mutta mistä voimavarat näihin todella pieniin keskeneräisiin projekteihin?

Kuva: Larisa Mozgovaja, Pixabay

Tehtävää on todella vähän. Jopa niin vähän, että sitä on naurettavan vähän. Normaalisti saisin tehtyä yhden 12 sivun lopputyön puolessa vuorokaudessa eikä tuottaisi edes ongelmia. Nyt en tahdo saada edes Wordia auki. Se, että saisin siihen Wordiin jotain tekstiä, on jo ajatuksenkin tasolla mahdoton.

Onko minulle voinut käydä niin, että olen "opiskellut itseni loppuun"?

Vai onko tässä vain äärimmäisen raskaan koronakevään jälkeen pientä stressinpoikasta ilmassa ja sen vuoksi pieni loma ihan kaikesta paikallaan?

Kuva: Free-Photos, Pixabay

En suoraan sanottuna tiedä. Sen tiedän, että mitään en ole saanut tehtyä, kaikki hommat ovat levällään ja tärkeätkin asiat odottavat tekijäänsä. Tällä hetkellä minä en itse pysty yhtikäs mihinkään.

Enkä olisi ikinä uskonut, että MINÄ sanoisin tämän, mutta olisiko pieni opiskelutauko mahdollisesti paikallaan? Pieni hetki elämässä, jolloin en opiskelisi yhtään mitään enkä tekisi yhtään mitään ylimääräistä. Olen aktiivinen ihminen, joka kaipaa tekemistä ja joka haluaa tehdä asioita, mutta ehkä niitä asioita on nyt ollut vähän liikaa. Jos pieni hengenveto olisi paikoillaan?

Kuva: Moritz320, Pixabay

Elämää tässä pitäisi kuitenkin olla edessä vielä monta kymmentä vuotta (ellen sitten sairastu vakavasti, jää auton alle tai tukehdu pullaan). Ehkä minä ehdin tehdä asioita myöhemminkin. ADHD-aikuinen tietenkin haluaa kaiken tapahtuvan nyt, mielellään heti ja miksei jo eilen. Mutta koska vanhakin koira voi oppia uusia temppuja, voisin yrittää opetella siihen, että olisin edes lyhyitä pätkiä tekemättä mitään. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla?

Vai onko siitä jotain haittaa? Kertokaa te minulle. En minä vain tiedä! En ole elämässäni ollut sekuntiakaan paikoillani, en edes nukkuessani, joten siksi en voi tietää, onko paikallaan olosta jotain haittaa vai ei.

Kuva: Congerdesign, Pixabay



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti