Walt Disney: Järjettömän tekemisen isähahmo

Kevät ei näemmä ota tullakseen. Se ei halua tulla. Lumihiutaleet leijuvat ilmassa, vaikka nyt käydään jo huhtikuun puoltaväliä, ja Aurajokirantaa pitkin puhaltaa jäinen viima. Karman vika! Karma tietää, että kevään lämpö, värikkäät kukkaset ja vihreä luonto piristäisivät alakuloista mieltäni. Ja koska Karma ei halua piristää minua, vaan se haluaa minun rypevän tässä hirveässä väsymyksessä, se vain jatkaa tätä talvea. Jatkaa vaikka juhannukseen saakka!

Olen varma siitä, että Karma on sellainen ursulamainen nainen. Kaikkihan muistavat Ursulan, meren noidan, Disneyn Pieni merenneito-elokuvasta. Sellainen on taatusti myös Karma.

Kerrassaan tympeä päivä. Päätän, että en anna Karman ja typerän lumisateen masentaa. Keksin tälle päivälle jotain tekemistä, jotta unohdan tuon kurjan ilman ja kurjan olon. Tekemistä kyllä riittää, sillä puolet avomieheni tuomista pahvilaatikoista on edelleen purkamatta. Ruokakin olisi tehtävä jossain vaiheessa ja pyykkikori pursuaa. Haluan kuitenkin jotain KIVAA tekemistä, eikä mikään edellä mainituista ole varsinaisesti KIVAA. Etenkään ruuanlaitto. Jotkut ehkä nauttivat ruuanlaitosta ja kokevat sen kivana tekemisenä, mutta minä en. Varsinkaan, koska en ole erityisen etevä enkä kekseliäs kokki.

Olen tehnyt lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden viimeistä kurssia, terveyspalvelut ja sosiaalityö lapsen, nuoren ja perheen tukena. Kurssin ensimmäinen tehtävä vaati median seuraamista noin viikon ajan, ja erityisesti sellaisten uutisen etsimistä, missä uutisoidaan jostain lasten ja nuorten terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvästä asiasta. Aloitin mediaseurannan maanantaina ja tänään on lauantai. Se on noin viikko. Voisinpa vaikka aloittaa raportin tekemistä siitä, minkä median valitsin ja miksi, millaisia uutisia olen löytänyt, millaisista aiheista, mistä näkökulmasta uutiset on tehty, mikä on mielestäni jäänyt puuttumaan ja jaadajaadajaada. Raporttien tekeminen on kivaa.

Kaivan esiin listan, missä on linkit kaikkiin löytämiini juttuihin. Tutkin niitä. Ylivoimaisesti suurin osa löytämistäni uutisista liittyy tavalla tai toisella neuvolapalveluihin. Yksi uutinen koskee rokotuksia, toinen äitiyspakkausta, kolmas, neljäs, viides ja kuudes koskevat neuvolan antamia ruokasuosituksia. Media tuntuu huomaavan suomalaisen neuvolajärjestelmän suhteellisen hyvin, sekä jaksaa uutisoida neuvolan antamista suosituksista, erityisesti pienten lasten ravinnosta. Siitä tuntuu olevan juuri nyt päällä erityisen vilkas keskustelu.

Sosiaalipalveluista löysin vain yhden uutisen liittyen kasvattivanhemmuuteen. Muuten en löytänyt sosiaalipalveluista sen enempää mitään. Tai sitten vain seurasin väärää mediaa; jotain toista mediaa seuraamalla olisin saattanut törmätä näihin uutisiin enemmänkin.

Sote-uudistuksesta ei ole löytynyt tämän viikon aikana yhtään uutista siitä mediasta, mitä minä olen seurannut. Tästä olen vähän hämilläni. Olisin odottanut edes yhtä uutista, mutten löytänyt sitäkään.

Mitä en myöskään löytänyt, olivat uutiset koululaisista ja koululaisten terveydestä. Kaikki uutisointi tämän kuluneen viikon aikana koski pieniä, alle kouluikäisiä lapsia ja heidän terveyttään. Erityisesti heidän ruokavaliotaan.

Jaha. Oliko se siinä sitten? Olipas nopea ja helppo tehtävä. Olen melkeinpä pettynyt siitä, miten vähän tämän tehtävän suorittaminen loppujen lopuksi vaati. Iltaa on jäljellä vaikka kuinka paljon, eikä minulla ole, taaskaan, mitään kivaa tekemistä. Koiralla on iso luu, joten sekään ei innostu leikkimään. Mitä sitä seuraavaksi sitten keksisi?

Pitäisikö sitä laittaa Disneyn Pieni merenneito pyörimään? Pyytää avomiestä tekemään poppareita ja tylsänä sohvalla loppuilta. Tarvitseeko jokaisessa päivässä olla järkevää tekemistä? Kirjahyllyssäni on pitkä rivi Disneyn elokuvia: Siinä on mukavasti järjetöntä tekemistä loppuillaksi.

Ristin käteni, nostan katseeni korkeuksiin ja kiitän Walt Disneytä siitä, että hän keksi joskus aikoinaan tehdä piirrettyjä elokuvia. Ilman häntä olisin nyt pulassa.

Baariterapiaa

Ilmeisesti lomalla opiskelu on kiellettyä jossain Karman lakikirjassa. Tai ainakin se kuuluisa Karma on tehnyt (tahallaan?) opiskeluni aivan täysin mahdottomaksi tämän loman aikana. Toisaalta ehkä ihan hyvä, sillä pieni tauko opinnoista tekee aina välillä hyvää, ja olen tämän syksyn aikana ahkeroinut aika lailla. Se tentti vain olisi edelleenkin maanantaina…

Sain kuin sainkin päivällä sen verran omaa aikaa, että pystyin lukemaan loppuun itsesäätelyn kehitystä koskevan tenttikirjan. Nyt se suurin urakka on vielä edessä, eli kolmen tiiliskiven paksuinen teos Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Ja juuri tämä on se kaikkein tärkein teos!

Ajattelin, että saan varmasti hetken omaa aikaa iltasella sen jälkeen, kun teini on sammunut koko päivän kestäneestä valittamisesta ja mitään tekemättömyydestä. Sulhaseni (voi luoja, pitääkö minun oikeasti käyttää tuota sanaa tässä vaiheessa jo?!?!?!) antoi minulle sen verran omaa aikaa, että pääsin rauhassa hotellin aulabaariin tenttikirjan kanssa. Se on tässä rakennuksessa ainoa paikka, missä voin kunnolla keskittyä lukemiseen. Jos vain minun annettaisiin keskittyä.

Röökiterapiaa

Pakkaan tärkeimmät lukukamppeet hupparin taskuun: Tupakat, sytkäri, avainkortti, luottokortti. Kirjan otan kainaloon ja lähden tarpomaan portaita ylös respaan. Tupakat ovat vähissä, joten tarvitsen uuden askin. Respan täti hymyilee maireasti, ja toivottaa minulle hauskaa iltaa. “Onko tuo mielestäsi hyväkin vitsi?”, kysyn mielessäni, kun näen hänen vilkaisevan paksua kirjaani.

Aloitan lukemisen sillä, että käyn röökillä. Röökipaikalle tulee humalainen viiden lapsen äiti, joka on ollut laulamassa karaokea. Hän hölöttää ummet ja lammet siitä, miten kokee olevansa huono äiti, vaikka hänellä on mies lasten kanssa ja lapsilla on kaikki hyvin. Pidän hänelle terapiahetken kessuttelun lomassa ja käymme läpi asioita liittyen omaan aikaan, jaksamiseen ja siihen, miten elämäänsä tyytyväinen äiti on hyvä äiti, ja joskus se tyytyväisyys vaatii sen, että saa vetää kunnon perseet ja laulaa paskalla äänellä karaokea nuotin vierestä. Ei hän kuitenkaan ole lapsiaan hylännyt, ja heillä on tunnollinen lapsenvahti, jota ehkä saattaa jopa ärsyttää se, että vaimo on puolen minuutin välein laittamassa tekstiviestiä. Kyllä mies osaa hoitaa! Ainakin jotain, ainakin joskus.

Nainen vaikuttaa helpottuneelta ja lähtee takaisin laulamaan epävireistä lauluaan. Itse suuntaan aulabaarin puolelle: Minua ei saa karaokebaariin kuin ainoastaan siinä tapauksessa, että siellä on lumottu vessanpytty, joka muuttaa kaiken ulos tulevan tavaran täydeksi kullaksi. Ja koska täällä ei sellaista pyttyä ole, se on aulabaari.

Kuva on otettu kihlajaisistamme.

Viiniterapiaa

Menen tiskille ja tilaan lasin valkoviiniä. Baarimikko kysyy hyvin savolaisella murteella, millaista viiniä. Kun hän kysyy, montako senttiä, hän huomaa kirjani. Mitään sanomatta hän laittaa mitan syrjään ja kaataa lasini piripintaan. Miten mukava mies! Ja empatiakykyinen.

Istuudun kauimmaiseen nurkkaan, mihin kukaan ei näe. Avaan kirjan ja luen ensimmäisen kappaleen. Baarissa ei ole lisäkseni ketään. Aloitan toista kappaletta, kun paikalle laahustaa punaiseen t-paitaan sonnustautunut, elämän runtelema mies. Hän pyytää, jos saisi istuutua seuraksi. Kiitän tarjouksesta, mutta kieltäydyn ja sanon, että olisi pakko saada luettua kirjaa eteenpäin. Toivotan hauskaa illanjatkoa. Hän kysyy, mitä luen, ja näytän hänelle kirjan kantta. Totean vielä perään, että asia tuskin ketään muuta ihmistä kiinnostaa, ei varmasti häntäkään. Ja sen jälkeen Karma iskee taas ruoskallaan: “Oi, miten mielenkiintoista!”, huudahtaa mies, ja istuutuu kutsumatta pöytään. “Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja päläpäläpäläpälä”. Huokaisen.

En tunnu pääsevän miehestä mitenkään eroon, ja kellokin käy. Valomerkki tulee ihan kohta. Olisin halunnut lukea toisen kappaleen loppuun, mutta ei se näemmä onnistu. Myönnän hävinneeni Karmalle tämän taiston, laitan kirjan suosiolla pois, ja keskityn kuuntelemaan miehen märehdintää. Pohdin hänen kanssaan sitä, miten hänen diagnoosiinsa on päädytty, lääkityksen hyödyistä ja haitoista, erilaisista muista tukitoimista, mitä hän ehkä voisi saada, ja keskustelemme myös hänen vaimostaan ja siitä, miten hänen vaimolleen voisi tuoda tämän asian ymmärrettävällä tavalla esille. Hetken jo ajattelen, että mies on aidosti kiitollinen siitä, että joku kuuntelee häntä ja pohtii hänen kanssaan asioita.

Valomerkki on jo tullut ja viinilasini on tyhjä. Toivotan miehelle hyvää yötä. “Mulla olis kaljaa mun huoneessa. Tuutko mukaan?” Öh, tulihan se sieltä! Sanon, etten todellakaan tule: Minulla on ihana sulhanen, jota arvostan, enkä lähde vieraan miehen kanssa hotellihuoneeseen kaljalle. Ellei sitten sulhaseni ole mukana; siinä tapauksessa voin tulla! Toivotan uudelleen hyvät yöt ja painun alakertaan kirja kainalossani.

Haluaisin uskoa, että nämä pienet terapiasessiot tuottivat edes jollekin jotakin. Perheenäiti tuli taatusti paremmalle mielelle juttelumme jälkeen. Tuliko tämä kaksisuuntainen mies, vai oliko hänellä mielessään pelkkä toosa? Vaikea sanoa, eikä suoraan sanottuna enää tässä vaiheessa edes kiinnosta. Lukeminen jäi, taas kerran, kesken, tentti lähenee ja minulla on vielä paljon töitä tehtävänä sen eteen.

Mistä vetoa, etten tule ikinä läpäisemään tuota tenttiä ensimmäisellä yrittämällä?