Näytetään tekstit, joissa on tunniste popparit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste popparit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. toukokuuta 2018

Kerrassaan sikamaista!


Oletko koskaan kokenut täydellistä koulupäivää? Sellaista, minkä haluaisit jatkuvan aina ja ikuisesti. Ellet ole, minä ymmärrän. Enpä minäkään niitä kovin montaa ole elämäni aikana kokenut. Peruskoulussa ja lukiossa ollessa en kertaakaan. Mutta tänään minä koin! Minulla oli varmaankin paras koulupäivä, mikä minulla on ikinä elämässäni ollut.


Tulin Tampereelle jo eilen, ja yövyin vanhassa, tutussa Scandic Tampere Stationissa. Ihan vain siksi, että minulla ei olisi tänään, suoraan junasta tullessa, tuhat ja sata laukkua käsissäni, mitä joutuisin raahaamaan perässäni koko päivän. Meillä ei nimittäin ollutkaan tänään koulutuspäivää siellä vanhassa, tutussa Tampereen yliopiston päärakennuksessa, vaan sen sijaan suuntasimmekin Särkänniemen Koiramäkeen, mikä on kotieläinpuisto. Saimme kokeilla käytännössä erilaisten eläinten kouluttamista.


Meidän kolmen hengen ryhmämme sai koulutettavaksi minipossun nimeltä Pipsa. Pipsa oli vallan hurmaava pieni possu! Hän oli sosiaalinen, motivoitunut ja kouluttaminen sujui kuin itsestään. Me kaikki kolme naista olimme aivan rakastuneita Pipsaan.


Tehtävänämme oli saada Pipsa menemään kuljetusboksiin. Vaikka eläimiä ei nyt ihan joka ikinen päivä siirrellä kuljetusboksissa paikasta toiseen, kuljetus on joskus kuitenkin välttämätöntä, ja Pipsa piti saada koulutettua boksiin. Haimme Pipsalle palkkioiksi popcorneja, omenoita ja leivänpaloja. Ja Pipsa maiskutteli namipalojaan erittäin äänekkäästi ja ihanan possumaisella tavalla.


Koska Pipsa oppi niin nopeasti, oli koko possu todella nopeasti boksissa, ja meillä jäi vielä aikaa tehdä ylimääräinen koulutus: boksiin meno toisessa ympäristössä. Olimme erittäin tyytyväisiä päivän koulutussaldoon ja ihanaan Pipsa-possuun. Kaiken huipuksi, saimme taluttaa Pipsaa valjaissa! Oletko sinä saanut taluttaa possua? Et taatusti ole saanut! Mutta minäpäs olenkin. Lällislää.


Muut ryhmät saivat koulutettavakseen aaseja, alpakoita, poneja, pupuja, kyyhkyjä ja vuohia. Olisin voinut laittaa jokaisen näistä ihanista eläimistä käsilaukkuuni ja viedä ne mukanani kotiin. Varsinkin Pipsan! Ja Pipsan kaverin, Maisan. 


Meidän koulutussessioitamme oli, tietenkin, seuraamassa kiinnostunut yleisö, eli lapset vanhempineen ja koululaisryhmät. Pikkulapset olivat todella kiinnostuneita possusta ja he katsoivat kiinnostuneena, kun possu meni boksiin, maiskutti poppareita boksissa hetken ja tuli sen jälkeen ulos. Sen lisäksi, että minulla itselläni oli hyvä mieli onnistuneesta koulutustuokiosta, oli hauska nähdä pienten lasten iloiset kasvot. Eläimet ovat parasta!


Selkäni ja jalkani olivat koulutuspäivän jälkeen kipeät, ja hikinen ruumiini suorastaan huusi suihkua. Viileän suihkun jälkeen oli ihana heittäytyä hotellin leveälle kaksoisvuoteelle ja laittaa telkkari päälle. Huomenna taas jatkuu käyttäytymisanalyysi ja eläinkouluttajien opinnot. Mutta tänään muistelen tätä ihanaa päivää hymyissä suin ja ihailen ihanan Pipsan valokuvia.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Zetoja pään päällä

Uniongelmat ovat kerrassaan mielenkiintoinen ilmiö. Niin mielenkiintoinen, että olen aika varma siitä, että haluan isona tyttönä unitutkijaksi. Koko alkuvuoteni meni siinä, etten saanut unta. Hyörin ja pyörin sängyssä tuntikausia. Jos satuin nukahtamaan, nukuin kaksi tuntia, heräsin, enkä saanut enää sen jälkeen unta. Kun tätä oli kestänyt riittävän kauan, totesi työterveyslääkäri, että tarvitsen nukkulomaa. Työnteostakaan ei tullut enää mitään, kun olin aamusta iltaan kuin nukkuneen rukous.

Nyt olen ollut sairauslomalla muutaman viikon. Ensimmäiset viikot menivät siinä, kun ihmettelin sitä, miten sekaisin unirytmini oikeastaan on. En saanut nukuttua yhtään paremmin. Melkeinpä nukuin huonommin. Pelkästään siihen, että kroppani alkoi hieman hellittää, meni jo muutama viikko.

Nyt sitten, tässä pääsiäisen aikana, olen alkanut, vihdoin ja viimein nukkua. Tämä on tuonut täysin uudenlaisen ongelman: Nyt en sitten teekään mitään muuta kuin nukun!

Edellisiltana tarkoitus oli hieman juhlistaa tulevaa vuosipäivää avomieheni kanssa. No, kaikki te tiedätte, mitä se juhlistaminen tarkoittaa makuuhuoneen puolella. Olin niin väsynyt, että nukahdin saman tien, kun sänkyyn pääsin. Mihinkään toimintaan emme ehtineet. Kuorsasin pitkälle aamuun ja heräsin 10 tuntia myöhemmin, kun koira hirveässä pissahädässä tuli herättämään.

Aamupissojen jälkeen istuin sohvalla, väsyneenä kuin mikä, kuola valuen. Saunan jälkeen avomieheni käski minun mennä nukkumaan. Nukuin käytännössä katsoen koko illan. Heräsin kymmenen jäljestä, olin pari tuntia väkisin hereillä, ja menin takaisin nukkumaan. Disneyn leffat jäivät siis katsomatta ja popparit syömättä (viittauksena edelliseen blogitekstiini).

Viime yönä nukuin taas melkein koko yön (heräsin pari kertaa). Kävin jo käyttämässä koiran, lyömässä pääni liikennemerkkiin, ja nyt istun, taas kerran, sohvalla koomaamassa. Olen umpiväsynyt, vaikken olekaan pariin vuorokauteen tehnyt mitään muuta kuin nukkunut.

Siinä mielessä tämä on hyvä merkki, että ehkä runsas ruhoni alkaa, vihdoin ja viimein, oikeasti toipua pitkään kestäneestä nukkuvammasta. Ehkä minusta tulee tämän kevään aikana vielä työkuntoinen.

Siinä mielessä huonoa vain nukkua koko ajan, koska tekemistä olisi muutakin kuin nukkumista! En voi elää koko elämääni kuorsaten, vaikka se olisikin kovin ihanaa. Haluaisin päästä siihen tilaan, missä nukun tarpeeksi ja riittävän laadukasta unta, ja jaksaisin myös olla hereillä koko sen ajan, mitä työt ja arki minulta vaativat. Haluaisin myös töiden lisäksi jaksaa elää omaa elämää, mikä on muutakin kuin nukkumista.

Koska on pääsiäinen, eikä minulla ole varsinaisesti kiire mihinkään, voisin nyt antaa mennä vain ja nukkua vaikka toiset kaksi päivää putkeen. Ruho ojoksi sängylle ja zetojen kuvia pään päälle. Pääsiäisen jälkeen voisi yrittää taas pysyä vähän hereilläkin, jos vaikka saisi hoidettua muutaman virallisen ja hoitamattoman asian pois alta.

Ja teille, rakkaat lukijat, haluan sanoa: Älkää ikinä vähätelkö unen merkitystä! Uni on kaiken terveyden perusta. Eikä ole mitenkään coolia olla nukkumatta.

Kauno nukkuu.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Walt Disney: Järjettömän tekemisen isähahmo

Kevät ei näemmä ota tullakseen. Se ei halua tulla. Lumihiutaleet leijuvat ilmassa, vaikka nyt käydään jo huhtikuun puoltaväliä, ja Aurajokirantaa pitkin puhaltaa jäinen viima. Karman vika! Karma tietää, että kevään lämpö, värikkäät kukkaset ja vihreä luonto piristäisivät alakuloista mieltäni. Ja koska Karma ei halua piristää minua, vaan se haluaa minun rypevän tässä hirveässä väsymyksessä, se vain jatkaa tätä talvea. Jatkaa vaikka juhannukseen saakka!

Olen varma siitä, että Karma on sellainen ursulamainen nainen. Kaikkihan muistavat Ursulan, meren noidan, Disneyn Pieni merenneito-elokuvasta. Sellainen on taatusti myös Karma.


Kerrassaan tympeä päivä. Päätän, että en anna Karman ja typerän lumisateen masentaa. Keksin tälle päivälle jotain tekemistä, jotta unohdan tuon kurjan ilman ja kurjan olon. Tekemistä kyllä riittää, sillä puolet avomieheni tuomista pahvilaatikoista on edelleen purkamatta. Ruokakin olisi tehtävä jossain vaiheessa ja pyykkikori pursuaa. Haluan kuitenkin jotain KIVAA tekemistä, eikä mikään edellä mainituista ole varsinaisesti KIVAA. Etenkään ruuanlaitto. Jotkut ehkä nauttivat ruuanlaitosta ja kokevat sen kivana tekemisenä, mutta minä en. Varsinkaan, koska en ole erityisen etevä enkä kekseliäs kokki.

Olen tehnyt lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden viimeistä kurssia, terveyspalvelut ja sosiaalityö lapsen, nuoren ja perheen tukena. Kurssin ensimmäinen tehtävä vaati median seuraamista noin viikon ajan, ja erityisesti sellaisten uutisen etsimistä, missä uutisoidaan jostain lasten ja nuorten terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvästä asiasta. Aloitin mediaseurannan maanantaina ja tänään on lauantai. Se on noin viikko. Voisinpa vaikka aloittaa raportin tekemistä siitä, minkä median valitsin ja miksi, millaisia uutisia olen löytänyt, millaisista aiheista, mistä näkökulmasta uutiset on tehty, mikä on mielestäni jäänyt puuttumaan ja jaadajaadajaada. Raporttien tekeminen on kivaa.

Kaivan esiin listan, missä on linkit kaikkiin löytämiini juttuihin. Tutkin niitä. Ylivoimaisesti suurin osa löytämistäni uutisista liittyy tavalla tai toisella neuvolapalveluihin. Yksi uutinen koskee rokotuksia, toinen äitiyspakkausta, kolmas, neljäs, viides ja kuudes koskevat neuvolan antamia ruokasuosituksia. Media tuntuu huomaavan suomalaisen neuvolajärjestelmän suhteellisen hyvin, sekä jaksaa uutisoida neuvolan antamista suosituksista, erityisesti pienten lasten ravinnosta. Siitä tuntuu olevan juuri nyt päällä erityisen vilkas keskustelu.

Sosiaalipalveluista löysin vain yhden uutisen liittyen kasvattivanhemmuuteen. Muuten en löytänyt sosiaalipalveluista sen enempää mitään. Tai sitten vain seurasin väärää mediaa; jotain toista mediaa seuraamalla olisin saattanut törmätä näihin uutisiin enemmänkin.

Sote-uudistuksesta ei ole löytynyt tämän viikon aikana yhtään uutista siitä mediasta, mitä minä olen seurannut. Tästä olen vähän hämilläni. Olisin odottanut edes yhtä uutista, mutten löytänyt sitäkään.

Mitä en myöskään löytänyt, olivat uutiset koululaisista ja koululaisten terveydestä. Kaikki uutisointi tämän kuluneen viikon aikana koski pieniä, alle kouluikäisiä lapsia ja heidän terveyttään. Erityisesti heidän ruokavaliotaan.

Jaha. Oliko se siinä sitten? Olipas nopea ja helppo tehtävä. Olen melkeinpä pettynyt siitä, miten vähän tämän tehtävän suorittaminen loppujen lopuksi vaati. Iltaa on jäljellä vaikka kuinka paljon, eikä minulla ole, taaskaan, mitään kivaa tekemistä. Koiralla on iso luu, joten sekään ei innostu leikkimään. Mitä sitä seuraavaksi sitten keksisi?

Pitäisikö sitä laittaa Disneyn Pieni merenneito pyörimään? Pyytää avomiestä tekemään poppareita ja tylsänä sohvalla loppuilta. Tarvitseeko jokaisessa päivässä olla järkevää tekemistä? Kirjahyllyssäni on pitkä rivi Disneyn elokuvia: Siinä on mukavasti järjetöntä tekemistä loppuillaksi.

Ristin käteni, nostan katseeni korkeuksiin ja kiitän Walt Disneytä siitä, että hän keksi joskus aikoinaan tehdä piirrettyjä elokuvia. Ilman häntä olisin nyt pulassa.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Kulttuuriviikonloppu, osa 1 - Arjen pieniä onnenhetkiä

Kuppi kuumaa kenialaista teetä. Tuoksukynttilä palaa mustassa noitapadassa, ja luo aavemaista tunnelmaa olohuoneeseen. Pitkällä lenkillä väsytetty koira kuorsaa maaten selällään. Poikaystävä istuu ikionnellisena sohvalla, eikä kuule eikä näe mitään: Hän on hyperfokusoitunut uusimpaan leluunsa, pelikonsoliin vuodelta aasinkakka ennen papusotaa. Kävimme loppumattomalta tuntuvan keskustelun siitä, kannattaako tuollaista neanderthalien suunnittelemaa pelikonsolia edes hankkia, mutta poikaystäväni koiranpentumainen katse sai minut myöntymään. Ja nyt hän leijuu onnen seitsemännessä taivaassa, vaaleanpunaisen pilvenhattaran päällä, pelaten jotain huipputyperää South Park-peliä. Niin, MINUN mielestäni peli on typerä ja koko pelikonsoli on typerä. Poikaystäväni ei tiedä mitään parempaa.


Olen itsekin onnellinen. En kylläkään siksi, että talossani on typerä pelikonsoli, mitä aikuinen mies hakkaa viisivuotiaan pikkupojan lailla, silmät onnesta kiiluen. Olen onnellinen siksi, että minulla on kuuma kupillinen uutta herkullista teetä kera herkullisen, paikalliselta tuottajalta ostetun hunajan sekä vino pino uusia kirjoja (miten “yllättävää”, minulla on uusia kirjoja). Takana on kulttuurintäyteinen päivä Turun kirjamessuilla.


Kirjamessut, sekä myöskin Turun ruokamessut, ovat jokavuotinen tapahtuma, mitä vain ei voi jättää välistä. Vaikka tili olisi miinuksella, pää kainalossa, synnytys käynnissä tai tiedossa turistimatka Marsiin, kirjamessuille on silti päästävä. Eivätkä messut pettäneet tänäkään vuonna: Kannoin messuhallien läpi selkä vääränä, tuskahiki otsassa, kassikaupalla tavaraa, ollen tyytyväinen jokaiseen ostokseeni. Ostamisesta voi siis tulla hyvä mieli, etenkin ruokamessujen puolella, kun tiskin takana seisoo itse tuottaja myymässä itse valmistamaansa tuotetta, ja tiedät, että Visan vinkuessa tuotto menee juuri tämän, samalla paikkakunnalla asuvan ihmisen sähkölaskun maksamiseen. Tai vaihtoehtoisesti lasten harrastusmaksujen maksamiseen. Rahasumman, minkä maksan, saa juuri tuo tiskin takana seisova ihminen, eikä mikään kasvoton ylikansallinen firma, minkä johtaja ostaa autotalliinsa kolmannen Ferrarinsa.


Vaikka kirjamessuilta lähti mukaan monta mielenkiintoista romaania, en voinut unohtaa opintojani kierrellessäni kirjapinojen keskellä. Silmät osuivat väkisinkin erityisesti eläimistä kertoviin teoksiin. Kirjoja oli niin paljon, etten yksinkertaisesti pystynyt hankkimaan niitä kaikkia, mutta kaikkein kiinnostavimmat oli aivan pakko ostaa. En tiedä, paljonko niiden lukeminen tukee tulevaa työtäni eläinavusteisena valmentajana, sillä kirjat eivät kerro valmennuksesta eivätkä terapiatyöstä tasan mitään, mutta ehkä ne avaavat silmiäni eläinten maailmalle paremmin. Ja uudet näkökulmat sekä yleistietous ovat aina tervetullutta tavaraa! Niistä en kieltäydy ikinä.



Suomalaisen kirjallisuuden seuran myyntipöydältä löytyi kaksi mielenkiintoista teosta: Petri Pietiläisen Koirien maailmanhistoria sekä Koirien Suomi. Molemmat teokset kertovat siitä, miten koiriin on suhtauduttu historian aikana, miten eri tavoin koiraa ollaan käytetty ihmisen apuna, ja lisäksi Koirien Suomi esittelee kuusi suomalaista koirarotua sekä koirien nimipäiväkalenterin. Oma koirani, Kauno, löytyy kyllä suomalaisesta rotuesittelystä, sillä Kauno on suomenlapinkoira. Kaunon nimeä ei kuitenkaan löydy koirien nimipäiväkalenterista. Täytyy siis juhlia Kaunoa ihmisnimipäiväkalenterin mukaan, jos Kauno nyt mitään mistään nimipäivistä edes jaksaa välittää. Lahjoista tämä meidän pieni karvapallero tuntuu kyllä välittävän sitäkin enemmän.

Rosebudin myyntipöytien keskeltä löytyy kerrassaan mielenkiintoinen opus: Plutarkhoksen Eläinten älykkyydestä. Antiikin ajan kreikkalaisen filosofin mietteitä siitä, ovatko eläimet älykkäitä olentoja. En todellakaan malta odottaa, että saan avata tuon kirjan ja perehtyä Plutarkhoksen ajatuksiin aiheesta! Näen jo mielessäni sen, miten alan ajatuksissani väitellä tämän antiikin suuren filosofian opettajan kanssa, ja olen hänen kanssaan eri mieltä. Toisaalta, teos voi myös yllättää! Odotan suurella jännityksellä sitä, mitä kaikkea nuo mielenkiintoiset kannet kätkevät sisälleen.

Messujen parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti Danten Jumalainen näytelmä vuodelta 1924. Olen tästä kirjasta aivan uskomattoman onnellinen! Minulla on kyseinen teos jonain kämäisenä halpisversiona, mutta tämä vanha kirja, mikä tuoksuu ja tuntuu historialliselta, on jotain huomattavan paljon parempaa. Rakastan vanhoja kirjoja, niiden tuoksua, vanhan paperin tuntua sormissa, sivujen omalaatuista rapinaa… Mikään e-kirja ei korvaa aitoa, paperista kirjaa, mitä voit pitää käsissäsi, minkä voit tuntea käsissäsi, haistaa ja minkä voit kuulla. Kirja, aito paperinen sellainen, hellii kaikkia aisteja. Siksi en tule ikinä vaihtamaan kirjastoani e-kirjastoksi tietokoneella. En tiedä mitään tylsempää!

Poikaystäväni on lakannut pelaamasta, ja kysyy, haluanko poppareita. Tietenkin haluan! Laitan kirjat hyllyyn odottamaan avaamista. Joskus parasta kulttuuria on se, että saa istua oman kullan kainalossa, tuijottaa palavaa kynttilää noitapadassa ja syödä poppareita samasta kulhosta. Nämä ovat niitä pieniä arjen onnenhetkiä: Oma kulta, kirjamessut, uudet kirjat, uusi purkki herkullista hunajaa sekä yhteinen halihetki sohvalla, ihan kahdestaan.