Baariterapiaa

Ilmeisesti lomalla opiskelu on kiellettyä jossain Karman lakikirjassa. Tai ainakin se kuuluisa Karma on tehnyt (tahallaan?) opiskeluni aivan täysin mahdottomaksi tämän loman aikana. Toisaalta ehkä ihan hyvä, sillä pieni tauko opinnoista tekee aina välillä hyvää, ja olen tämän syksyn aikana ahkeroinut aika lailla. Se tentti vain olisi edelleenkin maanantaina…

Sain kuin sainkin päivällä sen verran omaa aikaa, että pystyin lukemaan loppuun itsesäätelyn kehitystä koskevan tenttikirjan. Nyt se suurin urakka on vielä edessä, eli kolmen tiiliskiven paksuinen teos Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Ja juuri tämä on se kaikkein tärkein teos!

Ajattelin, että saan varmasti hetken omaa aikaa iltasella sen jälkeen, kun teini on sammunut koko päivän kestäneestä valittamisesta ja mitään tekemättömyydestä. Sulhaseni (voi luoja, pitääkö minun oikeasti käyttää tuota sanaa tässä vaiheessa jo?!?!?!) antoi minulle sen verran omaa aikaa, että pääsin rauhassa hotellin aulabaariin tenttikirjan kanssa. Se on tässä rakennuksessa ainoa paikka, missä voin kunnolla keskittyä lukemiseen. Jos vain minun annettaisiin keskittyä.

Röökiterapiaa

Pakkaan tärkeimmät lukukamppeet hupparin taskuun: Tupakat, sytkäri, avainkortti, luottokortti. Kirjan otan kainaloon ja lähden tarpomaan portaita ylös respaan. Tupakat ovat vähissä, joten tarvitsen uuden askin. Respan täti hymyilee maireasti, ja toivottaa minulle hauskaa iltaa. “Onko tuo mielestäsi hyväkin vitsi?”, kysyn mielessäni, kun näen hänen vilkaisevan paksua kirjaani.

Aloitan lukemisen sillä, että käyn röökillä. Röökipaikalle tulee humalainen viiden lapsen äiti, joka on ollut laulamassa karaokea. Hän hölöttää ummet ja lammet siitä, miten kokee olevansa huono äiti, vaikka hänellä on mies lasten kanssa ja lapsilla on kaikki hyvin. Pidän hänelle terapiahetken kessuttelun lomassa ja käymme läpi asioita liittyen omaan aikaan, jaksamiseen ja siihen, miten elämäänsä tyytyväinen äiti on hyvä äiti, ja joskus se tyytyväisyys vaatii sen, että saa vetää kunnon perseet ja laulaa paskalla äänellä karaokea nuotin vierestä. Ei hän kuitenkaan ole lapsiaan hylännyt, ja heillä on tunnollinen lapsenvahti, jota ehkä saattaa jopa ärsyttää se, että vaimo on puolen minuutin välein laittamassa tekstiviestiä. Kyllä mies osaa hoitaa! Ainakin jotain, ainakin joskus.

Nainen vaikuttaa helpottuneelta ja lähtee takaisin laulamaan epävireistä lauluaan. Itse suuntaan aulabaarin puolelle: Minua ei saa karaokebaariin kuin ainoastaan siinä tapauksessa, että siellä on lumottu vessanpytty, joka muuttaa kaiken ulos tulevan tavaran täydeksi kullaksi. Ja koska täällä ei sellaista pyttyä ole, se on aulabaari.

Kuva on otettu kihlajaisistamme.

Viiniterapiaa

Menen tiskille ja tilaan lasin valkoviiniä. Baarimikko kysyy hyvin savolaisella murteella, millaista viiniä. Kun hän kysyy, montako senttiä, hän huomaa kirjani. Mitään sanomatta hän laittaa mitan syrjään ja kaataa lasini piripintaan. Miten mukava mies! Ja empatiakykyinen.

Istuudun kauimmaiseen nurkkaan, mihin kukaan ei näe. Avaan kirjan ja luen ensimmäisen kappaleen. Baarissa ei ole lisäkseni ketään. Aloitan toista kappaletta, kun paikalle laahustaa punaiseen t-paitaan sonnustautunut, elämän runtelema mies. Hän pyytää, jos saisi istuutua seuraksi. Kiitän tarjouksesta, mutta kieltäydyn ja sanon, että olisi pakko saada luettua kirjaa eteenpäin. Toivotan hauskaa illanjatkoa. Hän kysyy, mitä luen, ja näytän hänelle kirjan kantta. Totean vielä perään, että asia tuskin ketään muuta ihmistä kiinnostaa, ei varmasti häntäkään. Ja sen jälkeen Karma iskee taas ruoskallaan: “Oi, miten mielenkiintoista!”, huudahtaa mies, ja istuutuu kutsumatta pöytään. “Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja päläpäläpäläpälä”. Huokaisen.

En tunnu pääsevän miehestä mitenkään eroon, ja kellokin käy. Valomerkki tulee ihan kohta. Olisin halunnut lukea toisen kappaleen loppuun, mutta ei se näemmä onnistu. Myönnän hävinneeni Karmalle tämän taiston, laitan kirjan suosiolla pois, ja keskityn kuuntelemaan miehen märehdintää. Pohdin hänen kanssaan sitä, miten hänen diagnoosiinsa on päädytty, lääkityksen hyödyistä ja haitoista, erilaisista muista tukitoimista, mitä hän ehkä voisi saada, ja keskustelemme myös hänen vaimostaan ja siitä, miten hänen vaimolleen voisi tuoda tämän asian ymmärrettävällä tavalla esille. Hetken jo ajattelen, että mies on aidosti kiitollinen siitä, että joku kuuntelee häntä ja pohtii hänen kanssaan asioita.

Valomerkki on jo tullut ja viinilasini on tyhjä. Toivotan miehelle hyvää yötä. “Mulla olis kaljaa mun huoneessa. Tuutko mukaan?” Öh, tulihan se sieltä! Sanon, etten todellakaan tule: Minulla on ihana sulhanen, jota arvostan, enkä lähde vieraan miehen kanssa hotellihuoneeseen kaljalle. Ellei sitten sulhaseni ole mukana; siinä tapauksessa voin tulla! Toivotan uudelleen hyvät yöt ja painun alakertaan kirja kainalossani.

Haluaisin uskoa, että nämä pienet terapiasessiot tuottivat edes jollekin jotakin. Perheenäiti tuli taatusti paremmalle mielelle juttelumme jälkeen. Tuliko tämä kaksisuuntainen mies, vai oliko hänellä mielessään pelkkä toosa? Vaikea sanoa, eikä suoraan sanottuna enää tässä vaiheessa edes kiinnosta. Lukeminen jäi, taas kerran, kesken, tentti lähenee ja minulla on vielä paljon töitä tehtävänä sen eteen.

Mistä vetoa, etten tule ikinä läpäisemään tuota tenttiä ensimmäisellä yrittämällä?