Supervilli perjantai kera Levolacin ja koiran

Kuva on otettu The Castle-nimisessä baarissa, Turussa,
joskus vuonna puunuija ja aasinkakka.

Ah, ihana perjantai-ilta! Viikon työt ovat takana ja viikonlopun riennot edessä. Minulla tulee olemaan tänä viikonloppuna ihan poikkeuksellisen jännittävä viikonloppu.

Samanaikaisesti, kun muut ihmiset avaavat perjantaipullon, minäpäs avaankin Levolac-pullon! Ja kun muut ihmiset avaavat baarin oven, niin minäpäs hurjana tyttönä avaankin SPSS-ohjelman ja Wordin! Seuranani minulla on tänä supervillinä perjantai-iltana Jari Metsämuurosen 1600-sivuinen tutkijapainos teoksesta nimeltä Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä, neljä töhnämunaa ja koira.

Aion olla tänä viikonloppuna niin hurja tyttö, että aion tehdä peräti kahta tutkimusharjoitusta samanaikaisesti. Minulla on laadullisen tutkimuksen kurssin ja monimuuttujamenetelmien kurssin harjoitustyöt kesken, ja vaikken ehkä saisi niitä tänä viikonloppuna valmiiksi, aion kuitenkin saattaa ne hyvään kuosiin. Laadullisen tutkimuksen aiheena minulla on isäpuolet erityislapsiperheissä, ja olen saanut jo vastaukset avoimeen kyselylomakkeeseen, minkä julkaisin Facebookissa. Nyt minun pitäisi alkaa etsiä niistä yhteneviä ja eroavia käsityksiä, ja tehdä koko paskasta fenomenografinen tulosavaruus. Ajatelkaa, minä saankin leijailla tämän viikonlopun tulosavaruudessa! Muut ihmiset leijailevat vain seitinohuessa. Tai ehkä vastaavasti betoninpaksuisessa, riippuen siitä, montako kaljaa sitä aikoo kitata.

Monimuuttujamenetelmien harjoitustyön ensimmäisestä harjoituksesta minun pitäisi saada vielä tehtyä neljä reliabiliteettianalyysiä ja sen jälkeen muodostaa viisi summamuuttujaa. SPSS-ohjelman hakkaamisen lisäksi minun pitäisi alkaa kirjoittaa harjoitustyön kirjallista osuutta ja raportoida analyysitulokset. Ja koska kurssi vaatii sen, että käytän harjoitustyössäni lähteitä, suorastaan pääsen tutkimaan tuota Metsämuurosen ihanaa kirjaa! Jotkut lukevat jotain tylsää Harry Potteria koko viikonlopun, mutta minäpä saankin lukea Jari Metsämuurosta. Nyt te kaikki varmasti oksennatte kateudesta.

Näin vanhana kahden päivän putket alkavat olla jo aika kova suoritus. Sunnuntaina sitten nähdään, kenellä on kaikkein karmein krapula: Minulla vai kaikilla muilla. Voi olla, että istun koko armaan sunnuntain vessassa pää pytyssä oksentamassa sisuksistani summamuuttujia, pääkomponenttianalyysejä, alphoja, keskihajontoja ja Levenen testejä. Mutta murehdin sitä vasta sunnuntaina. Nyt minä aion nostaa crocsit kattoon ja aloittaa näiden hurjaakin hurjempien analyysien tekemisen. Molemmat harjoitustyöt kiinnostavat niin paljon, etten edes tiedä, kummasta pitäisi aloittaa. Ehkäpä teen kuten Julius Caesar tekisi, ja heitän arpaa.

Toivottaisin sinullekin kivaa ja jännittävää viikonloppua, mutta koen sen täysin turhaksi. Sinun viikonloppusi nyt vain ei voi olla jännittävämpi kuin minun! Sinä et pääse kokemaan, miten ihanaa on analyysien tekeminen SPSS-ohjelmalla. Tosin, jos haluat kokeilla, annan sinulle mielelläni nämä minun analyysini harjoitteluun! Raportoi sitten minullekin, millaisia tuloksia sait aikaiseksi.

"Emmää tiärä"

Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisessa peruskoulujärjestelmässä on jokin pahasti vialla. Koulun tehtävänä on opettaa lapsille ja nuorille uusia asioita. Koulun jälkeen heidän tietonsa tulisi lisääntyä. Sen sijaan, joka ikinen kerta, kun teinini palaa koulusta kotiin, saan huomata, ettei hän tiedä yhtään mitään.

Millainen päivä koulussa oli? - Emmää tiärä.

Mitä koulussa oli ruokana? - Emmää tiärä.

Tuliko läksyä? - Emmää tiärä.

Teinini tulee koulusta kotiin tyhmempänä kuin mitä sinne lähti! Hän tietää aina vain vähemmän asioita.

Miten ihmeessä se voi olla mahdollista, että Suomessa, Pisa-suoritusten huippuvaltiossa, peruskoulu kouluttaa lapsia ja nuoria, jotka eivät tiedä mitään? Päivä toisensa jälkeen saan kuulla nämä samat vastaukset: koulussa ei ole tapahtunut mitään eikä teinini tiedä mitään. Kieltämättä alan olla huolissani siitä, mitä ihmettä siellä koulussa oikein tehdään päivät pitkät. Rasitanko lastani turhanpäiten lähettämällä hänet joka aamu kouluun, missä ei tehdä mitään eikä myöskään opita tietämään mitään?

Asia vaatii mielestäni nyt perinpohjaisen selvityksen! Koska teinini kerran raportoi, ettei koulussa tehdä mitään, niin silloinhan asialle pitää tehdä jotain. Sekin, ettei teinini tiedä, mitä on ollut kouluruuaksi, kun kouluruoka on syöty 4 tuntia sitten, on outoa. Ehkä kouluruokakin olisi hyvä tutkia, ihan varmuuden vuoksi, ettei lapsillemme, tulevaisuutemme toivoille, vahingossa syötetä mitään sellaista, mikä aiheuttaa amnesiaa.

Lisäksi olen huolissani siitä, miten tämä koulusta saatu tietämättömyys tarttuu myös vapaa-aikaan. 

Olisiko mukavaa, jos lähdettäisiin uimaan koko porukalla? - Emmää tiärä.

Syötäisiinkö tänään pizzaa? - Emmää tiärä.

Haluaisitko lottovoiton? - Emmää tiärä.

Vanhemmat, meidän on nyt liittouduttava ja tehtävä tälle asialle jotain! Eihän tästä mitään tule, että koulujärjestelmämme tekee lapsistamme mitään tietämättömiä. Nyt on noustava barrikaadeille ja asialle on tehtävä jotain. Mitä jotain, en minä vain tiedä, mutta eiköhän me jotain keksitä.

Walt Disney: Järjettömän tekemisen isähahmo

Kevät ei näemmä ota tullakseen. Se ei halua tulla. Lumihiutaleet leijuvat ilmassa, vaikka nyt käydään jo huhtikuun puoltaväliä, ja Aurajokirantaa pitkin puhaltaa jäinen viima. Karman vika! Karma tietää, että kevään lämpö, värikkäät kukkaset ja vihreä luonto piristäisivät alakuloista mieltäni. Ja koska Karma ei halua piristää minua, vaan se haluaa minun rypevän tässä hirveässä väsymyksessä, se vain jatkaa tätä talvea. Jatkaa vaikka juhannukseen saakka!

Olen varma siitä, että Karma on sellainen ursulamainen nainen. Kaikkihan muistavat Ursulan, meren noidan, Disneyn Pieni merenneito-elokuvasta. Sellainen on taatusti myös Karma.

Kerrassaan tympeä päivä. Päätän, että en anna Karman ja typerän lumisateen masentaa. Keksin tälle päivälle jotain tekemistä, jotta unohdan tuon kurjan ilman ja kurjan olon. Tekemistä kyllä riittää, sillä puolet avomieheni tuomista pahvilaatikoista on edelleen purkamatta. Ruokakin olisi tehtävä jossain vaiheessa ja pyykkikori pursuaa. Haluan kuitenkin jotain KIVAA tekemistä, eikä mikään edellä mainituista ole varsinaisesti KIVAA. Etenkään ruuanlaitto. Jotkut ehkä nauttivat ruuanlaitosta ja kokevat sen kivana tekemisenä, mutta minä en. Varsinkaan, koska en ole erityisen etevä enkä kekseliäs kokki.

Olen tehnyt lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden viimeistä kurssia, terveyspalvelut ja sosiaalityö lapsen, nuoren ja perheen tukena. Kurssin ensimmäinen tehtävä vaati median seuraamista noin viikon ajan, ja erityisesti sellaisten uutisen etsimistä, missä uutisoidaan jostain lasten ja nuorten terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvästä asiasta. Aloitin mediaseurannan maanantaina ja tänään on lauantai. Se on noin viikko. Voisinpa vaikka aloittaa raportin tekemistä siitä, minkä median valitsin ja miksi, millaisia uutisia olen löytänyt, millaisista aiheista, mistä näkökulmasta uutiset on tehty, mikä on mielestäni jäänyt puuttumaan ja jaadajaadajaada. Raporttien tekeminen on kivaa.

Kaivan esiin listan, missä on linkit kaikkiin löytämiini juttuihin. Tutkin niitä. Ylivoimaisesti suurin osa löytämistäni uutisista liittyy tavalla tai toisella neuvolapalveluihin. Yksi uutinen koskee rokotuksia, toinen äitiyspakkausta, kolmas, neljäs, viides ja kuudes koskevat neuvolan antamia ruokasuosituksia. Media tuntuu huomaavan suomalaisen neuvolajärjestelmän suhteellisen hyvin, sekä jaksaa uutisoida neuvolan antamista suosituksista, erityisesti pienten lasten ravinnosta. Siitä tuntuu olevan juuri nyt päällä erityisen vilkas keskustelu.

Sosiaalipalveluista löysin vain yhden uutisen liittyen kasvattivanhemmuuteen. Muuten en löytänyt sosiaalipalveluista sen enempää mitään. Tai sitten vain seurasin väärää mediaa; jotain toista mediaa seuraamalla olisin saattanut törmätä näihin uutisiin enemmänkin.

Sote-uudistuksesta ei ole löytynyt tämän viikon aikana yhtään uutista siitä mediasta, mitä minä olen seurannut. Tästä olen vähän hämilläni. Olisin odottanut edes yhtä uutista, mutten löytänyt sitäkään.

Mitä en myöskään löytänyt, olivat uutiset koululaisista ja koululaisten terveydestä. Kaikki uutisointi tämän kuluneen viikon aikana koski pieniä, alle kouluikäisiä lapsia ja heidän terveyttään. Erityisesti heidän ruokavaliotaan.

Jaha. Oliko se siinä sitten? Olipas nopea ja helppo tehtävä. Olen melkeinpä pettynyt siitä, miten vähän tämän tehtävän suorittaminen loppujen lopuksi vaati. Iltaa on jäljellä vaikka kuinka paljon, eikä minulla ole, taaskaan, mitään kivaa tekemistä. Koiralla on iso luu, joten sekään ei innostu leikkimään. Mitä sitä seuraavaksi sitten keksisi?

Pitäisikö sitä laittaa Disneyn Pieni merenneito pyörimään? Pyytää avomiestä tekemään poppareita ja tylsänä sohvalla loppuilta. Tarvitseeko jokaisessa päivässä olla järkevää tekemistä? Kirjahyllyssäni on pitkä rivi Disneyn elokuvia: Siinä on mukavasti järjetöntä tekemistä loppuillaksi.

Ristin käteni, nostan katseeni korkeuksiin ja kiitän Walt Disneytä siitä, että hän keksi joskus aikoinaan tehdä piirrettyjä elokuvia. Ilman häntä olisin nyt pulassa.