P niin kuin polttarit, S niin kuin suklaaöverit

On eilinen, torstai 2.11.2017. Herätyskelloni vaatii minua nousemaan ja lähtemään genetiikan luennolle. Sammutan kellon ja nukahdan uudestaan. Avomieheni herättää minut: “Onks sulla joku meno?” Mumisen unisesti: “Joojoo”, ja jatkan nukkumista. Luento jää väliin.

Herään puoliltapäivin. Meidän pitää hakea avomieheni puku Lainahöyhenistä. Puku on valmiina pussissa, joten pussi kainaloon ja menoksi. Käymme samalla nopeasti Gaggui-kaffelassa. Olen umpiväsynyt ja haluan takaisin kotiin nukkumaan. Über-pitkät yöunet eivät ole auttaneet minua virkistymään.

Kotona lysähdän sohvalle. Nukun pitkät päiväunet. Tekemistä olisi, mutta en vain kykene. Olen aivan liian väsynyt.

Parin tunnin päiväunien jälkeen ovikello soi. Oven takana on hyvä ystäväni, joka ilmoittaa, että nyt tuli lähtö. Minulla on päälläni rikkinäiset verskat, missä on maalitahroja. En ehtii vaihtaa vaatteita.

Ensimmäisenä menemme pelaamaan bingoa porukassa. Kukaan meistä ei ymmärrä, miten tämä peli oikein toimii. Ymmärrämme kyllä bingon periaatteen, mutta miten juuri tämä tietokonepeli toimii, sitä ei tunnu ymmärtävän kukaan, eikä henkilökunnasta kukaan vaivaudu selittämään meille pelin toimintaideaa. Bingohalli on täynnä mummeleita, joille peli on pässinlihaa. Me nuoret naiset raavimme päätämme.

Pari ystävistäni jopa voittaakin muutaman kerran. Voittona on lisää bingopoletteja. Emme ehdi pelata kauempaa, sillä seuraava paikka odottaa jo. En tiedä yhtään, mihin menemme, ja saan matkaevääksi taskulämpimän pienen samppanjapullon. Matka sujuu nopeasti lämmintä kuplajuomaa hörppiessä.

Seuraava etappi on Sushipanda. Rakastan tämän talon sushia! Tilaan sitä myös joskus kotiinkin. Otan grillatun sushilajitelman, ja olen aivan täynnä sen jälkeen. Tämä oli todella hyvä päivällinen! Olen tyytyväinen.

Matka jatkuu Kupittaan kaupunginosaan. Mietin, että mitä hittoa me teemme täällä. Joko minut laitetaan alastomana, ilman rahaa Helsingin junaan tai sitten minut viedään Neo-sairaalan hammashoitoon. Väärin. Meille on varattuna suklaa-tasting. Erilaisia suklaapaloja, ja niistä pitää arvata suklaan laatu ja maku. Suklaat ovat todella hyviä, ja käymme pari kierrosta läpi. En olisi ikinä uskonut, että suklaasta voi tulla ähky, ja että suklaata voisi syödä liikaa! Nyt oloni on kuitenkin sellainen, etten pystyisi syömään palaakaan suklaata vähään aikaan.

Vielä on yksi etappi tiedossa, ja se on The Cow: “Lehmäbaari”. Istumme iltaa, höpötämme, juomme siideriä ja glögiä. Kotona olen puoliltaöin.

Pientä kivaa, hyvää ruokaa ja suklaata, hauskaa yhdessäoloa. Siitä ne hauskat polttarit on tehty. Ei mitään övereitä eikä hirveitä kännejä. Muistaakin, mitä kaikkea tuli tehtyä!

Veikkaanpa, että ystäväni olisivat suunnitelleet minulle pidemmän illan, jos minulla vain itselläni olisi ollut moiseen aikaa! Mutta kun ei ole ollut. Olen tehnyt hommia 24/7, viikonloppuja myöten. Ei siihen ole polttarit mahtuneet väliin, ei mitenkään. Mutta juuri tällainen rento illanvietto sopi tähän hetkeen paremmin kuin hyvin! Juuri tällaista rentouttavaa iltaa kaipasinkin, enkä mitään ihan hirveää hälinää ja hirveää meininkiä. Polttareista jäi hyvä mieli! Ja suklaaöverit.

Höyheniä lainaamassa

Minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että hukun kaikkien hoidettavien asioiden alle. Sen lisäksi, että opiskeluprojektit ja harjoitustyöt ovat aloittamatta, minulla on tuhat opiskeluihin liittymätöntä asiaa, mitkä pitäisi saada hoidettua. Puhelimeni soi lakkaamatta, sähköpostini kilkuttaa kuin joulukellot ja to do-listani pitenee päivä päivältä pidemmäksi. Se ei kuitenkaan lyhene. Alan olla kaikkien näiden asioiden vuoksi eräänlaisessa lukkotilassa: Asioita on niin paljon, etten osaa aloittaa yhtäkään. Istun vain sohvalla ja odotan lopullista kaatumista. Sitä viimeistä puhelua tai sähköpostia, mikä katkaisee tämän kaksikyttyräisen kamelin selän.

Yksi isoimmista piikeistä ihraisassa lihassani on tuleva hääpäiväni. Puolitoista kuukautta aikaa luoda se meidän täydellinen päivämme. Moni asia on hyvällä alulla, kuten hääpukuni. Moni asia on jo valmis, kuten menu ja kakku. Tai no, ei se kakku vielä varsinaisesti valmis ole. En itsekään haluaisi syödä puolitoista kuukautta vanhaa kakkua. Mutta kakku on suunniteltu ja tilattu. Osin jopa maksettukin.

Kaikki muu onkin sitten tekemättä.

Soittolista DJ:tä varten on edelleenkin vaiheessa. Aloitimme vappuaattona tekemään sitä, eikä se ole vieläkään valmis. Somistussuunnitelma on täysin kesken. Valokuvaaja ei ole varmistunut vielä, sillä hän ei ole vastannut viesteihini, eikä minulla ole vieläkään kampaajaa. Tänään heräsin myös siihen, että miehelläni ei ole pukua! Sellainenkin voisi olla ihan kiva. Minä kävelen alttarille upeassa satiinipuvussani, ja mieheni astelee rinnallani vanhat lökärit jalassa ja rikkinäinen t-paita päällä. Kö?

Päätimme, että pukuasia on pakko saada alta pois. Hääpäivä lähenee, ja koska menemme naimisiin Halloweenina, pukuvuokraamoissa saattaa olla kiirettä. Ja koska me emme etsi myöskään miehelleni mitään ihan perinteistä hääpukua, puku saattaa vaatia vähän tuunaamista, ja tuunaamiseen vaaditaan aikaa. Mitä tässä kohtaa vuotta ei enää ihan hirveästi ole.

Suuntasimme siis Lainahöyhenet-nimiseen pukuliikkeeseen. Puodissa oli ruuhkaa, ja sovimme, että käymme viereisessä Gaggui-kaffelassa syömässä päivän aamiaisen, ja tulemme tunnin päästä uudestaan.

Kun tunti oli kulunut, puodissa oli edelleenkin ruuhkaa. Omistaja nauroi, ettei normaalisti ole näin kiireisiä päiviä. Hän avasi meille pari kaappia, mistä meidän piti valita sopiva liivi. Sillä aikaa hän avusti vielä yhden asiakkaan ulos puvusta ja puodista. Me pelleilimme asusteilla, sovitimme hattuja ja leikimme, kuten reilu kolmekymppisten aikuisten ihmisten kuuluukin tehdä.

Lopulta omistaja pystyi keskittymään meihin. Hän innostui kuullessaan hääpäivän teemastamme, kuten ovat innostuneet kaikki muutkin. Yleensä ihmiset haluavat kaikkea perinteistä, eikä hän pääse kunnolla puvustamaan ja somistamaan. Nyt hänelläkin on mahdollisuus antaa mielikuvituksen lentää.

Omistaja kaiveli kaappejaan, esitteli erilaisia vaihtoehtoja. Soviteltiin, mittailtiin, kokeiltiin, tuunattiin. Kello oli tunnin yli puodin sulkemisajan, kun totesin, että ehkä sovimme uuden ajan ensi viikolle, ja tulemme uudestaan. Meille jää miettimisaikaa, jolloin meillä on selkeämpi kuva kaikesta, mitä haluamme. Myöskin puodin omistajalla on aikaa kaivella laatikoitaan ja tehdä löytöjä.

Helpotuksen huokaus! Miehen pukuasia ollaan saatu to do-listalta pois. Nyt siellä ei enää olekaan kuin kaikki muu, mitä en tunnu saavan tehtyä, en sitten mitenkään!